perjantai 13. tammikuuta 2017

491# Kaavin

Lähdetääs sitten testaamaan seuraavaa joululahjaksi saamaani kampetta. Mä en ensin edes tiennyt mikä tämä on tai mihin sitä käytetään, enkä tiedä sen virallista nimeä vieläkään, mutta ristitään se nyt vaikka kaapimeksi. Kaavin. Vähän niin kuin siellä Savossa. Tai joku semmonen abortoijan työkalu?

Kaavintalaite.

Tämän kaapimen käyttötarkoitus on siivota lavuaarin ulkopuolinen osa. Jos tekee oikeaa ruokaa, niin semmoinen operaatio sisältää yleensä vihannesten kuorintaa. Aikaisemmin mä kuorin kaiken suoraan roskikseen, mutta olen nyttemmin huomannut, että menee helpommin jos kuorii ensin kuoret lavuaariin ja siitä sitten myöhemmin roskikseen. Ei selkä rasitu. Samalla tulee tietysti kuorten lisäksi kaikenlaiset muut safkasta irtoavat ylimääräiset skrämmäleet nakattua lavuaariin. Sotku on lopulta hirveä, eikä niitä voi siihen tietysti jättää kovinkaan pitkäksi aikaa mätänemään. Tähän saakka olen sitten tyhjentänyt lavuaarin sormin, vaikka inhaa puuhaahan se on. Mutta onneksi joku insinöörisielu on keksinyt tähänkin apulaitteen (ja toinen insinöörisielu on antanut minulle sellaisen joululahjaksi).

Työmaa.

Ensimmäinen pyyhkäisy saa kyytiinsä vain muutaman skrämmäleen. Jostain syystä kuoret tuntuvat hylkivän kaavinta. Seuraavalla pyyhkäisyllä käytin enempi voimaa; tulos on himpun verran parempi, mutta aikani siinä sudittuani ajattelin tämän olevan hölmöläisen hommaa. Lisäksi skrämmäleet jäivät kiinni myös kaapimeen, joten jouduin sormilla siivoamaan paitsi lavuaarin niin myös kaapimen. Toisin sanoen tuplatyö. Toki voi olla etten ihan osannut oikeaa tekniikkaa tms, mutta mahtuu sitä hyödyllisempiäkin tavaroita maailmaan. Ehkä tämä oli lahjanantajan kosto minun antamastani Metallica-piposta tai jotain, mutta annan arvosanan 1½/5.


Käyttö.

6 kommenttia:

  1. No jopas on kumma vehje. Taalla Israelissa kaytetaan tiskialtaassa kolmion muotoista muovista "siivilaa" joka sopii hyvin yhteen altaan nurkkaan ja siihen on tosi helppo kuoria kaikki vihannekset sun muut moskat ja sitten kateva lempata roskikseen. Nipottajat laittaa siihen viela muovipussinkin mutta se ei ole mielestani tarpeen.

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla niin etten ole täysin ymmärtänyt tämän vempeleen käyttötapaa? Käyttöohjeethan tälläsen mukana pitäisi tulla.

    VastaaPoista
  3. Hi hi tein googlesta oikeen kuvahaun tuon ekan kuvan mukaan ja tuloksena oli vaan vihreita sammakoita!!!!

    VastaaPoista
  4. Ai tollee, mä nostan biojäteastian tiskipöydälle ja kuorin kaikki siihen. Helppoa eikä käy selkään yhtään. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konstit on monet, sanoi pöytä kun mummolla kissaa pyyhki :)

      Poista
    2. :DDD loistavasti väännetty!!

      Poista