perjantai 30. joulukuuta 2016

490# Lampunvarjostin

Mä olen asustellut tässä nykysessä kämpässäni nyt reilut 8 vuotta, mutta en ole vielä saanut hankittua lampunvarjostinta makkariin. Siellä on vain sellainen ankea "naru", jonka päässä keikkuu valonlähde. Mutta joulun kunniaksi punanuttu toi muutoksen tähänkin asiaan kiikuttamalla minulle Vita Silvia-merkkisen varjostimen. Wau!

Lähtötilanne.

Varjostimen kokoaminen puolestaan vaikutti jo etukäteen haastavalta ja pirulliselta hommalta. Tykkäsin lapsena kovasti legoista, mutta ehkä käytin kaiken kokoamisintoni niihin, sillä vanhemmiten kaikenlainen huonekalujen yms kasaaminen masentaa huimasti jo etukäteen. Ei tosiaankaan mikään leipälaji mulle. Äiteekin vinkkasi jo etukäteen, että kannattaa ehkä pyytää joku insinööritaustainen mukaan kokoamistalkoisiin. Ei kai tilanne sentään niin paha ole, eiköhän paketti laastaria riitä naarmuihin ja muutama olut hermoihin. Etenkin, kun paketissa mainostettiin kasaamiseen kuluvan vain 15 minuuttia.

Kas tässä varjostin.

Aloittamisen vaikeus se oli toki suurin kompastuskynnys tässäkin operaatiossa. Ensimmäisenä iltana sain vain paketin avatuksi. Kauhistuin osien määrää ja ohjeiden monimutkaisuutta siihen malliin, että suljin laatikon äkkiä ja päätin jatkaa joku toinen päivä.

Osat.

Torstai-iltana oli hetki uus ja tartuin rohkeasti härkää sarvista. Osien määrä löi kyllä ällikällä. Ohjeissa neuvottiin pesemään osat - jätin tämän suosiolla väliin. Paketistahan ne on otettu. Muovikehikon kappaleissa oli sellaista staattisella sähköllä kiinnittyviä paperierottimia, meinasin tulla hulluksi kun niitä ei saanut irroitettua ja heitettyä roskiin, olivat kuin takiaiset.

Ohje.

Kaikki muovikehikon osat eivät napsahdelleet paikoilleen, se vähän ihmetytti. Toivoin silti, että hökötys pysyisi kasassa. Mitään työkaluja ei onneksi tätä varten tarvinnut varata. Kun kehikko oli kasassa, huomasin päiden olivan erilailla uritettu, joten niillä olisi ollut merkitys miten päin ne kiinnitetään. Piti sitten muutama puolikaaren muotoinen kehikon osa purkaa ja kiinnittää uudelleen. Eipä ne silti naksahdelleet paikoilleen sen paremmin.

Kiinnitin muutaman valkoisen muoviläpyskän. Niitä oli 50 kpl, ja sitten pienempiä vielä ehkä kymmenkunta. Jotenkin ne piti saada lomittain. Ne pujoteltiin muovikehikkojen rakoihin, varmaan ne putoilivat sitten jossain vaiheessa itseksiin pois. Se oli lisäksi tylsää työtä. Aikaa oli mennyt nyt 21 minuuttia, päätin jatkaa seuraavana päivänä uudelleen.

Kyllä se siitä... Not.

Seuraavana iltana tunsin vastentahtoisuutta moista operaatiota kohtaan, mutta kai se oli pakko saada valmiiksi. Käänsin kehikon ylösalaisin, jolloin muoviläpysköjä oli helpompi kiinnittää, mutta en mä saanut niitä mitenkään lomittain oikein hyvin asettumaan. Lopulta sain kuitenkin lähes kaikki läpyskät kiinnitettyä. Ei siitä niin hyvä tullut kuin mallissa, mutta kelvatkoon.

Oisko se siinä?

Seuraavaksi varjostin piti saada kiinnitettyä kattoon. Mietin ensin, miten helkkarissa sen saa hajottamatta kehikkoa, mutta irroittamalla hehkulampun ja kehikon keskikohdilta pujottamalla sai lampun takaisin kiinni niin että varjostinkin pysyi mukana. Mietin väkisinkin, mahtoiko hökötys olla ylipäätänsä edes turvallinen?

Varsinainen hökötys.

Kasattu ja kiinnitetty se nyt kuitenkin oli, vaikkei aivan täydellinen kuten ohjekuvassa, mutta kelvatkoon. Konkreettista työskentelyaikaa meni 36 minuuttia. En voi silti oikein suositella tällästä. Annan arvosanaksi varjostimesta, kasaamisvaikeuksista sekä omasta räpellyksestäni arvosanan 2/5.

lauantai 24. joulukuuta 2016

489# Kauheimmat joululaulut

Ensimmäisen kerran sain yliannostuksen joululauluista parikymmentä vuotta sitten ollessani duunissa marketissa. Joululaulut soivat siellä kellon ympäri, jopa silloinkin kun kauppa ei ollut edes auki. Nykyisin pyrin välttelemään joululauluja niin pitkään kuin mahdollista, mutta viimeistään jouluaattona korvamadot kasvavat mittoihin äärimmäisiin, johtuen meidän omituisesta aattoperinteestämme jolloin ajelemme ympäri Varsinais-Suomea tavaten sukulaisia ja sytyttämällä kynttilöitä hautausmaalla. Tätähän ei voi tietenkään suorittaa ilman, että autoradiosta soisi joulurallatukset moneen kertaan. Valinnan varaa riittää, mutta koitetaan listata nyt jokunen kauhubiisi:

Sija 3: Vesa-Matti Loiri - Varpunen Jouluaamuna: Mä en tajua miten tämä voi olla yksi suosituimpia biisejä aina voon?? Kertoo kyllä toisaalta tyhjentävästi kaiken suomalaisesta joulusta, joka on semmosta synkkyyden ja kurjuuden maksimoimista, että oksat veks. Kelit on synkkiä, harmaita ja pimeitä, dropataan tunnelmaa lisää muistelemalla kirkkomaille siirtyneitä sekä köyhyyttä ja yksinäisyyttä, syödään skeidaa safkaa ja sitten vielä kuunnellaan jotain tällästä slaavilaista hautajaismusaa joka saa jo kuulijankin miettimään omia vaihtoehtojaan. Huh!!

Sija 2:  Saukki & Pikkuoravat - Pikkuoravien joululaulu: 1950-luvulla toteutettu äänimiksauspläjäys, joka soveltuu parhaiten sotavankien kidutukseen. Miten parin minuutin biisi voi kestää näin kauan??

Sija 1: Katri Helena - Joulumaa: Tää ärsyttää ehkä eniten maailmassa, ja soi radiossa vähän helkkarin usein. Tätä kuulee jopa karaokessa, uskomatonta. Jos muut joululaulut ärsyttävät yhteensäkin yhden prosentin verran ärsytysavaruudesta, niin tämä vie loput 99 pinnaa. Oikein näen sen laulajaeukon tekopirteyden ja pateettisen esityksen silmissäni. Mikä pahinta, näky ja ääni ei katoa kulumallakaan tämän kuultuasi. Ajukoppa tapailee biisiä vielä juhannuksenakin.

 ****


Hmm, hetken mietittyäni, pitäisikö listata vielä vähiten kauheat joulubiisit? Tässä siis "suosikkini" top-3:

Sija 3: Juice Leskinen - Sika: Kieli poskessa muutamassa minuutissa tehty sikamainen rallatus. Terveiset muuten Vihtorille tässä vaiheessa ;)

Sija 2: Vesa-Matti Loiri - Näin sydämeeni joulun teen: No, ihan kohtuullinen veto, joka muistuttaa joulun tarkoituksesta.

Sija 1: Mikko Alatalo - Hyasinttien aika: Juopon krapulainen katumus on ehkä vilpittömin asia maailmassa. En tiedä miksei tätä biisiä oikein koskaan kuulu missään, ehkä sitä ei mielletä sitten joululauluksi. Tai sitten mulla on vaan hyvin eriskummallinen maku; en tietenkään kehtaa koskaan / missään tunnustaa, mutta mä diggaan Mikko Alatalosta ihan 5/5.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

488# Nastalenkkari

Mä olen nyt tässä muutaman kuukauden ollut laihiksella, ja osana tuota murhenäytelmää olen joutunut pienoiselle kuntokuurille. Salilla mua ei tulla näkemään vieläkään, olen hyvin ennakkoluuloinen ja rajoittunut sen suhteen. Mulle sopii paremmin pitkäveteinen ja tasapaksu laji, joka vaatii hieman mielenlujuutta ja jossa vastuksen antaa luonnolliset elementit, kuten vaikkapa näin talviaikaan pimeys, sade, räntä, loska, yms. Lenkille siis!

Marraskuun alussa Etelä-Suomessakin piipahti parin viikon ajan lumikelit, joten Pp:n innoittamana hankin itselleni nastalenkkarit. Ensi alkuun kyllä vähän epäröin, koska sellaiset olivat melko hintavat ja toisekseen, onko tässä jo niin vanhaksi tultu että tarvitaan kenkiin nastat? Eikö sellaiset ole vanhusten hommaa? Mutta toisaalta, jos kengistä olisi apua. Mulla on  yhdet kunnon kengät kävelyyn, mutta niillä lentää perseelleen jos ajatteleekin kuuraa. Ja onhan se inhottavaa kävellä sitten tikkujäykkänä pisin luontoreittejä. Kävelyn pitäisi olla vapauttavaa ja rentouttavaa.

Ei muuta kuin XXL.:ään, ja kengät hakuun. Pp oli mukana, ja hänellä oli mulle jo malli yms katsottuna, joten itse ostotapahtumaan ei montaa minuuttia mennyt. Kenkä oli Asics Gel Fujisetsu 2 GTX, melkoinen sanahirviö. Ominaisuuksina Gore Flex-päällinen (en tiedä miten se eroaa Gore Texistä), volframinastat ja lämpöä eristävä pohja. Sen verran kokeilin kenkää koipeen, että nastat tuntuivat tarttuvat liikkeen kokolattiamattoon tehokkaasti kiinni. Hintaa tyrmistyttävät 119€, joskin siinä oli jo 20€:n alennus mukana.

Kuten arvata saattaa, heti kenkien oston jälkeen tuuli kääntyi etelään ja toi pääkaupunkiseudulle poikkeuksellisen lämpöaallon sulattaen kaiken lumen ja jään. En ehtinyt testaamaan töppösiä siis kertaakaan niihin tarkoitetussa olosuhteessa ennen kuin vasta joulukuun puolenvälin jälkeen.


Kengät hulahtivat jalkoihin mukavasti. Kengännumerot vähän hämäsivät, jouduin ostamaan meinaan yhtä numeroa suuremmat tuohivirsut kuin yleensä. Nauhat tuntuivat sellaisilta että niitä saisi luultavasti olla koko ajan sitomassa - tämä osoittautui ainakin neitsytmatkan perusteella turhaksi huoleksi. Olo tuntui huteralta, huomasi selvästi seisovan pienten nastojan päällä. Näillä stifloilla ei tosiaankaan kannattanut kävellä sitten parketilla ja rappukäytäväkin oli vähän niin ja näin. Liukkaalla linoleumilla ns. paskanjäykkyys iski välittömästi; kengät tuntuivat sutivan ja liukuvan, siinä tuli vaistonvaraisesti tarrattua kaiteeseen kiinni ja askelnopeus oli verkkainen.

Pohja.

Kummasti helpotti päästä kenkineen ulos ja lumelle, joskin ensi alkuun tunnelma oli vähän samanlainen kuin koiralla, jolle on laitettu sukat jalkoihin. Paljaiden ajoteiden ja suojateiden ylittäminen aiheutti melkein samanlaisen reaktion kuin rappukäytävässä, mutta muuten kenkiin alkoi tottumaan ensimmäisen kilometrin jälkeen. Lopulta asiaa ei ajatellut edes enää, ja vain välillä pienimuotoinen rapina sai kiinnitämään kenkiin hetkittäin huomioita. Yhtään ei liukastuttanut, kengät tuntuivat pitäviltä ja vakailta. Mikä parasta, ne eivät hiertäneet ollenkaan. Mä en tiedä mikä mun jalkapöydän muodossa on, mutta kenkä kuin kenkä tuppaa yleensä hiertämään ens alkuun helkkaristi. Tässä lesti tuntui mätsäävään mainiosti.

Pitoa oli kuin pienessä pitäjässä.

Vähän vaikea antaa arviota kengistä. Ne toimivat loistavasti tietyissä olosuhteissa, mutta en sitten osaa sanoa jos on ns. hybridi-keli, eli osittain sulaa ja osittain lunta/jäätä? Ja onhan se harmi, ettei voi yhdistää esimerkiksi lenkki-kauppareissua samaan kertaan. Ja hintavathan ne tietysti oli. Nämä aspektit nyt eivät kuitenkaan ole ehkä tuotteen vika, joten annetaan 4½ / 5.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

487# Plunssa, 4

Miesplunssa on taudeista kauhein, mutta olen kuin ihmeen kaupalla välttynyt siltä vielä toistaiseksi tänä syksynä, kop kop. Siitä huolimatta, että toiset tuntuvat tekevän kyllä parhaansa levittääkseen pöpöt mahdollisimman tehokkaasti. Tässä pari vinkkiä, miten saat itsellesi plunssasen ja jaettua tautia myös mukavasti eteäpäin:

1. Paras paikka saalistaa kokkiloiset itseensä ovat julkiset kulkuvälineet. Sinne siis. Lentokone on tunnetusti ehkä se hotspot, mutta jos ei ole lentelylle tarvetta, niin metrot ja bussit käyvät toki hyvin myös, etenkin ruuhka-aikaan. Tärkeintä on kosketella kaikenlaisiin kahvoihin, ripoihin, pidikkeisiin, käsinojiin yms. Sen jälkeen kannattaa hieroa nenäänsä ja silmiään eikä missään tapauksessa pestä käsiään kun viimein pääsee paikkaan, jossa sellainen olisi mahdollista.

2. Tautipesäkkeitä ovat tunnetusti myös päiväkodit, koulut ja armeijat. Jos ei itse pääse sellaiseen paikkaan, niin kannattaa ainakin pyrkiä ottamaan itselleen vierihoitoon joku siellä asuva.

3. Vihannekset, hedelmät ja vitamiinit ovat saatanasta. Sellasia ei kannata syödä. Plunssarokotteista puhumattakaan. Heikko vastustuskyky on kaiken a ja b.

4. Kun viimein alkaa kurkunpäätä kutkuttamaan, niin positiivinen asennoituminen on käänteisessä mielessä tärkeää. Eli kannattaa ajatella ja toitotella, että tuskimpa tämä mitään on, ja jos onkin, niin se voi mennä nopeasti ohi jos vaan otan sinkkiä ja finrexiniä. Tämänkaltainen ylimielisyys kostautuu meinaan varmasti, ja tulet olemaan viikkokausia kipeänä.

5. Yön yli nukuttuasi huomaat, että olosi on hirveä. Ei muuta kuin juhlat pystyyn. Olo on karmea, mutta yritä silti raahautua niihin julkisiin liikennevälineisiin, kauppoihin ja ennen kaikkea työpaikalle muita tartuttamaan. Bonusta tulee avokonttoreista ja kokoushuoneista. Hihan sijasta yski kämmeneesi ja mitä nopeammin saat sen jälkeen kätösesi ovenkahvaan, nappeihin jne niin sitä parempi.

6. Muista pilkata japanilaisia, jotka koittavat ehkäistä tautien leviämistä käyttämällä kaikenmaailman naamamaskeja ja valkoisia hanskoja ja käsidesejä. Ihme tautikammoista porukkaa!

KÖH!

maanantai 28. marraskuuta 2016

486# Hammaslääkärissä, 4

Olin jo viikkoja kuukausia lykännyt hammaslääkärikäyntiä. Hammaslääkärissä käyntihän on kamalinta mitä voi housut jalassa tehdä. Mulla on sulakkeet olleet perinteisesti aika surkeessa kondiksessa, semminkin kun en viimeksikään saanut kaikkea hoidettua. Jotenkin asia oli kummittellut mielessäni jo pitkään. Lopulta sain kerättyä sen verran rohkeutta, että soitin ja varasin ajan yksityiseltä, missä olen tottunut käymään. Harmi vain, että tuttu hammaslääkärini oli siellä lopettanut. Ajan sai yksityiseltä nopeasti, siihen ajankohtaan kuin halusi.

1. kerta:
18.10.2016, Tuesday, +5, Clear
Ennakkotunnelmat: 3/5. Aikani oli heti klo 8, joten en ehtinyt kauheasti jännittämään, vaikkakin yöunet muuttuivat katkonaiseksi klo 4 lähtien. Lisäksi ajoitin saapumiseni tarkasti, etten ehtinyt viettämään juurikaan aikaa siinä odotussalissa. Taisin olla heti aamun ensimmäinen asiakas, joten ei ollut viivästyksiäkään.

Toimenpide: 4/5. Hammaslääkäri oli nuori kaunis nainen. En tiedä huomasiko hän hämmästykseni vai oliko asiaan tottunut kun esitteli itsensä tittelin kera, aivan kuin varmistaakseen, että olen varmasti ymmärtänyt juuri hänen olevan The Lääkäri.

Viimeksi kun kävin pelkässä tarkastuksessa, tuntui sekin vittumaiselta kun se pisteli niillä piikeillä ikeniin. Nyt oli vain hieman ronkintaa, ei tuntunut juurikaan pahalta. Vähän ärsytti, kun pitää aina röntgenkuvata leukaa ja hampaita, se maksaa sitten niin saakelisti lisää + arveluttaa minkä syövän siitä saa. Mutta helppo ja nopea keikka, eikä kirpaissut kuin vain kukkarosta. Lisäkertoja oli kuitenkin luvassa, sillä kolme holaria löytyi leegoista, hammaskiveä ja bonuksena pitäisi poistaa yksi viisureista. Multa ei ole koskaan hammasta poistettu, ja kauhujuttujen lukeminen netistä ei asiaa helpota.

2. kerta:
28.10.2016, Friday, +9, Wet
Ennakkofiilikset 2/5. Jännitti huomattavasti enemmän kuin tarkastuskäynnillä, koska tänään oli äksöniä luvassa. Aika oli taas klo 8, yöunet olivat jääneet minimiin.

Toimenpide 3/5: Homma käynnistyi vauhdikkaasti, eikä alkuun turhia hölötelty: kauhusta vapiseva ukko penkkiin makkoomaan, puudutuspiikit molemmille puolin yläleukaa ja sitten porat laulamaan. Se kävi varsin nopeasti, kahden hampaan paikkauksessa ei kauaa mennyt. Hammaslääkäri vaikutti pätevältä, oli tainnut ennenkin paikata hampaan jos toisenkin. Puoli tuntia ja kolme hunttia myöhemmin olin jo pihalla naama puutuneena niin, ettei puhumaan pystynyt tai silmiään liikuttamaan. Puudutusta kesti about neljä tuntia.

Jälkitunnelmat: 1/5: Puudutuksen jälkeen suuta särki yhden päivän, mutta toista puolta yläleuasta vihloi viisi päivää, ja purra ei uskaltanut ja muutenkin hammas tuntui viikon ajan aralta. Tämä oli kuulemma normaalia. Mun mielestä hammas ei ole palautunut täysin ennalleen vielä kuukauden jälkeenkään. Toivottavasti ei jäänyt mitään pysyvää vikaa.

3. kerta:
4.11.2016, Friday, -2, Partly cloudy
Ennakkotunnelmat: 3/5. Aika tuttuun tapaan kahdeksalta aamulla. Jännittämisen olin aloittanut vasta klo 5.30, joten edistymistä.

Toimenpide 2/5. Kolmen vartin aika, joten saihan siinä taas minuutteja laskeskella. Tänään oli luvassa yhden hampaan paikkaus + hammaskiven poisto. Ensimmäinen oli tuttua k(a)uraa, mutta jälkimmäisestä olin lintsannut useamman vuoden ajan, koska viimeksi kun hammaskiveä poistettiin, se tuntui niin pahalta että olin jo pyytämässä toimenpiteen keskeytystä, mihin sen aikainen hammaslääkärini ei suostunut. Tällä kertaa kokeiltiin jotain uutta ultraääni-vimpainta. Ääni oli paha ja tuntemukset samoiten. Plussapuolena se, että se oli nopeampi toimenpide kuin se jyrsintä. Täytyy kyllä sanoa, että jos jokin asia stressaa mieltä, niin hammaslekurissa se tehokkaasti unohtuu. Kolmen vartin aika oli tällä kertaa, yhtään kauempaa en olisi kestänytkään.

Jälkitunnelmat: Hammaslääkäri varoitti, että käynnin jälkeen suu olisi kipeänä mutta ei ollut. Edellinen paikkaus tosin jiulii vieläkin, mutta tämänkertaisesta käynnistä pystyy antamaan jälkifiilikset 4/5.

4. kerta
23.11.2016,  Wednesday, +4 drizzle
Ennakkotunnelmat: 1/5. Tänään olisi viisauden hampaan poisto. Pataan tulisi siis kunnolla. Olin pelännyt tätä koko elämäni, eikä multa ei ole koskaan aiemmin poistettu hammasta. Hammaslääkäristä tuli monta muistutustekstaria, ja joka kerta toivo heräsi, että ovat joutuneet perumaan aikani. Rukouksiin ei kuitenkaan vastattu, hammaslekuri ei ollut sairastunut eikä talo ollut romahtanut.

Ajan olin varannut iltapäiväksi, pääsisi sitten töiden jälkeen suoraan kotiin lepäämään. Etukäteen kävin syömässä pitsan, jotta energiaa riittäisi loppupäiväksi. Operaation jälkeen ei syödä mitään kuin korkeintaan pillillä. Harjasin hampaat huolellisesti. Valmistautumista henkisesti pompottelemalla stressipalloa työpaikan seinään tehden muut kollegat hulluksi. Ja mitä jännitykseen tulee, niin mulla oli ollut kauhunsekainen tunne jo maanantaista saakka, perhoset myllersi vatsassa eikä uni meinannut yöllä tulla. Päivän mittaan paniikki kasvoi. Sitä luulisi, että jännityksen tunteellakin olisi joku raja, mutta mitä vielä. Paniikki kasvoi kasvamistaan, mitä lähemmäksi aika kävi. Odotushuoneessa olin vähän liikaa etuajassa jossa mulla oli jo vaikeuksia istua paikallani. Hammaslekuri myöhästyi vielä viisi minuuttia.

Toimenpide: 1/5. Ihminen elättelee usein toiveita selviytymisestä ja helppoudesta. Jopa tällainen kyynikko kuin minä. Yritin järkeillä, että ei kai tämä niin kauhea kokemus voi olla kuin usein puhutaan. Todennäköisesti operaatio sijottautuisi hammaslääkärikokemusasteikollani jonnekin ikeneen avauksen ja juurihoidon väliin.

Ensimmäiseksi sanottakoon, että mä olen allerginen adrenaliinipuudutteille. Nytkin mua oli puudutettu monesti eikä mitään ongelmia mutta annas olla kun aletaan tekemään jotain sellaista missä veri lentää niin slaagi tulee varmasti. Siinä vaiheessa kun hammaslääkäri pisti kolmatta piikkiä naamariin, niin mielessä kyllä piipahti ajatus, että nyt ei varmaankaan hyvin käy. Hammaslääkäri kyseli jossain vaiheessa pyörryttääkö, en saanut enää mitään vastausta enää suustani. Havahduin sitten hikilammikosta. Tuskin siinä nyt oli kovin pitkään otettua lukua, mutta hävetti kyllä kauheasti. Ainoa positiivinen kokemus oli, että itse hampaan repiminen ei juurikaan sattunut - tuntui toki henkisesti häijyltä - ja toisaalta aikaakaan ei varmaan kulunut varttia enempää. Mutta olin sen jälkeen aivan pyörryksissä ja piti hetki vetää happea odotussalissa ennen kuin uskalsin lähteä ulos. Hintakin oli melko halpa, ei maksanut kuin hiukan päälle satasen. Lisäksi sain hampaan mukaani. Hammaslääkäri sanoi että voi esitellä hammasta sitten muille, miten käy kun ei harjaa hampaitaan tai laittaa se vaikka kokislasiin lillumaan ja katsoa kauanko se säilyy.

Jälkimainingit: 1/5. Metromatka meni edelleen puolipyörryksissä. Suu täyttyi verestä ja sitä sai syljeksiä koko illan pikkutunneille saakka. Otin buranaa. Vielä nukkumaan mennessä veri tulvi suuhun. Sain syödyksi palan jäätelöä ja palan jukurttia. Yöllä heräsin klo 2.30 järkyttävään särkyyn, mutta burana auttoi nopeasti.

Verta valui vielä seuraavan päivän, kolmantena päivänä alkoi tuntumaan kyllä paremmalta. Kyllähän naisetkin vuotaa verta monta päivää kuolematta, joten kai sama onnistuu miehiltäkin? Leuka ei oikein ottanut auetakseen, syöminen oli hidasta ja vaivalloista, pehmeät ruuat olivat suosiossa. En oikein uskaltanut harjata hampaita viisurin lähettyviltä, ja mä en oikein tiedä mitä paskaa sieltä montusta valui, mutta maku suussa oli todella järkyttävä. Epäilemättä myös dunkkasin tavallista pahemmalta, joten pahoittelut vaan lähimmäisille.

Nyt on kuitenkin hyvät fiilikset kun sai itsestään irti tämän hammashomman (pun intended). Jos ei ihmeempää esiinny, niin saa taas olla vuoden verran rauhaksiin ilman hammaslääkärivisiittejä. Pelko ei lähtenyt mihinkään, vaikka kuinka hammaslääkärissä ramppaisi. Makaaminen suu auki on ehdottomasti vaikempia asioita mitä first worldissa joutuu tekemään.

maanantai 21. marraskuuta 2016

485# My summer car

Eipä tule juuri tietokoneella pelattua Miinaharavan ja Football Managerin lisäksi, mutta viime viikot olen tahkonnut tuntikausia My Summer Car-peliä. Sattumalta näin YouTubessa esittelyvideon, joka vetosi minuun siihen malliin, että hommasin pelin sillä sekunnilla (Steamin kautta maksoi 14,99€). Mä en ymmärrä miksi suomalaiset niin monesti tuntuvat häpeilevän rallienglanti-aksenttiaan, mun mielestä se on parhain aksentti mitä edes on. Jos en itse osaisi sitä luonnostaan niin opettelisin.

Aloitusikkuna.
Pelin tallennus tapahtuu aina wc-tiloissa.

Peli on suomalaisvalmisteinen, siinä liikutaan 90-luvun suomalaisessa kuvitteellisessa kesäisessä maaseutupitäjässä hyttysten ininässä. Päätarkoituksena on kasata auto osista ja nippeleistä. En tiedä autoista mitään, joten olen joutunut kyllä "lunttaamaan" monta kertaa netistä ohjeita etenemiseen. Siltikään en ole saanut autoani vielä kertaakaan edes käynnistettyä. Lisämausteen hommaan tekee se, että pelaaja on pidettävä hengissä, joten yltiöpäiväinen kaahailu maistissa lopettaa pelin vikkelään. Myös pelaajan ravinnosta on pidettävä säännöllisesti huolta, joskin muonapuoli keskittyy vain valmisruokiin, makkaroihin ja olueeseen. Yhtä tärkeää on huolehtia virkeydestä, puhtoisuudesta ja kusella käymisestä. Rahaa saa puolestaan tekemällä töitä klapien hakkaajana tai loka-auton kuljettajana tai kännikuskina.

Olutta naamariin.
Moottorin asennus menossa.

Rekan tankkaus kestää varmaan viisi minuuttia.

Peli on kyllä todella vaikea, eikä pelkästään moottorin kasaamisen vuoksi. Ohjattavuus vaatii kyllä pitkään totuttelua, ja pelissä oleva kiroilunäppäin tulee kyllä aktiiviseen käyttöön. Pelissä puhutaan suomea (tekstitys englanniksi) eri murteilla, ei niille jutuille voi kuin nauraa. Ehdottomasti yksi parhaimmista peleistä joita olen koskaan pelannut, ei tästä voi antaa vähempää kuin 5/5.

Kiroilunäppäin käytössä.
Ruuvien kiristys. Jakoavaimiakin on kymmenkunta erikokoista.


torstai 17. marraskuuta 2016

484# Lätkä, 2

12.11.2016, Saturday, -0, Overcast, Helsinki



Hartwall Arena.

Mua ei siis tosiaan voisi vähempää kiinnostaa mikään jääkiekko, vaikka olenkin muutaman matsin käynyt eläissäni katsomassa. Mutta sukulaispoika tahkoaa kiekkoa KHL:n ruplaliigassa, joten pitihän sitä lähteä katsomaan kun kerran tekivät vierasmatkan Hesaan saakka Jokereita vastaan pelaamaan. Kyseessä siis Kiinan ihme jääkiekkoilevalle maailmalle, Kunlun Red Star-niminen seura. Samalla sai yhdistettyä näppärästi isänpäivän vieton, tosin päivän etukäteen.

Lauantai-iltapäivän peli oli liki loppuunmyyty, paikalle tuli yli 12000 katsojaa. Aika ihmeellistä, että tuommoinen kepillä huitominen kiinnostaa väkimääriä. Lipputrokareita pyöri jo hyvissä ajoin ennen hallille saapumista Pasilan asemalla. Meillä oli jo liput buukattuna rehellisesti nettisivujen kautta. Faija halusi alakatsomoon, koska kuulemma huippaa päästä korkeammalta ja toisaalta olisi kiva jos näkisikin jotain. Alakatsomon keskipaikoista piti pulittaa kyllä hieman enempi, yli 60€ / lippu. Järjetön hinta minusta.

Hallille tultuamme meillä oli puoli tuntia aikaa, joten hörppäiltiin siinä riistohintaiset oluet muovituopista. Katsomon puolelta istumapaikat löytyivät helposti, näkyvyys oli hyvä. Viimeksi kun käytiin katsomassa Jokereiden peliä Tseljabinskia vastaan, alkajaiseksi soitettiin Neuvostoliiton kansallislaulu. Nyt tuo biisi jäi pois, mutta oltiin sen verran vieraskoreita että soitettiin alkajaisiksi Kiinan kansallislaulu - jostain oli paikalle hinattu jokin kiinalainen lapsikuoro paikalle biisi veisaamaan. Kuulosti todella erikoiselle. He varmaan olivatkin ainoat kiinalaiset hallissa, ei ainakaan kiinalaisia pelaajia Kunlunin joukkueessa näkynyt. Suomen biisi nyt oli tutumpi, mutta aika laimea versio.

Kiina esittää kansallislaulun.
Joku alkukarkelo. Onko siellä Hjallis?

Peli alkoi viimein. Ensimmäisen erän alku oli melkoisen katkonaista, ja tuntui ettei aika kulu millään. Melko suuri osa katsojista tuntui olevan humalassa. Jokerit siirtyi johtoon, mutta muuten peli oli aika tylsää. Matsi televisioitiin Suomen lisäksi Kiinaan ja Venäjälle, joten miljoonayleisö oli tätäkin matsia seuraamassa. Siksi välillä oli ns. teknisiä mainostaukoja. Välillä hauskuutettiin yleisöä erinäisillä kilpailuilla ja muilla arvonnoilla ja haastatteluilla. Toisessa erässä oli joku typerä Mannequin challengekin, jolloin yleisön ja kenttähenkilökunnan piti pysyä liikkumattomana hetken aikaa. Lapsellista. Cheerleaderit toivat hieman silmäniloakin.

Peliä.

Erätauot (17 min - eikö ne yleensä ole vartin pituisia?) kuluivat ensin jonottaessa olutta ja sen jälkeen jonottaessa vessaan. Koska jonot olivat pitkiä niin jäin jonottamaan ohrapirtelöä isälle ja itselleni, mutta myyjä ei voinut antaa toista tuoppia mukaani, kun en osannut näyttää henkilöä kenelle se menee. Jouduin sitten hakemaan isän jonon ohi uudelleen esittelemään naamaansa myyjälle. Pääsi ainakin vakuuttumaan ettei ole faija alaikäinen.

Mitäs itse matsista sitten... Matsi parantui loppua kohden, Kunlunkin pääsi tasoittamaan, ja olipa lähellä päästä johtoonkin (maali hylättiin videotarkistuksen perusteella). Jokerit lopulta voitti pelin 3-2 ja kesti Kunlunin viimehetkien painostuksen. Nopeita ukkojahan ne pelaajat olivat; ei mennyt montaa sekuntia niillä luistella kaukalon päästä päähän, järjetön vauhti. Ainoa harmitus meillä oli, että ei sitten nähty sukulaispoikaa tositoimissa, oli yllättäen saikulla jonkun vamman vuoksi. Muuten kendon katselu oli ihan ok, ei tarvinnut palella kuten esimerkiksi aina futismatseissa. Vaikka halli oli melkein täynnä, niin jonotukset olivat maltillisia ja homma toimi ihan hienosti. Ihan mukava tapa viettää lauantai-iltapäivää, mutta en mä jaksaisi kyllä joka matsiin vääntäytyä. Arvosanaksi irtoaa 3/5.

torstai 3. marraskuuta 2016

483# Yayoi Kusama

2.11.2016, Wednesday, -1, Snow, Helsinki


Tennari.

Mä en edes tiennyt Helsingin Taidemuseosta HAM:n olemassaolosta ennen kuin Pp asiasta mainitsi. Sellainen sijaitsee Tennispalatsissa, jonka olin mieltänyt pelkäksi leffateatteriksi. Joka tapauksessa, Pp oli saanut muutaman vapaalipun japanilaisen Yayoi Kusaman näyttelyyn, mikä oli meneillään aina 22.1.2017 saakka. Meille visiitti näyttelyyn ei maksanut siis mitään muuta kuin paikalle menemisen vaivan, muuten olisi maksanut 10€ / aikuinen. Oli siellä vielä narikkakin, jonka palveluja emme tosin käyttäneet.

Näyttelykartan saatuamme menimme hissillä kolmanteen kerrokseen, josta aloitimme kierroksen. Ensimmäiseksi oli taiteilijan omakuva. Hän on ehtinyt jo 87 vuoden kunnioitettavaan ikään, etenkin kun asunnut hullujen huoneella jo 70-luvulta lähtien. Sitä ennen hän oli viettänyt Ameriikoissa nuoruusikänsä. Täytyy kyllä myöntää, etten ollut koskaan kuullut mammasta ennen tätä.

Raput.
Taiteilija itse.

Ensimmäiset teokset olivat pelkkää scheissea, eikä mielestäni taso muuttunut juuri sen jälkeenkään. En osannut päättää, pilailtiinko niissä katsojan kustannuksella, vai oliko taiteilijan mielenvikaisuus niin hallitsevaa, että sitä luultiin jonkinlaiseksi taiteelliseksi nerokkuudeksi. Eräänlaista autismisuutta niistä saattoi olla havaittavissa; osa töistä on varmasti vaatinut paljon pitkäjänteisyyttä ja aikaa ja samanlainen kaava toistui monissa töissä. Ne olivat hyvin epäjapanilaisia mielestäni. Teoksia oli tauluista kankaisiin, vaatteisiin, veistoksiin, elokuviin ja omituisiin peilihuoneisiin. Pisteitä, häivytysyritystä, fallossymboleja.

Vene.
Spot.
Täältä sais kätevän lampunvarjostimen makkariin.

Olin pitkään sen vaiheilla, että tämä on surkeinta mitä olen nähnyt pitkään aikaan, mutta hellyin peilihuoneista sen verran, että myönnän vastahakoisesti arvosanan 1/5. Lisäksi bonusta räpsähti ykköskerroksen valkoisesta asuinhuoneesta, jossa sai itse osallistua teoksen tekoon liimaamalla tarran haluamaansa paikkaan. Mutta muuten, en voi oikein tällaista suositella. Ajanhukkaa.

Kävijät saivat osallistua taiteeseen.


torstai 20. lokakuuta 2016

482# Linnanmäki 3

19.10.2016, Wednesday, +6, Scattered clouds, Helsinki



Eipä ole koskaan tullut käytyä Linnanmäellä muuta kuin kesäaikaan. Yleensä vieläpä aurinkoisena ja lämpimänä keskikesän päivänä. Jotenkin sen mieltää sellaiseksi kesäpaikaksi, eikö niin? Vähän sama kuin Suomenlinna. Kesäkohde. Kun tulee elokuu, niin ei muuta kuin pennut kouluun, nähtävyydet kiinni, kusettamaan itseään miten se kuulas syyspäiväkin on ihan ok sohvalla takkatulen loimussa viiniä dokaten kirjan kera ja salaa ihmettelemään, miksi Suomessa talvi kestää aina niin jumalattoman kauan. Vasta Roman Schatzin Suomea käsittelevän kirjan luettuani ymmärsin, että asennehan tässä eniten mättää. Kyllä sitä talvea pystyy lykkäämään asenteellaan. Olen ollut pitkään kateellinen esimerkiksi Köpiksen tivolille, joka on auki maaliskuusta joulukuuhun. Ei se niin paljoa etelämpänä ole ja silti siellä osataan ottaa talvikausi haltuun. Joten ei muuta kuin meillekin piknikkejä, linnanmäkejä ja kesähommia niin pitkälle syksyyn kuin mahdollista. Siispä kylmää ja pimeyttä uhmaamaan ja Lintsille - se kun on urhoollisesti auki vielä 22.10. saakka.

Väkeä riitti.
Ja valoja riitti.

Työkaverilta olin saanut 15 kpl laitelippuja, joten eipä ollut retki hinnalla pilattu. Keskiviikkoinen arki-ilta valikoitui ajankohdaksi sattumalta, lähinnä aikataulullisista syistä. Onneksi kelit osuivat kohdalleen; vaikka ilma olikin kylmä niin ei satanut eikä ollut edes märkää. Pimeyskin on osattu ottaa haltuun, ja Lintsille oli järjestetty valokarnevaalit. Silti en olisi voinut ikimaailmassa odottaa moista väenpaljoutta. Jääkylmänä arki-iltana! Ajattelin paikalla olevan vain muutamat hc-fanit ja jotkut lähistöllä asuvat tekemässä iltakävelyjään valoloisteessa. Mutta mitä vielä, eihän sieltä meinannut saada edes parkkipaikkaa.

Piljetti.

Sisään pääsi ilmaiseksi ja kun laitelippujakin meillä oli saatuna niin ei ollut kustannuskysymys tämä lainkaan. Vähän aikaa ihmeteltiin ihmispaljoutta ja valoja, ja mentiin sitten jonottamaan Vuoristorataan. En ollut koskaan ollut Linnanmäellä pimeän aikaan, joten olihan se erikoista. Lisäksi kylmyys teki kokemuksesta muutenkin absurdin. Väkeä riitti, ja lapsiperheitä oli paikalla vielä sulkemisaikaan klo 22 saakka. Johtui ehkä siitä kun pennuilla oli syysloma.


Lila.

Vuoristoradan lisäksi käytiin myös maailmanpyörässä, se on jäätävä paikka kesälläkin, saati nyt kun tuuli puhalsi korkeuksissa ja joutui istumaan paikoillaan. Mulla ei tietenkään ollut kuin kesätakki eikä mitään hanskoja - hanskat ovat heikkouden osoitus. Pipon olin sentään ottanut ja sille löytyi käyttöäkin. Cityjuna testattiin myös, siinä ei ollut kuin toinen pari meidän lisäksi. Erikoista sekin.

Vuoristomuna.
Jonotusta laitteisiin.
Vuoristoradan rakenne.

Pääsimme paikalle vasta kahdeksan jälkeen, ja pari tuntia meni sukkelasti. Lähtiessä käväistiin vielä nannakaupassa hakemassa pitkään himoitsemaani vahvaa salmiakkia, jota työkaverini aina välillä syöttää kollegoilleen. Hela käynnistä voin antaa ehdottomasti 5/5. Paljon hauskempaa kuin kesällä!
.

Ei oo Hesa mikään hääppönen näky pimeälläkään.


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

481# Helsingin kaupunginmuseo

8.10.2016, Saturday, +10, Scattered clouds, Helsinki

Senaatintorin kupeeseen.

En ole koskaan edes kuullut Helsingin kaupunginmuseosta, mutta luin jostain jutun jossa kerrottiin siellä parhaillaan olevan menossa Haju-näyttelyn (15.1.2017 asti). Tarjolla olisi erilaisia hajuja mihin Helsingissä on saattanut törmätä, esimerkiksi Meira-kahvi- /maustetehtaan haju, asematunnelin kusenhaju jne. Ja ihme kyllä, usein kun ulkomaille saapuu, niin heti lentokentällä nokkaan tulee maan ominaishaju. Suomessa ei haise mielestäni miltään, mutta ehkä siihen on niin tottunut ettei sitä huomaa. Näyttelyn idea oli mielenkiintoinen, joten päätinpä tsekata paikan, semminkin kun en ole koskaan kyseisessä museossa käynyt.

Muuten, koska mulla on dieetti-kausi taas meneillään niin päätin kävellä stadiin. Toivottavasti en nyt kauheasti lemunnut sen jälkeen hielle pilaten kenenkään museokokemusta. Etukäteen olin tsekannut vain aukioloajat (ma-pe klo 11-19, la-su 11-17) ja lippujen hinnat (vapaa pääsy). Helsingin kaupunginmuseo sijaitsi osoitteessa Aleksanterinkatu 16. Töiden puolesta minulle tuttua seutua niin ei tarvinnut sitä juurikaan selvitellä. Siinä se oli heti Senaatintorin kupeessa.

Paikalle ennätin vasta vähän ennen neljää, mutta onneksi pytinki ei vaikuttanut kovinkaan isolta. Minkäänlaista ihmistä ei ollut neuvomassa, ei laskuttamassa eikä vaatimassa kamoja narikkaan (jonkinlainen naulakko siinä oli mutta ei tullut mieleenkään jättää kamojaan siihen rullattavaksi). Lattiassa olevat tarrat neuvoivat menemään hissillä neljänteen kerrokseen, jossa itse päänäyttely Haju sijaitsi.

Museon sisällysluettelo.

Se olikin sitten 0/5 kamaa. Tuntui kyllä pahasti siltä, että nyt oli ukotettu kunnolla. Yksi sali, jossa väreilli mielestäni mieto kesämökin saunan tuoksu. Siellä oli sellainen lasijutska, johon sai kirjoittaa hajunlähteestä mielipiteensä. En löytänyt konsensusta, mutta vieressä ollut äijä kysyi pojaltaan, miltä hänen mielestään täällä haisi. Poika vastasi savulta. Samaa mieltä mäkin olen. Salin lattialla oli säkkituoleja, ja laatikossa epähygieenisiltä vaikuttavia kuulokkeita. En tiedä mitä niistä olisi kuulunut, ei riittänyt mielenkiinto sellaiseen. Jotain lisäukotusta taas. Poistuin huoneesta minuutin jälkeen.

Hajusali.
Ai haisee Ronaldolle? :)

Palasin ensimmäiseen kerrokseen. Siellä oli joku "aikakonehuone". Se olisi tarvinnut taas kuulokkeita osakseen joten jätin tämänkin väliin. Sitten menin kuvaselaamoon. Se oli toistaiseksi mielenkiintoisin, mutta tänne pitäisi varata varmaan aika, materiaali ja opastus, että saisi jotakin irti. Näki siellä nyt muutamia vanhoja kuvia Hesasta, mutta nettisivujen kautta kuvia pääsee hakemaan helpommin. Niitä on kiva katsella ja ihmetellä, miten jotkut tämän päivän rakennuksista ovat pystyssä vieläkin ja kuvitella, minkälainen meno silloin vallitsi. Mitä mahtoi kuvassa ollut torikauppias ajatella? Minkälainen siviilielämä hänellä oli kalakaupan jälkeen? Mitä hän mahtaisi ajatella nykyajan menosta?

Hesa.

Seuraavaksi kävelin kenkälaatikon kokoisen museokaupan läpi. En käynyt myöskään kahvilassa. Olin jo melkein poistumassa, kun näin vielä Valitut palat-näyttelystä kertovan mainoksen kakkoskerroksessa. Nousin portaat ylös. Oven avaaminen oli saatu hankalaksi, kun olisi pitänyt katsellaan löytää lasioven vierestä seinästä nappi, jolla sen sai avattua. Onneksi salista oli poistumassa juuri muudan naispari ja pelasti mut pahemmalta munaukselta.

Kakkoskerroksen näyttely oli ihan ok, pelasti moisen reissun. Sinne oli lavastettu vanha 1960-luvun baari sekä tyypillinen suomalainen kerrostaloasunto. Muutenkin näki vanhaa Helsinkiä vielä lisää.

Tällaisen pajatson minäkin muistan.
Kaljamainos.
Kämppä 1960-luvulla.
Ja onko mikään muuttunut?
Skoudemopedi.
Puku sentään ruumiillakin päällä.

En tiedä muuttuuko tämä Valitut palat-näyttely vai onko siellä pysyvästi, neloskerroksen Haju-näyttely vaihtuu kyllä ja hyvä niin. Mä olin etukäteen luullut, että siellä on erilaisia hajuja haisteltavana - hajujen sinffoniaa - eikä vain yhtä hajua kerralla. Toki mä ihmettelin miten sellainen toteutetaan, mutta siksipä mä juuri sinne meninkin. Kakkoskerroksen näyttelyn ansiosta annan tästä 2/5, pelkästä Hajusta ei olisi irronnut ykköstäkään. Mun kämpässäkin on parempi Hajunäyttely.

Jaa niin, kolmannessa kerroksessa olisi ollut vielä joku sali, mutta siinä luki Amnesty. Sellaiseen paikkaan varon visusti menemästä.