sunnuntai 25. syyskuuta 2016

479# Allas Sea Pool

09/2016, +13, Partly cloudy, Helsinki

Allas Sea Poolin sijainti 5/5.

Liverpoolin lisäksi kannattaa vierailla toisessakin "Poolissa" joka on hivenen lähempänäkin meitä täällä kotimaan kamaralla asuvia, nimittäin Allas Sea Pool Helsingin Katajanokalla. Ainakin jos tykkää saunomisesta ja ulkouimalasta. Mä en tiedä montako ympäri vuoden aukiolevaa ulkouimalaa edes on, enkä ole niissä juuri käynytkään - ellei sitten lasketa Vuokatissa sijaitsevaa Katinkullan kylpylän allasta, joka oli osittain ulkona. Tästäkin on aikaa kulunut jo reilut 23 vuotta joten en tiedä onko sitäkään enää olemassa. Nyt oli kuitenkin hyvä syy ottaa uimala testiin, sillä yhteistyökumppanimme oli järjestänyt meille yhteisen iltapäivätapahtuman juuri avattuun Allas Sea Pooliin. Siitäkin huolimatta, että mua vähän jännittää kaikenmaailman duunitapahtumat ja tuntemattomien ihmisten kanssa keskustelut sekä uudet paikat yleisestikin - varsinkin sellaiset jossa pyöritään alasti.

Sijaintihan paikalla oli täydellinen. Katajanokan Kauppatorin puoleinen kulmaus on Hesassa keskeisellä sijannilla, ja on ollut mielestäni käsittämätöntä, että siihen on jätetty niin paljon hukkatilaa missä ei ole mitään. Tilaa on viime vuosina alettu aktivoimaan, ja ensin siihen bygättiin maailmanpyörä - joka tosin vähän mielestäni floppasi - ja nyt siihen on noussut tämä allasjutska. Vastarannalle mahtuisi kivasti vielä Guggenheim.

Tarkkaa sijaintia meilläkään ei ollut, joten suuntasimme kohti maailmanpyörää; uimala oli sen vieressä. Allasalue näkyi alapuolellamme, yläpuolella oli kahvilan terassia. Kahvila- / baarirakennus oli kuin jokin lasitettu työmaakoppi. Sen lisäksi oli erillinen saunarakennus, sekä jonkinlainen seminaaritila jonne sai järjestettyä ilmeisesti yritystilaisuuksia yms. Päädyssä oli lippuluukku; 9€ taisivat pyytää sisäänpääsystä, mutta tällä kertaa meidän ei tarvinnut huolehtia kuluista. Suuntasimme ensiksi baarin puolelle jossa tapasimme yhteistyökumppanimme.


Kahvilan terassi.

Lippuluukku.

Ensiksi istuskelimme vähän aikaa, nautimme ruuasta ja juomasta ja seurustelusta. Aurinko paistoi lasitettuun kasvihuoneeseen joten aika lämmin siinä kyllä meinasi tulla. Ruoka nyt ei ollut ihmeellistä; ei siinä mitään vikaa ollut, mutta valinnanvaraa ei juurikaan ollut. Toki, eihän kyseessä nyt mikään a la carte-ravintola ollutkaan, vaan lähinnä kahvila, joten isoon nälkään syömistä ei tässä oikein voi suositella. Tarjoilija puhui puolestaan pelkkää englantia, se on minun mielestäni aina hieman outoa kun Suomessa kerran ollaan.

Lasikippola.
Seminaaritila.

Viimein sitten saunan puolelle. Meille oli VIP-sauna buukattuna, joten emme nähneet rahvaan puolelle, millaiset tilat siellä olisi sitten ollut. Sauna oli vasta(?)valmistunut, joten käytävillä oli vieläkin työkaluja ja ämpäreitä yms. Pukuhuone oli täällä pieni ja ne kaapit minimaaliset. Ei minullakaan paljoa tavaraa ollut mukana, mutta silti piti ahtaa kamat kaappiin ja kengät eivät kuitenkaan mahtuneet sisälle. Tila oli malliltaan suorakaiteen muotoinen; toisessa päässä suihkut, toisessa sauna ja näiden välillä kaapit. Lattiamateriaali oli kivilaatasta; suihkun puolelta käveltäessä pukukaappien ohi saunan puolelle vesi kasteli pukeutumistilan kokonaan. Outo ratkaisu oli myös vip-puolen pukuhuoneiden järjestely naisten ja miesten välillä; meidän ryhmästä suurin osa oli miehiä, joten äijäkööri valtasi saunan vieressä olevat pukeutumistilat, mutta naisten pukuhuone oli jossain aivan muualla. Kuitenkin saunaan päästääkseen piti kävellä taas äijäpuolen ohi? Ja oliko suihkutilat yhteiset, vai pitikö naisten kävellä taas miesten pukeutumistilan ohi naisten puolelle suihkutiloihin? Vai oliko tarkoitus kävellä sitten ulkokautta saunojen ja altaan väliä ja jättää sisääntulo-ovi pelkästään saapumiseen ja poistumiseen? Sekavaa kuin Haminan kaupunki.

Saunapuolen sisäänkäynti.

Minimalistisen kaapin käyttöohje.

Sauna hohti uuttuuttaan, siellä ei varmaan montaa kertaa oltu vielä saunottu. Mitähän tuohon löylytilaan olisi kerralla mahtunut, ehkä kymmenkunta saunojaa. Tännekin olisi sopinut semmoinen samanlainen napista painettava löylynannostelija kuin vaikkapa Flamingon kylpylässä on. Tila oli valoisa, ikkunasta näki hienosti merelle. Suihkutila oli hieman pieni, ja suihkujen toimintavarmuus ei ollut vielä ehkä aivan kohdillaan. Muuten olisi toivonut VIP-tilassa olevan jotain vähän erikoisuutta. Nyt se näytti olevan pelkästään samanlainen kuin normaali pukuhuone- / saunatila, joskin pienempi kuin yleisöpuolella.

Vip-sauna näytti ulkoapäin vielä keskeneräiseltä.

Altaita oli kolme; yksi lämminvesiallas, joka oli 27-asteista vesijohtovettä. Veikkaisin altaan pituudeksi 25 metriä; siinä oli puomilla erotettu erillinen puoli kuntouimareille ja pulikoijille. Jalat ylettyivät pohjaan, veikkaisin syvyydeksi 160 cm. Ulkoilma oli 13 asteista, joten mukavahan siinä oli pulikoida. En sitten tiedä millainen se olisi talvella, jäätyisikö siinä pää. Varmaan jonkinlainen energiasyöppökin allas olisi. Tuntui absurdilta uida niin lähellä merta ja Kauppatoria, nähdä liikenteen matelevan Presidentinlinnan editse ja suuret matkustajalaivat odottamassa lähtöaikaansa sekä Suomenlinnan lautan seilaavan mantereen ja saariston väliä.

Iso allas.

Allas-alueen toisessa päässä oli merivesiallas. Vesi näytti vihreältä ja jopa vähän likaiselta. Altaiden ulkopuolella oleva merivesi oli Kauppatorin edustalla kovinkin paskaista. Saavuttaessa Skattalle ja ylitettäessä sitä pientä Katajanokan kanavaa vedestä nouseva haju oli todella kuvottava. Merivesialtaan vesi ei onneksi ollut kuitenkaan nostettu Kolera-altaasta, vaan kauempaa avomereltä, jossa toivoakseni ei ole matkustajalaivojen vessantyhjennysspotti. Lisäksi se oli nettisivujen mukaan suodatettu ja puhdistettu, mutta ei lämmitetty. Nettisivuilta näkee altaiden veden lämpötilan; nyt merivesi oli kuulemma 13-asteista, mutta tuntui huomattavasti lämpimämmälle. Olen joskus uinut 15-asteisessa vedessä, ja siinä salpautui jo hengitys. Ehdottomasti lämpimin 13-asteinen vesi jossa minä olen uinut.

Katajanokan kanava keskellä eritti hajua.

Merivesiallas kauimmaisena.

Näiden kahden altaan väliin jäi vielä lastenallas. En tiedä kuinka lämmin vesi siinä oli, en kehdannut käydä testaamassa. Altaiden välinen alue oli tehty lankuista, mietin itsekseni jäätyykö siihen talvella räpylät kiinni, vai tarvitseeko käyttää oikein stifloja. Muita asiakkaita ei ollut tähän aikaan kuin kourallinen; pari hengenpelastajaa valvoi allasalueella paksuissa takeissa ja hanskoissa.

Lastenallas.

Hyvä fiilis tästä paikasta kyllä jäi, ja voisi mennä toistekin. En tiedä pystyvätkö sitten pitämään tuota talvella auki, mutta olisi kiva käydä joskus pakkaskaudella tuo kokemassa uudelleen. Erittäin hyvä idea tämmöinen uimalajutska tälle sijainnille. Harmi vaan kun toteutus jäi vähän puolitiehen, tästä olisi kyllä saanut huolellisemmalla suunnittelulla ja käytännöllisemmällä ratkaisulla paljon paremman. Annetaan silti 4/5.

2 kommenttia:

  1. Lämmintä vettä kun on, niin vois vaikka mennäkin. Jos olis lähempänä...

    VastaaPoista