torstai 20. lokakuuta 2016

482# Linnanmäki 3

19.10.2016, Wednesday, +6, Scattered clouds, Helsinki



Eipä ole koskaan tullut käytyä Linnanmäellä muuta kuin kesäaikaan. Yleensä vieläpä aurinkoisena ja lämpimänä keskikesän päivänä. Jotenkin sen mieltää sellaiseksi kesäpaikaksi, eikö niin? Vähän sama kuin Suomenlinna. Kesäkohde. Kun tulee elokuu, niin ei muuta kuin pennut kouluun, nähtävyydet kiinni, kusettamaan itseään miten se kuulas syyspäiväkin on ihan ok sohvalla takkatulen loimussa viiniä dokaten kirjan kera ja salaa ihmettelemään, miksi Suomessa talvi kestää aina niin jumalattoman kauan. Vasta Roman Schatzin Suomea käsittelevän kirjan luettuani ymmärsin, että asennehan tässä eniten mättää. Kyllä sitä talvea pystyy lykkäämään asenteellaan. Olen ollut pitkään kateellinen esimerkiksi Köpiksen tivolille, joka on auki maaliskuusta joulukuuhun. Ei se niin paljoa etelämpänä ole ja silti siellä osataan ottaa talvikausi haltuun. Joten ei muuta kuin meillekin piknikkejä, linnanmäkejä ja kesähommia niin pitkälle syksyyn kuin mahdollista. Siispä kylmää ja pimeyttä uhmaamaan ja Lintsille - se kun on urhoollisesti auki vielä 22.10. saakka.

Väkeä riitti.
Ja valoja riitti.

Työkaverilta olin saanut 15 kpl laitelippuja, joten eipä ollut retki hinnalla pilattu. Keskiviikkoinen arki-ilta valikoitui ajankohdaksi sattumalta, lähinnä aikataulullisista syistä. Onneksi kelit osuivat kohdalleen; vaikka ilma olikin kylmä niin ei satanut eikä ollut edes märkää. Pimeyskin on osattu ottaa haltuun, ja Lintsille oli järjestetty valokarnevaalit. Silti en olisi voinut ikimaailmassa odottaa moista väenpaljoutta. Jääkylmänä arki-iltana! Ajattelin paikalla olevan vain muutamat hc-fanit ja jotkut lähistöllä asuvat tekemässä iltakävelyjään valoloisteessa. Mutta mitä vielä, eihän sieltä meinannut saada edes parkkipaikkaa.

Piljetti.

Sisään pääsi ilmaiseksi ja kun laitelippujakin meillä oli saatuna niin ei ollut kustannuskysymys tämä lainkaan. Vähän aikaa ihmeteltiin ihmispaljoutta ja valoja, ja mentiin sitten jonottamaan Vuoristorataan. En ollut koskaan ollut Linnanmäellä pimeän aikaan, joten olihan se erikoista. Lisäksi kylmyys teki kokemuksesta muutenkin absurdin. Väkeä riitti, ja lapsiperheitä oli paikalla vielä sulkemisaikaan klo 22 saakka. Johtui ehkä siitä kun pennuilla oli syysloma.


Lila.

Vuoristoradan lisäksi käytiin myös maailmanpyörässä, se on jäätävä paikka kesälläkin, saati nyt kun tuuli puhalsi korkeuksissa ja joutui istumaan paikoillaan. Mulla ei tietenkään ollut kuin kesätakki eikä mitään hanskoja - hanskat ovat heikkouden osoitus. Pipon olin sentään ottanut ja sille löytyi käyttöäkin. Cityjuna testattiin myös, siinä ei ollut kuin toinen pari meidän lisäksi. Erikoista sekin.

Vuoristomuna.
Jonotusta laitteisiin.
Vuoristoradan rakenne.

Pääsimme paikalle vasta kahdeksan jälkeen, ja pari tuntia meni sukkelasti. Lähtiessä käväistiin vielä nannakaupassa hakemassa pitkään himoitsemaani vahvaa salmiakkia, jota työkaverini aina välillä syöttää kollegoilleen. Hela käynnistä voin antaa ehdottomasti 5/5. Paljon hauskempaa kuin kesällä!
.

Ei oo Hesa mikään hääppönen näky pimeälläkään.


2 kommenttia: