sunnuntai 7. elokuuta 2016

466# Parga 3

18.7.2016, Monday, +30, Clear, Parga, Greece

Herätyskello soi kahdeksalta, mutta torkutettiin vielä puoli tuntia. Pp meni aamu-uinnille, minä katsojaksi. Sen jälkeen nautimme aamiaisen huoneessamme. Tarjolla oli sämpylää, Lurpak-merkkistä voita, Gouda-juustoa, rasvaista salamia ja mehua. Ei mikään viiden tähden sapuska.

Pakkasimme reppuihimme tarvittavan määrän kamoja päivän retkeä varten. Olimme suunnitelleet lähtevämme tekemään pienen vaellusreitin lähistölle. Emme olleet etukäteen oikein jaksaneet selvitellä reittivalintoja, vaan päätimme luottaa puhelimen karttoihin ja katsella mitä eteen tulee.

Ensiksi suunnistimme kuitenkin läheiseen minimarkettiin ostamaan 0,75 litran vesiputelit molemmille. Näytti olevan tulossa lämmin päivä, joten juomista kyllä tarvittiin. Sitten jatkoimme kaupalta tietä pitkin pois päin Pargasta, Anthousan kylää kohti, jonne oli 3 km matkaa tietä pitkin. Se oli tietysti ylämäkeä koko setti, ja vaikka oli vasta aamu niin aurinko lämmitti selkää kuumasti. Alkumatkasta tien varrella oli hotellia, ravintolaa ja kauppaa, vaihtuen sitten yksityisasunnoiksi ja lopuksi vain korpitietä. Kaskaiden konsertti oliivipuissa korvia huumaava.

Tietä piisasi.

Pari kilometriä talsittuamme saavuimme "water millsille". Siinä oli jonkinlainen museo jossa emme käyneet sekä baari jonka ohitimme niin ikään. Alhaalla pauhasi pieni joki. Jatkoimme jyrkkää mäkeä ylöspäin ja näimme kyltin vesiputoukselle; ärsytti kun siinä ei mainittu etäisyyttä. Mä olisin ehkä jättänyt sen yksin ollessani väliin, mutta Pp halusi sen nähdä joten erkanimme tieltä pienelle polulle. Onneksi sitä ei tarvinnut montaa sataa metriä edes kävellä kunnes vesiputous tulikin vastaan. Se kannatti kyllä käydä katsomassa, vesi putosi varsin korkealta pystysuoraa seinämää pitkin. Lisäksi se oli varjoisassa lehdossa joten teki hyvää vilvoitella hetki raikkaassa ja kosteassa vesihöyryisessä ilmassa.

Opaste.

Vesputtous.

Palasimme tielle ja jatkoimme jälleen ajotietä pitkin ylöspäin. Vastaan tuli välillä paikallisia vanhoja pappoja mopedeillaan, jotka hymyillen morjestivat. Turistit olivat kadonneet ympäriltään. Aivan kuin olisi ollut paikallisten salaisessa piilopaikassa tietämättä rannan turistikohteesta mitään.

Kukkalan päällä olevalle linnakkeelle menossa.
Sittikset.

Viimein saavuimme Anthousan kylään voipuneina ja janoisina. Osuimme To Neon-nimisen kahvilaan, jonka erittäin extroverttiomistaja huusi meidät puolipakolla asiakkaikseen. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten istuuduimme pitämään pienen lepotauon. Tilasimme frapet ja jäävedet. Äijä toikin ne nopeasti, otti sitten itselleen tuolin ja jäi kanssamme istumaan. Semmoinen oli meistä [suomalaisista] hieman kiusallista. Äijä jutteli juttujaan, kertoi olevansa töissä Pargassa Zorbas-nimisessä ravintolassa sisäänheittäjänä. Sen jälkeen sai mieleensä kysyä tiedänkö Internetin? Vastattuani myöntävästi hän vei minut ravintolan sisälle tiskin taakse tietokoneensa luo ja sanoi ettei saa siinä nettiradiota toimimaan. Ukko kirjautui koneelle, napsautti Chromen päälle ja sen jälkeen levitti käsiään. Koitin sitten katsoa suosikit ja sivuhistorian läpi, mutta en löytänyt mitään radioon liittyvää. Valikot olivat kreikaksi joten sekään ei helpottanut asiaa. Häpeäkseni piti sitten myöntää etten osaa minäkään. Ukko harmistuneena meni pyytämään kadulta seuraavan ohikulkijan, paikallisen nuoren klopin joka näytti olevan kauppareissulla. Pitkään hänkin sitä oli tutkimassa muttei menestynyt sen paremmin. Lopulta äijän vaimo tuli paikalle joka sai radion toimimaan heti.

Anthousan kyläraitti.

Kiskoimme kaffet naamariin ja karkasimme mahdollisimman nopeasti kahvilasta. Mietimme sitten mitä tehdä ja minne mennä. Olimme puolirinteessä; ylhäällä komeili Ali Pashan linnoitus, alhaalla Parga. Sen verran olimme saaneet kahvilasta lisäpontta, että päätimme jatkaa Ali Pashan linnakkeelle. Reitin kanssa olikin sitten vähän arpomista, ja menimme ensi alkuun harhaan. Jouduimme sitten palaamaan ukon kahvilan ohi taas, saimme vastaan iloisen tervehdyksen. Jatkoimme mäkeä ylös, kunnes tienviitta ohjasi pienelle kinttupolulle kertoen matkaa linnakkeelle olevan vielä 1300m.

1300 m linnakkeelle.

Polku huononi huononemistaan eikä sitä oikein voinut paikoitellen poluksi enää kutsua, siinä liikuttiin isojen kivenmurikoiden päällä. Kasvillisuus oli semmoista piikikästä nahkealehtistä välimerellistä flooraa, joka repi inhottavasti paljaita nilkkojani kun minulla oli vain shortsit. Pp oli sentään varustautunut pitkälahkeisilla housuilla. Maasto oli raskasta ja aurinko porotti kuumasti ja tuntui polttavan niskan rakoille, vaikka lippiksellä ja aurinkorasvalla yritin sitä suojellakin. Myönnettäköön, että näillä paikkeilla meinasi iskeä jo epätoivo, mutta jatkoimme kuitenkin sinnikkäästi eteenpäin. Palkinnoksi tie leveni ja parani ja matkanteko tuntui taas järkevämmältä, vaikka tunsimme olevamme eksyksissä. Lopulta tie kuitenkin yhtyi asfalttitiehen, joka johdatti selvästi linnakkeelle. Siitäkin oli vielä kosolti käveltävää järjettömän jyrkkää ylämäkeä pitkin, pelkäsimme nestehukan jo iskevän. Lopulta saavuimme kuitenkin parkkipaikalle, jossa oli parkissa pullamössöturisteille tarkoitettu pyörillä kulkeva juna. Tosiaan, tänne ylös pääsi Pargasta tällä junapelilläkin, 8€:n hintaan. Mutta mitä järkeä sellaisessa olisi kun Luoja on luonut jalkaparin ja sinnikkään luonteen? Onneksi turistijengillä oli aika käymässä vähiin ja olivat juuri lähdössä takaisin. Älkää unohtako jäätelöitänne matkalla alas.

Polku kapeni ja huononi.

Ali Pashan linnake.
Turistijuna.

Kun turistilauma hävisi, meteli katosi saman tien ja linnake oli tyystin meidän hallussamme. Ei ketään muuta. Tänne ei tosiaan ollut mitään sisäänpääsymaksua, eikä minkäänlaista palveluitakaan. Linna oli 400 metriä merenpinnan yläpuolella, joten avautuvat maisemat olivat hulppeat. Kuvasimme ne sekä rauniot ja itsemme, ennen kuin aloimme tekemään lähtöä takaisin päin. Näimme linnakkeelle saapuneen yksinäisen vanhemman miehen, ja ihmettelimme miten helkkarissa se oli tänne ylös päässyt kun parkkipaikalla ei näkynyt mitään kulkupeliäkään. Ehkäpä joku toinenkin oli saanut pähköhullun idean kävellä tänne ylös.

Kanuuna.
Poukamasta lähdettiin.

Rypäleet.

Jyrkkää alamäkeä ei ole sitäkään kiva kävellä, koska se rasittaa jalkoja eri tavalla kuin ylöspäin kapuaminen. Mutta oli silti ainakin vauhdikkaampaa. Ennen pahinta ryteikköosuutta näimme edessämme luikertelevan paksun ja pitkän kuparinvärisen käärmeen. Mä en ole turhan innostunut kärmeksistä, Pp tulee niiden kanssa paremmin toimeen, mutta kun ei voi olla varma ovatko miten myrkyllisiä. Päätimme jättää testaamatta ja pidimme naurettavan kovaa askellusääntä könytessämme ryteikköalueen läpi, jospa se pelottaisi kärmekset tiehensä. Emme niihin enää onneksi törmänneet.

Anthousassa poikkesimme eri kahvilaan kuin tullessa. Listalla oli ruoka-annoksia, joita koitimme tilata, mutta sitä ei jostain syystä ollutkaan tarjolla. Tyydyimme sitten jääteehen ja kokikseen. Sen jälkeen kävimme kaupassa ostamassa lisää vettä ja sipsejä, ennen kuin jatkoimme matkaamme takaisin alaspäin. Otimme oikopolun, joka johti nopeasti takaisin vesiputoukselle, jonka olimme käyneet matkalla ylös bongaamassa. Jatkoimme alaspäin ja saavuimme water millsille, jossa baarin edessä oleva lemon juice-mainos sai houkuteltua meidät pistäytymään terassille lepuuttamaan jalkojamme. Lemon juice oli vastapuristettua mehua, hintaan á 2,50€. Nuori poika tarjoili. Vanhempi mies tuli sanomaan, että laittavat baarin kiinni ja lähtevät himaan siestalle, mutta voimme jäädä terassille istuskelemaan ja nauttimaan juomista. Muita ihmisiä ei luonnollisestikaan ollut, ja tuntui jotenkin häröltä jäädä sinne iteksiin istumaan. Hetken päästä näimme tietä pitkin laskeutuvan  jotenkin epäsuhdan parin. Tottahan ne sitten suomea haastoivat nekin. Uskomatonta. Eikö muunmaalaiset harrasta kävelyretkiä sitten lain?

Lähdimme jatkamaan takaisin kohti hotellia. Viimeiset kilometrit ottivat kyllä koville, mutta selvisimme takaisin nestehukkaisina, auringon polttamina, uupuneina, jalat vereslihalla. Kyllä korpivaellus on sitten mukavaa puuhaa. Matkaa tuli taitettua ehkä 10 km; aikaa meni ylöspäin mennessä 3 tuntia, alaspäin 2.

Pistäydyimme uimaan, se raikastikin oloa mukavasti. Istuskelimme sitten parvekkeella, korkkasimme edellisenä päivänä ostetun kylmennetyn Freixenetin. Kävimme sitten vielä marketissa ostamassa vettä, ennen kuin lähdimme illalliselle. Oli edelleen aika kuuma ja farkut tuntuivat jaloissa pahalta. Kävelimme Pargan puolelle saakka ja menimme To Souli-ravintolaan. Alkuun otettiin tzatzikit leipineen, pääruoaksi Pp otti sofriton - jonkinlaista lihaa siis - ja minä lamb souvlakin. Oli ehkä "huonoin" ruoka tähän mennessä, silti 4/5, lisäksi hieman hitaahko palvelu. Jälkkäriksi vielä espresso & Irish coffee.

Ansaitut kuoharit.

Illallisravinteli.

Kävelimme vielä hetken pisin rantaraittia. Nähtiin aiemmin päivällä Anthousan kahvilanpitäjä-mies heittämässä väkeä sisään Zorbakseen. Palailimme sitten pikkuhiljaa takaisin hotellille.

Askeleita 25000.

2 kommenttia:

  1. Farkut ? Miksei sulla ollut shortseja ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shortseja käytetään vain jossain mökillä tai parvekkeella tahi muussa privaattipaikassa. Tai korkeintaan rannalla ;) Ei illallisravintolassa ;)

      Poista