keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

445# Telkasta

Mä en juuri katsele telkkaa, mitä nyt silloin tällöin futista. Joskus käy kuitenkin niin, että jään johonkin yksittäiseen aivottomaan sarjaan koukkuun - yleensä tositv:seen. Nyt huomaan seuraavani jo kuutta eri ohjelmaa viikossa. Huolestuttavaa. Parasta juuri nyt ovat siis:

1) Myyntimies Jethro matkoilla: TV5, maanantaisin klo 21.00

Toiset eivät voi sietää Jetiä, mutta minun mielestä se on ihan vekkuli ja sanavalmis ukko. Turkulaisuudesta toki plussaa. Ensimmäinen kausi oli ehdottomasti paras, mutta sen jälkeen mennyt vähän teennäiseksi tahkoamiseksi. Ihan hauskoja seikkailuja silti, ja tulee joka jakso katsottua, ja yleensä muutaman kerran hymähdettyäkin äijän jutuille. Arvosana 3/5.

2) Ummikot ulkomailla: Nelonen, tiistaisin klo 20.00

Ah, mikä olisi sen hauskempaa kuin myötäkokea häpeää kun suomalaiset juntteilevat ulkomailla. Ennen asiaa ajoi Matkaoppaat -sarja, mutta tämä on oiva korvike. Loistava ohjelmaidea. Toivottavasti jatkokausia puskee lisääkin. 4/5.

3) Pasila 2.5 - The Spin-off: Yle TV2, keskiviikkoisin klo 20.30

Tämä Suomen South park on parhaimpia animaatiosarjoja. Aivan mahtava. Hietalahden spiikkaama Repomies on suosikkini, vaikka kyllä se Jännä-jätkäkin on loistava. Olen hommannut tuotankaudet jopa DVD:nä. 5/5.

4) Haapasalo goes lomalle: Nelonen, torstaisin klo 20.00

Mä en erityisemmin diggaa Haapasalosta, mutta ohjelmat ovat mielenkiintoisia. Niitä Venäjän kierroksia en ole niin katsonut mutta tämä Karibian suunnilla kiertävä ohjelma täytyy katsella läpi jo pelkästään Kuuban vuoksi. Ehkä mä olen vähän liian jumittunut matkaohjelmiin. 3/5.

5) Haluatko miljonääriksi: Nelonen, lauantaisin klo 20.00

Pp inhoaa Jaajoa yli kaiken. Kyllähän se jätkä ärsyttää, mutta ei nyt tee mielestäni ohjelmasta katsomiskelvotonta. Kuten muutkin kotikatsojat tuntuvat ajattelevan, minustakin kysymykset ovat lapsellisen helppoja ja kilpailijat ihme nynnyjä. Miksi ihmeessä mennä kisaan ja lopettaa jossain hikisessä viidessä tonnissa? Tai mennä edes kisaan jos ei tiedä missä on Alaska tai kuka kirjoitti Seitsemän veljestä? Lisäksi ärsyttää ohjelman hitaus ja sääntöjen liiallinen kertaaminen. 4/5.

6) Huippujengi: MTV3, sunnuntaisin klo 20.00

Tämä on seuraamistani ohjelmistani ehkä tylsin, mutta onneksi tästä on tehty vain 8 jaksoa. Armeijaoloissa leireilevät kotimaiset julkkikset leikkivät vuorikiipeilijää. Jotain viihdyttävää tässä kuitenkin on, ja uskon kyllä olosuhteiden olevan raskaat ja nostankin hattua kilpailijoille jotka 5000 metrin korkeudessa jaksavat puurtaa kuin pienet eläimet. Mukaan on saatu jopa tilastoetnikko ja -seksikko. Arvosana 3/5.

4 kommenttia:

  1. Pasilalle pisteet! Mun suosikkini! Katselin kaikki jaksot Yle Areenasta jo pois kuleksimasta, Tie Raksilaan oli jännä :)Ummikoita en oo muistanut katsoa sitten sen legendaarisen ekan jakson jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Tie Raksilaan oli kyllä minunkun mielestäni eri mainio :)

      Poista
  2. Äläs nyt, Ville Haapasalo on mukava mies. Tuli kyllä mieleen Kuuba -jaksoa katsoessa sinun matkarapsasi :)
    Pasilasta samaa mieltä. Kyllä ne meiltäkin löytyy, tosin nuorison hyllystä kuten South Parkit myös.
    Miljonääriäkin on tullut seurattua ( Jaajo on ihan jees). Nuoremmilla ihmisillä oli aika suppeat yleistiedot, vaikka osa oli opettajiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ärsyttää se Haapasalo. Mun piti vain ne kuuba-jaksot katsoa mutta kai ne on pakko vilasta ne muutkin. Tuskin maltan odottaa kun se ohjelma loppuu.

      Poista