sunnuntai 26. helmikuuta 2017

497# Sri Lanka

11.2.-12.2.2017, +31, Clear, Male, Maldives


Päiväntasaajan tuntumaan.

Yö Istanbulin lentoasemalla oli sujunut odotuksiin nähden mukavasti. Olimme PE:n kanssa varautuneet hajottaviin rajamuodollisuuksiin, turvatarkastuksiin, passintarkastuksiin yms säätöön, kuten kolmansissa maissa aina tuppaa olemaan, mutta mitä vielä. Ei passintarkastusta, ei turvatarkastusta. Ei eri terminaaleja eikä mitään sisäisiä junia. Hieno homma. Vaikka pitkä päivä oli takana (kotoota oli pitänyt lähteä jo ennen kolmea), niin fiilikset oli hyvät; pitkä setti töitä oli tehty ja nyt oli aika pienelle lomalle. Tästä alkaa Mandala Travelin ylläpitämä Sri Lankan kiertomatka.

Lähdön tunnelmaa Hesassa.
Mutkitellen Istanbuliin.

Turkish Airlinesin kone Istanbulista Malediivien kautta Colomboon lähti vasta klo 03.50, joten lentokentällä sai hengata yli viisi tuntia. Olutta juodessahan tuo meni - onneksi kentällä sai maksaa euroissa, vaikka hinnat olivatkin vain Turkin liiroissa. Kentällä oli psykedeelinen määrä ihmisiä, ja koneita nousi tasaisesti ympäri vuorokauden, suurin osa eksoottisiin paikkoihin kuten vaikkapa Mogadishuun tai Kabuliin. Merkille pantavaa, että huomattiin jo lähtöselvityksessä Suomen päässä toisten menevän sinne lomalle.

Olut maistui.
Koneita lähti kaikkialle maailmaan.

Kuhtalainen lento taas edessä.

Viimein päästiin koneeseen, oltiin PE:n kanssa vähän juovuksissa. Muistan vesisateen, vessakäynnin ja jonkun karsean munaruuan joka tarjottiin heti koneen noustua. Sen oli kai tarkoitus olla aamiainen. Hyi helkkari. Sen jälkeen nukahdin pariksi tunniksi, heräsin kun päivä oli jo valjennut ja olimme ohittaneet jo Saudi-Arabian. Olo tuntui krapulaiselta; oli pakko kaivaa buranaa repusta ja juoda kunnolla vesiä. Lento Istanbulista Maleen kesti 7h25min, ja siitä oli vielä puolet suurin piirtein jäljellä. Siinä tarjoiltiin sitten toinenkin ateria myöhemmin, oli jotain kanaa. Vähän parempi kuin se muna. Muuten matka meni ihmetellessä; ei jaksanut lukea edes kirjaa. Kauheasti ihmiset tuntuivat köhivän ja pärskivän, toivottavasti mikään tauti ei nyt vaan iskisi. Olin lukenut jostain, että jos on plunssaisia ihmisiä ympärillä niin kannattaa hengittää nenän kautta, ei kyllä hajua auttaako se, olisin voinut mutulla sanoa jotain päinvastaista. Pahahko hajukin välillä väreili, varmasti ihmiset alkoivat siellä pieremään matkan edetessä.

Sinne jäi sateinen Istanbul.

Täysikuu seuranamme.

Maleen laskeuduttiin klo 13:n paikkeilla. Suurin osa matkustajista jäi täällä pois. Välilasku kesti 2 tuntia, eikä koneesta saanut poistua, siellä oli kaikenlaista muutakin erikoisuutta, aluksi ei saanut liikkua ollenkaan, ennen kuin matkustajat oli laskettu, ja jokainen käsimatkatavara oli tunnistettu ja kone suihkutettu jollain desinfiointiaineella. Lisäksi joku karsea turkkilainen musa soi ämyreistä koko välilaskun ajan niin ettei ajatuksiaan kuullut. Sen jälkeen pääsi vähän haistelemaan ulkoilmaa koneen takaosaan (ovet olivat auki). Koneen sisälämpötila nousi nopeasti melko kuumaksi, ulkonakin oli lämpöä 31 astetta. Ei hassumpi helmikuinen keli.

Malediiveja lähestyttäessä.
Tämän lähemmä ei Malea sitten päästykkään.

Onneksi kännykkä tietää missä ollaan :)

Koneeseen tuli ainakin tilaa.

Kello 15 jatkettiin lähes tyhjän koneen kanssa matkaa kohti Colomboa. Onneksi lentoaikaa ei ollut enää kuin hiukan toista tuntia jäljellä ja se menikin sukkelaan. Kelloa ruuvattiin vielä puoli tuntia eteenpäin; sellainen tuntui oudolta. Suomeen aikaero oli siis 3,5 tuntia (Sri Lankassa ei ole kesäaikaa, joten silloin ero on vain 2,5 tuntia). Vähän jännitti jo millaista säätämistä olisi luvassa Colombon kentällä. Meitä ihmetytti kun ei jaettu mitään maihintulokorttia, yleensä sellaisen saa aina täytettäväksi kolmansiin maihin mentäessä? Viisumianomus oltiin toki tehty jo ennen matkaa netissä, maksoi 35 u$d (vaatii luottokortin). Kai sellaisen olisi saanut ostaa paikan päältäkin, mutta jonotus ei vaikuttanut kivalta puuhalta, vaan se kannattaa hoitaa tosiaan etukäteen.

Heti koneesta poistuttaessa näimme immigration-jonon, joten jäimme siihen odottelemaan. Onneksi jonotuksessa ei mennyt kauhean kauaa, ehkä 10 minuuttia? Meiltä kuitenkin puuttui täytetty arrival card, joten meidät ohjattiin toiselle tiskille ensin täyttämään sellaiset, ja sen jälkeen uudelleen jonottamaan imigrationiin. Tällä kertaa kaikki näytti olevan ok, joten saatiin tarrat ja leimat passiin ja jatkamaan matkaa.

Oikean matkalaukkuhihnan etsimisessä oli siinäkin vaikeuksia. Kävelimme edes takaisin ympäri tulohallia, kunnes viimein bongasimme oikean hihnan. Matkatavarat olivatkin jo tulleet. Sitten vielä vessaan jonka jälkeen kävelimme tulialueen ja rajan läpi. Saapuneet-aulassa olikin sitten jo täysi hulabaloo, siellä oli puoli miljoonaa ihmistä vastassa kyltit pystyssä. Mulla oli rillit tietysti repussa, mutta PE bongasi onneksi matkanjohtajamme. Kaunis naisopas kerrankin :) Olimme ryhmämme viimeiset. Esittelimme pikaisesti itsemme, sitten PE kävi vielä vaihtamassa rahaa - minä olin tehnyt tuon jo Suomen päässä Forexilla. Siellä piti netin kautta tilata rahaa, ja aiemmin oli sanottu ettei Sri Lankaan saa viedä kuin 5000 rupiaa - noin reilut 30 € - mutta minulle rahanvaihtaja sanoi, että vaihda suoraan 200€ nyt kun hänellä on rahaa saatavana, sitä ei kysy kuitenkaan rajalla kukaan. Tämä kieltämättä aiheutti minulle hieman stressiä, mutta ei kukaan tosiaan fyrkan perään kysellyt.

Jatkoimme siitä sitten bussiin. Ryhmäämme kuului 15 matkustajaa, matkanjohtaja, paikallisopas, bussikuski ja bussikuskin apupoika, joten olihan siinä melkoinen ryhmä rämä taas. Kello oli jo lähemmäs kuusi ja aurinko par'aikaa laskemassa, mutta ilma tuntui melko kuumalle, etenkin kun meillä oli tässä vaiheessa vielä farkut, pitkähihaiset ja takit päällämme. Mutta tropiikin tunsi; tuntui kuin näkymätön käsi olisi sujahtanut paidan alle ja voidellut sen kostealla kalvolla. Tätä oli odotettu pitkä kylmä talvi!

Opas esitteli itsensä; hän ei ollutkaan se opas joka oli tarkoitettu, vaan sijainen. Alkuperäinen opas oli sairastunut äkillisesti vähän ennen matkaa, ja tämä oli hälytetty Intiasta pikaisesti paikalle. Opas tunnusti ettei ole koskaan edes käynyt Sri Lankassa, ja tietämyksensä paikasta ei ollut kovinkaan kattava. Huh. Aika kovaan paikkaan opas joutui, eipä käy kateeksi. Paikallisopas sanoi muutaman sanan myös, hänen englannistaan en juuri ymmärtänyt tuon taivaallista.

22 tunnin matkustelun ja liki 30 tunnin valvomisen jälkeen ei olisi kauheasti tehnyt mieli istuskella bussissa, mutta olimme googlanneet matka-ajan etukäteen Sigriyaan, joka olisi ensimmäinen yöpymispaikkamme. Kyllä vain, sinne oli vielä neljän tunnin bussimatka. Tuli säkkipimeää koska katuvaloja ei ollut, ja vaikka vasemmanpuoleinen liikenne olikin hurjaa, niin aika lailla torkkuessa bussimatka sujui. Parin tunnin ajelun jälkeen pysähdyimme Kurunegala-nimisessä kaupungissa illallistamaan. Illalliseksi oli alkuun laiha keitto, joka ei onneksi ollut kovin pahan makuinen, pääruoaksi sai valita kanan tai kalan - otimme jälleen kanan vaikka sitä oli tullut syötyä jo koko lentomatka, eikä se ollut mitenkään hääppöinen, yksi luinen koipipala, mutta kala oli kuulemma vielä karseampaa, ja jälkkäriksi hedelmiä. Saapa nähdä millainen vatsatauti näistä siunautuu? Juomaksi vielä 0,625 litran Lion-olut, se ei ollut hassumpaa.

Illallismesta.


Eka Sri Lankalainen safka.

Sitten vielä ajelua Sigiriyan lähettyville, keskelle skutsia erittäin huonokuntoisen tien varrella olevaan Amaara Forest -viidakkohotelliin. Se oli semmoinen bungalow-tyyppinen ratkaisu, näitä nyt on ennenkin nähty. Tervetuliaisdrinkki tarjottiin, se oli jotain alkoholitonta terveyssmoothieta, erittäin karsea maku. Tarjoilija kyselikin mielipidettäni siitä, ja vakuutin sen olevan erinomaista (hylkäsin lasin äkkiä pylvään taakse). Check in kuitenkin toimi jouhevasti, saimme huoneet nopeasti, ja vaikutti ihan kohtuusiistiltä, vaikka nyt hieman dunkkasi homeelta. Oli säkkipimeää, ja viidakon äänet raikuivat äänekkäästi. Ikkunoissa oli vankat kalterit, mutta epäilin sen olevan lähinnä apinoita kuin varkaita varten. Metsän eläimistä muutenkin varoiteltiin hotellin esitteessä, erityisesti apinat olivat melko härskejä jotka nyysivät turisteilta tavaraa, ja metelöivät katoilla.

Varokaa faunaa.

Testasin ensimmäiseksi suihkun; ei tullut tietenkään kuin kylmää vettä, mutta olo oli jo niin nuhjaantunut ettei auttanut kuin kärsiä. Purin vähän kamoja laukusta, katselin telkkaria ja nettikin iloikseni toimi hyvin. Pari vuorokautta kun oli tullut jo melkein valvottua, niin kyllä sänky ja puhtaat valkeat lakanat sai ylipuhuttua hoteisiinsa melko nopeaan.

Hotellihuone näkyvissä, viimeinkin!
Puhtaat valkeat lakanat.

4 kommenttia:

  1. Istanbulin kentalla on tullut vietettya aikaa, ja siella kylla riittaakin katselemista Kabulin, Mekan yms matkailijoissa,

    VastaaPoista
  2. mutta mielenkiintoista matkan jatkoakin!

    VastaaPoista
  3. JEE, matkakertomusta, ihanaa !!

    VastaaPoista