perjantai 31. maaliskuuta 2017

508# Kajaani

18.3.2017, Saturday, +1, Sleet, Kajaani, Finland

Päiväetappi.

Sitähän sanotaan, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Onkohan tuonkaan lausuja koskaan yrittänyt matkustaa autolla Helsingistä Lappiin? Epäilen. Olimme Pp:n kanssa suunnitelleet menevämme Lappiin, kun ei siellä ole tullut juuri käytyä, ja toisekseen, kun meille majoituskin sieltä järjestyi. Okei, muutama asia kyllä etukäteen arvelutti: mä kun en pidä lumesta enkä jäästä enkä kylmästä, niin miksi ihmeessä Lappiin? Kun en harrasta mitään talvilajejakaan. Ja sitten, että mökki olisi Suomutunturilla. Onko siellä ollut mitään sitten 70-luvun? Kaiken kukkuraksi lähtöä edeltävänä päivänä Pp oli vienyt autonsa korjattavaksi kun siitä oli kuulunut jotain omituista ääntä. Heti oli liikkeestä sanottu, ettei autosta tule kalua ainakaan ihan heti. Joten ajoneuvokysymyskin tuli viime hetkellä eteen. Katselimme jo vuokra-autojakin, mutta onneksi kosla järjestyi isäpapaltani, joka oli sattumoisin itse lähdössä reissuun eikä näin ollen biiliä niin kaivannut.

Lauantaiaamuna heräsin porukoiltani klo 6.45 ja vetäsin tukevan aamiaisen naamariin. Olimme sen verran täysipäisiä ettemme edes kuvitelleet peppustemme kestävän autossa istumista yhtä soittoa Lappiin saakka, vaan olimme buukanneet hotellin yhdeksi yöksi Kajaanista. Terveisiä vaan veikalle joka kyhjötti autossa 27 tuntia putkeen Turusta Lofooteille. Autotallista kurvasin ulos klo 7.15 ja hain kotootani edellisiltana pakatut kamat, ja sen jälkeen noudin Pp:n. Keli oli kuiva ja hyvä, ja Kehää pitkin ajoimme Nelostielle ja ensimmäisen kerran pysähdyimme Lahteen, jossa kävimme viemässä appiukolle (in spe) muutaman kilon juustosatsin. Jatkoimme nopeasti Heinolaan, jossa teimme toiveestani pienen kaupunkikierroksen kylillä nostalgiasyistä. Kävimme ABC:llä teknisellä pysähdyksellä ja Pp tuli ajamaan. Ajoimme Vitostietä pitkin ohi Mikkelin ja Juvalla pysähdyimme jälleen ABC:llä lounastamassa. Semmosta käristepihviä se oli, ei mikään kovin hääppönen mutta syömäkelpoinen. Aika suosittuja nämä ABC:t kuitenkin olivat, täälläkin oli bussilasteittain ihmisiä, lapsia urheiluseuroista yms.

ABC:n käristepihviä lounahaksi.

Jatkoimme kohti pohjoista ja ohi Kuopion. Lämpöä oli kolmisen astetta plussan puolella. Välillä satoi lunta, välillä räntää, mutta pelloille ja teiden reunoilla alkoi kerääntymään yhä suurempia lumiläikkiä. Lapinlahdella pysähdyimme Matin ja Liisan huoltoasemalle. Ruokapuoli oli helkkarin sotkuinen ja aika ahdas, mutta valikoimaa oli tuotteissa runsain mitoin, hampurilaisia ja pitsoja ja lounasbuffaa yms. Me tyydyimme vain kahviin ja mehuun. Muut asiakkaat vaikuttivat meistä vähän omituisilta. Vieressämme aterioineet pojat tiedustelivat toisiltaan ruuan laadusta "onko hyvvee?" -kysymyksellä. Se aiheutti minussa nauruntyrskähdyksiä.

Lapinlahden bensiksellä.
Parturiauton mainos Lapinlahdella.

Jatkoimme sitten ohi Iisalmen ja viimein päästyämme Kajaaniin auton mittari näytti jo 600 ajettua kilometriä. Kyllä käy pylleriin sellainen. Hotellinamme oli Sokos Hotel Valjus. Respanlikka tuntui olevan kovasti extrovertti, mutta nopea ja pätevä työssään. Otimme tallipaikankin, maksoi 6 €. Huone maksoi meiltä yhteensä 85€, siinä taisi olla pieni alennus kun olin varannut sen erään ystäväni kautta. Itse hotelli tuntui varsin suurelta. Kerroksia ei ollut montaa, mutta käytävät tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Huone kuitenkin löytyi, ja oli ihan siisti perushuone. Ikkunakin oli katunäkymällä.

Ankea Kajjjaani lähestymässä.

Hotellihuone oli siisti.

Oli vielä valoisaa hetken aikaa, joten päätimme lähteä vähän tutustumaan itse kaupunkiin, kun emme kumpainenkaan olleet montaa kertaa täällä olleet - itse viimeksi ja ainoan kerran v. 1993. Enkä nyt tiedä, voiko tuota kaupungiksi edes kutsua, yksi katu siellä tuntui olevan, kaikki liikkeet kiinni, ei ihmisiä missään. Räntää satoi taivaan täydeltä kastellen meidät märjäksi. Kävelimme joenrantaan katsomaan linnakkeen. Jos nyt verrataan Savonlinnaan, Turun linnaan tai Hämeen linnaan, niin eihän tuo ollut kuin kasa kiviä kylmässä. Lisäksi siellä oli joku teinilauma pitämässä majaansa joten ei sinne kehannut niin paljon edes tutustua kuin olisi mieli tehnyt.

Jokirantaa.
Kajaanin linnan rauniot.
Kaupunkia halkoi joki.

Palasimme hetkiseksi hotellihuoneeseen googlaamaan ravintolaa yms. Ranch olisi voinut olla jonkinlainen paikka, mutta päätimme turvautua tuttuun ja turvalliseen Rossoon, ainakin tiesi mitä saisi. Märät hynttyyt niskaan ja kippolaan siis. Se oli kohtalaisen täynnä, mutta saimme kuitenkin jonkinlaisen paikan ja tarjoilija otti meidät ystävällisesti vastaan. Vähän aikaa tilauksissa kesti ja juomissa etenkin, mutta kuin taikaiskusta kaikki lähtivät samaan aikaan pois ja alkoi palvelukin nopeutua. Ravinteli oli lähes tyhjä puoli kahdeksalta. Outoja nämä ihmiset ovat. Ruuassa ei valittamista; otin pitsen, Pp otti vuohenjuustobroilerin. Kyllä tästä voi 4/5 antaa.

Pitze oli onneksi hyvä, joskin rucola näytti vähän vaatimattomalta.

Illallisen jälkeen kävimme vielä Siwassa. Se oli kuin Neuvostoliitosta, tyhjät hyllyt ja kaupan sisällä oli puliveivari joka penkoi kaupan roskiksia. Kadulla ei ollut kuitenkaan edelleenkään ketään lukuun ottamatta muutamaa täyteen ahdettua amisautoa jotka pörräsivät ympyrää sekä paria baarin edessä notkuvaa pilottitakkiin ja maihinnousukenkiin pukeutunutta humalaista nuorta miestä jotka puhuivat jotain aivan käsittämätöntä murretta. Aloin muistelemaan joskus näkemääni Joutilaat-dokumenttia. Eikö ne nuoret jätkät olleet kainuulaisia? Dokumentti oli hyvin masentava ja jos suodaan sanottavan niin ei ainakaan lavastuksessa tarvinnut nähdä tekijöiltä kovin paljon vaivaa. Täällä varmasti jokainen mietti alitajuisesti mahdollisuuksiaan. Sellaista liksaa tuskin olisi olemassakaan, millä tänne jäisi. Ihmettelen, mikä estää ihmisiä lähtemästä?

Kaupunnilaista näkymää.
Kirkko jalkarättisateessa.

Palasimme hotellille turvaan kun oli niin kylmäkin märissä vaatteissa katselemaan Bumtsibumia kuten kunnon keski-ikäisen kuuluukin.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

507# Sri Lanka, 10

21.2.2017, Tuesday, +31, Scattered clouds, Colombo, Sri Lanka

Colombo

Heräsin klo 4.50 enkä saanut sen jälkeen enää nukuttua, aallot pitivät liian kovaa meteliä. Lisäksi tuntui, että vuode kuhisi elikoita. Huono läppä, koska olisi kotiinpaluupäivä(t), ja pitkä matka edessä.

Aamiaiselle kahdeksalta. Nyt ei saisi tulla vatsatautia, joten otin aika iisisti safkan kanssa. Söin ometeletin kera kahvin, kummassakaan ei ollut liiemmälti kehumista. PE oli plunssassa.

Ehdimme vielä aamupäiväksi rannalle, jonne suunnistimmekin heti kun aamiaisesta ja aurinkorasvauksesta selvisimme. Edellisten päivien pilvet olivat kaikonneet ja aurinko paistoi. Piti olla varovainen kyllä sen kanssa, ettei lisäpalovammoja enää tulisi. Lehmät olivat jälleen rannalla, koirat pissoivat ja paskoivat veteen. Niistä huolimatta tuli hetki puljattua vedessä, kävelimme sen jälkeen vielä rantaviivaa pitkin. Ei juurikaan ukottajia.

Aamiaisen jälkeen kävimme maksamassa respassa piikin pois. Oma osuuteni oli ₹7000. Sitten hotellille suihkuun ja pakkaamaan kamat kasaan. Puoli kahdeltatoista ne piti siirtää oven ulkopuolelle laukkupoikain vietäviksi. Aika masentuneet oli tunnelmat taas.

Sinne jäi aurinkoinen hotelli ja ranta.
Etelän hetelmiä.

Opas tuli noutamaan meidät kahdeltatoista. Oli kysynyt rannan ukottajalta, olimmeko käyttäytyneet hyvin. Tämä olikin tuntenut meidät suomalaiset. Ei kuulemma ollut moitteen sijaa.

Tutut brändit.
Näyttää hallintorakennukselta.

Ilahduttavaa oli, että meillä oli sittenkin tuttu bussi- ja apukuski. Eivät olleet näköjään saaneet keikkaa tähän väliin. Matkustimme Colomboon, sinne oli tunnin matka. Teimme kaupunkikierroksen bussilla, ei ollut mitenkään ihmeellinen paikka ja näkemistä vähän. Teimme stopin vanhankaupungin lähelle (vaikka kukaan ei meistä mitään vanhaakaupunkia lopulta löytänytkään). Kävimme hienostohotellissa vessassa, groupier katsoi sitä hieman pahalla. Etsimme ruokapaikan ja tilasimme pitset. Pitäähän nyt pitze tilata maassa kuin maassa, ja tämä olikin ensimmäinen paikka missä sitä näimme edes tarjolla. Ei muuten ollut mitenkään helppo tilattava, koska pitsejen halkaisija oli ilmoitettu tuumakoissa. PE otti viisaasti 9", minä pelasin varman päälle ja tilasin 12" joka oli aivan liian suuri, ei sitä pystynyt syömään erkkikään kokonaan. Täytteissä ei oltu kitsasteltu ja juustoakin tuntui olevan monen senttimetrin kerros. Pitseissä kesti tolkuttoman kauan. Muitakin ryhmäläisiä oli samassa ravintolassa, ja he saivat aterioitua huomattavasti nopeammin, joskin jotkut onnistuivat saalistamaan sieltä vielä vatsataudin itselleen, matkan viimeisestä ruokapaikasta.

Sri lankalainen pitze.

Kävimme matkamuistomyymälässä, joka oli melko hyvä paikalliseen tasoon nähden, joskaan sieltä en osannut ostaa kuin jääkaappimagneetteja. Sen jälkeen kävelimme vielä hetken päämäärättömästi eteenpäin, mutta hermot menivät nopeasti kuumuuteen ja ukottajiin.

Colomboa.

Bussia odottelimme hetken aikaa ja vähän ennen puolta viittä otimme suunnaksi lentokentän. Colombon toinen kiitorata oli rempassa, ja siksi matkustajia oli pyydetty saapumaan kentälle viisi tuntia ennen koneen lähtöä, huhhuh. Myöhemminkään ei selvinnyt, miksi näin. Bussissa vaihdoin itselleni farkut, oli vain ajan kysymys milloin alkaisi paleltamaan. Hyvästelimme oppaan ja annoimme pienen tippikuoren hänellekin. Opas melkeinpä liikuttui, kova paikka oli ollut hänellekin hypätä kylmiltään vetämään tällaista retkeä. Eikä siinä mitään, ihan 5/5 opas, vaikkei nyt aina erottanutkaan oikeaa vasemmasta :)

Lentoasema oli taas vähän erikoinen paikka. Ensin piti näyttää passi ja lentolippu, että pääsi edes rakennukseen. Sitten läpivalaistiin käsi- ja ruumatavarat. Tämän jälkeen pääsimme jatkamaan tulikuumalle käytävälle, jossa oli mm. rahanvaihtopisteitä. Vaihdoimme jäljelle jääneitä rahoja, ei niillä montaa kymppiä saanut. Sen jälkeen check in lennolle, jonotus kesti hetken aikaa. Huonompi homma, kun Colombosta lähtevälle lennolle ei voinut tehdä online check iniä, kuten esimerkiksi Malediiveiltä. Tämän vuoksi ei ollut enää kuin keskirivin paikkoja jäljellä. Sen jälkeen oli pienet arpajaiset minne piti mennä, mutta seurasimme emigration-kylttejä. Täytimme varmuuden vuoksi departure cardit, mutta näitä ei tarvittu. Passit tutkittiin huolellisesti. Tämän jälkeen tulimme ala-aulaan, mutta turvatarkastukseen ei päässyt ennen kuin puoli tuntia ennen koneen lähtöä. Tällä alueella oli kuitenkin kauppoja ja muutama ravintola, joskin alkoholia sai vain erään ravintolan yhdestä nurkkauksesta. Kävimme kaupatkin läpi mutta emme jaksaneet ostaa mitään, vaan painelimme sitten lähtöolueille. Tänne kertyi koko porukka. Joimme 3 olutta / naama, ja aikaa siinä saatiinkin mukavasti kulutettua.

Viimein pääsimme turvatarkastukseen ja sieltä bussilla koneeseen. Ilta oli jo pimennyt. Paikkamme olivat rivillä 33, melko takana. Muutaman rivin päässä takanamme oli maailman kovaäänisin yskijä. 150 dB ylittyi varmasti joka kerta kun tämä kyseinen herra köhäisi huutoyskökset ilmoille. Äijän koko oli sitä luokkaa että kaikupohjaa riitti melkoisesti. Rytmi oli aina sama: "Köh. KÖH KÖH! KÖH KÖH KÖH!!!"

Linux on scheisse. Kaatuu joka lennolla joka kerta!

Ensiksi lento taas 1h15min lento Malediiveille, jonka aikana tarjoiltiin sämpylä. Malediiveillä oli toista tuntia kestävä stoppi, sitten 8h20min lento Istanbuliin. Kanaruoka tarjoiltiin, yskimistä kuunneltiin. Join viiniä ja whiskeytä, jonka avulla saatoin hyvinkin torkkua pienen pätkän. Lento oli pidempi kuin työpäivä, mutta ei niin tylsä. Istanbuliin laskeuduimme kuuden jälkeen aamulla. Vähän satoi ja lämpöä oli +6 astetta, melko talvinen keli siis. Bussikuljetus kentälle, mutta tällä kertaa jouduimme turvatarkastukseen, ennen kuin pääsimme transfer-puolelle. Täällä oli taas 3 tuntia aikaa kulutettavana. Pyörittiin kaupoissa, mutta ei löydetty edelleenkään mitään ostettavaa eikä toisaalta oltaisi jaksettu mitään ylimääräistä kantaakaan. Kävimme aamukaljoilla Greenport-pubissa. Ihmisiä riitti edelleen ihmeteltäväksi asti.

Alla Istanbul talvisäässä.

Jonotimme Hesan koneen ensimmäisenä; meidän passit ja liput tarkistettiin ja niihin merkattiin jotain, mutta ohjattiin sen jälkeen uudelleen jonon päähän? Miksihän näin? Koneeseen oli vielä bussikuljetus, joten pääsin vasta viimeiseen bussiin, onneksi kuitenkin matkatavaroille oli vielä hattuhyllyllä tilaa. Kyytiin tuli kaikenlaista sakkia; oranssipukeisia munkkeja - epäilin heidän varuksen olevan hieman epälämpimät talviseen Suomeen - sekä lauma uusia pakolaisia Afrikan sarvesta, jotka tulivat ilmeisesti perheenyhdistämisviisumeillaan.

Lento Hesaan lähti ajallaan ja kesti 3h30min. Paikkamme olivat koneen takaosassa. Meille tarjoiltiin taas sellainen karsea mätämuna-aamiainen kuin menomatkalla, hyi helkkari. Ette kuulkaa tiedäkään miten on karsee maku. Juomaksi valitsin viiniä, joka herätti hilpeyttä lentoemännässä. Helkkarin kuuma oli paikoillamme, sain silti torkuttua hieman. Myöhemmin huomasimme viimeisten rivien olevan kokonaan tyhjiä, ja jäimme istuskelemaan niille paikoille, ne olivat vähän viileämmät. Ainoa miinus oli taas vieressä köhivä jannu.

Hesassa oli harmaa keli, pakkasta oli pari astetta ja karsea tuuli. Passit tarkastettiin automaatissa. Laukut tulivat nopsaan. Suomen tulli-ohjelmasta tuttu koira otti meistä haistiaiset mutta ei ollut kiinnostunut. Hyvästelimme ryhmäläisemme ja PE:n kanssa toisemme ja lähdimme kotia päin. Ei puhettakaan että olisi jaksanut mitään junahommia, joten ei muuta kuin taksilla kotiin.

* * * *

Mitähän Sri Lankasta nyt antaisi kokonaisarvosanaksi? Matkanjärjestäjä lunasti lupauksensa ja odotuksensa, oppaalla oli kova paikka mutta selvisi mielestäni hienosti. Lennot olivat perseestä. Itse kohde oli parempi kuin odotin, ajattelin Sri Lankan olevan Intian kaltainen kehitysmaa, mutta hommat toimivat yllättävän hyvin, eikä pahoja säätämisiä ollut. Ukottajia oli mutta ei tuskastuttavasti. Ilmeisesti tsunamin jälkeen täällä oli siivottu ensin roskat ja sen jälkeen kerjäläiset veks, joten siitä iso plussa. Huorascene puuttui, semmoinen on 5/5. Ruoka oli täyttä scheissea ja alkoholin kanssa oli tiukkoja rajoituksia (esimerkiksi baareissa ei saanut alkoholia klo 14-17 välillä, lisäksi aina täydenkuun aikaan viinanmyynti oli kielletty, yms). Mahatautia ei tullut, mutta heti seuraavana päivänä palattuamme sain minäkin plunssataudin, joka veikin sen 1,5 viikkoa. Hotellit olivat Nuwara Eliyan läävää lukuunottamtta paremmat kuin uskalsin toivoa. Muutenkin tuntui, että voiton puolelle jäätiin ja annan tästä 4/5.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

506# Sri Lanka, 9

20.2.2017, Monday, +30, Mostly cloudy, Kalutara, Sri Lanka

Heräsin vähän ennen seitsemää. Parvekkeella minut kohtasi kummallinen näky, kun vähän kauempana rannassa oli iso kavalkadi lehmiä laiduntamassa hiekalla. Kävin suihkussa, iho huusi hoosianna liian lämpimästä vedestä. Aamiaiselle kahdeksissa, ei ollut erikoinen kokemus vieläkään. Huoneen kautta biitsille, tällä kertaa rasvasin itseni huolellisesti.

Lehmät laiduntivat rannalla.

Meressä oli hieman kovempi virtaus kuin edellisenä päivänä, joskaan aallot eivät olleet ehkä yhtä suuria. Yhtä ruskeaa vettä kuitenkin edelleen. Sitä ei tehnyt mieli saada suuhunsa. Keli oli vieläkin melko pilvinen, mutta ei silti uskallettu olla kovin pitkää rannalla.

Rannalle mahtui taas.

Kävimme puhdistautumassa huoneen suihkussa, vaihdoimme kledjut ja otimme sitten tuktukin hotellin edustalta kylille. Olimme kuulleet edellisenä päivänä ryhmäläistemme kokemuksia tuktukista, joten osasimme hieman varautua ukotukseen. Opas oli sanonut, että ne ajavat ₹250 kylille. Förarien lähtöhinta oli kuitenkin 600. Sanoimme maksavamme 300, mutta kauppoja ei tullut ennen kuin lähdimme kävelemään. Hetken kuluttua kuski ajoi rinnalle ja sanoi suostuvansa 400. Eihän mekään mitään riistäjiä sentään olla, joten vinkkasimme asian olevan ok. Toki tämän lisäksi piti vielä varmistaa, että se on ₹400 / tuktuk eikä matkustaja. Toiset ryhmäläisistämme olivat tehneet sen virheen, että olivat suostuneet meno-paluuseen ₹800:lla, jolloin kuski oli seurannut näitä koko ajan ja yrittänyt myöskin ukottaa näitä sukulaisensa ravintolaan ja kauppaan rasittavuuteen asti. Me ostimme vain yhdensuuntaisen kyydin.

Tuktukilla kylille.

Matka menikin mukavasti eikä meitä yritetty sen isommin huijata. Lähin isompi kylä hotellilta oli Kalutara, sinne oli ehkä 6 kilometrin matka. Liikenne oli melko hurjaa ja tarkkana sai olla katuja ylittäessä. Jalkakäytävät olivat ahtaita, siellä ei ollut ainuttakaan muuta turistia ja olimme varsin suosittuja ukottajien keskuudessa. Tuskastuttavan kuumakin oli.

Kalutara.

Löysimme ihmeen siistin supermarketin - siellä oli jopa ilmastointi - joten kävimme katsomassa paikallistarjonnan. Mukaan tarttui hammastahnaa, vettä, keksejä, snackseja, purkkaa yms. Tuotteet eivät montaa senttiä maksaneet, käsittämättömän halpaa.

PE oli halunnut itselleen paidan, ja paitakauppakin tuli vastaan. Ajattelin samalla katsoa itsellenikin jotain. Myyjät - jotka kaikki olivat hintahtavia miehiä - ilahtuivat läsnäolostamme ja ensimmäiseksi tarjoiltiin teetä. Olimme kuulleet, että jos joku tarjoaa täällä teetä, siitä ei saanut kieltäytyä. Mulla oli vähän vaikeuksia sen kanssa, koska valuin jo valmiiksi valtoimena hikeä, eikä sata-asteinen tee juuri helpottanut asiaa ja siinä oli sokeria varmaan puoli mukia. Mä tykkään enempi kitkeristä mauista. Sen jälkeen alkoi jumalaton tinkimishomma, jonka hävisimme 6-0, mutta alkoi jo ahdistamaan siihen malliin, että kaupasta oli päästävä pois ja vähän äkkiä. Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan he pakottivat minut johonkin mainoskuviin; tosiaan, täällä oli kaikissa mainoksissa aina vaaleaihoiset ihmiset, vaikka paikalliset hyvin tummia olivatkin. No siinä sitten poseerattiin kassien ja vaatteiden kanssa ja otettiin kättelykuvia omistajan kanssa yms. Kiusallisuuskerroin oli jotain puoli miljoonaa.

Kauppoja etsimässä.

Päästiin viimein ulos liikkeestä. Mä olisin tarvinnut vielä vyön itselleni, ja vyökauppakin löydettiin, mutta kun huomattiin että sama teeseremonia olisi odottanut sielläkin, päätettiin skipata. Miten ihmiset pystyvät täällä shoppailemaan mitään?  Tuktuk-kuskia ei tarvinnut kovin montaa sekuntia etsiä, kun sellainen kurvasi viereemme, suostui heittämään meidät suoraan ₹400:lla hotellille ilman mitään venkoiluja.

Hotellilla painelimme lounaalle. Syötiin joku paikallinen erikoisuus joka oli käytännössä ohuelti täytetty leipä ja oheen ranskalaiset perunat. Ei ollut niin hyvä kuin edellisenä päivänä. Oluet nautittiin kyytipojaksi. Juteltiin muiden ryhmäläisten kanssa ja katseltiin kesyjä oravia.

Oravainen.
Karsee hedelmä.
Oravaa ei harmittanut, ei ollut jäinen ruoka.

Lounaan jälkeen huoneeseen levittämään uusi huolellinen kerros aurinkorasvaa ja sitten vielä biitsille. Muutama ukottaja taas rannalla, mutta veteen ne eivät sentään tulleen, joten jos sinne asti pääsi niin oli "turvassa". Toisaalta, ukottajat jäivät katseluetäisyydelle tietäen, että jossain vaiheessa sieltä merestä piti tulla poiskin. Ja vaikka kuinka yritti ripeästi nousta merestä ja marssia takaisin hotellin aidatulle alueelle, niin sai kyllä ihan riittävästi mainospuffia osakseen. Portilla muijat myivät paitoja, ja PE ostikin niiltä vielä yhden paidan lisää.

Hotellin hippiauto.

Jäimme allasbaariin oluelle, ennen kuin kävimme taas puhdistautumassa hotellin suihkussa. Otin pienet päikkärit ja täytin sen jälkeen englanninkielisen palautelapun matkamme kulusta. Seitsemältä paineltiin illalliselle ja sen jälkeen vielä baariin tuplagintoniceille muiden suomalaisten kanssa.

Baarissa oli vielä tilaa.

Siinä ennen maatemenoani kävin vielä vessassa ja mitä näenkään? Jumalattoman kokoinen torakka pelästyi kun laitoin valot päälle ja säntäsi hyllyn alle piiloon. Sain sen sieltä vesisuihkun avulla esiin jonka jälkeen otin kengän. Naputtelin sitä ensin kolmesti, ja luulin elikon kuolleen ja menin hetkiseksi parvekkeelle palautuakseni murhatyöstä mutta jotenkin tuli etiäinen että mahtoikohan se ukottaa? Eikö torakat kestä mitä vaan? Palasin vessan ja siellähän se mulkero oikoili jo jäseniään. Sen jälkeen hakkasin toistakymmentä kertaa elikkoa kupoliin, kunnes se viimeisenä tekonaan päästi jonkinlaisen karseen hajupilven. Siltikin mun oli käytävä tarkistamassa vielä moneen kertaan, että otus oli kylmennyt. Itse asiassa, koko yö meni sitä ajatellessa. Hrr.

Ilta kului tämän peijoonin kanssa painiessa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

505# Sri Lanka, 8

19.2.2017, Sunday, +31, Haze, Waskaduwa, Sri Lanka

Nukuin oikein makeasti seitsemään saakka. Otin aamusuihkun ja surffailin netissä hetken aikaa. Nyt ei ollut kiirekään kun oli pari rantapäivää lollerointeineen luvassa. Kahdeksalta hain PE:n ja mentiin aamiaiselle. Se jäi hieman valjuksi kun ei tiedetty taas toimintatapoja. Kiinalaiset pitivät taas uskomatonta meteliä ja olivat varsin röyhkeitä; etuilivat jonoissa, sikailivat, yskivät päin yms.

Aamun valkenemista.

Säätiedotus ei ollut ihmeitä luvannut, vaan ukkosta ja sadetta koko kahdeksi päiväksi. Taivas oli melkein pilvessä, mutta ei vielä satanut. Lämmintä toki oli kuin huonosti lämmitetyssä saunassa. Puoli kymmeneltä mentiin rannalle. Jos aurinko olisi paistanut, siellä oleminen olisi ollut mahdotonta. Rannalla ei ollut juuri ihmisiä eikä mitään aurinkovarjoja tai petejä. Hotellin baarista olimme lainanneet allaspyyhkeet, vaikka emme olleet varmoja olisiko niitä saanut viedä rannalle. Kiinalaiset olivat kuitenkin vallanneet uima-altaan, ja onhan meri muutenkin aina meri. Ei sitä nyt joka päivä tule Intian valtameressä uitua.

Merivesi oli röyhkeän lämmintä; mulla oli vesimittari mukana ja vaikka kuinka sitä mittaili niin sai lukemaksi lähes 30 astetta. Ranta oli suht matala, mutta aallot isoja ja aika kova imu välillä. Sameaa vesi oli edelleen, ellei nyt ihan ruskeaa ollakseni rehellinen. Uida ei niin pystynyt, mutta tyrskyihin jäi jotenkin koukkuun eikä vedestä meinannut millään malttaa tulla pois. Enkä ollut edes ainoa joka koki aallokot hauskaksi; moni muukin aikuinen tuntui muuttuvan kuin lapseksi.

Katsoin autiota hiekkarantaa.
Vesi oli sameaa kuin Aurajoessa.

Jonkin verran rannalla pyöri ukottajia. Ne tulivat iholle ja juttelemaan ärsyttävästi kaikenlaista soopaa ennen kuin menivät itse asiaan - eli koittivat myydä jotakin. Käytiin hotellin puolella ottamassa välikaljat, koska mitään palveluja ei itse rannalla ollut. Olut tekikin terää ja kävimme huoneessa ottamassa suihkun ja ihmettelemässä puolisen tuntia, ennen kuin menimme allasbaariin lounaalle. Otimme kaljat ja kanafajitakset, á ₹1000, joten hinta ei päätä huimannut ja kaiken kukkuraksi, jätkähän osasi tehdä ruokaa 5/5! Puissa asusteli muutamia oravia jotka olivat ylirohkeita; meinasivat tulla väkisin lautaselle ja syödä sapuskat huonompiin suihinsa. Majoneesia emme uskaltaneet syödä, mutta ne kelpasivat variksille.

No ainakin osan voi allekirjoittaa.

Palasimme (pun intended) vielä rannalle. Aurinko paistoi hieman harsomaisen pilviverhon läpi ja ehkä juuri siksi tuli sitten poltettua itsensä. Iho punoitti kuin mansikkalaivan kapteenilla - sen toki huomasi vasta illalla - ja sai siitä kommentteja kuulla muilta ryhmäläisiltä, jotka tosin itsekin loistivat yhtä punakkaina. Ei siihen muuta lääkettä ollut kuin kylmä suihku, monikertainen rasvaus aloe veralla ja sisäisesti arrakilla.

Pienen tauon jälkeen lähdimme hieman kävelylle hotellin ulkopuolelle. Hotelli oli aidatulla alueella ja portilla päivysti koko joukko poliiseja. Heti portin ulkopuolella oli oikea förarien armeija, joille tuntui olevan mahdotonta käsittää, että jotkut halusivat vain kävellä. Mitään ihmeellistä hotellin ulkopuolella ei ollut; pelkkää slummimaista asutusta, piskuisia kauppoja ja joutomaata. Ukkonen teki tuloaan ja jyrähteli jo voimakkaasti, niin ei uskallettu kovin kauas hotellilta edes lähteä. Palasimmekin sitten nopsaan hotellille ja otimme pienet päikkärit.

Hotellin ulkopuolelta alkoi slummi.
Tie hotellilta.
Junakin bongattiin.

Herättyäni surffailin hieman netissä ja nautin pienet arrakkinapsut. Makuun on kieltämättä tottunut, ei ollenkaan hassumpaa. Menimme sitten PE:n kanssa vielä baariin ennen illalliselle siirtymistä. Siellä seurustelimme hetken aikaan ryhmäämme kuuluvan pariskunnan kanssa.

Hotellimme citrus.
Long Island Ice Tea = kokis jäillä?

Itse illallinen ei poikennut aikaisemmasta mitenkään, mutta sai onneksi jotain syödäkseen. Papucurryyn on jäänyt koukkuun. Onneksi sitä löytyy lähes varmuudella paikasta kuin paikasta. Ruuan jälkeen vielä baariin hetkiseksi istuskelemaan. Samaa toimintaa jatkoin vielä huoneeni parvekkeella katsellen merta ja ukkosta, ennen kuin menin yöpuulle puolilta öin.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

504# Sri Lanka, 7

18.2.2017, Saturday, +28, Mostly cloudy, Galle, Sri Lanka 


Piskuinen Waskaduwa sijaitsi hiukan Colombon alapuolella.

Nukuin matkan parhaimman yön, ja olisin nukkunut pidempäänkin. Ilmeisesti selväpäisyys auttoi. Herättyäni kävin katsastamassa meininkiä parvekkeella; näin pari äijää vaanimassa pihalla kiväärien kanssa ja hetken päästä kuulin apinoiden kolistelevan katolla. Toivottavasti metsästäjät olivat hyviä tähtäämään. Vetäydyin äkkiä sisätiloihin ennen kuin saisin napin otsaani.

Aamiaiselle seitsemän pintaan. Sen valmistumista sai taas odotella, kuten edellisenä iltana illallisenkin. Tänään oli siirtyminen Waskaduwaan, ja meillä oli aikainen lähtö, joten tiukille meni sen kanssa. Ehdin kuitenkin syömään munakkaan painivia kissejä katsellessa, ennen kuin palasin huoneeseen ja laitoin matkalaukun huoneen edustalle laukkupojan vietäväksi.

Kahdeksalta saatiin porukka bussiin ja lähdettiin ajelemaan eteenpäin. Alkoi satamaan, ja keli näytti muutenkin synkältä. Meillä olisi tulossa pari rantapäivää, ja ikäväksemme oli lupailtu sadetta koko ajaksi. Se kyllä droppasi tunnelmaa pahasti.

Ajoimme ohi Tissamaharaman ja käännyttiin sitten isommalle tielle kohti Hambantotaa. Parin tunnin ajelun jälkeen pysähdyimme Intian valtameren rannalle ja pidimme kahvitauon. Hieno paikka. Jatkoimme matkaa ja ajoimme seuraavat pari tuntia, kunnes saavuimme Galleen. Opas kertoili paikallisten ihmisten elosta Sri Lankassa. Ihan mielenkiintoista settiä, mutta unetti välillä vaan niin jumalattomasti, että suurin osa tarinoista meni ohi.

Tyrskyjä lähellä Hambantotaa.
Kalastuspaatit odottivat työvuoron alkamista.

Koiruus.

Gallessa pysähdyimme pidemmäksi aikaa. Menimme vanhan kaupungin alueelle. Ensin meitä kierrätettiin bussilla, sen jälkeen jalkauduimme kukin omille tahoillemme pariksi tunniksi. Vuoden 2004 tsunami oli tehnyt täällä tuhojaan - Sri Lankassa menehtyi tsunamissa yli 36000 ihmistä - mutta tuhon jäljet oli toki jo saatu korjattua.

Gallen vanhan kaupungin muuria.

Vanhan kaupungin alue ei ollut mitenkään suuri, liikuimme erään pariskunnan kanssa. Etsimme ja löysimmekin lounaspaikan, jossa tarjoilu oli hidasta, mutta ruoka oli 5/5. Täällä oli jopa länkkärisapuskaa iän ikuisen buffetin sijaan ja otimme PE:n kanssa spaghetti bolognaiset. Helkkarin hyvä. Omituista oli tosin, ettei tarjolla ollut olutta?!?

Länkkäriruokaa! Voi tätä ilon ja onnen päivää!

Poislähtiessä ajattelin käydä vielä vessassa. Täällä oli vain yksi koppi miehille ja yksi naisille; jostain syystä miesten puolelle oli jonoa ja naisten puolella ei ketään. Ajattelin pokkana mennä sitten naisten vessaan. Tottahan toki joku englantilainen eukko tuli sitten jälkeeni. Valitti, että olin naisten vessassa - ja että olisin voinut edes vetää vessan. Ei tullut sitten muuta puolustuspuhetta mieleen kuin "sorry, I'm from Sweden".

Oli melko kuuma taas, kun kiertelimme vanhaa kaupunkia. Rantavalliin tehty muuri toi mieleen Suomenlinnan. Koitimme etsiä pankkia - ja kun taikaiskusta ukottaja tuli juttusille, että hän tietää hyvän rahanvaihtopaikan. Niin tyhmiä mekään emme olleet, että olisimme menneet tähän retkuun. Muuten ei mitään mielenkiintoista tullut vastaan. Melkein eksyimmekin, mutta puhelimen kartta pelasti ja ennätimme ajoissa takaisin bussille.

Majakka.
Puu kasvatti hiuksia.

Sitten vielä puolentoista tunnin ajomatka Waskaduwaan. Opas kertoili tarinoita tsunamista. Perille pääsimme klo 17. Annoimme bussikuskille ja apukuskille viikon tipit (₹2000 / naama), ja hyvästelimme heidät, koska todennäköisesti he eivät jäisi rantapaikkaan hengailemaan vaan jatkaisivat uusiin kohteisiin uusien turistien kanssa. Jotenkin omituista ajatella, että paras duuni Sri Lankassa tuntui olevan bussikuskin apupojan homma; tippien ansiosta hän tienasi paljon enemmän kuin vaikkapa lääkäri, eikä vastuu ollut niin suuri kuin esimerkiksi bussikuskilla. Eipä siinä, pelkkää hyvää sanottavaa oli kummastakin jepestä.

Hotellimme oli nimeltään Citrus. Ulkoa päin varsin kolkon oloinen jättiläismäinen hotelli, sellainen kuin entisessä Itä-Saksassa olisi luullut törmäävän. Viiden tähden hotelli se oli melkeinpä, vaikkei alku luvannut hyvää: kirjautuminen kesti, meitä ohjattiin sinne tänne ja alkudrinkkien tulo kesti (tietysti alkoholitona mehua) ja infolaput eivät riittäneet kaikille. Saatiin kuitenkin huoneet, jotka vaikuttivat siisteiltä. Minibaari oli jostain syystä lukittu. Laukut tulivat kuitenkin nopeasti, kysyin samalla minibaarista. Laukkupoika käski ottamaan yhteyttä respaan.

Hotellihuoneen puhtaat valkeat lakanat.
Näkymä parvekkeelta.
Hotellin piha-aluetta.

Mentiin PE:n kanssa tutustumaan rantaan ennen pimeän tuloa. Heti tuli rannalla päivystänyt ukottaja kimppuun; muita ihmisiä ei rannalla ollut erästä muslimipariskuntaa lukuunottamatta, jotka istuivat hietikolla. Naiselta näkyivät vain silmät. Kahlailtiin vähän vesirajassa, meri tuntui todella lämpimälle, mutta vesi oli ruskeaa. En tiedä oliko se paskaista vai aiheuttiko isot aallot sen että vesi samentui rantahiekasta.

Rannalla oli tilaa.

Poikkesimme respaan ja saatiin vaihdettua hieman rahaa, joskin saatiin vain ₹5000:n seteleitä. Vähän tuli kuitenkin helpottuneempi olo, oli ollut inhottavaa kun ei ollut yhtään rahaa. Saatiin myös huoneinfo-laput jotka jäi meiltä aiemmin saamatta. Siinä oli niin Wifi-avaimet kuin myös huolestuttava maininta illallissalin dress codesta: Smart casual. Ei tullut pikkutakkeja mukaan.

Huoneessa testasin suihkun - hyvin toimi ja lämmintä vettäkin tuli - ja nautin sen jälkeen 8,8% oluen. Sen jälkeen testaamaan illallispaikka. Muut olivat jo melkein syöneet kun me vasta aloiteltiin. Ihan perusräkälä se oli, eikä täällä kenelläkään mitään pikkutakkia näkynyt. Kiinalaisia oli suurin osa, ja niistä lähti käsittämätön meteli ja olivat muutenkin sangen huonokäytöksisiä. Yksi niistä tuli vaimonhakkaajapaidassa sisään - tässä kohdin tarjoilija kävi sanomassa, jos olisi jotain pitkähihaisempaa laittaa päälle, mutta kiinalaista ei kiinnostanut. Ruoka oli perusbuffettia.

Illallisen jälkeen siirryttiin baarin puolelle. Tilattiin mojitot - tosin ne piti tilata kahteen kertaan ja siltikin kesti puoli tuntia ennen kuin drinksut tulivat. Jonkinlainen liveshow'kin oli alkamassa, mutta emme saaneet enää tarjoilijaa joten palailimme sitten huoneeseen ja istuskelimme PE:n kanssa partsilla maistellen arrakkia ja katsellen yön pimeydessä taivaanrannassa välähteleviä salamoita. Kuuma oli silti. Sähköt reistailivat. Varsin sri lankalainen tunnelma kaiken kaikkiaan siis.

Mojitot yömyssyksi <3