maanantai 29. helmikuuta 2016

436# Kuuba, 7

2.2.2016, Tuesday, +28 Partly cloudy, Cayo Santa Maria, Cuba


Heräsin neljän kieppeillä vessaan ja lopulta vähän ennen seitsemää, kun vatsassa kiersi ja pienimuotoinen aaltoileva kipu risteili vatsassa. Vessavisiitin jälkeen olotila onneksi helpottui hieman, mutten saanut enää nukutuksi. Se olisi ollut tänään mahdollista, kun oli ns. vapaapäivä.

Kävin herättämässä PE:n klo 9, lähdimme samoin tein tarkistamaan aamiaisbuffetin. Vähän aikaa sai jonotella omelettia, mutta tuli se lopulta. Ihan kohtalainen serviisi, voisin antaa jopa 4/5. Huomattavasti parempi kuin illallinen.

Vähän kierrettiin hotellialuetta päivänvalossa. Ostin respasta uuden nettikortin. Sitten haimme rantakamat ja lähdimme testaamaan viereisen uimarannan ja Atlannin tyrskyt. Keli oli semmoinen puolipilvinen, mutta paistaessaan auringon tunsi kuumivan iholla, joten piti levitellä pieni aurinkorasvakerros varoiksi.

Silta biitsille.

Ranta löi kyllä ällikällä; se oli juuri sellainen mitä näkee välillä matkaoppaiden mainoskuvissa. Hohtavanvalkoinen hiekka, turkoosi meri, sininen taivas. Vähän aikaa sai hakea rantalavitsoja, mutta löysimme sellaiset sitten muiden suomalaisten vierestä. Kävin heti testaamassa meriveden. Mulla oli vesilämpömittari mukana, ja se antoi tuloksen +26. Keskellä sydäntalvea! Mun oli vaikeuksia uskoa semmoista paratiisia olevan missään, ja etenkin täällä Kuubassa, joka oli täysi katastrofi noin muuten. Merivesi oli lisäksi kirkasta, aallot maltillisia, ja vesi oli vyötäröön asti matalaa varmasti sadan metrin päähän rannasta.

Paras ranta evö.

Hengattiin rannalla parisen tuntia, mutta päätimme pitää pienen tauon ja käydä vähän varjossa. Käveltiin hotellin uima-allasalueelle kaljalle. Törmättiin siinä suomalaisiin ja jutskattiin heidän kanssaan tovi. Sielläkin oli ollut mahatautia liikkeellä, joten ei tarvinnut yksin olla ongelmien kanssa.

Palattiin hetkiseksi huoneisiimme, tosin mulla oli juuri siivous käynnissä joten poikkesin ensin päärakennuksen lobbyyn surffaamaan netissä hetkisen, ennen kuin palasin huoneeseen ottamaan lämpimän suihkun.

Siivoojan kyhäämä pyyhe.

Sitten lounaalle. Paikallisopas oli siellä myös; kysyttäessä edellisillan kulusta, vastaus oli vaitonainen "crazy night". Ihan kuin olisi ollut pienoinen morkkis hänellä :)

Ruoka oli skeidaa, en syönyt paljoa, silti ruuan jälkeen tuntui taas pahalle vatsassa hetken aikaa. Törmättiin matkaseurueemme jäseneen, joka tuntuu olevan eri kova puhumaan. Vaikka oltaisiin nähty hänet vain puoli tuntia sitten, niin aina juttua riitti seuraavaksi kolmeksi vartiksi.

Haimme huoneistamme rantakamat ja palasimme biitsille. Vesi oli edelleen todella lämmintä, se hämmästytti yhtä paljon kuin aamupäivällä. Tämä oli paras ranta missä olen ikinä ollut. Ihan 5/5.

Vakoilukameran tallentamia maisemia.

Iho alkoi sen verran punoittamaan, että piti lähteä lopulta baarin varjoon. Itsellä oli myös sellainen olo, että auringossa oli oltu; paita pisteli päällä kuin heikkopäinen. Kävin pesemässä suihkussa meriveden suolat pois, sitten rentouduin hetkisen parvekkeellani olutta lipitellen. Juomakundi tuli kuin toiveesta paikalle täyttämään jääkaapin; olisi tietysti kinunnut tippiä, mutta mulla ei ollut kuin kympin seteli, joten eläkööt kiitoksella.

Kävin päärakennuksessa vielä surffaamassa netissä, joskin yhteydessä oli vikaa kun pätki koko ajan. Muuten verkko oli hämmästyttävän nopeakin, vaikka koko aula näytti sitä kuormittavan.

PE:n luo menin seitsemäksi, juotiin vielä oluet parvekkeella. Klo 19.40 meillä oli ryhmän kanssa yhteisillallinen karibialaisessa ravintolassa. Tänään olisi viimeinen ilta kun koko porukka oli kasassa; meitä oli nyt ollut 19 henkeä, mutta jatkossa enää 12, sillä seitsemän jäisi vielä tänne päiväksi ja palaisi sitten Suomeen meidän jatkaessamme bussilla eteenpäin.

Karibialainen ravintola ei lupaisi hyvää nimensä perusteella, ei ole ennestänsä mitenkään hyviä kokemuksia. Tämänkin piti olla a la carte-ravintola, mutta tarjolla oli kuitenkin vain yksi vaihtoehto. Lisäksi varauksesta huolimatta pöytiä ei ollutkaan vapaana - venäläiset olivat vieneet pitkän pöydän, joten meidän piti istua hajapaikoissa, ja odotella kunnes pöytiä pikkuhiljaa vapautui.

Alkuruoaksi oli perunakeitto, joka oli pelkkä suolaliemi. Pääruokana oli "lamb", joka tietysti tarkoittikin porsasta ja kalaa. Porsas oli sitkeä, kuiva ja jäähtynyt kylmäksi. Välillä tarjoilija kävi kaatamaan viinit syliin, ennen kuin hän kävi toteamassa ruoan loppuneen tältä illalta, vaikkeivat kaikki vielä saaneet edes syödäkseen. Tähänkin meni aikaa kaksi tuntia. Aivan uskomatonta Kuuba-sekoilua jälleen kerran. Ei voi juuri antaa muuta kuin 0/5.

Ilmassa oli vähän sellainen haikea tunne kun porukka eroaisi tämän illan jälkeen. Jotenkin sitä näillä kiertomatkoilla väkisinkin tutustuu muihin, oli miten introvertti tahansa. Hyvästeltiin toinen porukka ja toivotettiin hyvät jatkot.

Mulla alkoi vatsassa taas kiertämään niin jumalattomasti, oli huono olokin ihan. Lisäksi tuntui hieman jopa kuumeiselta, joten mun oli pakko palata hotelliin PE:n jäädessä viettämään iltaa. Auringonpolttamat kuumotti, ripuli, jalat muusina ja aiemmin loukatun käden pienen haavat sykkivät, joten tunnelmat eivät olleet hääppöiset. Suuntasinkin sitten nukkumaan jo klo 22.

perjantai 26. helmikuuta 2016

435# Kuuba, 6

1.2.2016, Monday, +30 Partly cloudy, Cienfuegos, Cuba



Illaksi pohjoisrannikolle.

Hotellinkäytävällä oli katonrajassa putkia, joiden päällä pääskyset pitivät majaansa. Olin kiinnittänyt niihin jo illalla huomiota, kun istuivat siinä rivissä. Mitä ne suunnittelivat? Pohjoiseen lähtöä? Käytävät olivat täynnä linnunpaskaa, niitä ei oltu siivottu aikoihin. Ilmeisesti ei kuulunut kenenkään toimenkuvaan tai alueeseen. Huonesiivojia ei kiinnostanut viedä asiaa eteenpäin, hotellinjohtoa ei asia kiinnostanut ollenkaan? Hotelli on täynnä paskaa mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Semmoinen on mun mielestä vähän omituinen ajattelutapa, mutta kuuluu ilmiselvästi paikalliseen kulttuuriin. Mutta kuitenkin, pääskysten momentum tuntui olevan klo 5. Ne lentelivät käytävillä ja kirkuivat. Mä kuulin sen sinne huoneeseen saakka. Eikö olekin mukava herätä linnun liverrykseen?

Metelöivät pääskyt orrella keräämässä voimia.

Kello kuusi puolestaan heräsi naapurin ukko. Ensi töikseen se alkoi huudattamaan televisiota kuin tuomiopäivän alla. Sieltä tuli jotain valmiiksinaurettua jenkkikomediaa; jokaisen näyttelijän vuorolauseen jälkeen naurettiin vatsat kippurassa, ja tämä viereisen huoneen katselija etunenässä. Mä en muista koska olisin kuullut niin sydämmellistä naurua; mitalisijoille jäi niin Loirin Naurava kulkuri kuin sun muut nettimaailman nauruvideot. Mua ärsytti niin jumalattomasti että sukat pyöri jaloissa kun kuuntelin sitä touhua. Tänään olisi voinut nukkuakin pidempään. Mutta ei. Kiitos vaan naapurin. Ja joku pitää huumorintajua ihmisen hyvänä puolena?!?

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta. Melkein merinäköala.

Aamiainen ei ollut niin paha kuin illallinen, mutta ei hyväkään. Kahviautomaatti oli kaputt, sen piti korjaantua viidessä minuutissa, mutta mitään ei luonnollisestikaan tapahtunut. Mulla oli vesi lopussa, ja aamiaisen jälkeen hain tyhjän pullon ja kävin kysymässä baarista jos sen voisi täyttää. Ei ole vettä, aha. Miksipäs sitä siellä nyt olisi ollutkaan. Ihme kyllä, viimein aulabaarista sitä sai, helkkarinmoisen jonotuksen jälkeen. Tiskillä työskennellyt eukko piti varmasti huolen, että jokainen sai minut etuiltua ennen kuin täytti pulloni. Mä pidin varmasti huolen, etten antanut senttiäkään tippiä.

Huoneessa pakkasin kamat kasaan, oli aika jatkaa matkaa taas eteenpäin. Jalat olivat edellispäivän tornikapuamisesta aivan paskana enkä meinannut päästä matkalaukun kanssa kakkoskerroksesta alas painavan matkalaukkuni kanssa.

Lähtö hotellilta oli klo 9.30. Ensiksi ajoimme kohti Cienfuegosia. Matkalla bongasimme karmivan luontonäytöksen; tienpientareella makasi koiranraato, joka oli ilmeisesti vain hetkeä aiemmin jäänyt auton alle ja nyt sen ympärillä parveili ahnas korppikotkaparvi vetämässä hauvaa naamariin. Voisi se aamu huonomminkin siis alkaa.

Kaupunkiin päästyämme menimme "hienostoalueelle" Plaza de Vallen huvilalle. En muista enää sen tarkemmin tönön historiaa, mutta ilmeisen varakas sen omistaja on aikoinaan ollut. Fasadi oli hieno ja talo mittava ja se oli rakennettu niemekkeelle, joten oli myös merinäköalojen ympäröimä. Itse huvilan ekaan kerrokseen pääsi menemään kai ilmaiseksi, mutta jos mieli näköaloja katsomaan niin piti maksaa ns. kiipeämismaksu 2 cuc, joka tosin sisälsi ilmaisen drinkin. Kipeillä jaloilla kiipeilyn jälkeen drinkki osoittautui rommiksi ja kokikseksi, mutta näköala oli eittämättä hieno. Meri oli tyynenä, aurinko paistoi kirkkaasti ja oli hyvin kuuma jo aamusta, hiki valui noroina selästä.

Plaza de Valle.

Parvekkeelta avautui merinäköala.

Jatkoimme bussilla keskustaan. Hämmästyksekseni kaupunki oli aika siisti ja eläväinen ja jopa kauppakatua kehtasi hyvin kutsua nimensä veroiseksi, sillä sitä reunustivat ihan rehelliset, kapitalistiset, paheelliset ja syntiset merkki(?)liikkeet. Kävelimme keskusaukion vieressä olevalle teatterille asti. Teatteri oli eri upea sisältäkin - joskin penkit saivat takaliston kivistämään jo viidessä minuutissa - mutta siellä oli järjetön kuvausmaksu niin jäi kuvatkin sitten ottamatta.

Cienfuegosilaisen muusikon patsas.

Sitten oli 1,5 tuntia ns. omaa aikaa. Kävelimme torikatua pitkin rantaan, jossa haisi hirveälle. Ilmeisesti jokin kaupungin paskaputkista työnsi tuotoksensa tähän. Eikä se mikään uintitarkoitukseen soveltuva ranta ollut muutenkaan vaan ennemminkin siellä oli vain laituri ja laivojenraatoja. Hajusta huolimatta jäimme ainoaan kahvilaan joka siihen kulmille oli pykätty, kun ei mielikuvitus riittänyt muuhunkaan. Kahvion wc oli erityisen kauhea. Avain piti pyytää kassalta, sama vessa miehille ja naisille. Ovea ei saanut kiinni ja välittömästi noudettuani avaimen ja mentyä vessaan alkoi ulkopuolelle kerääntyä jonoa. Pytystä puuttui palasia. Kyllä sitä tällaisina hetkinä arvostaa kun on syntynyt mieheksi. Seuraavaksi takanani tuli vessaan asioimaan turistinainen joka pyöritteli epäuskoisena päätään.

Kauhealta haiseva laiturialue.
Bussi ja taksi.

Kahvilan edustalla pyöri hevostaksi ja päätimme sitten ottaa sellaisen takaisin teatterille. Se oli ihan hauska, maksoi yhden cucin / naama. Teatterilla piti vähän aikaa odottaa muita ryhmäläisiämme; joku ukko tuli siihen kerjäämään lippistäni. Näytti lippistäni, sen jälkeen itseään ja hoki "present, present". Hei haloo onks valoo?!? Edellisenä päivänä paita ja nyt lippis. Mikä ihme näitä tyyppejä riivaa? Ihme tapa kerjätä jopa vaatteita päältä. Muutenkin siinä alkoi hyöriä kaikenlaista sakkia ympärillä, ennen kuin bussi viimein tuli ja pelasti meidät.

Taksissa.

Menimme lounastamaan viihtyisään ravintolaan. Varjopaikasta huolimatta oli todella kuuma. Otin jonkinlaisen vartaan katkaravuilla; tervetullutta vaihtelua ainaisen riisi-papu-nyhtöporsaan välille. Ruoka oli silti pahaa ja kuivaa, ei mikään menestys todellakaan. En saanut sitä edes syötyä. Jälkkäriksi kahvi.

Sitten lähdimme bussilla pidemmälle ajotaipaleelle, etelärannikolta Kuuban läpi pohjoisrannikolle Cayo Santa Mariaan, jossa olisi seuraava yöpymispaikkamme. Sinne oli kolmen tunnin bussimatka. Kerran pysähdyimme Santa Claran liepeillä vessataukoa pitämään; täällä oli myynnissä melko halpaa vettä, vain 0,70 cuc / 1,5litraa, ja kaikki innostuivat sitä ostamaan. Edes vedenosto ei suju niin jouhevasti kuin voisi olettaa, vaan jonotuksessa meni aikansa ja olin huomaavinani ärtymyksen oppaassa.

Meillä oli ollut tähän saakka sama bussikuski, mutta se menisi nyt vaihtoon, joten ryhmämme keräsi kuskille tippirahat. Hän sai varmaan 300 cuc, joka vastaa bussikuskin varsinaista vuosipalkkaa. Eihän tietysti 300 cuc mihinkään elämiseen riitä siltikään kovin pitkäksi aikaa, mutta antaa osviittaa miten elintärkeitä tipit ovat ja miten kullanarvoinen duuni on jos saa turistien parissa työskennellä.

Viimeiset kolme varttia ajettiin Santa Marian niemekkeellä pengertietä pitkin, meri vellosi kummallakin puolella. Mitenhän tänne pääsisi myrskyn iskiessä? Paikalliset eivät päässeet tänne ollenkaan, pl. tietysti hotellien työläiset, vaan alue oli ns. turistirysä. Vieri vieressä hotelleja ja meriloma-aktiviteettejä pääosin kanadalaisille turisteille. Jenkkituristeja ei maiden välillä pitkään vellonneiden erimielisyyksien takia päästetty, mutta kanadalaisten kanssa olivat kuubalaiset hyvää pataa. Tämä ei ollut oikeaa Kuubaa missään nimessä - ja sehän olisi pelkkää positiivista.

Matka tuntui aika pitkältä. Jalkoja ja persettä pakotti ja oli hieman huono olo ja vatsassa kiersi. Helkkarin katkaravut! Kun viimein päästiin hotellille, ryykäsin ehkä vähän röyhkeästi ensimmäisenä check inniin ja pikavauhdilla huoneeseen. Olin aivan vesiripulilla ja hieman etoi. Oli pakko turvautua Imodiumiin.

Hotellimme oli valtava kompleksi, 1400 huonetta. Huoneet eivät sijainneet samassa rakennuksessa, vaan hotellin tiluksilla oli suuri määrä kolmikerroksisia ja pitkiä kerrostaloja. Meidän huoneemme olivat rakennuksessa 35; respasta sinne päästiin hotellivirkailijan ajamalla golf-kärryllä. Meille jaettiin kartat, jotka varmasti olivatkin alussa tarpeen, tänne eksyisi muuten varmasti. Huoneiden numerot olivat tippuneet aikapäiviä sitten mikä ei ollut omiaan helpottamaan huoneiden löytymistä; jopa matkalaukkupojalla oli vaikeuksia löytää oikeat huoneet.

Hotelli oli rankattu neljän tähden lukaaliksi, ja kyllähän se siisti oli ja valtavan tilava huone. Vähän risoi kun näin jälleen oven puhkovan seinää ja menevän naapurihuoneeseen. Sieltä kuului vaimea ranskankielinen puhe, mutta ei mitään tämän aamun kaltaiseen huudatukseen verrattavissa olevaa. Ilmastointilaite oli tosin paskana, sitä ei saanut kytkettyä pois päältä muuten kuin sammuttamalla päävirran.

Liskojen yö luvassa.

Menin vierailulle PE:n huoneeseen. Meille kuului tässäkin hotellissa ilmaiset juomat, joten myös baarikaapin antimet olivat maksuttomia. Otettiin jääkaapista bisset ja juotiin ne kuumalla parvekkeella, vaikka aurinko oli jo laskeutunut ja oli pimeää.

Kävin vielä huoneessa ripuloimassa ja suihkussa ennen kuin puoli yhdeksän maissa mentiin buffaan illallistamaan. Taso oli tuttua 1/5 höttöä. Pyysimme jälleen pihvinpaistajaa paistamaan lihat; tällä kertaa lihaa oli, mutta se oli niin sitkeää ja pahaa ettei siihen auttaneet minkään valtakunnan teräaseet, hampaat tai jo muutenkin reistailevat ruuansulatuselimet. Todennäköisesti lihan laatu oli jo heikkotasoinen, leikattu väärin väärästä ruhon osasta ja paistettu päin helkkaa. Eikä se nyhtöporsas ollut yhtään sen parempaa. Pyysin juomaksi viiniä, joka maistui minusta marjamehun ja vodkan yhdistelmältä. Näimme buffassa paikallisoppaammekin, oli näköjään ehtinyt nauttimaan ilmaisesta juomatarjoilusta meitä enemmän.

Haimme baarista niin paljon drinksuja kuin saimme kannettua ja menimme katsomaan "teatteriin" Cuba night-spektaakkelia. Täyttä skeidaa 1/5, mutta juomat tuntuivat toimivan. Näimme sitten ryhmäläisistämme erään mieskaksikon, jonka kanssa jatkoimme siinä ulkosalla ensin tissuttelua. Väki väheni ja pidot parani ja menimme sitten lobby baariin jatkamaan juopottelua. Kauheasti ei ollut väkeä, mutta paikallisopas ja englantia osaamaton bussikuskimme (joka tuntui olevan erityisen vauhdissa kun olisi vaihtanut aktiivirannekkeenikin  kolmeen huoraan Santiagossa. Eipä käynyt kateeksi hänen seuraavan päivän kuuden tunnin ajokeikkaa takaisin Havannaan liftarien kanssa) sekä pieni ryhmä kanadalaisia liityivät porukkaamme myös - vai liityimmekö me heidän? - ja vauhdikkaasti sujuikin se ilta sitten juu.

tiistai 23. helmikuuta 2016

434# Kuuba, 5

31.1.2016, Sunday, +27 Partly cloudy, Trinidad, Cuba

Trinidadiin.


Herätyskello soitti niinkin myöhään kuin 6.15. Olin nukkunut varsin katkonaisesti; diskosta kuului möykkä huoneeseen asti, sekä ulkopuolella mölyävät humalaiset ihmiset, sekä seinän toisella puolella kuorsaava PE. Seinät tuntuivat olevan mallia paperi. Huoneen lämpötilakin oli laskenut yöllä sen verran, että olin palellut (peittona pelkkä lakana) ja mun oli pitänyt kaivaa päiväpeitto lisälämmikkeeksi. Onneksi suihkusta tuli edelleen lämmintä vettä, joten sain loputkin hypotermian oireet karkotettua.

Tänään siirtyisimme jälleen eteenpäin, joten pakkasin kamat kasaan - joskaan en niitä ollut juuri levitellytkään - ja kävin uima-altaalla testaamassa josko netti toimisi omassa puhelimessani. Ja toimihan se, en tosin ennättänyt kovin paljon sillä surffaamaan kun PE tuli pyytämään aamiaiselle. Aamiaisesta sai aika tuhdin, valikoimaakin oli mukavasti. Munakkaastakin sai energiaa pitkälle päivään.

Haettiin huoneesta kamat, kävimme hakemassa passit respasta ja teimme check outin. Sitten lähdimme bussilla kohti Trinidadia. Tie oli melko pientä vuoristoteitä, metsien ympäröimää eikä asutusta juuri ollut. Näimme korppikotkien kuivattelevan siipiään ja lämmittelevän aamuauringossa yön jäljiltä. Välillä pysähdyimme katselemaan kahvi- ja tupakkaviljelmiä. Niiden lisäksi osassa Kuubaa viljeltiin paljon sokeriruokoa. Mikään kannattava bisnes maanviljely(kään) ei ollut, sillä viljelijöiden piti myydä 70% sadostaan valtiolle, valtion määrittelemään hintaan ja vain 30% pystyttiin myymään yksityiselle sektorille.

Kahvia, sano.

Pysähdyimme Manaca Iznagan tiluksille. Se oli ollut entisaikaan jokin suurempikin hacienda, eli maatila, jossa orjat raatoivat pyllerit hiessä rikastaen isäntäänsä. Tänne oli rakennettu torni, josta pystyttiin valvomaan kätevästi orjia, etteivät he laiskottelisi työaikana. Torni oli pystyssä edelleen ja sinne pääsi kapuamaan. Muuten alueella oli jonkinlainen museo itse päärakennuksessa sekä suuri määrä torimyyjiä myymässä sokeriruo'osta puristettavaa juomaa ja "rätei ja lumpui" luonnollisesti.

Toisin kuin PE:tä, minua kiinnosti torni, joten päätin keskittyä sen valloittamiseen. Ylösnousu maksoi varmaan muutaman cucin, mutta me pääsimme sinne voucherilla. Raput olivat ahtaat, kapeat ja jyrkät. Piti olla varoillaan, ettei pää kolisisi poikkipuihin ja vastaantulijoita piti väistää tuon tuosta. Tämän vuoksi kipuaminen tapahtui varsin jännittyneessä asennossa, ja kun lopulta pääsin takaisin maan kamaralle, jalat olivat aivan vatkulia. Koitin venytellä niitä hieman, sillä tiesin entuudestaan jos jalat päästäisi noin hapoille, ne tulisivat olemaan kipeät päiväkausia. Hiki hommassa pääsi myös yllättämään, joten en ole ihan varma oliko nousu kaiken sen arvoista, vaikka kyllähän sieltä nyt mukavat näköalat olikin.

Jalkojen hapottaja.
Raput.

Mun olisi tehnyt mieli vessaan, mutta nähtyäni sen tulin toisiin aatoksiin. Paperia ei ollut käytettävissä eikä myöskään juoksevaa vettä, vaan käytön jälkeen erillinen krupieeri otti sangon ja huljutti tuotokset käsipelillä mäkeen.

Hacienda.

Jatkoimme bussilla kohti Trinidadia, mutta poikkesimme vielä ensin näköalapaikalla, josta näki Karibianmerelle saakka sekä toisella puolen ylittämämme vuorijonon. Korppikotkat kaartelivat metsän reunalla. Näköalapaikalle oli muutama porras, ja en meinannut päästä enää niitä laskeutumaan alas, sen verran koville oli tornikiipeily ottanut.

Kaarteleva korppikotka.

Trinidadiin päästyämme kävimme ensin keramiikkamyymälässä. Kaupat ovat täällä kortilla, joten kivahan se on nähdä vähän kapitalismiakin välillä. Eipä sillä, että siellä mitään ostettavaa olisi ollut, mutta sain nyt muutaman rahan tuhlattua jääkaappimagneetteihin. Lisäksi siellä oli näytillä vuoden 1914 Ford. Enpä ollut sellaistakaan ennen nähnyt. Vähän huonokuntoinen paikoitellen, mutta eiköhän huutokauppakeisari Aki olisi ollut siitä tohkeissaan.

Menimme seuraavaksi kaupungin keskustaan jossa jalkauduimme pitemmäksi aikaa. Välittömästi bussista poistuttaessa kerjäläiset ympäröivät meidät, mutta jättivät onneksi rauhaan viiden minuutin jälkeen. Tiet olivat mukulakiveä, rakennukset tietysti rähjääntyneitä mutta omalla tavallaan pittoreskiä. Kaupunki oli kuitenkin Unescon perintökohteita joten ilmeisesti sille oli yleisestikin annettu arvoa.

Unescon maailmanperintökohde.

Pistäydyimme baariin kuuntelemaan paikallisen orkesterin soitantaa. Joka kippolassa soitti aina paikallinen orkesteri - tietysti turisteilta toivoivat saavansa muutaman tipin - ja biisit olivat yleensä kyllästymiseen asti aina näitä samoja: Guantanamera, Quizas, quizas, quizas ja jonkinlainen ylistyslaulu Che Guevarasta. Joka tapauksessa, jalat olivat niin kaputt, ja lämpimän päivän johdosta tunsin jonkinlaista orastavaa nestehukan poikasta, että päätin pysytellä vesilinjalla. Baarin vessa oli samanlainen kuin tornipaikalla - ei juoksevaa vettä vaan erillinen huuhtelijahenkilö toimi vetäjänä, joten ei kakkoselle ollut asiaa vieläkään.

Trinidad.

Jatkoimme kävelykierrostamme. Kävimme Kuuban pinta-alaltaan suurimmassa kirkossa, joka oli sisältä aika vaatimaton. Keskustassa oli myös näköalatorni, ja pitihän sinnekin nyt sitten taas nousta, jos se toimisi palauttavana liikuntana. Portaat olivat niin ahtaat, että jos olisin ollut vähänkin lihavampi niin olisin varmaan jäänyt sinne jumiin. Keskikerroksessa oli turistirihkamamyymälä, en tosin löytänyt sieltä mitään ostettavaa. Alaspäin tultaessa jalat lauloivat kyllä hoosiannaa.

Trinidadin näköalatornista.

Seuraavaksi menimme lounaspaikkaan. Ryhmällemme ei ollut vielä tilaa, joten piti hetken aikaa odotella kippolan ulkopuolella. Epämääräinen häiskä purjehti siihen paikalle ja kinusi saippuaa ja kyniä. Joku ryhmäläisistämme antoi hänelle paketissa olevan palasaippuan. Äijä haisteli sitä tovin, vilautti meille sitten hampaattoman hymyn osoittaakseen lahjuksen kelpaavan. Ukko hiplasi myös paidan hihaani, tarjosi sitten yhtä kansanpesoa (arvo euroissa noin 4 senttiä) jos olisin myynyt paidan päältäni hänelle. Ei tullut kyllä kauppoja tällä kertaa.

Lounasruoka oli buffet, ja anniltaan samaa kuin kaikissa edellisissäkin paikoissa, joskin heikkolaatuisempaa. Maksoi 12cuc, juoma erikseen peräti 3cuc. Syönnin jälkeen meillä oli sitten hieman omaa aikaa tutustua kaupunkiin; kävelimme hieman omituisten kyläläisten keskuudessa mutta oli sen verran kuuma, ettei päämäärätöntä harhailua viitsinyt kovin kauaa harrastaa, joten poikkesimme kaljalle varjoisaan baariin. Siellä alkoi esiintymään paikallinen orkesteri, joka tuli pyytämään meitäkin lavalle esiintymään ja soittamaan jotain helkkarin kalistimia ja marakasseja. No way, man!

Kylämaisemaa.

Palasimme aikanaan bussille ja lähdimme köröttelemään kohti Cienfuegosia. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta kuitenkin riittävä nukahtamiseen. Havahduttuani olin aivan sekaisin hetken aikaa ymmärtämättä missä edes olin.

Tie vie.

Näköalapaikalla taas.

Hotellimme oli hieman Cienfuegosin ulkopuolella, Karibianmeren rannalla. Hotelli oli jo vähän ränsistynyt, mutta ollut todennäköisesti hieno 80-luvulla. Ulkoiset puitteet olivat vieläkin ihan kondiksessa, mutta huoneet olivat jo kuluneet. Lisäksi jenkkityyliin huoneestani johti seinän läpi ovi suoraan naapurihuoneeseen. Olin toki nähnyt vastaavia aiemminkin, mutten ollut koskaan ymmärtänyt miksi tällaisia oli olemassa. Jos se oli perhemajoitusta varten, niin oliko sitten todella jenkkiläisille niin mahdotonta kiertää naapurihuoneeseen ulko-oven kautta?

Koko päivän pidättämisen jälkeen huomasin pienimuotoisen vahingon tapahtuneen. Heitin kalsarit roskiin, mutta en malttanut olla nauramatta ääneen ajatukselle, että siivooja varmasti poimi ne sieltä, pesi pelkällä vedellä ja otti ne käyttöönsä tai välitti eteenpäin. Muistan isän kertoneen, kun hän kerran Egyptissä heitti lenkkarit roskikseen ja hotellipoika tuli kysymään, voisiko faija kirjoittaa lupalapun, jossa kerrottiin hänen luopuneen kengistä. Sen verran mulla oli vielä arvostelukykyä jäljellä, etten kirjoittanut kalsarien päälle lappua "You can keep these".

Kävimme kävelemässä rannalla; olisi tehnyt mieli uimasilleen, mutta aurinko oli jo laskemassa joten päätimme skipata uintipuolen tällä kertaa. Ranta oli ihan kohtalainen ja merivesti tuntui todella lämpimälle. Jotkut siellä vielä näyttivät polskivankin.

Illansuussa saavuimme Karibianmeren rannalle.

Meille kuului ilmaiset juomat, joten päätimme käydä testaamassa baaritarjonnan. Juomia oli varsin niukalti; melkeinpä mitä tahansa tilattaessa sanottiin ettei ole. Muutenkin brenkussa kitsasteltiin, ja juomat tarjoiltiin pienistä muovisista kertakäyttömukeista. Nähtiin opaskin baarissa ja vaihdettiin muutama sananen.

Kävin vaihtamassa respassa setelirahaa pieniksi, tippejä varten. Sitten huoneeseen testaamaan millainen suihku olisi. Naapurihuoneen asukas oli tullut tällä välin majapaikkaansa ja oli ilmeisen kuuro, sen verran kovalla huudatti televisiotaan, että meteli oli melkein kuin edellisillan diskossa. Ja äänieristys tuntui olevan nollassa. Laitoin matkalaukkuni oven eteen, että näkisin jos äijä olisi poikennut testiksi huoneessani.

Lähdimme illallisbuffettiin. Se oli todella onneton, 1/5. Pyysin lihaa, mutta se oli tietysti "finito" ja keräsi sitten astiat pois?!? Sain sitten jotakin syödäkseni, mutta hyvin oli laihanlainen illallinen. Sitten kävimme katsomassa hotellin iltashow'n. Joku luuseriäijä esitti muutaman biisin, ja jäi sen jälkeen sohville dokaamaan. Tallinnan laivojen taso nousi juuri muutaman pykälän, huh huh tätä meininkiä.

Otettiin sitten ilmaisilla juomilla seitinohuet semikännit ja meni melko myöhään. Huoneeseen kotiuduttuani huomasin naapuriäijän hiljentyneen, Luojalle kiitos siitä.

lauantai 20. helmikuuta 2016

433# Kuuba, 4

30.1.2016, Saturday, +22 Mostly cloudy, Santa Clara, Cuba



Päivän kohde Santa Clara.

Nukuin ensimmäistä kertaa tällä reissulla onnistuneesti. Havahduin muutaman kerran todetakseni liikenteen hiljaiseksi. Heräsin lopulta klo 6. Otin suihkun; edellispäivän onni ei kestänyt, joten tarjolla oli jälleen vain kylmää vettä.

Pakkasin kamat kasaan, tänään olisi poistuminen hotellista ja koko Havannasta. Seitsemän jälkeen mentiin aamiaiselle, sai jonottaa taas vuoroaan aamiaissaliin. Saimme kyllä hyvän pöydän, mutta jotkut latinot koittivat ajaa meidät pois pöydästä. Emme antaneet kuitenkaan periksi, ja istuimme sitten samassa pöydässä kaikkien murjottaessa aamiaismuroihinsa.

Haimme kamat hotellihuoneesta ja teimme check outin. Mulla oli morkkis edellisiltana hajoittamasta lampusta, mutta en maininnut asiasta. Muuten olin iloinen päästessämme pois Havannasta; ehkä maaseudulla olisi iisimpää tai sitten ei. Mutta maisemanvaihdos piristi mieltä, Havanna oli ainakin ahdistava, 0/5 paikka. Ja niin nähty.

Havannan lähiöt alkoivat jäämään taakse.

Ajoimme Maleconia pitkin (Havannan rantakatu) ensin tovin, kiersimme sitten lähiöiden läpi ja kuin veitsellä leikaten kaupunki muuttui maaseuduksi. Tarkoituksemme oli päästä Santa Clara -nimiseen kaupunkiin. Tie oli nimeltään Autopista, joka lähti Havannasta kohti Kuuban itäosaa. Se oli leveä moottoritie; huonossa kunnossa mutta liikennettä oli vähän ja kuski tuntui pystyvän pitämään sangen reipasta vauhtia. Teiden varsilla näkyi paljon liftareita; osa heilutteli ohiajaville setelitukkua. Mitä enemmän rahaa, sen pidemmälle todennäköisesti teki mieli päästä. Ja toisaalta, polttoainepulan ja julkisen liikenteen vuoksi Kuubassa oli jonkinlainen säädös, että kulkuvälineet eivät saanet liikkua tyhjillään, vaan keltapukuinen uniformuinen ukko pysäytti välillä tyhjiä autoja tai busseja ja näiden oli pakko ottaa liftareita kyytiinsä. Taas jotain sellaista, mitä ulkopuolisen oli vaikea käsittää.

Ajelimme ensi alkuun pari tuntia, pidimme sitten tauon ihan viihtyisässä paikassa. Ostimme sieltä kahvit, mä ostin lisäksi pari postikorttia. Siellä oli eläimiä, mm. iguanoja ja paikallinen eläin jutia (näitä jopa syötiin) sekä hauska marsu?ruletti, jossa pyöritettiin pallon sijasta marsua ja joka pyörinnän jälkeen paineli johonkin numeroituun koppiin lepäämään. Jos osasi laittaa panoksen oikean kopin eteen, olisi voittanut rommipullon. Panos oli yhden cucin. Kukaan ei kuitenkaan voittanut, ja epäilimme vilunkipeliä. Omistaja oli kenties opettanut elikkonsa valitsemaan aina sen kopin jossa ei ollut panosta edessä.

Place your antes!

Jatkoimme bussilla vielä 1,5h eteenpäin. Mä nukuin kyllä tämän jälkimmäisen pätkän. Sen hetken mitä olin hereillä, niin kerrottakoon maiseman olevan aika tasaista ja tylsää. Maaseudun bussit ja taksit olivat vaihtuneet hevosvetoisiksi ja välillä näki teillä kuivatettavan riisiä. Toinen ajokaista oli siis peitetty riisillä ja ne kuivuivat auringossa, samalla kun savustuivat ohiajavien autojen pakokaasuista. Ihmettelenpä, jos ei joukkoon eksy hieman sepeliä, ja toisaalta miten linnut eivät käyneet niitä nokkimassa parempiin suihin. Välillä näkyi tien ylittäviä siltoja, jotka eivät vieneet mihinkään. Ilmeisesti oli ollut tarkoitus rakentaa ensin sillat valmiiksi ja myöhemmin vasta ajotiet mutta fyrkat olivat loppuneet ja tiet jääneet lopulta rakentamatta.

Santa Claran lähettyville saavuttuamme menimme ensin Don Quiote-nimiseen ravintolaan lounaalle. Se oli buffet-tyyppinen ratkaisu. Hinta oli 12 cuc + juomien hinta. Opas kehui paikkaa, mutta mun mielestä se oli täyttä paskaa. Riisiä ja papuja, sitkeää porsasta ja kuivaa kanaa. 1/5.

Ruuan jälkeen jatkoimme bussilla pienen matkaa lähelle kaupungin keskustaa muistopaikalle, jossa sekalaisessa pinossa oli neljä junavaunua, jotka Che Guevara oli aikoinaan suistanut raiteilta. Junavaunuissa olisi ollut kuvanäyttely, sisään olisi maksanut 1cuc + 1cuc kuvausmaksua. Ei menty. Paikka vaikutti jotenkin falskilta. Vieressä oli myös keltainen puskutraktori, joka oli ilmeisesti toiminut suistajana. Mä luulen, että oli vedätystä koko paikka. Parasta oli muutama japanilainen turisti, joiden kanssa rohkastuin vaihtamaan muutaman sanan. Varmaan ihmettelivät, miten Kuuban maaseudulla valkoinen länkkäri osasi muutaman hapuilevan sanasen japaniaa.


Che Guevaran suistamat junavaunut.
Puskutraktori.

Kävelimme sitten hetken kaupungilla. Pikkukaupunki, ja tunnelma oli erilainen mitä Havannassa. Ei sitä paikkaa nyt viihtyisäksi voinut sanoa, mutta huomattavasti miellyttävämpää täällä oli, ukottajiakin oli huomattavasti vähemmän. Meillä oli hieman omaa aikaakin siinä, eikä keksitty muuta kuin mennä... sisustusliikkeeseen. Emme olleet Havannassa nähneet oikein minkäänlaisia kauppoja. Mutta täällä oli tämä yksi. Siellä myytiin pääosin kodinkoneita ja keittiötarvikkeita sekä olutta. Hinnat olivat kalliita jopa Suomen hintatasoon verrattuna, en tiedä sitten kenellä paikallisella olisi varaa esimerkiksi jääkaappiin joka maksaisi enemmän kuin omakotitalo. Tuotemerkit olivat täysin tuntemattomia.

Viihtyisä Santa Clara.
Santa Claran keskustorin liepeiltä.

Katselimme viihtyisällä keskusaukiolla rullaluistelevia ja dokaavia nuoria ennen kuin palasimme bussille. Ajoimme pikkumatkan Che Guevaran mausoleumille. Hänhän on se argentiinalainen korpikommunisti, joka eläessään yritti puolen maapallon maihin saada vallankumousta aikaiseksi ja joka nykyään - irvokasta kyllä - on varsinainen kapitalismin huipentuma, kun äijän naamataulu koristaa niin paitoja, lippiksiä kuin laukkujakin varsinaisena muoti-ilmiönä. Hän oli nuorena miehenä kaveerannut Fidel Castron kanssa ja saanut Kuuban nykytilan aikaiseksi, mutta kerran Boliviassa seikkailessaan suututtanut paikallisen armeijan väen jonka seurauksena päivät olivat päättyneet teloitukseen keskelle viidakkoa. Ukko oli kuopattuna 30 vuoden ajan nimettömään joukkohautaan, kunnes vuonna 1997 ruumis löydettiin ja jäänteet kuskattiin tänne Santa Claraan, tähän mausoleumiin.

Mausoleumin etupuolella oli jykevä Guevaran patsas. Takakautta kierrettiin itse hautapaikalle; kamerat piti jättää bussiin, edes kännyköitä ei saanut viedä sisälle ja tätä myös valvottiin. Vierailijoilta edellytettiin myös kunnioitusta, joten kaikenlainen häröily, naureskelu ja hatun päästä ottamatta jättäminen oli ehdottoman haram.

Che Guevaran mausoleumin fasadi.

Kuubalaisittain epätyypilliseen tapaan jonotus sujui mallikkaasti, eikä jonot olleet edes kovinkaan mittavat, sisälle pääsi muutaman minuutin jonottamisella. Itse hautapaikka oli päällekkäin olevia lokeroita; tänne oli haudattu muitakin kommarisankareita ja taistelijoita. Nimistä en ollut koskaan kuullutkaan. Holvissa oli hyvin pimeää, ja silmät eivät ulkoa tullessa meinannut tottua pimeyteen ollenkaan. Che Guevaran lokero oli hyvin vaatimaton, pienellä tähdellä merkattu, ja tyhmyyksissään sen ohi olisi voinut kävelläkin, ellei olisi ollut hereillä. Mausoleumin toisessa osassa oli kuvia ja jotain kamaa jotka olivat kuuluneet aikoinaan Che:lle. Ei mikään ihmeellinen paikka, todellakaan.

Vierailun jälkeen ajoimme noin kilometrin matkan hotellille. Se oli sellainen village-tyyppinen ratkaisu, jollaisia olin nähnyt aiemminkin ja jollaisista pidin. Skutsista oli raivattu iso alue hotellille, jossa oli siellä täällä pieniä mökkikomplekseja, ei siis sellaista yhtenäistä hotellirakennusta. Sisäänkirjautumiseen meni aikansa, laukkupoikaa ei tullut eikä kukaan tullut näyttämään mökkikompleksia, mutta löysimmepä tuon itsekin. Oma huoneeni oli siisti, ja näin jälkikäteen ajateltuna koko retken paras. Sähkö toimi, oli jopa jääkaappi, suihkutila oli siisti niin ikään ja lämmintä vettäkin tuli.

Vaihdoin shortsit ja suuntasin äkkiä uima-altaalle nauttimaan vielä iltapäivän auringosta. Tilasin kaljan ja mojiton, aurinko lämmitti ja ensi kertaa tämä loma tuntui lomalta eikä harmittanut yhtään.

Hotellihuoneen hemaiseva patsas toivotti tervetulleeksi.

Uima-allas.

Ennen illallista otin suihkun ja kirjoittelin postikortteja. Seitsemän jälkeen menimme illallissaliin syömään buffetin. Se maksoi tutut 12cuc, + juomien hinta. Ruoka oli ihan kuhtalainen ja sai vatsan täytettyä, ainoa miinus oli vähän sekava toimintasysteemi (ei tiennyt missä istuttiin, miten juomat tilattiin, miten maksettiin jne).

Respasta kävin ostamassa nettikortin. Kuubassa oli valtion ylläpitämä Nauta-verkko, johon piti ostaa tunnuskortti. Tunnuskortissa oli verkon käyttäjätunnus ja raaputuspinnan alla salasana. Niitä oli eri aikajakson pituisia; käytön pystyi keskeyttämään halutessaan ja jatkaa sitten taas myöhemmin. Hotelleilla jne ei siis ollut omaa verkkoa ollenkaan, vaan ainoa verkko oli valtion. Tunnin voimassa oleva kortti maksoi 4,5cuc, joka oli riistohinta. Se ei ensin edes toiminut omalla Lumiallani, mutta PE:n puhelimella onneksi toimi, ja sain katkaistua neljän päivän nettilakon.

Nettikortti viimein!

Ilta viileni ja piti hakea pitkähihainen. Otimme ulkona muutaman kaljan ja katsoimme muotinäytöksen; kauniita olivat neitoset ja niin pitkäkoipisia että olisimme voineet kävellä jalkojen välistä kumartumatta. Näin paikallisoppaan, hän suositteli käymään alueen diskossa, sinne oli tänään tulossa paikallista väkeäkin.

Disko avautui klo 22. Käväisimme siellä, mutta musiikki soi niin törkykovaa että korvia särki. Paikallsitakin väkeä oli tosiaan paljon, mutta niin nuorta ettemme tunteet oloamme kovinkaan kotoisaksi ja häippäsimmekin melko nopeasti veks. Kävimme vielä ulkobaarissa ottamassa yömyssyt, ennen kuin vetäydyimme huoneisiimme makkootamaan.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

432# Kuuba, 3

29.1.2016, Friday, +21 Mostly cloudy, Havana, Cuba

Rommin ansiosta olin nukahtanut illalla nopeasti, mutta heräsin kolmen kieppeillä, enkä saanut enää nukutuksi loppuyönä silmäystäkään. Kuuden kieppeillä luovutin vuoteessa kieriskelyn ja menin suihkuun. Suureksi hämmästyksekseni sieltä tuli jopa lämmintä vettä.

Kahdeksan kieppeillä mentiin PE:n kanssa aamiaiselle. Otin munakkaan, se oli ok ja pari leipää, kahvia, mehua ja hedelmiä. Puoli kymmenen maissa lähdimme PE:n ja erään ryhmäläisen kanssa Hotel Nacionaliin, jossa he ostivat itselleen liput illan cabaree-esitykseen. Mua ei semmoinen niin kiinnostanut, joten päätin jättää sen väliin. Niille pakkomyytiin myös illallinen, joten joutuivat maksamaan koko lystistä 60 CUC / naama. Tähtitieteellinen hinta paikallisille.

Otimme hotellin ulkopuolelta taksin Parque Centroon, eli keskuspuistoon. Siellä buukkasimme itsellemme avoautoajelun; neuvottelijan kanssa hinta saatiin sovittua 30 cuc, mutta kun valitsimme autoksi Dodgen, niin hinta nousikin 40 cuc:iin. Kas kummaa. Emme jaksaneet riidellä rahasta, joten suostuimme.

Vuokra-automme.

Äijä ajelutti meitä tunnin ajan, tosin pysähdyttiin hetkiseksi kuvaamaan Vallankumousaukiota sekä täyttämään auton renkaat (?!?). Ukko yritti myydä lisäkierrosta, mutta emme suostuneet. Kuski tuntui tuntevan puolet havannalaisista. Lisäksi oli kovin viehtynyt autonsa äänitorvimaailmaan huudattamalla sitä tuon tuosta ja saaden ihmisten päät kääntymään. Vähän siinä alkoi pää särkeä pakokaasusta; paikalliset moottorit eivät mitään katalysaattoreita tunnistaneet, ja polttoaineena mitä lie epäpuhdasta kamaa, katku oli meinaan sellainen että kurkkua kuristi.

Automme oli oikea turistimagneetti.

Capitolin malli oli kopsittu Washingtonista.

Ajon jälkeen menimme kävelemään vanhaan kaupunkiin. Huutelijoita, kaupustelijoita sun muuta vedättäjää oli ahkerasti kimpussamme. Kävimme baarissa juomassa bisset. Suuntasimme Plaza de Armasille; tarkoituksena oli ostaa poliittinen juliste jollaisia olin nähnyt edellisenä päivänä siellä myytävän. Niitä näytti olevan muutamallakin eri myyjällä. Ensimmäinen ukko niitä tovin esittelikin ja väitti niiden olevan "alkuperäisiä", mitä ikinä se sitten tarkoittikin. Pyysi julisteesta 50 cuc. Jos summa suhteutetaan paikallisten palkkatasoon, niin se vastaa ~ 4000 €:n julistetta. Mä tarjosin ensin vitosta, sitten kymppiä. Kauppoja ei syntynyt; ostin julisteen viereisestä kojusta vitosella.

Veturinraato Havannan laitamilla.

Kävelimme hieman ja löysimme siistin lounaspaikan, joskin teimme virheen ja päätimme syödä sisäpihalla. Siellä pyöri kukkoja ja kanoja sekä riikinkukkoja. Ne kerjäsivät pöydän vieressä ruokaa kuin koirat ikään. Annoimme muutaman leivänmurun. Kiitokseksi ne paskoivat pöytämme ympärille. Vessassa puolestaan krupieeri kysyi mistä olen kotoisin. Vastauksen kuultuaan ilahtui ja pyysi vaihtamaan saamansa euron Cuciksi. Hetken mielijohteesta suostuin (1 cuc:n rahat ovat nimellisarvoaan arvokkaampia, koska tippikulttuuri, eikä täällä ole antaa rahasta takaisin). Ruoka sinänsä oli ihan hyvä, 12 CUC maksava kolmen lajin lounassetti. Aluksi juusto / kinkku / kana-salaatti, pääruoaksi taas Ropa Viejaa ja jälkkäriksi espresso ja joku ällömakea leivos. Juomaksi testiin toista kuubalaista olutmerkkiä, Bucaneroa. Ihan kelpo kalja.

Naapuripöydän asiakas oli oikea kana.
Riikinkukko viekoittelemassa tavan kanaa.

Jatkoimme vielä Plaza Vieja-aukiolle, jossa homomies tuli myymään meille jäätelöä sangen erikoisella tekniikalla. Hän jakoi vielä flaijerin - se jäikin koko reissun ainoaksi mainokseksi. Jäätelöä ei uskaltanut syödä, eikös sellaisesta saa vatsapöpön? Palasimme sitten takaisin Parque Centroon, josta otimme taxin. Hinta pitää aina sopia täällä etukäteen, mitään mittareita ei tietenkään ole, oli kyseessä sitten virallinen tai pimeä taksi (pimeät taksitkaan eivät olleet niin vaarallisia täällä kun olisi voinut olettaa, meillä oli kuitenkin virallinen taksi). Kyyti maksoi 10cuc yhteensä.

Plaza Vieja.

Hotellilla vaihdoin hieman lisää rahaa respassa - ehkä kurssi voisi olla parempi pankeissa, mutta joka ikiksessä pankissa mitä olimme nähneet oli jonotus aina ulos asti, siinä kesti kauan ja piti olla passi mukana jne. Vetäydyimme huoneisiimme lepäilemään; koitin nukkua mutta siitä ei melun vuoksi tullut mitään.

Vähän ennen illan pimenemistä käytiin vielä pienellä kävelyllä, sekä baarissa oluella. Ilma oli kylmennyt, ei tarjennut enää t-paidalla. Kävimme hotellilla hakemassa lisää lämmintä vaatetta ylle ja otimme mukaan ryhmäläisemme, jonka kanssa PE meni illanviettoon. Käytiin vielä kuitenkin ensin yhdessä Nacional-hotellilla drinksuilla, ennen kuin herrat suuntasivat illallistamaan ja cabareehen. Mä lähdin talsimaan kohti ravintelia johon olin suunnitellut meneväni. Vähän mua arvelutti kävellä iteksiin yksin ainoana valkonaamana Havannan pimeillä kaduilla. Muutama huutelija oli, mutta aika rauhassa sain kävellä.

Myytävänä talutushihnoja (sis. koiran).

Ravintelissa tilasin olutta, vettä sekä hampurilaisaterian. Se oli yllättävän hyvä, eikä siinä ollut iloiseksi yllätykseksi edes majoneesia. Annos olisi voinut olla jopa suurempikin, mutta koko tilaus juomineen maksoi 6 cuc, joten arvosana 4/5. Aika paljon oli ravintolassa paikallista nuorisoa, mutta olihan perjantai-ilta.

Onnistuin pääsemään takaisin hotellille tulematta rullatuksi klo 22:n kieppeillä. Televisio ei toiminut edelleenkään, joten ajattelin lukea hieman. Koska vain yksi pöytävalo toimi, niin päätin sitä vähän käännellä - sillä seurauksella että kuului poks, viitisen sekuntia lamppu rätisi ja säkenöi ja iski kipinää, kunnes pimeys laskeutui huoneeseen. Typertyneenä ihmettelin asiaa hetkisen, kiitin Luojaa mielessäni etten ollut sähköteloittanut itseäni. Koska mielikuvitukseni ei riittänyt enää keksimään tekemistä säkkipimeässä niin kävin sitten aikaseen jo yöpuulle.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

431# Kuuba, 2

28.1.2016, Thursday, +24 Shower, Havana, Cuba


Nukuin aluksi kolme tuntia hyvin, sitten alkoi työpuhelin soimaan. Laitoin äänettömälle, mutta värinähälytyksen vuoksi puhelin pomppi pöydällä tuon tuosta. Valvoskelin hetken, mutta onnistuin nukahtamaan kuitenkin uudestaan pariksi tunniksi. Kello 6.30 nousin.

Ajattelin ottaa testin suihkusta. Aluksi ei tullut vettä lainkaan, mutta kun kokeilin kymmenen minuutin päästä uudelleen, kylmää vettä alkoi ujosti lirumaan suuttimesta. Sen verran oli ryytynyt olo, että tempasin pikaiset sissisuihkut.

Puoli kahdeksalta PE:n huoneeseen. Oli saanut myös nukuttua jonkun verran. Mentiin sitten alas aamiaiselle. Siellä oli valtava jono aamiaishuoneeseen. Mä jäin jonottamaan, PE palasi huoneeseensa hakemaan jotain sillä seurauksella, ettei meinannut löytää huonettaan. Päästelin ihmisiä ohi, mutta meillä oli lähtö kello 8.30 ja lopulta mun oli mentävä sisään aamiaishuoneeseen että edes toinen meistä saisi syödyksi. Oli se sitten tullut, mutta joutui jonottamaan uudelleen koko jonon. Mä ehdin syömään mutta oli pakattava vielä päiväkamat valmiiksi.

Aluksi ajettiin bussilla pieni matka Havannan vanhaan kaupunkiin, jossa jalkauduimme Plaza de Armasin liepeille. Näimme Havannan vanhimpia taloja, joiden ympärille kaupunki oli perustettu. Paikalla kasvoi pitkäikäinen puulaji (nimeä en valitettavasti enää muista); Havannan syntyajoista asti siinä oli vastaava puu kasvanut, nyt oli menossa viides. Tämäkin puu oli kuollut ja kelottunut, eli luultavasti kohta joku joutuisi jälleen istutustöihin.Carlos Cespedin patsas jökötti lähistöllä. Tässä vaiheessa ensimmäinen ukottajalauma hyökkäsi kimppuumme, niin meni vähän oppaan luento ohi mikä äijä oli kyseessä, mutta jonkin sortin itsenäisyystaistelija ilmeisesti. Eteenpäin jatkettaessa oli kuvernöörin talo; talon edusta oli kivetty puusäleiköllä sillä joku talossa aikoinaan asustellut kuvernööri oli ollut huono nukkuja ja heräsi tuon tuosta hevoskärryjen kolinaan ja rakennutti sitten äänieristetyn kadunpätkän. Nyttemmin talosta oli tehty museo.

Pala vanhan Havannan vanhaa viemäriverkostoa.

Jatkoimme Sierra Maestran aukiolle, jossa toiset kävivät jonottamaan rahanvaihtoon ja mä poikkesin postiin. Kolme postimerkkiä maksoi 2,70 CUC, mutta mulla oli pienin raha kaksikymppinen. Äijä pöyristyi nähdessään sellaisen setelin. Kyseli, että eikö muka tosiaan ole pienempää. No kun ei ole. Ukko lähti sitten kyselemään pankista vaihtorahaa, mutta sielläkään ei ollut. PE:llä oli vitonen, jonka sitten pummasin, ja äijä sai jostain kaavittua vaihtorahat edes siihen. Muutenkin postimerkit ovat niin arvokkaita, että paikallinen mafia varasti postitettavia kuoria ja höyristi merkit niistä irti uudelleenmyyntiä varten.

Ohitimme seuraavaksi Plaza Viejan, jossa ei ollut mielestäni mitään erikoista. Opas tosin kertoi, että aukiota ympäröivät talot oli saatu juuri julkisivurempattua, ennen ne olivat näyttäneet todella hurjilta. Nytkin näimme välillä röttelöitä, jotka näyttivät olevan sortumispisteessä; Suomessa kadut olisi suljettu romahtamisvaaran takia. Puut kasvoivat keskeltä taloa, joten ne olivat olleet sellaisessa kondiksessa ilmeisen pitkään. Paikallisia ei tuntunut kunnostaminen ja ylläpito kovin paljoa kiinnostavan.

Havannan tönöjä.

Havannan katunäkymää.

Palasimme Obispolle - joka on vanhan kaupungin alueen ehkä järkevin katu. Ostoskaduksi sitä voi kaiketi kuubalaisen mittapuun mukaan sanoa. Siinä oli myös ulkoapäin tyylikkään näköinen hotelli Ambos Mundos, jonka huoneessa nro 511 Ernst Hemingway aikoinaan asusteli kirjoittaessaan kirjaa Kenelle kellot soivat. Huoneeseenkin olisi päässyt käymään maksua vastaan, mutta nyt ei ollut aikaa sellaiseen. Kymmeneltä hotellin aamiaisaika oli päättynyt, ja ennen kuin kattoterassi täyttyisi muista turisteista, niin poikkesimme sinne juomaan ensimmäiset Mojitot. Niiden tekemisessä meni tovi, ja vaihtorahasta tuli jälleen pienimuotoinen ulina, mutta saivat sitten kuitenkin rahat pienittyä (juoma maksoi muistaakseni 3 CUC / paukku). Maku ei ollut hääppöinen, mutta kyllä sen etäisesti Mojitoksi tunnisti. Näkymät ylätasanteelta olivat kuitenkin kohtalaiset ja siinä oli mukava istuskella. Aurinko kävi välillä näyttäytymässä pilven takaa kuin kuurupiiloa leikkien, ja ilma tuntui lämpöiseltä.

Aamu-mojito.

Hotelli Ambos Mundosin kattoterassilla.
Ambos Mundos-hotellin viidennen kerroksen tilataidetta.

Jalkauduimme kylänraitille jälleen ja sunnistimme Plaza de la Catedralille. Nimestäkin pystyi päättelemään aukiolla olevan kirkon. Se oli ulkoapäin ihan näyttävä kompleksi. Paavikin oli täällä vieraillut joten pytinki oli kunnostettu saksalaisten toimesta. Jälleen huomio kiinnittyi ympärillä pyörivään vedättäjäsakkiin.

Yksi kirkko päivässä.

Meillä oli hieman omaa aikaa ihmetellä vanhan kaupungin menoa. Mielikuvitus oli jotenkin tukossa, ja kävimme PE:n kanssa vain juomassa oluet läheisessä kahviossa. Alkoi hieman ripeksimään vettäkin. Sade tuntui lämpimälle, mutta ilman kosteusprosentti alkoi olla sitä luokkaa, että jos täällä onnistui kastelemaan itsensä niin ei välttämättä ihan heti kuivuisi.

Seuraavaksi meidät vietiin Obispo-kadun päähän Floridita-baariin, joka oli aikoinaan Hemingwayn kantakuppiloita. Väenryysis siellä oli mieletön. Opas sai tilattua meille kuitenkin daiquirit. Se oli jäämössöä oikeastansa täynnä ja niin kylmää että pillikin jäätyi + nenänvarteen nousi niin kummallinen tunne, että epäilin ensin saaneeni jonkin allergisen kohtauksen tai juoman olevan peräti myrkytetty. Kylmästä se kuitenkin johtui, enkä saanut juomaa oikein edes juotua. Muutenkin jäiden kanssa olisi oltava tällaisissa mestoissa varovainen. Niiden alkuperästä ei tosiaan tietäisi mitään, mitä todennäköisemmin ne tehtiin hengenvaarallisesta hanavedestä.

Hienot huonekasvit vallanneet erään rakennuksen sisäpihan.

Paukut saatiin kuitenkin tuulensuojiin. Ylitimme vilkkaan Paseo de Marti -kadun ja tulimme keskuspuistoon. Näimme Capitol-rakennuksen, joka oli kopio vastaavasta kuin Washington D.C.:ssä. Torin laitamilla oli turisteja varten parkissa vino rivi vanhoja amerikanrautoja, jolla saisi ajeluttaa itseänsä. Juttelin hetken paikallisoppaan kanssa, se vaikutti ihan mukavalta, joskin ehkä vähän turhan extrovertiltä. Yleensä paikallisoppaat pyörivät vain taustalla vartioimassa ettei kukaan eksy porukasta ja tekee tietysti tarvittavat taustatyöt, lippujen ostot jne, mutta tämä haki selvästi kontaktia ryhmäläisiin.

Kuka lie heebo.

Palasimme bussille ja ajoimme syrjäkylille lounaspaikkaan, joka oli valtion ylläpitämä kalaravintola. Mua vähän hermostutti, kun täällä oli valmiit menuut, eikä ruokaa saanut valita (paitsi ilmoittamalla oppaalle, mutta enhän mä sellaista kehdannut tehdä). Alkuun oli simpukoita ja rapusalaattia majoneesilla - juuri ne komponentit josta varmasti saa vatsataudin - ja pääruoaksi hummeria, jota en myöskään ollut koskaan aiemmin eläessäni syönyt. Se ei ollut onneksi kokonainen, mutta silti siitä oli vaikea irroittaa mitään syötävää eikä makukaan ollut hääppöinen. Pöydässämme istunut flunssaiselta vaikuttava opas söi itse kaiken huipuksi kanaa! Mutta joo, ei mikään erikoinen kokemus, arvosana 1/5 vaikka palvelu olikin nopeaa.

Toinen merkki paikallisista oluista.

Syönnin jälkeen ajeltiin Havannan hienostoalueella, josta tuli mieleen ehkä Helsingin Kulosaari, lähinnä siksi kun siellä oli paljon eri maiden lähetystöjä (lähin Suomen lähetystö oli Meksikossa). Qatarin, Guatemalan ja Etelä-Afrikan lähetystöt mä ainakin bongasin, jos nyt tunsin liput oikein.

Sitten menimme jonkinlaiseen rommi- ja sikaritehtaaseen. Myymälä- ja esittelytilat olivat kakkoskerroksessa; minusta oli härskiä, että alakerrassa pyöri hämäräheppuja trokaamassa ja houkuttelemassa turisteja heidän piraattikaupoilleen, jossa olisi kuulemma eri halvat hinnat. Kovaääninen musta mies kertoi meille sitten tehtaastaan ja toimintatavoistaan; puhe kääntyi pian kuitenkin lähinnä myyntityöksi joten lopetin äijän kuuntelemisen siihen. Maistoin mä jotain tarjolla olleita juomia, ostin yhden pullon rommia (ajattelin, että jos sen avulla sietäisi hotellihuonettakin vähän enemmän) sekä yhden paketin kahvia. Kahvi oli kuulemma paskaa, olisi pitänyt ostaa 12 cuc maksava paketti ennemmin. Yeah right. Maksaisitko sinä kahvipaketista 12 €? Melko kallista. Sikareja olisi ollut kaikenlaisia myynnissä myös, ryöstöhintaan. Koska olen röökilakossa niin en viitsi leikkiä tulella ja jätin ne väliin. Ja toisaalta, kuka hullu maksaisi 30 rahaa yhdestä sikarista?

Seuraavaksi poikkesimme Plaza de la Revolucion-aukiolle, joka oli naurettavan laaja alue tyhjää tilaa keskellä kaupunkia. Jonkinlainen neuvostohenkinen betonimonumentti oli rakennettu yhdelle reunalle. Toisella puolen oli ministeriöiden rakennuksia, joiden seinillä oli kyhätty Che Guevaran ja Fidel Castron kuvat. Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin satamaan kovasti joten jäi kuvaaminen väliin.

Vallankumousaukion ministeriö.
Vallankumousaukion tönö 2.

Ennen omalle hotellille palaamista poikkesimme vielä Nacional-hotellissa. Se on Havannan ykköspaikka ollut ilmeisesti aina. Julkkikset majoitetaan tänne ja seinillä olikin heistä kuvia. Majoittautuneita oli aina Britney Spearsista Vladimir Putiniin. Meille esiteltiin myös uima-allas jossa Naomi Campbell oli pulikoinut (nyt allas oli tietysti remontissa ja vedetön).


Nacional-hotelli.

Omassa murjussamme tuli vaihteeksi parempia uutisia, saimme vaihtaa huoneemme paremmalle puolelle. Jonkun avustajan piti tulla viemään kamat ja näyttämään uusi huone, mutta eipä tullut. Löysin mä sen sitten itsekin, mutta olisin mä voinut cucin maksaa siitä että joku olisi roudannut mun 20 kilon laukun portaita pitkin alas (hissi ei mennyt slummipuolella alas asti). Uusi huone olikin hitusen parempi, siistimpi ja homeettomampi. Huoneessa oli lasi ikkunassa, mutta ei vessassa. Kattovalo sekä toinen pöytävaloista oli paskana, mutta yksi pöytävalasin sentään toimi. Vessan valo toimi myös, mutta epäilin sen houkuttelevan hyttysiä sisään, joten en käyttänyt sitä. Televisio ei toiminut. Otin suihkun kylmällä vedellä, lämmintä vettä ei vieläkään tullut ja epäilin mahdettiinko koko Kuubassa edes tietää semmoista olevan olemassakaan. Myöhemmin pestessäni käsiä veden tulo oli lakannut kokonaan. Näimme aiemmin päivällä kylillä vesitankkiautoja, jolla vietiin vettä hotelleihin jne., joten ilmeisesti täällä ei minkäänlaista vedenjakelua putkia pitkin edes ollut. Se selittäisi kyllä veden loppumisen.

Sommittelukykyni on aikamoinen :D Taustalla Capitol.

Paikallisbussi sotamuseon edessä.

PE:n huone oli naapurissa. Sillä toimi televisiokin, joskin kuvan laatu oli puoliksi lumisadetta. Otettiin pienet tujaukset tehtaalta ostamastani rommiputelista ja klo 19 lähdimme yhteisillalliselle n. kilometrin päähän. Ruuaksi oli Ropa vieja - joka on kaiketi käännettynä Vanhat vaatteet. Koostui riisistä, pavuista ja nyhtöporsaasta. Se oli ihan kohtalainen suoritus. Jälkiruoaksi oli jokin ällömakea jäinen kakku, joka ei ollut mun mieleen lainkaan, mutta toiset imuroivat sen naamariin nopeasti. Ehkä kokemus ravintolasta 3/5.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

Ulkona oli alkanut satamaan kaatamalla ja meillä ei ollut bussikuljetusta, joten piti palata taksilla takaisin hotellille. Kyyti maksoi 7 cuc, joka oli ryöstöhinta kilometrin taksimatkasta, mutta olihan meitä neljä matkustajaa jakamassa kustannusta. Ja pari rahaa on pieni hinta siitä jos vaatteet säilyvät kuivina - täällä oli sen verran kostea ilma koko ajan, että kastuneet vaatteet eivät välttämättä ihan heti kuivu.

Otettiin hotellin baarissa vielä yhdet mojitot; jokin paikallinen orkesteri soitti kovaa ja korkealta kuubalaista musiikkiaan ja kerjäsivät sen jälkeen tietysti fyrkkaa. Sitten nukkumaan.