462# Riika 3

13.7.2016, Wednesday, +22, Haze, Riga, Latvia

Näin erittäin kummallisia unia koirista ja ampiaisista. Heräsin kahdeksalta puhelinsoittoon, se oli töistä. En vastannut. Mulla kesti muutenkin säkkipimeässä (huoneen pimennysverhot olivat eri tehokkaat) ensin edes ymmärtää missä olin. Puhelin soi uudelleen ollessani suihkussa, ilmeisesti jollakin tuntui olevan kova ikävä.

Siivoojille sittenkin miinusta; pyyhe oli vaihdettu, mutta tilalle oli tullut sellainen minipyyhe, en mahtunut siihen kietoutumaan. Tuskin yön aikana on niin paljon ehditty lihoamaankaan.

Lihotuksesta puheen ollen, hipsin taas aamiaissaliin. Kukaan henkilökunnasta ei taaskaan tervehtinyt minua tai kysellyt huoneen numeroa. Aamaissalissa oli tällä kertaa tilaa. Samat safkat kuin edellisenäkin aamuna ja samat biisitkin soi kaiuttimista. Ruoka tosin maistui jostain syystä paremmin, hain jopa lisää.

Huoneessa hetken aikaa lepäilin, melkein nukahdin taas, ja piti pakottaa itsensä liikkeelle. Ensiksi suunnistin juna-asemalle. En ollut nähnyt missään muualla postilaatikkoa kuin siellä, joten kävin siellä postittamassa kortit. Sitten etsin juna-aseman vierestä lentokenttäbussin pysäkin valmiiksi seuraavan päivän kotimatkaa ajatellen ja kuvasin myös aikataulut puhelimeen varoiksi.

Tutunnäköinen ravinteli. Jäi testaamatta.

Tämän jälkeen aloin etsimään miehitysmuseota, joka on Raina Bulvaris-kadulla. Itse katu löytyikin helposti, mutta ulkomuistista muistin katunumeron väärin (museo on osoitteessa Raina Bulvaris 7) ja ihmettelin mikä on kun en löydä sellaista. Tarkistin sitten asian ja löytyihän se oikea paikka lopulta. Museo avattiin kuitenkin vasta klo 11, joten menin hetkiseksi kiertelemään viereiseen puistoon, joka erotti vanhan ja uuden kaupungin tosistaan. Hyvin hoidettu ja oikein viihtyisä puisto, toki nyt oli vuodenaikakin semmoinen että kaikki oli kukkaloistossaan.

Puisto.

Suihkulähde jonka takana oopperatalo.

Rakkauslukot.

Kello tuli 11 ja museo avattiin. Sinne ei ollut pääsymaksua, mutta virkailija jaksoi muistuttaa ahkerasti lahjoitusmahdollisuudesta. Mulla ei ollut kuin pieniä kolikoita ja 20€:n seteli, sellainen olisi liikaa. Museo oli aika pieni eikä mikään erikoinen, 2/5. Kenkälaatikon kokoinen myymälä siinä oli ja elättelin toiveita josko siellä olisi ollut kommunismi-julisteita kun niitä mielelläni kerään, mutta eipä ollut. Ostin sitten yhden vihkosen, se toimikoot lahjoituksenani tällä kertaa.

Matkamuisto miehitysmuseosta.

Seuraavaksi ajattelin suunnata noin kilometrin päähän KGB-museoon, osoitteessa Brivibas iela 61. Se löytyi helposti, mutta keskiviikkoisin se avattiin jostain syystä vasta klo 12, joten mulla oli taas 25 min aikaa tuhlattavana. Koitin etsiä kelvollista kahvilaa, mutten löytänyt, joten kiertelin aluetta ympäriinsä. Tämä ei ollut enää vanhaa kaupunkia, ja muistutti arkkitehtuuriltaan Helsinkiä ja muita vastaavia venäläisiä kaupunkeja.

Museo avasi ovensa jo vähän ennen kahtatoista. Alkajaisiksi virkailija ilmoitti, että vankilakierrokset ovat loppuunmyytyjä aina klo 15 saakka. Norminäyttelyyn pääsi kiertämään ilmaiseksi, vankilakierros olisi maksanut. En jaksaisi enää palata tänne uudelleen, joten tsekkasin pelkän perusnäyttelyn läpi. Se oli huono, 2/5.

KGB-museo. Sisäänkäynti kulmasta.

KGB-museo.

Sitten takaisin vanhaan kaupunkiin. Matkalla herttainen mummo pysäytti minut ja kysyi jotain latviaksi. Sanoin englanniksi, etten ymmärrä. Mummo jatkoi: "Help, problem. Money problem." Just juu. Mummon suu oli kultahampaita täynnä ja siistit ja puhtaat vaatteet yllänsä, toisin kuin muilla kerjäläisillä, joten aloin hieman ärsyyntymään ja jätin mummon taakseni. En oikein tiedä mitä se koitti ukottaa.

Uuden puolen asuintaloja.

Vanhassa kaupungissa oli bongattavana kaksi kirkkoa, joiden erottaminen toisistaan tuntui minusta vähän vaikealta. Ensimmäiseksi painelin Tuomiokirkolle. Sisään maksoi 3€. Siinä oli groupieerina maailman hitain mummeli, ja kaiken huipuksi juuri edelläni lippunauha sattui loppumaan. Mummolla oli arvatenkin suuria vaikeuksia saada se nauha laitteeseen vaihdettua. Onnistui lopulta. Kirkko oli muuten vähän perseestä, 1200-luvulla rakennettu juu, mutta vaatimaton. Toki arvokamat oli nyysitty aikojen saatossa jo moneen kertaan. Sisäpihalle pääsi ja vessaan myös, siksi arvosana 2/5.

Tuomiokirkko.

Tuomiokirkko sisältä.

Entisaikaan kirkoissa käytettiin ristin sijaan kukkoja.

Sitten löytyi puolihiljainen kaljabaari, johon päätin poiketa hetkiseksi lepuuttamaan jalkojani. Askelia oli kertynyt jo 12000, joten olut lieni mielestäni ansaittu. Heti tuli tietysti taakseni suomalaisia.

Välillä voi piipahtaa tauolle kippolaan.

Oluen jälkeen menin vielä Pyhän Pietarin kirkkoon, jonne olin yrittänyt päästä jo maanantaina. Nyt kirkko oli auki. Opaskirjani tiesi kertoa, että kirkon torniin pääsisi katsomaan näköalat "muutamalla kolikolla". Kirja taisi elää edelleen Neuvostoliiton aikoja, sillä pääsy kirkkoon + torniin maksoi 9€. Pitihän se maksaa kiltisti, kun en ollut nähnyt Riikaa yläilmoista vielä muutenkaan (vähän vanhan kaupungin ulkopuolella on korkea Radisson BLU-hotelli, josta mahdollisesti pääsee mahdollisesti tsekkaamaan näköaloja myös).

Itse kirkossa oli jonkinlainen mitäänsanomaton vaihteleva näyttely. Se ei herättänyt minussa minkäänlaista kiinnostusta, vaan ennemminkin juuri torni. Kirkon valmistusvuotta ei tiedetty, mutta se oli mainittu kronikoissa jo v. 1209, laajennettu myöhemmin. Torni valmistui v. 1491, mutta on sortunut aikojen saatossa monta kertaa. Ensimmäisen kerran torni prakasi v. 1666 surmaten kaupunkilaisia. Kymmenen vuotta myöhemmin torni paloi ja v. 1721 paloi uudelleen. Se rakennettiin uudelleen vasta v. 1746. Suunnittelija joi tornissa lasin viiniä ja pudotti lasin alas uskoen, että torni säilyisi niin monta vuosisataa kun lasista särkyisi sirpaleita. Epäonnekseen lasi putosi kuitenkin heinäkasaan ja hajosi vain kahdeksi kappaleeksi. Ja mites ollakkaan, n. 200 vuotta myöhemmin lentopommi osui torniin tuhoten sen. Nykyinen torni rakennettiin v. 1973 ja lasinpudotusrituaali toistettiin. Tällä kertaa lasi särkyi kaupunkilaisten helpotukseksi tuhansiksi sirpaleiksi.

Niin ja ne näköalat - juu hienot olivat.

Näkymät Pyhän Pietarin kirkon tornista.

Sisältä.

Patsastelija.

Seuraavaksi kävin bongaamassa viereisellä aukiolla Mustapäiden talon. Rasismilta kalskahtava nimi johtuu killan mauritilaisesta suojelupyhimyksestä. Muuten talo toimi aikoinaan herraskansan dokauspaikkana. Jatkoin sitten Meistaru iela 10:een etsimään Kisse-talon. Joku äijä oli aikoinaan moisen talon bygännyt ja oli suuttunut kaupungin päättäjille ja asentanut siksi kissepatsaat talon katolle näyttämään herroille pylleriä. Eipä ollut ihmeellinen.

Mustapäiden talo oikealla, Pyhän Pietarin kirkontorni vasemmalla.

Kissepatsaat pyllyilemässä talon katolla.

Palasin hotellille, melkein eksyin matkalla mutta puhelimen kartan avulla löysin perille sen kummemmin turhia haahuilematta. Lueskelin hetken aikaa työsähköpostejani ja vastailinkin muutamiin. Otin pienet päikkärit ja nukuin tunnin verran. Miten se jaksaakin väsyttää niin kovasti aina vaan?

Hienon näköinen laitos. Veikkaisin kirkoksi.

Kello oli jo sen verran että olisi voinut kokeilla syömistä. Löysin fasadiltaan minua miellyttävän syömäpaikan, mutta sisäänheittäjää ei kiinnostanut edes tervehtiä joten jatkoin matkaa. Ravintoloitahan vanhassa kaupungissa on pilvin pimein, joten hankaluuksia ruuan suhteen ei ollut. Löysin seuraavan kippolan nopeasti, täällä pelasi palvelukin. Otin jonkun sirloin lihan American stylenä, eli pekonit tulivat normiannoksen päälle. Ranskalaisten kera tuli kippo majoneesiä, mietin kyllä voisiko siitä tulla vatsatautia mutta heitin naamariin silti. Oikein hyvä ruoka, harmitti myöhemmin kun en muistanut enää ravintolan nimeä.

Kävelin vielä hieman ja katselin ihmisiä, palailin sitten vessahädän pakottamana takaisin hotellille. Join jäljelle jääneitä viinoja ja katselin telkkaria ja youtubea. Hyvät tarjonnat oli molemmissa. Nukkumaan klo 23.20. Raskas kävelypäivä, askeleita lähemmäs 20 000.