keskiviikko 7. joulukuuta 2016

487# Plunssa, 4

Miesplunssa on taudeista kauhein, mutta olen kuin ihmeen kaupalla välttynyt siltä vielä toistaiseksi tänä syksynä, kop kop. Siitä huolimatta, että toiset tuntuvat tekevän kyllä parhaansa levittääkseen pöpöt mahdollisimman tehokkaasti. Tässä pari vinkkiä, miten saat itsellesi plunssasen ja jaettua tautia myös mukavasti eteäpäin:

1. Paras paikka saalistaa kokkiloiset itseensä ovat julkiset kulkuvälineet. Sinne siis. Lentokone on tunnetusti ehkä se hotspot, mutta jos ei ole lentelylle tarvetta, niin metrot ja bussit käyvät toki hyvin myös, etenkin ruuhka-aikaan. Tärkeintä on kosketella kaikenlaisiin kahvoihin, ripoihin, pidikkeisiin, käsinojiin yms. Sen jälkeen kannattaa hieroa nenäänsä ja silmiään eikä missään tapauksessa pestä käsiään kun viimein pääsee paikkaan, jossa sellainen olisi mahdollista.

2. Tautipesäkkeitä ovat tunnetusti myös päiväkodit, koulut ja armeijat. Jos ei itse pääse sellaiseen paikkaan, niin kannattaa ainakin pyrkiä ottamaan itselleen vierihoitoon joku siellä asuva.

3. Vihannekset, hedelmät ja vitamiinit ovat saatanasta. Sellasia ei kannata syödä. Plunssarokotteista puhumattakaan. Heikko vastustuskyky on kaiken a ja b.

4. Kun viimein alkaa kurkunpäätä kutkuttamaan, niin positiivinen asennoituminen on käänteisessä mielessä tärkeää. Eli kannattaa ajatella ja toitotella, että tuskimpa tämä mitään on, ja jos onkin, niin se voi mennä nopeasti ohi jos vaan otan sinkkiä ja finrexiniä. Tämänkaltainen ylimielisyys kostautuu meinaan varmasti, ja tulet olemaan viikkokausia kipeänä.

5. Yön yli nukuttuasi huomaat, että olosi on hirveä. Ei muuta kuin juhlat pystyyn. Olo on karmea, mutta yritä silti raahautua niihin julkisiin liikennevälineisiin, kauppoihin ja ennen kaikkea työpaikalle muita tartuttamaan. Bonusta tulee avokonttoreista ja kokoushuoneista. Hihan sijasta yski kämmeneesi ja mitä nopeammin saat sen jälkeen kätösesi ovenkahvaan, nappeihin jne niin sitä parempi.

6. Muista pilkata japanilaisia, jotka koittavat ehkäistä tautien leviämistä käyttämällä kaikenmaailman naamamaskeja ja valkoisia hanskoja ja käsidesejä. Ihme tautikammoista porukkaa!

KÖH!

6 kommenttia:

  1. Amen!
    nimim. kolmatta viikkoa yskien keuhkojaan pihalle ;)

    VastaaPoista
  2. Mulla ei oo vieläkään tautia, vaikka just hengasin Islannin reissun samassa residenssissä kovasti yskivän kaverin kanssa, lentokoneista nyt puhumattakaan ja öisin piti herätä kaverin yskään. Normaalisti välttelen moisia henkilöitä, mutta nyt ei voinut. Eikä toinen nyt tietty voinut Islannin matkaa jättää välistä minkään köhän takia, se on selvää. Mutta minähän en sairastu, se on päätetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, niinhän se on että tauti tulee sit kun on tullakseen, eikä siihen poppakonstit vaikuta. Paitsi nuo kuusi ;)

      Poista
  3. Aivasta käteesi ja samalla kädellä ojenna kaupantädille seteli samantien. Kiitos ja näkemiin.

    VastaaPoista