perjantai 17. marraskuuta 2017

558# Vilna, 2

4.11.2017, Saturday, +6, Overcast, Vilnius, Lithuania

Heräsin yöllä monta kertaa kadulta kantautuvaan metelöintiin. Baarit menivät täällä kiinni vasta klo 6, mikä piti huolen siitä, että meteliä piisasi aamuun asti. Onneksi nämä olivat vain lyhyitä herähdyksiä, muuten nukuin yllättävän hyvin uudessa paikassa. Herätyskello ilmoitti kahdeksalta nousemisajan, olisi nukuttanut vielä. Otin pikasuihkun virkistääkseni itseni. Päivä oli valjennut, näki ensi kertaa Liettuan päivänvalossa. Taivaankansi oli verhottu tasaisella ja paksulla harmaalla pilviverholla, sellaisella mikä Suomessakin on aina talvisin. Kadulla ei näkynyt juuri ketään.

Aamu valkeni marraskuisen harmaana.

Puoli yhdeksältä mentiin aamiaiselle hotellin kakkoskerrokseen. Hiljaista oli sielläkin, vähän ajan kuluttua joku perhe liittyi aamiaissaliin kanssamme. Ei tosiaan mikään turistikausi ollut menossa. Aamiainen otettiin seisovasta pöydästä, oli yllättävän hyvä. Leipää, croissantia, leikkeleitä, jne. Tarjolla oli myös vege-lihapullia, pakkohan sellaista oli testata. Olipa se hyvänmakuinen, huhhuh. Maistui melkein paremmalta kuin anti-vege-lihapulla. Kahvi oli myös hyvä, ja koko aamiaissali oli siisti. Ikkunat olivat isot ja mukavat näkymät pääkadulle.

Aamiaissali oli viihtyisä.
Jugurtin nimessä oli typo.

Hetki huilattiin aamiaisen päälle hotellihuoneessa ennen kylille lähtöä. Liikkelle päästyämme kävelimme aluksi Gedomino Prospekt-katua pitkin, joka vaikutti ostoskadulta. Hiljaista oli edelleen ja kaikki liikkeet kiinni. Mietimme, olisiko täälläkin pyhäinmiestenpäivä ja siksi paikat olivat sulki. Saavuimme sitten kadun päähän, jossa vastaan tuli Cathedral Basilica eli Vilnan tuomiokirkko. Se oli sentään auki ja kävimme tsekkaamassa ensimmäisen päivän monista vastaantulleista kirkoista.

Kaupunki oli hissukseen.
Vilnan tuomiokirkko.
Liettuan lippukin oli päässyt alttarille.

Kirkon takaa näkyi kukkulan päällä jököttävä Gediminasin linnan torni. Kävimme katsomassa sitä tarkemmin sisäpihalta, mutta päästäkseen tornille olisi pitänyt kävellä pitkähkö mäkinen serpentiinitie. Kesäaikaan tornille menisi lyhyt funicular eli sellainen kiskoilla kulkeva vaunu (en nyt saa päähäni mikä laitteen nimi on suomeksi), mutta nyt oli käytön kanssa hiljaista kuin huopatehtaalla. Emme nähneet tarpeelliseksi lähteä kävelemään mitättömältä vaikuttavalle tornille, vaan jatkoimme eteenpäin Kalny Parkasin puistoon ja nousimme metsäiselle kukkulalle, jossa oli Three Crosses-monumentti. Kolme ristiä oli Vilnan tunnus ja neuvostoaikana se tuhottiin, mutta rakennettiin myöhemmin taas uudelleen. Veistos oli tyhmä mutta Vilnan kaupunkiin sieltä avautui hulppeat näköalat, joten tuo paikka kannatti käydä tsekkaamassa.

Gediminasin linnan tornille jäi tällä kertaa kiipeämättä.
Kolmen ristin monumentti.
Vilna.

Palasimme kävellen takaisin päin ja meidän oli tarkoitus oikasta pienempää joenrantaa myötäilevää katua pitkin pyhän Annen kirkolle. Katu kuitenkin suljettiin nenämme edestä tietöiden vuoksi, joten meidän piti taas kiertää linnantornin ja kansallismuseon alue tuomiokirkolle asti. Päätimme poiketa hörppäämään kafeet Gedomino-kadulla olevalle Caffeine-nimiseen paikkaan. Se oli joku liettualainen kahvilaketju. Tilauksessa kesti, ja sieltä tuli ehdottomasti elämäni karmein cappucino kertakäyttömuissa. Pelkkää vaahtoa, ei yhtään kahvinmakua, ihan hirvee. Sitä äitelää vaahtoa ei kyllä saanut alas kirveelläkään, joten jätimme nämä juomatta, arvosana 0/5.

Maailman karseinta kahvia sai tuolta.

Sitten kävelyä vanhassakaupungissa. Paljon kävelyä. Näimme karkuteillä lentelevän papukaijan, joka laskeutui erään tytön päähän, mutta ei antanut ottaa itseään kiinni. Näimme kirkkoja ja toinen toistaan samanlaisia katuja, mutta kauppoja ja ravintoloita ja kahviloita ei nyt niin kauheasti ollut kuin olisi voinut olettaaa. Ihmisiä oli jonkun verran. Yksi turistikauppa nähtiin ja käytiin siinä ostamassa postikortit ja jotain muuta pientä. Postimerkit kävin ostamassa Narvesen-nimisestä kioskista; näitä oli paljon Latviassakin ja muistutti meidän R-kioskia. Nuori naismyyjä oli omaksunut hyvin neuvostoaikaiset palvelukulttuurin ominaisuudet, ei juuri katsettaan asiakkaaseen luonut saati tervehtinyt.

Pien ortodoksikirkko.
Hylättyjäkin kirkkoja löytyi.
Talonraato.

Kaupungintalon vieressä oli turisti-info jossa muodon vuoksi kävimme, ja tsekkaamassa muutamat ortodoksikirkot siinä sivussa (ukko kompuroi yhdessä pimeässä ovensuussa kynnykseen ja mutisi lähinnä itsekseen "täähän se on aivan helvetillinen paikka"). Alkoi siinä hieman jo nälättämään, joten poikkesimme lounaalle ranskalaiseen Balzac-nimiseen ravintolaan. Se oli ihan viihtyisä ravintola, joskin tuli tyhmästi tilattua hamburgerin pihvi mediumina (jauhelihapihvin täytyy aina olla kypsä). Juomaksi otin liettualaista olutta; nimeä en tiedä mutta hyvää se oli. Siisti paikka ja bonuksena uskomattoman kaunis naistarjoilijatar, joten 4/5 lähteepi täältä lounaspaikalle.

Lounasburgeri.

Jatkoimme pyhän Annen kirkolle. Löysimme sen näppärästi puhelimen kartan avulla. Paikalla olikin kaksi kirkkoa, emmekä olleet ihan varmoja kumpi se niistä oli, mutta kävimme molemmissa (toinen oli Franciscus Assisilaisen kirkko). Hienoja pytinkejä molemmat.

Pyhän Annen kirkko. Jompi kumpi noista.
Kirkko sisältä.

Kävelimme samaa reittiä pitkin kaupungintalon ohi osoitteeseen Vokieciu gatve 6, jossa oli Museum of illusion. Sisäänpääsymaksu oli aikuisilta 10€ / naama, tuntui aika kalliilta yleiseen hintatasoon nähden, mutta tätä oli kuitenkin netissä kehuttu. Vähän ahdisti jättää takit yleiseen valvomattomaan narikkaan, mutta näin tuntui tekevän kaikki muutkin. Museo koostui aistiharhajutuista, oli aika mielenkiintoinen ja osa teoksista oli oikein upeitakin. Jos olisi osannut ottaa valokuvia, niin täällä olisi saanut kyllä hienoja ja hauskoja kuvia. Virkailijat olivat avuliaita ja ystävällisiä ja tosi taitavia käyttämään kännykän kameraa (itselläni on vielä opettelemista oman Honorini kanssa, mutta naisvirkailija pyöritti sitä mennen tullen suomenkielisestä kieliasetuksesta huolimatta). Nytkin täällä oli melkoisesti väkeä, mutta kesäaikaan turistikaudella luulisi tämän olevan melko turvoksissa ihmisistä, mikä tietysti haittaisi tutustumista teoksiin. Ihmeen vähän tätä oli mainostettu. Mun tekisi mieli lipsauttaa kuitenkin 5/5 tästä paikasta.

Illuusiota ihmettelemässä.
Illuusiomuseo.
Illuusiot innoitti pelleilemään.
Kaikenlaista.

Sen jälkeen reilu kilometri kävelyä takaisin hotellille. Matkalla kävimme ostamassa ukon kanssa yhdet oluet Narvesenista. Postilaatikkoja emme olleet nähneet juuri missään, joten jätimme kortit hotellin respaan postitettavaksi (kesti lähes 2 viikkoa ennen kuin saapuivat perille) ja pyysimme respan tätiä varaamaan meille pöydän Lokys-nimisestä ravintolasta seitsemäksi hotellimme nimellä. Tämä onnistuikin hyvin. Sitten huoneeseen lepäämään, menin oikein peitteisiin ja nukuin makoisat päikkärit.

Harmi kun ei ehditty shampannerieen.
Hesburgereita riitti Vilnassa enemmän kuin missään.

Herättyäni oli jo pimeää. Katselin hetken telkkaria ja join oluen. Kuuden maissa menin katsomaan mitä porukat olivat saaneet aikaiseksi. Vähän aikaa seurusteltiin ja puoli seitsemän lähdimme kävellen kohti Lokys-ravintolaamme, joka sijaitsi noin kilometrin päässä hotellilta osoitteessa Stiklių gatve 8. Ravintolan oven avattuamme koko henkilökunta tuntui olevan vastassa, nousivat kaikki seisomaan ja hyvä etteivät kunniakujaa tehneet. Tarjoilijoita olikin huomattavasti enemmän kuin asiakkaita, vain yksi pöytäkunta meidän lisäksi, mutta toisaalta jouduimme jäämään katutasolle, joskin ikkunapaikalle. Kellariin emme päässeet - tai joutuneet. Myöhemmin ravintolaan tulikin kolmenkymmenen hengen japanilaisseurue, jotka ohjattiin kellariin. Porukat muistelivat käyneensä täällä aiemminkin, kun viimeksi Vilnassa kävivät 20 vuotta sitten.

Ravintolaa etsimässä.
Lokys-ravinteli.

Tarjoilija esitti sen miljoona kysymystä ennen kuin saimme edes alkudrinksut tilattua. Eikä ollut helppoa ruokatilaustakaan toteuttaa. Ravintola oli spesifioitunut riistaravintolaksi, joten tilasin ennakkoluulottomasti majavaa - joskin varmistuttuani ensin että sienet sai hutshelvettiin (sieniä oli tungettu lähes joka annokseen, tarjoilijan piti käydä oikein keittiössä kysymässä saisiko ruuan sienittä). Porukat pelasivat varman päälle tilaten kalaa - josta tarjoilija vähän tästä huomauttikin. Alkudrinkeiksi otimme mutsin kanssa skumpat, ukko otti Dry Martinin. Jonkinlainen leipäsetti tuotiin myös, mutta kattausmaksu ei ollut mikään yhtä härski kuten edellisenä iltana, olisikohan ollut yhteensä kolmen euron luokkaa.

Epäilin majavan olevan jotain rotan kaltaista sitkeää lihaa, mutta tätä oli mureutettu padassa varmaan tuntikausia, ja maultaan muistutti ehkä meidän riistaa, hirveä tms. Pinaattiperunamuusi sopi ruuan kanssa hienosti ja garnishit maistui kerrankin myös. Jälkkäriksi otin Irish coffeen, faija valitsi espresson ja Finlandia-vodkan ja mutsi hot chocolate & icereamin, mutta ei tykännyt. Hinta juomineen (ruokajuomaksi viiniä ja olutta), tippeineen, kattausmaksuine ja ruokineen kaiken kaikkiaan 110€, joten ei paha. Lokys-ravintolasta ei voi antaa vähempää kuin 5/5, suosittelen kyllä ehdottomasti.

Maistuvat majavat ja muut.

Palasimme pimeitä kujia pitkin takaisin hotellille, joskin ensin kävimme GO9-kauppakeskuksessa. Vaatekaupat yms olivat kiinni, mutta siellä oli myös kohtuukokoinen Rimi-ruokakauppa, josta ostimme hieman juomaa ja herkkuja. Sitten hotellille, jossa loppuilta kului blogaillen, nettisurffaillen, chattaillen jne. Nukkumaan puolen yön paikkeilla.

GO9-ostari.

maanantai 13. marraskuuta 2017

557# Vilna, 1

3.11.2017, Friday, +6, Overcast, Vilnius, Lithuania

Maabongaus nro 44.


Mikäpä olisi sen idyllisempi vierailuaika Liettuaan kuin marraskuun harmaat ajat. Tällä kertaa vuorossa vain viikonlopun kestävä pikavisiitti pääkaupunki Vilnaan. Omatoimimatka oli buukattu tuttuun tapaan Ebookersista ja matkaseurana porukat.

Lentokentälle perjantaina suoraan duunista klo 14.10 lähtevällä Finnair-bussilla. Aasian koneet lähtevät niin ikään iltapäivästä, ja sen vuoksi bussikin oli täynnä, vaikka näitä 20 minuutin välein menikin. Matka kentälle ei tarjonnut ihmeellisyyksiä; porukat veivät ruumaan laukun joten he olivat menneet jo aikaisemmin kentälle ja soittivat kertoakseen, että lentokone oli myöhässä 20 minuuttia, olisin voinut huoletta ottaa seuraavankin bussin, eikä olisi tullut lintsattua kohtuuttomasti duunista. Check in oli tehty netissä jo aiemmin ja kun minulla ei ruumatavaraakaan ollut niin painelin bussista päästyäni suoraan kakkosterminaalin turvatarkastukseen. Siinä mulla olikin vaikeuksia, nimittäin reilut pari kuukautta aiemmin Kyprokselta ostamani vyö oli tullut tiensä päätökseen ja hajoillut niin pahasti, etten saanut sitä enää housuistani irti ilman saksia. Metallipaljastin tietysti huusi kuin hyeena ja jouduin vielä kaiken maailman pyyhkäisytarkastuksiinkin.

Matkustajia piisasi kentällä.

Turvatarkastuksesta selviydyttyäni menin Oak Barreliin jossa porukat minua jo odottivatkin. Lentokenttä kuhisi ihmisiä, ja baarikin oli täynnä. Hain 7,10€ maksavan lonkeron, se oli ihmeen edukas sillä Oak Barrel on kyllä yksi kalleimmista baareista mitä tiedän. Toinen ihmetyksen aihe on suulas myyjä, joka tuntuu olevan aina kyseisessä kippolassa duunissa, meni sinne mihin aikaan vain.

Meillä oli vielä sen verran aikaa, että käveltiin kentällä hieman ja mentiin sitten kakkoskerroksessa olevaan rauhalliseen baariin myös. Otin Anna-skumpan. En tiedä kuinka vanha baari oli kyseessä, en ollut sitä ennen nähnyt. Myyjä ei osannut suomea. Erikoisuutena oli, että täältä pääsi parvekkeelle josta näki kiitoradan, joten tupakkihemmoille tiedoksi jos röökivajarit pääsee iskemään. Siinä istuskellessa näin kun yksi mies kaatui terassille johtaviin portaisiin kaataen juomansa ja pudottaen matkalaukkunsa, ja taisi loukata siinä koipeaankin ylpeytensä lisäki. Ei mikään mukava tapa aloittaa reissuaan.

Lentokentällä pääsi nykyään parvekkeellekin.

Lähtöporttimme oli 20a, bussikuljetus ei tullut meille yllätyksenä eikä myöskään pienikokoinen Norran propellikone. Paikkamme olivat rivillä 6. Jumankeklis kun jo siinä bussissa joku dunkkas niin uskomattomasti sähköselle hielle, ja tottahan toki kyseinen ukkeli tuli istumaan taaksemme. Meinasi oikein pää ruveta särkemään siitä hien lemusta. Muuten siististi pukeutunut ukko, mutta miksi ihmeessä ei mieleen juolahda, että hientappajaa voisi käyttää, semminkin kun lentokentällä ei voi näihin tuoksukauppoihin olla törmäämättä?

Kone oli piskuinen.
Mutsin kanssa fundeerattiin, huomasiko ne sulkea tuon luukun?

Kone myöhästyi lopulta 25 minuuttia. Huomasin myöhemmin, että olin itsekin töpännyt, en ollut muistanut laittaa puhelinta lentotilaan. Kahvia, teetä ja mustikkamehua olisi tarjottu ilmaiseksi, minä ostin yhden valkoviinin. Lento kesti reilut puolitoista tuntia. Vessassa tuli kerran käytyä, vain yksi vessa koko koneessa. Siinäkään ei ollut juoksevaa vettä, vaan lavuaari oli täytetty käsidesiliinoilla.

Vessassa operoitiin käsidesillä.

Aikavyöhyke oli sama kuin Suomessa, joten ei tarvinnut kellojakaan siirrellä. Rahayksikkökin oli euro, joten matkalle valmistautuminen oli siltäkin osalta helppoa. Sää oli pilvinen, lämpöä oli kuusi astetta plussan puolella. Tovi piti odottaa porukoiden matkalaukkua ruumasta sillä seurauksella, että missasimme bussi nro 88, jonka olin scoutannut meille valmiiksi. Se olisi mennyt suoraan hotellimme eteen, matka olisi maksanut euron / naama, ja lipun olisi voinut ostaa kuskilta, pysäkki oli suoraan lentokentän ulko-ovien edessä. Mutta nyt olisi pitänyt odottaa yli 40 minuuttia, ja sellainen ei meille käynyt joten päätimme ottaa taksin. Emme olleet varmoja kusettavatko taksit ja kysyimme hintaa etukäteen. Kuski tuntui närkästyvän, ilmoitti hinnaksi 15€ mutta jatkoi, että hän käyttää aina mittaria.

Olimme buukanneet Novotel Hotellin, joka oli melko keskustassa Gedimino Prospektas-kadulla. Lentokentältä sinne oli noin seitsemän kilometriä. Taksimatka meni hiljaisuuden vallitessa, taksi oli ihan ok mutta haisi mielestäni hieman rys Neuvostoliitolle. Oli tietysti säkkipimeää, talot vähän uhkaavan näköisiä, mutta autokanta oli ok. Matka maksoi tosiaankin juuri sen 15€.

Respan likalla oli melko voimakas aksentti puheessaan, mutta saimme huoneemme nopeasti. Luottokortilta otettiin 16€:n deposit, se luvattiin kyllä palauttaa sitten aikanaan. Saapa nähdä. Ei ollut  sentään mikään 250 dollarin deposit kuten esimerkiksi Kanadassa. Muuten oli selkeä homma, aamiainen kuului hintaan ja hyvätasoinen Wifi. Huoneemme olivat viidennessä kerroksessa. Siistit isot huoneet ja kylppäri, netti oli nopea, ja mulla oli jopa näkymä pääkadulle ja puistoon. Minibaarihinnat olivat suolaiset, vissyvesikin maksoi 5,20€.

Hotellimme Novotel.
Huone oli 5/5.
Huoneen ikkunasta avautui näkymä puistoon.

Kauaa emme ihmetelleet, vaan laitoimme kamat sisään ja arvotavarat safetyboxiin ja lähdimme sitten etsimään vanhaakaupunkia. Emme olleet varmoja löysimmekö edes sitä. Kesällä nämä kadut varmasti täyttyivät baareista ja ihmisistä ja meiningistä, mutta nyt marraskuussa turisteja ei juuri ollut. Ravintoloiden kanssa oli vaikeuksia; ensinnäkin löytää ne ja toisekseen kun eivät pitäneet ruokalistojaan ravintolan ulkopuolella. Menimme ensimmäiseen italialaiseen ravintolaan joka vastaan tuli; siellä olisi ollut kellarissa tilaa, mutta nähtyämme tilat käännyimme kannoillamme ja aloimme etsiä seuraavaa ravintolaa. Traku Gatvelta löysimme Dublis-nimisen ravintelin. Tarjoilija oli vähän näreissään kun meillä ei ollut pöytävarausta tehtynä, mutta eipä tuolla nyt niin paljoa väkeä näyttänyt muutenkaan olevan. Meidät ohjattiin piiloon kirjahyllyn taakse. Ruoka oli kallista (annokset maksoivat 20-26€), service fee 11€ tuli vielä päälle. Otimme mutsin kanssa pihvit, ukko otti lammasta. Liha oli kohtalainen, kastike mauton, perunat, sipulit ja muut garnishit karseita. Palvelu oli kohtalainen, mutta ei tästä voi antaa kuin 2/5, varsinkin kun oli niin kallis (loppulasku taisi olla 130€).

Vilna marraskuisena perjantai-iltana.
Saint Catherinen kirkko.
Dublis-ravintola.
Illallinen.

Lähtiessämme kysyimme tarjoilijalta mistä löytäisimme kaupan ja saimmekin hyvät ohjeet. Se oli Iki-merkkinen päivittäistavarakauppa, näitä oli ripoteltu mukavasti pitkin Vilnaa. Saimme sieltä ostettua vettä (emme uskaltaneet juoda hanavettä), mehua, kaljaa, sipsejä ja nannaa. Kauppareissun jälkeen pitkähkö kävely takaisin hotellille. Väki ravintoloiden edessä oli vähän arveluttavaa.

Vanhaa kaupunkia.
Ex1t.

Hotellilla testasin suihkun ja hyväksi sen havaitsin. Katselin sen jälkeen telkkaa, join olutta ja surffailin netissä. Kadulla metelöitiin välillä, humalaiset tappelivat ja huumeissa olevat juoksentelivat autojen eteen. Kaikenlaista sekoilijaa sitä tähänkin kaupunkiin mahtui.

perjantai 10. marraskuuta 2017

556# Nikkarinvuoka

Kevyttä plunssaa pukkasi, eikä jaksanut oikein keskittyä mihinkään niin päätinpä kokeilla valmistaa arki-illan herkkua - varsinaista muotisapuskaa - eli Nikkarinvuokaa. Ruoka vaikutti ainakin etukäteen helpolta kuin heinänteko, joten tässä ei ole muuta kuin hävittävää. Ei siis muuta kuin testaamaan, millaista sikojen ruokaa tänään saadaan aikaiseksi.

Seuraavanlaiset raaka-ainekset tarvitaan:

5-6 perunaa
makkaraa, esim. HK:n Sininen
pari sipulia
2 munaa
valkosipulia
kolme-neljä tomaattia
kermaa (ei ruokakerma, se on ukotusta)
chili
juustoraaste
mausteet: mustapippuri, paprikajauhe, valkosipulijauhe, suola
vettä
voita

Raaka-ainekset.

Ensimmäinen vastoinkäyminen tuli perunoiden suhteen, ei nimittäin tullut mieleen, että ne pitäisi olla mallia keitetyt. Kuorin sitten perunoista viisi - nämä perunat olivat sen verran kookkaita, että tiesin jo etukäteen ettei mitään tsäänssejä saada mahtumaan kaikkia vuokaan, ja yksi perunoista vihersi jo muutenkin. Kuoret siis veke, ja sen jälkeen viipaloin niistä suht tasaisia viipaleita ja laitoin kattilaan. Vettä perään ja suolaa. Kiehutin niitä siinä hiljaksiin parikymmentä minuuttia, joka oli kyllä liikaa, kun perunat kerran olivat pienitty ja toisekseen, kyllä uunitus ne lopulta pehmittäisi.

Perunateatteri.

Seuraavaksi pilkoin sipulit. Mulla oli kolme sipulia, mutta nämä olivat pieniä. Tein ehkä virheen kun viipaloin sipulit eri kokoisiksi, kun en muuten osannut päättää minkä kokoinen sipulihake olisi hyvä. Ehkä ne olisi voinut vähän pienemmäksi pistää, mutta toisaalta ei pidä aliarvioida laiskuuden mahtia.

Sitten kuorin valkosipulin. Olen tykästynyt näihin yksikyntisiin valkosipuleihin, kuoriminen on helppoa ja ne saa pienittyäkin suht mukavasti. Oli ruoka mikä tahansa niin aina siinä pitää olla valkosipulia ja siitä ei edes keskustella. Samaan syteen pilkoin vähän nahistuneelta vaikuttavan chilin; yhdestä ei tulisi varmaan edes juuri makua, mutta ei kai se siellä pahaakaan tee.

Valkosipulia ja chiliä olla pitää.

Sen jälkeen tomaattien viipalointi, se on vihoviimeistä hommaa. Onneksi sahalaitainen veitseni oli terävä, muuten pilppominen olisi ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tomaatti on materiaaliltaan niin veemäinen kaveri, että tuppaa sitten pakenemaan veitsen alta litistyen ja lätistyen, mutta sahalaitaista veitseäni tuntui tällä kertaa tottelevan melko mallikkaasti. Tuli yllättävän tasaiset siivut, olin vähän jopa ylpeä tuloksistani.

Tomaatit.

Sitten vielä makkara. Monet valittavat HK:n blöön olevan persiistä, mutta mä diggailen kyllä jauhomakkaroista enemmän kuin niistä lihahommista. Sitä paitsi uunimakkaran on aina oltava HK:n Sinistä, se vaan on näin. Ja bonukseksi voidaan laskea myös kuorimisen helppous, kuori lähtee kuin vettä vaan. Pilkkominen onnistuu myös vaivatta, ja kaikki sormet ovat edelleen tallella.

Makkarat.

Alan ihmettelemään minne vuokani on joutunut. Etsin kaikki paikat kunnes tulee mieleen tsekata astianpesukoneesta. Sinnehän se on jäänyt edellisviikon makaronilaatikon jäljiltä. Voi helkkari, joudun sen sitten tiskaamaan nopeasti käsin. Netin ohjeessa sanottiin, että vuoka pitää voidella, joten pehmitän hetken voinokaretta mikrossa (15 sekuntia) ja sudin pullasudilla vuoan. Sen jälkeen alan kasaamaan makkaroita, tomaatteja ja perunoita limittäin vuokaan. Aluksi jaksan laittaa komponentit hienosti riviin kuin sotilaat, mutta kärsivällisyys loppuu ja mätän ne sitten kaikki puolihuolimattomasti joten kuten niin, että mahtuvat vuokaan. Päälle ripottelen paprikamaustetta ja mustapippuria. Tässä vaiheessa tulee mieleen, että pitäisiköhän sitä uunikin lämmittää. Ei tästä ruuanlaitosta tunnu nyt tulevan yhtään mitään. Kiertoilmauuni päälle ja asteita 200.

Kasausta.

Sen jälkeen rikon pari munaa lasiin, rikon niiden koostiksen ja kaadan sekaan kuohukerman. Sekoittelen huolellisesti. Lisään litkuun hieman suolaa ja valkosipulijauhetta ja sekoittelen vielä hetken ennen kuin kaadan komeuden tasaisesti vuokaan. Sitten vielä ripottelen juustoraasteen päälle. Aika kukkurallinen vuoka taas oli tuloillaan, toivottavasti sitä ei joudu uuninpesuun kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Uuniin menossa.

Kun uuni on lämmennyt niin tyrkkään komeuden löylyn puolelle. Netin ohjeessa luki paistoajaksi 35-40 minuuttia, mutta itse ainakin kävin muutaman kerran kurkkaamassa, ettei mitään katastrofia pääse syntymään. 35 minuutin kohilla otin ruuan pois uunista, sillä päällimäiset tomaatit alkoivat olla jo ruskettuneet. Olisi voinut ihan hyvin antaa olla uunissa vielä tovin ja esimerkiksi foliota päällä, mutta mulla oli jo sen verran kova hiuonta, etten malttanut enää uunittaa. Vähän oli lääryä, mutta eiköhän se siitä viilennettyä muuttaisi vielä hieman muotoaan. Kylkiäsiksi otin perunasalaattia ja kurkkusalaattia ja juomaksi vissyä. Maku nyt oli jonkunlainen, ei näistä raaka-aineista ruuasta pahaa saa, mutta ei ollut mitään parasta ikinä-sapuskaakaan. Mausteet olivat ok ja komponentit kypsyneet ok, joten en ole ihan varma mikä tässä tökki. Annetaan arvosanaksi 3/5.

Valmista tuli, ainakin melkein.
Ja ei kun syömään.