perjantai 30. joulukuuta 2016

490# Lampunvarjostin

Mä olen asustellut tässä nykysessä kämpässäni nyt reilut 8 vuotta, mutta en ole vielä saanut hankittua lampunvarjostinta makkariin. Siellä on vain sellainen ankea "naru", jonka päässä keikkuu valonlähde. Mutta joulun kunniaksi punanuttu toi muutoksen tähänkin asiaan kiikuttamalla minulle Vita Silvia-merkkisen varjostimen. Wau!

Lähtötilanne.

Varjostimen kokoaminen puolestaan vaikutti jo etukäteen haastavalta ja pirulliselta hommalta. Tykkäsin lapsena kovasti legoista, mutta ehkä käytin kaiken kokoamisintoni niihin, sillä vanhemmiten kaikenlainen huonekalujen yms kasaaminen masentaa huimasti jo etukäteen. Ei tosiaankaan mikään leipälaji mulle. Äiteekin vinkkasi jo etukäteen, että kannattaa ehkä pyytää joku insinööritaustainen mukaan kokoamistalkoisiin. Ei kai tilanne sentään niin paha ole, eiköhän paketti laastaria riitä naarmuihin ja muutama olut hermoihin. Etenkin, kun paketissa mainostettiin kasaamiseen kuluvan vain 15 minuuttia.

Kas tässä varjostin.

Aloittamisen vaikeus se oli toki suurin kompastuskynnys tässäkin operaatiossa. Ensimmäisenä iltana sain vain paketin avatuksi. Kauhistuin osien määrää ja ohjeiden monimutkaisuutta siihen malliin, että suljin laatikon äkkiä ja päätin jatkaa joku toinen päivä.

Osat.

Torstai-iltana oli hetki uus ja tartuin rohkeasti härkää sarvista. Osien määrä löi kyllä ällikällä. Ohjeissa neuvottiin pesemään osat - jätin tämän suosiolla väliin. Paketistahan ne on otettu. Muovikehikon kappaleissa oli sellaista staattisella sähköllä kiinnittyviä paperierottimia, meinasin tulla hulluksi kun niitä ei saanut irroitettua ja heitettyä roskiin, olivat kuin takiaiset.

Ohje.

Kaikki muovikehikon osat eivät napsahdelleet paikoilleen, se vähän ihmetytti. Toivoin silti, että hökötys pysyisi kasassa. Mitään työkaluja ei onneksi tätä varten tarvinnut varata. Kun kehikko oli kasassa, huomasin päiden olivan erilailla uritettu, joten niillä olisi ollut merkitys miten päin ne kiinnitetään. Piti sitten muutama puolikaaren muotoinen kehikon osa purkaa ja kiinnittää uudelleen. Eipä ne silti naksahdelleet paikoilleen sen paremmin.

Kiinnitin muutaman valkoisen muoviläpyskän. Niitä oli 50 kpl, ja sitten pienempiä vielä ehkä kymmenkunta. Jotenkin ne piti saada lomittain. Ne pujoteltiin muovikehikkojen rakoihin, varmaan ne putoilivat sitten jossain vaiheessa itseksiin pois. Se oli lisäksi tylsää työtä. Aikaa oli mennyt nyt 21 minuuttia, päätin jatkaa seuraavana päivänä uudelleen.

Kyllä se siitä... Not.

Seuraavana iltana tunsin vastentahtoisuutta moista operaatiota kohtaan, mutta kai se oli pakko saada valmiiksi. Käänsin kehikon ylösalaisin, jolloin muoviläpysköjä oli helpompi kiinnittää, mutta en mä saanut niitä mitenkään lomittain oikein hyvin asettumaan. Lopulta sain kuitenkin lähes kaikki läpyskät kiinnitettyä. Ei siitä niin hyvä tullut kuin mallissa, mutta kelvatkoon.

Oisko se siinä?

Seuraavaksi varjostin piti saada kiinnitettyä kattoon. Mietin ensin, miten helkkarissa sen saa hajottamatta kehikkoa, mutta irroittamalla hehkulampun ja kehikon keskikohdilta pujottamalla sai lampun takaisin kiinni niin että varjostinkin pysyi mukana. Mietin väkisinkin, mahtoiko hökötys olla ylipäätänsä edes turvallinen?

Varsinainen hökötys.

Kasattu ja kiinnitetty se nyt kuitenkin oli, vaikkei aivan täydellinen kuten ohjekuvassa, mutta kelvatkoon. Konkreettista työskentelyaikaa meni 36 minuuttia. En voi silti oikein suositella tällästä. Annan arvosanaksi varjostimesta, kasaamisvaikeuksista sekä omasta räpellyksestäni arvosanan 2/5.

6 kommenttia:

  1. Hmm... Hyvä siitä tuli. Persoonallinen. :)

    VastaaPoista
  2. juutuubissa nayttais olevan kokoomisohjeesta aika tarkan nakonen video. Et huomannut sita?
    Mut ihan persoonallinenhan siita tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut tällä kertaa katsottua, vaikka yleensä youtubea hyödynnänkin kun ohjeita tarvitaan.

      Siis mitä, voinko mä nyt näistä kommenteista päätellä, ettei kyhäelmäni ole kovinkaan onnistunut?

      Poista
    2. Tottakai on onnistunut! Omalla persoonallisella tavallaan. :)

      Poista