lauantai 31. lokakuuta 2015

418# Luettua, 2

Kokeillaanpa katkaista pitkään jatkunutta hiljaiseloa tekemällä väkisinpostaus jostain aiheesta. Ei vaan ole tapahtunut mitään sellaista raportoimisen arvoista. Outoa, vaikka inhoankin syksyä niin olen silloin jotenkin aktiivisimmalla moodilla. Nyt päivät ovat kuitenkin soljuneet ohi toistensa kopioina, tylsänä pakkopullana vartoen jotain uutta tapahtuvaksi.

Sitä odotellessa, katsotaanpa minkäslaista kirjallisuutta on tullut viime aikoina kahlattua. Olen epäonnistunut hieman siinäkin; mulla oli suunnitteilla lukea edes yksi kirja kuukaudessa, mutta jotenkin on jäänyt. Ei ole tullut sopivia opuksia vastaan enkä ole jaksanut juuri hakeakaan. Jotain kuitenkin:

1. Ian McEwan: Vieraan turva


Tästä olin kuullut pelkkää hyvää, joten oli ollut pitkään suunnitelmissa tämä lukaista. Kun viimein kävin noutamassa kirjaa kirjastosta, sen ohuus yllätti ja ilahdutti. Ja täytyypä sanoa, ettei tätä olisi jaksanut enempää millään lukeakaan. Kirja kertoi (amerikkalaisesta?) pariskunnasta, joka lomaili Venetsiassa ja jossa he tapasivat toisen, paikallisen pariskunnan. Ja sen jälkeen asiat lähtivät menemään vinoon.

Mun on vaikea arvioida edes genreä, oliko tämä pornoa, jännitystä, parisuhdeongelmia vai mitä. Kirjoitustyylissä oli havaittavissa pientä omintakeisuutta joten propsit siitä, mutta ei tämä oikein vakuuttanut. Pettymys tämä oli, 2/5.

2. Ralph Bulger / Rosie Dunn: My James


Muistelisin käsitelleeni ennenkin aihetta blogissani. Vuonna 1993 kaksi 10-vuotiasta liverpoolilaispoikaa kaappasi ostoskeskuksesta 2-vuotiaan James Bulgerin, jonka myöhemmin kiduttivat hengiltä synkällä junaradalla. Tapahtuma on kiinnostanut minua aina - ehkä senkin vuoksi kun Liverpoolilla on aina paikka sydämessäni, mutta tuo Jamesin kohtalo jotenkin vangitsee kaikessa karmeudessaan muutenkin. Youtubesta löytyy kyllä pilvin pimein aiheesta tehtyjä dokumentteja, mutta päätin lukea tarinan isän kertomana. En tiedä saako tuota suomeksi, mä tilasin kirjan Englannista netin kautta samalla kun tein muitakin ostoksia.

Kielitaitohan mulla on surkea, tuskin olen saanut viittäkään kirjaa luettua lontooksi, mutta tämä meni yllättäen helposti. Teksti oli siis helpohkoa. Alkuosa kirjasta oli mielenkiintoista, lukea kaappauspäivän ja sitä seuranneiden päivien kuvauksia. Oikeudenkäynnit ja isän alkoholisoituminenkin vielä meni, mutta loppuosa kirjasta oli tarpeetonta kuvausta jostain hyväntekeväisyysjärjestöistä ja katkerien tunteiden kuvauksia. Kirjan 328:sta sivusta olisi voinut viimeiset sata poistaa.

Olisi kyllä kiva tietää poikakaksikon versio tapahtuneesta. Mikä saa ihmisen tekemään sellaisia kauheuksia? Se ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua.

Arvosana 3/5.

3. Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa


Luottamus äitiini on sokeaa. Hän suositteli kirjaa minulle, vaikka jo kannessa sanotaan "Rakkaustarina, jota aika ei haalista". Sopiiko tällainen kirja muka raavaalle miehelle?

Itse asiassa alkuosa kirjasta oli ihan mielenkiintoista. Tarina alkoi 1900-luvun alkupuolelta, pääosin keskittyen Toisen maailman sodan ja sen jälkeisiin tunnelmiin. Vähän minua oudoksutti kun kirja alkoi minä-muodossa kirjoitettuna, mutta muuttui nopeasti kaikkitietäväksi kerronnaksi. Kirjan minä-henkilö oli vain lakimies joka oli jätetty pieneen rooliin ja joka poistui takavasemmalle, palaten pikaisesti kehiin kirjan keskivaiheilla. Päähenkilöinä oli englantilainen nainen, joka oli nuorena joutunut Malakalle (sic! niemimaa on siis se pitkulainen kaistale Kaakkois-Aasiassa, olisiko nykyisen Thaimaan ja Malesian alueilla, ei suinkaan Espanjan Aurinkorannikosta ole kyse), ja joka joutui sodan vuoksi vangiksi ja kiertelemään pitkään viidakoissa. Metsissä hän kohtasi australialaismiehen, johon tietysti rakastui. Sattumusten kautta hän luuli miehen kuolleen ja palasi englantiin jossa sai perinnön, ja päätti lähteä takaisin ensin Aasiaan ja jatkoi sitten Australiaan. Viimeistään tässä vaiheessa kirja muuttui erittäin raskaaksi. Australialaisten maajussien elo vaikutti niin tylsältä, etten lopulta ollut tippaakaan kiinnostunut miten kirjassa kävi ja jätin sen kesken vain 40 sivua ennen loppua. Ei pysty, liian hapokasta. Arvosana 1/5.

4. Ruhollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia


Kirjastosta löytyi tällainenkin, joten pitihän se mielenkiinnosta lukaista läpi. Kyseessähän on siis oppikirja joka antaa ohjeita ja käytännön neuvoja arkipäivän askareisiin. Lähtötiedoillani ja länsimaiselle aivopesulle altistuneena en vielä päässyt sinuiksi aivan kaikkien ajatusten kanssa, mutta kyllähän tämä pohdittavaa lukijassa herättää. Sinällään kirja kuten opitkin ovat toki ajattomia. Koska tämä on tietokirjallisuutta, niin se on arvostelujen ulkopuolella, mutta suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille, joskin erityisesti monikulttuurisuuden puolestapuhujille.

maanantai 5. lokakuuta 2015

417# Öljysäiliö 468

3.10.2015, Saturday, +10, Scattered clouds, Helsinki

Laajasaloon.

Piti mennä jo viime vuonna tätä Laajasalon nähtävyyttä katsomaan, mutta jäi silloin jostain syystä menemättä. Kyseessähän on Öljysäiliö 468. En tiedä mistä se numero tulee, en koskaan muista sitä edes. Säiliön löytää Kruunuvuorenrannan päästä. Ajamalla Koirasaarentien päähän löytää kyllä opastekyltin. Öljysäiliö on avoinna yleisölle vain muutamana syksyisenä viikonlopun tuntina.

Siellä se säiliö on.

Öljysäiliön erikoisuutena on jonkinlainen valoshow. En tiedä onko valot päällä muina aikoina kuin vain niinä muutamina syksyisinä viikonlopun tunteina. Valoshow alkaa klo 18, jolloin on vielä valoisaa. En tiedä pitääkö tänne tulla valoisan vai pimeän aikaan, me ajoitimme Pp:n kanssa saapumisen juurikin auringonlaskun jälkeiseen hämärän aikaan.

Aivan jumalattomasti oli ihmisiä. Alueella oli iso parkkipaikka joka näytti olevan täynnä; hätäilevät ihmiset jättivät jo kadunvarsille autonsa kun tietysti olettivat ettei perällä olisi enää tilaa, mutta olihan siellä. Parkkipaikalta oli vielä 400 metrin kävely öljysäiliölle.

Täyttöaukko?
Sisältä.

Olihan siellä valoja juu, mutta ei mitään sellaista mitä olin netistä nähnyt. Aivan kuin olisi pelkät joulukuusen koristeet ripusteltu seiniin. Ei mitään sellaista vaihtuvaa värijutskaa, ei ainakaan siinä mittakaavassa missä minä etukäteen mielsin.


Ei yhtään niin kuin mainostettiin.

Katolle ei päässyt. Sisälläkään ei ollut kuin pelkät kuoret. Suurinta hupia tuntui kakaroilla olevan huhuilu, joka jäi kiirimään kaikuen pitkäksi aikaa säiliön sisään. Kauneinta oli tuijotella merelle, vastarannalla aurinko oli päättänyt päivän retkensä ja kaupungin valot syttyivät horisonttiin. Ja siinä se sitten oikeastaan olikin. Rahaahan tässä nyt ei mennyt kauheasti hukkaan, mutta jos nähtävyydelle antaa 2/5, niin siinäkin on jo melkoinen kotiseutulisä.

Hesa näkyi Kruunuvuorenselän toisella puolen.

torstai 1. lokakuuta 2015

416# Pikaisissa, 3

1) Seinäjoki

Olin pari kuukautta ollut tietoinen viikonlopun kestävästä Seinäjoki-keikasta, ja siitä saakka se oli kalvanut mieltä kuin kivi kengässä. Paikka on jotain niin uskomattoman masentavaa, etten toista tiedä. Ei henkilökohtaista, veikkonen; Seinäjoen tilalla voidaan käyttää Pieksämäkeä tai Outokumpua. Niitä yhdistävät tekijät, että ovat keskellä korpea, jumalattoman kaukana sivistyksestä. Paikka on täysin kuollut mutta ne harvat ihmiset joihin siellä saattaa törmätä, ovat ainutlaatuisia maailmassa. Punaniskoja. Viikonlopun vietto tuollaisessa paikassa on kauheaa. Miten ihmeessä joku viitsii asua siellä pysyvästi? Ja miksi tälläisiä paikkoja tehdään, mikään niiden funktio on?

Aivan yhtä karmea kokemus kuin viimeksikin, kun kävin pari vuotta sitten. Kunniamaininta taksikuskille, joka ei osannut yhden kilometrin matkaa hotellilta kohteeseen. Mitäs sitä nyt näitä pieniäkään paikkoja turhaan opettelemaan? Omituista oli myös löytää hotellin minibaarista salmiakkia? Arvosana 1/5.

2) Kärpänen

Seinäjoelta olisi tietysti kätevä siirtyä surinamaiseen ja omituisesti nimettyyn Lahden kaupunginosaan, mutta tällä kertaa aihe on paljon konkreettisempi. Porukat on nääs taas kerran ulkomailla ja juutuin kräshäämään heidän residenssiin. Maanantaina, ottaessani päikkäreitä, olen ihan varma että semmoinen  kärpänen syntyi tyhjästä. Se ei ollut siellä tullessani töistä, vaan nimenomaan aistin sen syntyvän jossakin ikkunansyvennyksessä, jonka lämpimän iltapäivän auringonvalo aktivoi. Se pörähteli pari kertaa omituisesti, aivan kuin ihmetellen syntymäänsä ja maailmaansa. Puoli minuuttia riitti opettamaan sille tarvittavan lentokyvyn.

Se oli semmoinen isokokoinen ja häijy. Semmoinen mistä lähti aivan kauhea pörinä ja joka ei malttanut yhtään laskeutua aloilleen. Hain mainoslehdykän ja aloin huitomaan sitä osumatta. Muistin, miten olin kertonut Pp:lle aiemmin kärpäsen olevan älykkäämpi kuin 4-vuotias ihmislapsi. Tämä veijari oli poikkeuksellisen lahjakas tai sitten ihminen oli, noh.. kärpänen osasi mennä ikkunanverhon taakse jemmaan sanomalehden ulottumattomiin.

Poistuin porukoilta ja unohdin kärpäsen. Palatessani illan pimennettyä pörinä alkoi saman tien kattolampuissa kun löin valot päälle. Tällä kertaa se ei menisi edes ikkunaan, vaan selvästikin pörräsi ihastelemassa valoloistoa kattojen tasolla. Pidin huolen nukkumaan mennessäni, ettei se eksyisi makuuhuoneeseen petikaveriksi.

Aamulla kärpänen oli taas totutusti vauhdissa. Tein muutaman tappoyrityksen Hesarilla - joka onkin kyseisen lehden ainoa järkevä käyttötarkoitus puusaunan lämmittämisen lisäksi - mutta ohi meni. Miten se voikin olla niin jumalattoman vikkelä?

Työpäivän jälkeen tein itselleni ruokaa, kärpänen pörräsi pään yläpuolella siksakkia hermostumiseen asti. Eikö porukoilla voi jumalauta edes Raidia olla himassa? Sain ruoan lautaselle jonka vein keittiön pöydän ääreen, mutta palasin vielä jääkaapille hakemaan juomaa. Kuulin miten surina lakkasi. Ja kyllä, siellähän se oli laskeutunut keskelle lautasta aterioimaan sapuskaani! Voi helkkari, nyt se sai varmaan sen verran energiaa että elää vielä lisää!

Aloin googlaamaan kuinka kauan moinen paskasäkki elää ennen kuin kuolee vanhuuteen. Kuulemma 2-4 viikkoa! Mä ajattelin että tuommoinen olisi ollut päivässä kanttuvei. Masensi melkein yhtä paljon kuin viikonloppureissu Seinäjoelle.

Seuraavana illalla sain kärpäsen kusetettua valojen avulla saunaan. Hahaa, mätäne siellä kunnes seuraavan kerran järjestän sinulle lämpimät olot ennakoiden kuoleman jälkeistä elämääsi! Otin sitten samalla siinä suihkun, ja niin vain käsittämättömästi kärpänen pääsi saunan puolelta lentelemään taas ympärilleni. Koitin kastella sitä suihkulla, mutta kärpänen ei tuntunut olevan siitä moksiskaan.

Ajattelin sitten, että saanpahan lukitettua sen edes kylppäriin. Laitoin ovet kiinni huolellisesti. Kuuntelin tovin kylppärin ulkopuolella. Ei pörinää. Jes! Laitoin valot päälle ja asetuin sohvalle katsomaan telkkaria. Olisikohan siinä mennyt viisi vai kymmenen minuuttia kun kärpänen tuli taas kiusaamaan minua pörinöillään ja lentelyillään. Miten semmoinen voi päästä lähes ilmatiiviin oven läpi? En kerta kaikkiaan tajua?

Sotamme kestää nyt neljättä päivää. Kärpänen johtaa 4-0. Alan nyt tutkimaan netistä, miten moisen kusipään saa hengiltä. Imurilla, kärpäspaperilla, myrkyillä... ? Bring it on!

3) Q-teatteri

Tallen ja Tommi Korpelan innoittamana alkoi tekemään mieli teatteriin. Taitaa muuten olla ensimmäinen kerta kun sellaiseen mielin "vapaaehtoisesti" tai ainakin oma-aloitteisesti. Viime visiitistä on siitäkin vuosia. Mutta testataan nyt kulttuuritapahtumaakin välillä. Kavaljeerina Pp.

Ensiksi kuitenkin Mamma Rosa-ravintolaan syömään. En ollut koskaan käynyt. Ihan siisti ravintola vaikkei pöytäliinaa ollutkaan. Palvelu oli ystävällistä, vaikka jälkkäriksi tilattu kahvi tulikin vasta kolmannen pyyntikerran jälkeen. Ruoka oli kallista ja vähän omituista. Pelasin varman päälle ja tilasin pizzan. Ihan ok, muttei mikään maailman paras. Pp tilasi vasikkaa. Ei nyt mielestäni hinta-laatu -suhde aivan kohdannut joten annan vain 3/5.

Sitten teatteriin. Q-teatteri oli niin ikään Töölössä, joten jatkoimme sinne ravintolasta kävellen kun hyvää aikaa oli vielä tuhlattavana. Teatterissä pyöri näytelmänä tällä kertaa Jani Volasen ohjaama Jälkeenjääneet. Se oli keskiviikkoillalta loppuunmyyty, olimme tietysti hankkineet netistä liput hyvissä ajoin etukäteen. Mikään jättisuurihan teatteri ei kooltaan ollut. Henkilökunta oli niin ikään minimissä; ovensuulla oli naulakko muttei henkilökuntaa valvomassa narikkaa. Pieni baarinpuoli oli vastapäätä. Odotussalissa oli muutamia penkkejä, jotka eivät millään riittäneet kaikille odottajille. Vessat olivat niin ikään kortilla; vain yksi koppi miehille ja toinen naisille sekä ilmeisesti jokin unisex-vessa.

Salin ovi avattiin täsmällisesti klo 19. Istumapaikkoja ei ollut eikä penkkejä edes numeroitu, joten täällä päti sitten vahvimman oikeus ja nopeat syövät hitaat. Me istuimme keskiriveillä keskipenkeillä. Ihan ok paikka. Sali tuli täyteen. Vaikka mulla oli lyhythihainen, niin salissa oli mielestäni turkasen kuuma. Tosin, mulla on nykyään aina kuuma missä tahansa sisätiloissa.

Näyttelijöistä en tuntenut kuin Tommi Korpelan, joskin muidenkin näyttelijöiden ääni kuulosti tutuilta. Näytelmä koostui pienistä esityksistä, kokonaisuudessaan se käsitteli ihmiseloa absurdilla tavallaan. Avausjakso oli mahtava, upposi juuri mun huumorintajuun kuin veitsi voihin. Sai nauraa vedet silmissä niin että sukat syyhysi jaloissa. Olin ollut vähän skeptinen, että toimiiko tuollaiset muka-hauskat jutut. En ole koskaan esimerkiksi digannut mistään stand up-komiikkajutusta; en livenä enkä telkkarista. Mutta nyt oli kyllä 5/5.

Väliaika meni jonotellessa baarin puolelta kuoharia. Se oli aika edukas, vain 7€ / pikkolopullo. Kietaistiin sellaiset naamariin. Vessaan olisi tehnyt varmuuden vuoksi mieli, mutta jonotus oli melkoinen niin meni sitten pidätyshommiksi kuin poliisin työ. Pilli jo soipi näytelmän jatkumisen merkiksi.

Toinen jakso ei ollut aivan niin loistava kuin ensimmäinen, tai sitten ehkä odotukset olivat kohonneet pilviin. Mutta kokonaisuudessaan yksi parhaimmista näytöksistä mitä olen nähnyt. Käsikirjoitus, ohjaus, näyttelijätyöskentelyt jne olivat kyllä täydellisiä, ihmettelempä miten kukaan osaa sellaista luoda. Täytyy alkaa jatkossa keskittymään tähän teatteripuoleen ehkä vähän enemmän, ei se hullumpaa vaihtelua ole ainaisille leffateatterikokemuksille.