keskiviikko 31. elokuuta 2016

473# Marseille 1

22.8.2016, Monday, +31, Clear, Marseille, France


Marski.

En ehtinyt nukkumaan kuin tunnin pari, kun kuulin porukoiden jo mellastavan keittiössä ja valmistautumassa yhteiseen matkaamme Marseilleen. Faija on sinne jostain syystä halunnut vaikka minun olettamuksien mukaan se on jumalattoman vaarallinen etnomesta ja Euroopan huumekaupan keskus. Kuten kansanedustaja Stubbia mukaillakseni, Marseilleen kun menee se on kuin Itäkeskus, ja sitä rataa.

Lennot ja hotellit oli buukattu Ebookersin kautta. Suoria lentoja ei ollut, joten välilasku oli mukana lisäjännitystä tuomassa. Check in oli tehty netissä. Lentoyhtiö oli menomatkalla KLM. Ei kuulunut hintaan ruumakamoja, vaan niistä piti maksaa erikseen. Meillä oli viiden päivän matka, joten olimme pakanneet yhteiset kamat yhteen matkalaukkuun, loput menivät käsipakaaseissa. Matkalaukku maksoi 25€ / suunta.

Puheet sikseen ja ylös vuoteesta klo 3.17. Päätin tankata mahdollisimman runsaan aamiaisen. Päivästä tulisi pitkä ja matkasta myös, ja koska jo yöunet menivät persiilleen, niin olisi edes suotavaa ettei nälkä ainakaan ihan heti iskisi. Naamariin siis kahvia, puuroa, leipää ja tämmöstä. Sitten ei kun kamat kasaan ja taksia tilaamaan. Se tulikin nopeasti eikä matka lentokentällekään kauaa kestänyt. Oli vielä pimeää, mutta melko lämmintä, lähes +19 astetta. Matkalaukku käytiin viemässä baggage dropiin ja itsemme turvatarkastukseen. Molemmat hoituivat varsin vikkelästi, emme joutuneet edes pyyhkäisytestiin. Kello tuli viisi kun klaarasimme itsemme kansainväliselle puolelle. Oak Barrel oli avannut juuri ovensa, yksi asiakas oli ennättänyt sisään jo ennen meitä. Tarjoilijana oli se sama ukko, joka on siellä ollut joka kerta. Eikö sillä ole vapaata ollenkaan?

Faija otti oluen ja viinin, mutsi kuohuviinin. Minä tyydyin kahviin. Siinä sai kyllä istuskellakin, koska boarding aika oli vasta klo 6.20. Porukat on aina niin hätäisiä. Pikku hiljaa taivaalle alkoi tulemaan vaaleampia sävyjä, ja aurinkokin nousi.

Aamuaurinko paistamassa kilpaa lentoaseman lamppujen kanssa.

Koneemme Amsterdamiin lähti aikataulun mukaisesti seitsemältä. Hyvä niin, koska vaihtoaika Amsterdamissa oli vain tunnin mittainen. Kone tuli täyteen, mutta olimme saaneet vierekkäiset paikat riviltä 12. Matkan aikana tarjottiin aamiaisleipä sekä kahvia yms. Kylläpä sitä saikin juosta sitten vessassa taas.

Amsterdamiin laskeuduttiin klo 8.35 paikallista aikaa. Sää oli miltei samanlainen kuin viimeksi käydessäni täällä helmikuussa. Satoi, oli synkeää, lämpötila +15. Meillä oli noin tunti vaihtoaikaa, mutta kävi aika hyvä tuuri: koneemme laskeutui c-terminaaliin, ja Marseillen lento lähti melkeinpä viereiseltä portilta, joten suuntasimme sitten baariin. En tosin ottanut siellä mitään. Aika meni siltikin nopeasti ihmisvilinää katsoen, vaikkakin seuraava lento myöhästyi noin vartin verran.

Amsterdamin kentälle saavuttu.

Marseillen kone oli niin ikään KLM:n operoima, mutta Air Francen kalusto ja miehistö näytti olevan. Meillä oli taas paikat rivillä 12. Edessämme oli kuolonplunssassa köhivä rouva, toivottavasti ei saatu tartuntaa. Aika moni tuntui muutenkin sairastelevan, lentokoneet on muutenkin sellaisia bakteeripesiä. Lennolla tarjottiin kahvit, mutta ei ruokaa.

Perille Marignanen kentälle laskeuduttiin aikataulun mukaan klo 11.30. Kenttä vaikutti suurelta ja toimimattomalta. Lisäksi Ranskassa oli voimassa edelleen poikkeustila terrorismin yms takia, joten kaikkien maahantulijoiden passit tarkistettiin. Tämä aiheutti tietysti melkoiset jonot, siinä meni odotellessa tovi jos toinenkin. Matkalaukkukin oli tullut jo ajat ennen meitä ennen kuin viimein pääsimme passintarkastuksesta läpi. Vessaa piti etsiä pieni tovi ennen kuin sellainen löytyi.

Terminaalin ulkopuolelta ostimme bussiliput lipputoimistosta. Täältä olisi mennyt Marseilleen junakin, mutta se oli hieman kömpelö ratkaisu. Ensiksi olisi pitänyt mennä 5 minuutin matka ilmaisbussilla juna-asemalle ja toisekseen junia meni vain tunnin välein, eikä sillä ajallisestikaan olisi juuri voittanut mitään. Bussimatka keskustaan kesti 25 minuuttia, ja niitä meni huomattavasti useammin. Bussi lähti lipputoimiston edestä laiturista 2.

Bussi tuli täyteen väkeä ja se oli aika ahdas, mutta matka meni jouhevasti. Ensi vaikutelmat kaupungista vaikuttivat rähjäiseltä. Kolkkoja, ruskeasta kivestä tehtyjä kerrostaloja, röttelöitä, kaikki paikat töhritty erilaisilla graffiteilla. Slummi siis suorastaan.

Bussi saapui juna-asemalle, joka oli noin kilometrin päässä Port Vieux-satamasta, jossa hotellimme sijaitsi. Bussi- ja juna-asema olivat samaa kompleksia. Ensiksi olimme vähän pallo hukassa mihin suuntaan pitäisi lähteä. Jostain syystä juna-asema oli rakennettu kukkulan päälle ja Port Vieux'n suuntaan lähdettäessä täytyi laskeutua ensitöikseen toistasataa rappusta alas. Ei ollut mitään ramppia tms. En edes uskalla kuvitella millaista olisi tulla matkalaukun kanssa ylöspäin. Asemalle meni toki metro, mutta emme olleet vielä tässä vaiheessa perehtyneet linjastoon. Taxin olisimme ottaneet, jos olisimme sellaisen jossain nähneet. Ei auttanut sitten kuin lähteä lampsimaan.

Puhelimen kartan sijaintitieto ei toiminut ollenkaan, mutta löysimme kuitenkin oikeat koordinaatit. Koska olimme matkalla satamaan, niin logiikan mukaan suuntasimme kohti alamäkeä ja pois päin raiteilta. Paikallistimme itsemme La Canebiere kadulle, jota kaiketi voidaan pitää Marseillen yhtenä pääkatuna. Sitä seuraamalla pääsimme satamaan, jonne hotellimme Grand Tonic näkyikin jo mukavasti. Hotellin sijainti 5/5.

Hotellime Gin... ei kun kun Grand Tonic.

Respa oli pieni. Siinä ei ollut jonoa, mutta eipä ollut aluksi palvelualttiuttakaan. Lopulta peräti kolme respan työntekijää ähelsi check innimme parissa. Piti ottaa passista kopioita, jokaisen täyttää kaavakkeita, antaa luottokorttinumeroita yms. Saatiin ohjeet aamiaisajoista ja -saleista, wifi-käyttöohjeet sekä huoneidemme avainkortit. Huoneet olivat kolmannessa kerroksessa, ikkunat kapealle sivukadulle vastapäisen talon seinään. Siisti huone, ei haissut home.

Hotellihuoneessa väliovi, vaikka äänieristys oli muutenkin 5/5.

Purettiin hieman kamoja. Edellinen asukas oli lukinnut safety boxin, joten en saanut sitä taaskaan auki. Onneksi porukoiden boksi toimi ja sain mahdutettua arvoesineet sinne. Marseille on hurja kaupunki huhujen mukaan ja todennäköisyys tulla rullatuksi on suuri, joten hirveästi ei uskalla pitää rahaa mukana eikä edes siivoojien ulottuvilla.

Näkymä ikkunasta.

Ulkona oli sen verran lämmintä, että vaihdoimme shortseihin ja lähdimme sitten kylille etsimään lähistöltä lounasta. Hotelli oli kyllä keskeisellä paikalla, se täytyy sanoa. Ruokapaikkaa ei kuitenkaan meinannut heti löytyä, mutta nälkä alkoi olla jo niin kova, että änkesimme puoliväkisin erääseen kippolaan. Spaghetti bolognesen tilaus ei onnistunut, joten otin hampurilaisaterian. Oli huonompi mitä uskalsin toivoa, 2/5. Jos joku luulee, että Ranskassa osataan tehdä ruokaa niin sellaiset uskomukset voi heittää rojukoppaan. Shampanjaan ja patonkiin jää ranskalaisten makuelämykset, sitä mieltä mä olen. Jo pari vuotta sitten käydessämme Nizzassa ruoka oli täyttä shittiä eikä mikään näyttänyt muuttuvan. Lisäksi ateriointi oli jumalattoman kallista; 3 ruokaa, 5 pientä (25 cl) kaljaa maksoivat 60€.

Maailmanpyörä.
Kirkko.

Ruuan jälkeen siistiin supermarkettiin. Ostin 6-päkin vettä, 6-päkin olutta ja Tyrrell'sin sipsejä, maksoi 8,50€. Se oli jo huomattavasti halvempaa. Sitten hotelliin lepäämään. En uskonut saavani nukutuksi, mutta mitä vielä. Koisasin sikeästi 1,5h, kylläpä tekikin päikkärit eetwarttia. Herättyäni testasin suihkun, se oli kömpelö. Latvian tapaan täälläkin oli kaksi suutinta, en saanut tosin ylös integroitua kattosuutinta toimimaan enkä myöskään käsisuihkun lukituspidikettä, vaan se valahti koko ajan alas polvien korkeudelle. Vedenpaine oli myöskin mitätön.

Puoli seitsemän jälkeen lähdettiin kävelemään kylille. Suuntasimme Port Vieux'n oikeaa puolta eli Quai du Port-nimistä katua pitkin. Siellä oli pieniä kojuja jossa myytiin potentiaalisia tuliaiskamoja, ostinkin yhden pienen. Jatkoimme 1600-luvulla rakennetulle Le Fort Saint-Jean linnakkeelle, joka toivotti hienot ja vähän vaatimattomammatkin veneet tervetulleiksi Marseillen satamaan. Rantakivillä afrikkalaiset uivat ja peseytyivät leppoisan ilta-auringon paistaessa.

Satama.
Linnake, joka tosin nyttemmin toimi enempi museona.
Linnake.

Etsimme sitten illallispaikkaa. Pieniä ravintoloita oli vieri vieressä, mutta harva niistä sai meidät vakuuttuneeksi. Päädyimme sitten pienen arpomisen jälkeen Au Sanglier-nimiseen ravintolaan. Valitsin ruuaksi pastan; se oli jopa pahempaa kuin lounas. Faija puolestaan inhosi tilaamaansa kalaa, mude piti sitä kohtuullisena.

Hotellille palasimme klo 21. Ilta oli jo pimennyt, mutta edelleen oli lämmin. Surffailin netissä, kirjoittelin muistiinpanoja, nautin muutaman oluen ja kahlasin televisiotarjonnan läpi. Joka juukelin ohjelma luonnollisesti dubattu raneksi.

Aurinko päätti retkensä.

Iltanäkymä.

5 kommenttia:

  1. Mä sit tykkään, kun nää sun matkarapsat on niin perusteellisia. Kykenisinpä itekin edes jokseenkin samaan. Ja maaliskuiselta Barcelonan matkaltakin on vielä useampi postaus kirjoittamatta, mitä en vain saa aikaiseksi. Joulukuussa pitäisi lähteä Islantiin, sieltä on kyllä pakko saada jotain aikaan, kun kuka on niin hullu, että lähtee joulukuussa Islantiin. Siellä on varmaan ihan hirveet kelit. Mutta kerrankos sitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islantihan on ihan mesta paikka :) Siel on varmaan aina kauheat kelit, toki joulukuussa on vielä lisänä kaamos, joten kokemista varmasti riittää. Oon muutaman kerran kans suunnitellut meneväni sinne, mutta jotenkin ei oo noi lennot mätsänny. Sit kerran funtsin jopa matkaa Grönlantiin, siinä olis nähnyt Islannin samalla, mutta eipä tullut ylläri mitään siitäkään, se oli jo liian hc-mesta :D

      Poista
    2. Joo mekin mietittiin meidän Islantiporukan kans, että olis se Grönlantikin melko mahtava nähdä, mutta ehkä sitten seuraavalla reissulla, jos Islannista jää jotain hampaan koloon. Ja juu, joulukuussa on Islannissa lähdettävä heti aamun valjettua paineleen Corsalla putki punaisena, että ehtii nähdä jotain ennen kuin tulee pimeää, kun kuulemma siellä on niin pimeää, ettei sieltä pimeästä meinaa nähdä ajaa takaisin kaupunkiin, jos sattuu jäämään vahingossa tien päälle pimeällä...

      Poista
  2. Sä reissaat jatkuvasti!! Ihme touhua. Toki on kivaa, että matkarapsoja pukkaa jatkuvalla syötöllä. Odotan edelleen sitä, milloin menet Intiaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jo laitoin PE:lle hajatelmia intiasta. Ei tainnut ottaa tulta alleen kun ei tullut mitään vastausta :D Ja joo, on tullut nyt vähän reissattua kesän kunniaksi.

      Poista