keskiviikko 23. syyskuuta 2015

415# Presidentinlinna

19.9.2015, Saturday, +15, Showers, Helsinki

Kohde.

 

Tiesittekö, että Presidentinlinnaan oli avoimet ovet 19.9.2015? Ensi kertaa moneen vuoteen, ensimmäistä kertaa sitten remontin. Ihan vaan vahingossa itsekin bongasin ilmoituksen viikkoa aiemmin. Minulla on joskus onni ja kunnia päästä tuolla työn puolesta käymään muutenkin, mutta kyllähän nyt täytyy Pp:lle käydä esittelemässä työtilojaan. Ja hakemaan sisustusvinkkejä kotiin.

Olimme varautuneet pitkään jonotukseen. Ovet avattiin klo 10, viimeiset sisäänpääsijät olivat ne jotka olivat jonossa klo 14. Me poukkasimme tuonne puoli kahdeksitoista. Jono oli toki mittava, joskin se tästä vielä hieman kasvoi. Myöhemmin kuulimme, että ensimmäinen jonottaja oli saapunut paikalle aamuseitsemän tienoilla. Me selvisimme lyhyemmällä jonotusajalla, aika tarkalleen puolitoista tuntia meni jonottaessa. Muutama vesikuuro saatiin niskaan, mutta oli jonotus varmasti mukavampaa kuin esimerkiksi helmikuussa.

Jonotusta sateessa.

Mariankadun puoleisesta sisäänkulusta menimme sisälle. Isot laukut ja lastenrattaat oli pyydetty jättämään pois; jonkinnäköinen laukkuskanneri täällä oli, mutta en nähnyt kenenkään joutuvan laittamaan siihen kassejaan. Toki vartijat nyt silmäpuolisesti kyttäsivät sisääntulossa millaisissa varustuksissa tulijat saapuivat.

Ensiksi näimme narikan, sen jälkeen lasivitriinin jossa oli jonkinnäköisiä arvokkaan oloisia astioita ja paahtoleipätelineitä. Nousimme raput ylös; rappusten kokolattiamatto oli suojattu muovilla, jottei rahvaan paskaiset jalat nyt täysin sotkisi sisätiloja.

Kippoa ja kappoa.
Matot oli suojattu muovilla.

Saavuimme pyöreään aulaan, joka ilmeisesti totteli nimeä Atrium. Katossa oli hieno ja valtava kattokruunu. Tässä oli presidenteistä tehtyjä patsaita; Halosen patsas oli mielestäni pelkkä kiviklöntti. En tiedä oliko siinä jokin työvaihe päässyt unohtumaan - esimerkiksi aloitus?

Oikealla patsas ja vasemmalla entisen presidentin patsas.

Seuraavaksi tulimme Valtiosaliin. Tätä salia näytetään telkassa itsenäisyyspäivänä kyllästymiseen asti; kättely tapahtuu juurikin täällä. Keskikohdalla kattoa muutama iso kristallikruunu, sivuseinälläkin pienempiä. Salia kiertää yläkerrassa niin ikään parvekkeellinen tila, jonne juhlavastaanotossa vieraita ohjataan ja haastatellaan. Meitä ei sinne tällä kertaa päästetty. Sivuseinällä huomiomme kiinnittyi oviin, joissa oli ovisilmät. Ehkäpä se oli palvelusväelle sitten tarkoitettu tirkistysaukko, josta pystyi vakoilemaan salin puoleisia tapahtumia ja samalla kenties välttämään turhan häiriön aiheuttamista. Salin perällä oli omituinen, Walter Runebergin Lex-veistos. Materiaalista en tiedä. Kulkusuunta oli ohjattu niin, ettei väki päässyt aivan avopalloilemaan salissa, ja teki samalla mutkan ruokasaliin. Hienoja tauluja ja istuimia oli toki täälläkin, nurkassa pari kakluunia. Tuskin niissä klapeja poltellaan.

Valtiosali.
Lex-veistos Valtiosalin perällä.
Mystinen ovisilmä.
Ruokasalin kakluuni.

Sitten tulimme peilisaliin. 1800-luvulla oli tämäkin suorakaiteen muotoinen sali pykätty. Seiniä korostivat peilien armeija, kattoja totutusti miehittivät isot kristallikruunut. Yläkerran levennystä tukivat hienot kapiteelit. Sali oli alkujaan tarkoitettu tanssisaliksi, mutta ei siellä koon puolesta mitään valtavia karkeloita järjestetty. Nykyisin salia käytetään tiedotustilaisuuksiin, itsenäisyyspäivänä täällä on tarjoilupöytiä.

Peilisalin pylväät.
Peilisali.

Goottilainen sali oli seuraavaksi. Ohitimme sen nopeasti, ei jäänyt mieleen mitään. Pääsimme kuitenkin sivuovesta kurkkaamaan arvokkaalta vaikuttavaan työhuoneeseen. Ei tietoa mihin käyttöön se oli tarkoitettu, mutta mööpelit eivät vaikuttaneet ergonomiselta.

Hienot oli mööpelit joskaan eivät käytännölliset.

Sitten tultiin Keltaiseen saliin, jossa arvovaltaiset vieraat vastaanotetaan. Tämän jälkeen laskeuduimme rappuset alas, ja saavuimme Esplanadin puoleiselle portaikolle ja uloskäynnille. Kostutimme vielä kurkkumme vesiautomaatin tuotteilla. Ei sentään boolia irronnut siitä.

Keltainen sali.
Esplanadin portaikko.

Esplanadin puoleinen ovi.
Jonoa riitti vielä poislähtiessämme.

perjantai 18. syyskuuta 2015

414# Malaga, 6

21.8.2015, Friday, +25, Scattered clouds, Málaga, Spain


Heräsin neljältä, valvoin tunnin, sitten torkahtelua. Nousta piti klo 6.30. Rikollisen aikaista. Otin pikasuihkun, kamat kasaan ja ei kun menoksi. Tänään ei ehtinyt nauttimaan edes aamiaista, sillä tarjoilu alkoi vasta klo 7.30. Maksoimme respaan hotellilaskun, joka oli neljä aamiaista kertaa kolme henkilöä + minibaarin antimia. Yhteensä 176,20€. Karsea summa.

Oli vielä pimeää kun kävelimme asemalle. Kello oli 7.20, mutta väki istui vielä baarissa dokaamassa. Asunnottomat nukkuivat kivipaadeilla taivasalla. Juna-asemalla ostimme automaatista junaliput, eivät olleet kallistuneet viiden päivän aikana. Ehdimme edelliseen junaan mihin meidän oli tarkoitus keretä. Vain muutama matkustaja ja nekin olivat kännissä kuin käet. Hesassa olisi metrot pullollaan tähän aikaan arkiaamusta töihin kiirehtiviä ihmisiä. Täällä vain muutama yön läpi dokannut känniläinen ja lentokentälle menijöitä.

Matka kentälle kesti totutun 10 minuuttia. Lähtötiski ei ollut vielä auki, eikä mikään aamiaispaikkakaan, joten sekin lykkääntyi vielä. Porukoilla - etenkin mutsilla on aina taipumus tyttömäiseen hätäilyyn, joka sitten näkyy asemilla notkumisena.

Viimein lähtötiski avattiin. Vähän siinä oli jonoa, joka kuitenkin imaisi itsensä nopeasti. Sitten turvatarkastukseen. Mikään ei piipannut ja olin jättänyt nesteetkin ruumaan. Silti tai ehkä juuri siksi jouduin satunnaiseen pistotarkastukseen. Tutkivat kaikki kamat tarkoin, mm. lompakon sisällön, Fisherman Friends-pastillipussin sisällön, kirjan sivut jne. Huh huh. Viimein päästivät kuitenkin jatkamaan matkaa.

Ensiksi syömään englantilainen aamiainen, jossa äreä naismyyjä mätti kamat lautaselle. Ystävällisempi nainen laskutti ja kaatoi kahvia. Sen syötyämme olo ja mielikin koheni hieman. Käytiin vielä ottamassa aamukaljat pubissa, jotta varmasti olisi kunnon wc-hätä koneessa.

Paikkamme olivat rivillä 23 eli aika takana. Taaksemme tuli viisihenkinen venäläisperhe. Pennut istutettiin juuri meidän taaksemme. Niistä lähti tietysti kova meteli ja potkivat koko ajan penkkejämme ja pierivät venäläisiä pierujaan. Nukkumisesta ei siis tullut mitään. Yllättävää kyllä, koneessa oli wlan, joten pääsi sentään tabletilla surffaamaan. Ensimmäistä kertaa käytin nettiä lentokoneessa, kiitokset vaan Norwegian. Koskahan ilmainen netti Finnairille? Toki se oli hidas kun sitä monet käyttivät ja kaista kapeni, mutta silti.

Söin saman bagelsin kuin tullessamme, join veden ja shampanjan ja vielä kuoharin toisella tarjoilukierroksella. Vessassa riitti kertakäynti. Olli Lindholm oli koneessa taas. Muuten matka meni huutoa kuunnellessa ja potkuja vastaanottaessa.

Kone laskeutui vartin etuajassa aurinkoiselle Helsinki-Vantaan lentokentän kauimpaiseen nurkkaan. Bussikuljetus sisätiloihin, mutta jostain syystä busseja oli käytössä vain yksi. Ensimmäiseen emme mahtuneet ja toista bussia piti odotella tuhottoman kauan.

Matkalaukut tulivat kuitenkin heti. Sitten päätettiin taksin sijasta kokeilla VR:n uutta mahtavaa kehärataa. Tässä muutamia huomioita:

1) Juna-asemalle oli kentältä 850 metrin matka. Mä luulin, että juna-asema olisi esimerkiksi lentokentän pohjakerroksessa tms, mutta eihän se nyt niin helppo voi olla. Sinne olisi päässyt  bussilla (ihmettelenpä vain miten juna-asemaa voidaan kutsua lentokentän juna-asemaksi, jos se on niin kaukana että tarvitaan bussikyyti?), mutta päätimme jaloitella hieman kun koneessa oli tullut istuttua niin pitkän. Se oli virhe. Tie muuttui soratieksi. Ei helvetti sentään? Talvellako sitten kävellään loskassa ja jäässä ja räntäsateessa?

2) Itse asema oli tosi syvältä (pun intended). Luulimme junalaiturien olevan yksien liukuportaiden päässä, mutta niitä oli ainakin neljät ja sen jälkeen vielä lisää kävelyä spiraalinmallisessa alaspäin viettävässä tunnelissa. Mainostivat kyllä, että joskus avataan joku järkevämpi sisäänkäynti lentoasemalle, mutta saas nähdä. Nyt vaikutti todelliselta flopilta.

3) Pelkkä Vantaan sisäisen lipun ostaminen ei automaatista voinut tietenkään onnistua vaan oli jostain syystä pakko ostaa seutulippu.

4) Hiekkaharjun kohdilla juna pysähtyy. Kuski kuuluttaa että ajolankaan ei tule virtaa. Odottelemme ehkä kymmenen minuuttia.

5) Vähän ennen Pukinmäkeä juna pysähtyy jälleen. Edellä ollut juna on kuulemma lauennut. Ei tietoa odotusajasta. Kuluu 45 minuuttia, edelleen pysähdyksissä. Sitten kuulutettiin, että palaamme takaisin edelliselle asemalle, vaihtakaa junaa asemalla.

6) Seuraavassa junassa niin ikään ongelmia. Ei voida pysähtyä kaikille asemille. Ei onneksi haittaa meidän kulkua.

7) Luonnollisesti kaikki kuulutukset pelkästään suomeksi. En tiedä miten ulkolaiset turistit sitten pärjäsivät, mutta saavatpahan tervetulotoivotukset Suomeen. Aikaa lentokentälle saapumisesta kulunut 2 tuntia 15 minuuttia, ja edelleen matkalla. Ei enää ikinä lentokenttäjunaa, se on varma. 0/5.

Mutta Espanja sitä vastoin kokonaisuutena ylitti odotukset. Oikein mukava paikka, lämmintä. Hotelli keskeisellä paikalla ja siisti. Hommat toimivat eikä ollut mitään mañana-meininkiä. Annan täydet 5/5 pistettä.

maanantai 14. syyskuuta 2015

413# Málaga, 5

20.8.2015, Thursday, +31, Partly cloudy, Málaga, Spain


Nukuin yli kahdeksan tunnin yöunet, ihan riittävästi. Suihku ja sitten aamiaiselle. Siihen oli jo todella leipääntynyt, onni että viimeistä aamiaista vietiin tässä hotellissa. Kyllä sen syö, mutta onhan se niin kalliskin (3*14€*4=168€).

Käytiin haistelemassa hieman säätilaa hiljaisilla kaduilla. Liikkeet avasivat vasta oviaan, juopot eivät olleet vielä aloittaneet. Oli miltei pilvistä, mutta kuitenkin lämmintä. Pilvisyydestä huolimatta palasimme hotellille pakkaamaan rantakamat; elättelimme toiveita josko pilviverho taas päivän mittaan hieman kaikkoaisi.

Ennen rannalle menoa kävimme kuitenkin tsekkaamassa kadedraalin. Sisäänmeno oli yllättävän haasteellista kun ei meinattu löytää aukinaista ovea ensinkään. Kyllä se sitten tuli vastaan kun riittävästi katedraalia kiersi. Kolme naista kerjäsi ovella. Sisään maksoi 5€ / naama. Hävytöntä pyytää kirkostakin sisäänpääsymaksua. Kirkko oli ihan hieno ja käymisen arvoinen kohde. Maalauksia oli, vaikuttavin näistä ehkä kuva mestatusta Johannes Kastajasta.

Kirkon torni.
Kirkko sisältä.

Sitten käytiin viemässä postikortit postilaatikkoon (joita ei ole vielä kolmen viikon jälkeenkään tullut!) ja aloimme etsimään musiikkimuseota. Löysimme risteyksen jossa sen piti olla mutta ei siellä mitään sen tyyppistä näkynyt missään. Siinä oli vieressä kuitenkin turisti-info ja kävin kysymässä sieltä. Musiikkimuseo olikin jossain aivan toisaalla, ja päätettiin lykätä sitä myöhemmäksi. Lähdimme sitten lampsimaan kohti Malaguetan rantaa. Sinne olikin taas hieman matkaa. Poikkesimme vielä oluella.

Edelleen oli pilvisempää, mutta tuuli oli tyyntynyt eikä maanantain kaltaisia aaltoja enää ollut. Menin heti uimaan. Kylmältä tuntui vesi, mitähän mä olisin sen arvioinut, ehkä 23 asteiseksi. Uiminen tuntui kuitenkin mukavalle, ja äkkiä veden lämpötilaan tottui. Muutenkin ranta oli ihan jees, paljon siistimpi mitä esimerkiksi Italiassa. Roskia myös kerättiin merestä siihen soveltuvilla laitteilla veneestä käsin. Juomanmyyjiä ja hierojaeukkoja oli jonkun verran, mutta ei roistoja.

Biitsi.

Hieman otin siinä arskaa ja kävin vielä toisen kerran uimassa. Juuri kun pilvet hälvenivät, aloimme tekemään lähtöä. Mutta oli nälkä, eikä aivan lähistöllä ollut mitään ruokapaikkaa joten siirryimme kauemmas rannasta. Söin taas lihavartaan. Se oli ihan hyvä, mutta mielestäni siinä kusetettiin ja tarjottiin porsasta naudan sijasta, mutta olkoot.

Ruuan jälkeen kävelimme iltapäivän kuumuudessa takaisin hotellille, oli kiva päästä viileään huoneeseen lepäämään. Aika nopeasti huone kuumenee jos ilmastoinnin laittaa pois. Aurinko on grillannut kuumuuden rakenteisiin.

Viideltä lähdimme etsimään musiikkimuseota jonne olimme jo aiemmin yrittäneet löytää. Kadut olivat täyttyneet känniläisistä ja liikkuminen ihmisvilskeessä oli vaivalloista ja hidasta. Infosta saatu kartta oli myös perseestä, joten jouduimme pitkään sahaamaan edestakaisin, ennen kuin löysimme lopulta museon. Kaiken huipuksi sekin oli kiinni. Niin, miksipä turisti-infon virkailija olisi siitä viitsinyt mitään mainita, mähän vain kysyin missä sellainen on. Ei nyt yhtä paljon vituttanut kuin veneretken missaus, mutta tilanne vaati oluen. Vähän aikaa sitäkin piti hakea ja löysimme erään jossa ei ollut lainkaan muita asiakkaita. Sisäänheittäjä kuitenkin kehui paikkaa vuolaasti ja teimme virheen ja jäimme siihen. Kippolassa ei ollut kahvia sen kummemmin kuin brandyakaan. Kaljakin tarjottiin pahvisesta kertakäyttökokismukista. Noh, ei siinä tainnut tyrmäystippoja kuitenkaan olla eikä kovin pahan hintainenkaan. Jatkoimme matkaamme takaisin hotellille humalaisten ihmismassojen läpi. Kaikki joivat Cartojal-merkkistä juomaa eikä alueella voinut välttyä cartojal-mainosten näkemisestä. Minuakin alkoi kiinnostamaan tietää mitä se on, ja otin sitä pullon minibaarista. Jotain etovan makeaa valkoviiniä, hyi. 1/5.

Laatupaikan oluttarjoilu.

Cartojal-mainos.

Hotlassa kävin suihkussa ja sitten koitimme maksaa respassa aamiais- ja huonemaksujamme. Siinä oli jotain epäselvyyksiä, voisimme maksaa laskun mutta emme saisi kuittia ennen kuin vasta check outissa. Haiskahti sen verran kusetukselta että päätimme jättää maksun uloskirjautumisen yhteyteen.

Illallispaikka löytyi parinkymmenen minuutin arpomisen jälkeen. Otin sea bassia kun se oli Ranskassa ollut niin hyvää. Faija oli tosin ottanut sitä tällä reissulla jo aiemmin eikä ollut tykännyt. Ei tämäkään ranskalaiselle pärjännyt mutta oli se nyt ehkä kohtalainen suoritus. Brandytujaus jälkkäriksi. Lasku oli 87€, pyöristämällä satanen.

Seuraavana päivänä oli aikainen herätys kun oli kotiinlähdön aika, joten palasimme suht ajoissa hotellille ja piti vähän riipoa kamojakin siinä kasaan. Jotenkin kuitenkin väsytti ja suurin osa pakkauksesta jäi lähtöaamuun. Television katselu ja netissä surffailu kiinnosti enemmän kunnes uni niistäkin korjasi voiton.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

412# Kissekahvila

Tehdääs pieni välipostaus ja poukataan kotimaan kamaralle hetkiseksi.

 

2.9.2015, Wednesday, +14, Wet, Helsinki


Kamppiin.

Mä olen ollut vähän epäonninen kissejen kanssa viime aikoina. Espanjan matkalla en nähnyt ainuttakaan, vaikka yleensähän niitä etelän mannut kuhisevat. Ja tässä eräänä iltana päättäessäni pyörälenkkiä näin teollisuusalueella kissen illan hämärissä. Pysäytin pyörän, kisse kyyristyi ja kun lähestyin riittävän lähelle se ponkaisi aidan taakse pakoon. Muistin sitten ilmoituksen puhelinvalotolpassa jossa kuulutettiin karanneen kissen perään. Kävin katsomassa ilmoituksen ja kisse oli melko lailla samannäköinen kuin kuvassa joten tekstasin etsintäkuuluttajan numeroon. Hän sieltä kuitenkin soitteli perään, ja kiitti mielenkiinnosta mutta heidän kisse oli jo löytänyt tiensä takaisin kotiin. Toisin sanoen, munasin itseni.

Olipas muuten 1/5 aasinsilta tähän seuraavaan juttuun.

Pitkään on tehnyt mieli mennä kissekahvilaan. Katsomaan, mitä sellainen pitää sisällään. Olen käynyt muutaman kerran Japanissa ja siellähän nämä ovat eri suosittuja, mutta kielimuurin takia en ole sellaiseen rohjennut siellä mennä. Ihme kyllä, Suomeenkin näitä on nyt tullut muutamia. Ihmeellä tarkoitan, että luulisi että maamme jokin sääntö- tai lupajutska olisi torpannut tällaiset ideat tyystin. Ehkäpä kahviloissa on sitten höllempi lupakuri kun ei ole brenkkua myynnissä?

Eräänä sateisena arki-iltana töiden jälkeen päätimme Pp:n kanssa mennä purkamaan stressiä Kissakahvila Helsinkiin (mielestäni kahvilan nimeen olisi voinut käyttää hieman mielikuvitusta, mutta tuleepahan idea ja summittainen sijainti tietysti selväksi). Vähän meitä huoletti kun ei ollut oikein tietoa miten semmoisessa kuuluisi käyttäytyä, ja toisaalta olimme jo etukäteen varmoja, että kisset varmaan makkoisivat piiloissaan koko ajan. Ja ovathan semmoiset kisset toki pelottavia muutenkin; nehän pysyttelevät piilossa hattuhyllyillä ja sohvien alla, ja odottavat vain tilaisuutta iskeä sapelinterävät hampaansa ja kyntensä ohikulkijaan.

Fasadi.

Kissekahvila sijaitsi lähellä Kamppia, osoitteessa Fredrikinkatu 55. Ensin astuimme kadulta tuulikaappiin, ja takanamme oleva ovi sulkeutui. Sen jälkeen nainen avasi meille sisäoven. Näin ilmeisesti varmistettiin, ettei kisset pötki pakosalle. Hän kysyi oliko meillä varaus; ei ollut mutta sellainen ehkä kannattaisi jatkossa hankkia varmistaakseen itselleen paikan. Nyt paikka oli ehkä 3/4 täysi. Varmisti myös, että olimme tietoisia paikassa olevan 5€:n kissenhoitomaksun / asiakas, ei siis pöytäkunta. Nyökkäsimme vastaukseksi. Saimme myös pikabriiffin käytösetiketistä; nukkuvia kissejä ei saanut häiritä, eikä nostella eikä ruokkia. Samaan syssyyn kertoi, että kokoonpanona on yleensä aikuinen kollikisse Pete sekä viisi pentua, mutta kaksi niistä oli tällä hetkellä kotihoidossa toipumassa leikkauksesta. Ensimmäinen takaisku siis.

Otimme pois kengät ja takit ja jätimme ne narikkaan ja meidät ohjattiin pöytään. Pöydissä oli käytösohjeet vielä suomeksi ja englanniksi sekä menu. Tarjolla muutamaa eri lajikettä kahvia, kaakaota, teetä ja sitten syötävinä leipiä ja pulleja. Tilasimme kaffit ja hieman suupalaa myös. Tarjoilu toimi mallikkaasti.

Käytösetiketti.

Ihmisiä tuli tasaiseen tahtiin sisään. Suurimmalla osalla ei tuntunut olevan varausta ja paikka tuli äkkiä täyteen. Ikäraja tänne oli K-7, joten ihan pienillä lapsilla ei tänne ollut asiaa. Muuten oli kovin naispainotteista tämä asiakaskunta. Aika oli rajoitettu 1,5 tuntiin / asiakaskäynti.

Paikka oli siisti; ei kissankarvoja näkyvästi eikä haissut kuselle. Kissoille oli rakennettu seinälle rappuset ja pääsivät kävelemään lankkuja pitkin korkealla katon rajassa. Sen lisäksi niillä oli muita putkia ja semmoisia juttuja mistä kisset nyt pitävät.

Kisset olivat juuri syömässä kun menimme sisään. Sen jälkeen hiukan kävelivät ihmettelemässä ihmisiä, mutta ei niitä juuri päässyt paijaamaan. Pp:tä katkeroitti, hänellä jäi kissekontaktit nollan puolelle, minunkin silitykset laskettiin sekunneissa yhden käden sormilla. Lähinnä jäi siis katselun tasolle tämä homma. Hieman omistajamies niitä malliksi leikitti, kunnes kävivät kisut päikkäreille. Ja sitten loppuajan ne nukkuivatkin, jolloin niitä ei tietenkään saanut häiritä.

Ruokis.

Jemma.
Seinäkoriste.

Vähän laihanlaiseksi jäi tämä reissu, mutta se ei nyt välttämättä ollut paikan vika. Kävi vaan huono tuuri sen suhteen kun valittiin huonoin mahdollinen ajankohta käynnille. Varmaan nuo kisset iltaa kohti virkistyisivät enemmän? Mutta paikka oli siisti ja kisset hyvinhoidetut ja kahvi ja purtavat olivat hyviä joskin ymmärrettävästi hintavahkoja. Annetaan tälle 3/5. Ei ole sanottu etteikö tulisi toisenkin kerran käytyä, koska potentiaalia tässä kyllä oli piisasi paljon parempaankin.

Ketarat kohti taivasta.


Makkoomaan.

Koipiset niputettuna?

torstai 3. syyskuuta 2015

411# Málaga, 4 / Torremolinos

19.8.2015, Wednesday, +30, Scattered clouds, Torremolinos, Spain



Lähiöön.

Heräsimme taas normiaikaan ja normiaikaan aamiaiselle. Sama ukko hääri laskuttamassa kuin edellisenäkin aamuna. Söin samat kamppeet kuin aiemminkin.

Oli pilvistä, ja se vähän hämäsi. Palasimme huoneeseen ja siivooja oli jo tällä välin käynyt. Mä olin jättänyt kaikki kamat levälleen passista ja rahoista lähtien, kun en arvannut sen tässä välin ehtivän käymään. Mitään ei tuntunut kuitenkaan puuttuvan. Masentavaa oli myös huomata netin lakanneen toimimasta. Ilmeisesti salasana vanhentunut jos oikein ymmärsin mun espanjan taidoillani.

Málagan vanhan ja uuden kaupungin erotti kuivunut joki.

Päätimme tehdä pienen ekskursion Torremolinokseen katsomaan, millainen meininki siellä mahtaisi olla. Kävelimme ensiksi juna-asemalle josta automaatista saimme liput. Juna meni tietysti justiinsa taas nokan alta ja piti odottaa 20 minuuttia seuraavaa. Sellainen ärsyttää, etenkin kun täällä ei ole mikään saksalainen juna-asema kyseessä jossa voisi seurailla edes ohikulkijoita. Asema sijaitsee maan alla, on kuin hiljainen metroasema.

Juna oli muuten ihan ok, mutta kamalan paskaiset penkit. Olin laittanut saman merkille jo lentoasemalta tultua. Eikö niitä voisi jotenkin pestä tai päällisiä vaihtaa? Tilaa oli kuitenkin ja ilmastointi pelasi, samoin kuulutukset ja opastaulut. Matka Torremolinokseen ei kestänyt kuin 20 minuuttia, ohitti lentoasemankin. Pilviverho oli samalla hälventynyt. Torremolinoksen asema oli niin ikään pieni metroasema maan alla. Sitä ei olisi edes osannut etsiä jos emme olisi saapuneet junalla ja laittaneet paikkaa merkille. Niin huomaamaton se oli.

Torren piskuinen juna-asema.

Kävelimme ensin kauppakadulla. Se mutkitteli mäenrinnettä alas. Vieri vieressä oli toinen toistaan samanlaisia pytinkejä, samanlaiset kamat myynnissä. Miten näihin kaikkiin riittä asiakkaita? Paikka vaikutti täydelliseltä turistikylältä.

Viimein pääsimme rantakadulle, jota ihmettelimme hetken aikaan, tietämättä oikein mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Etsimme sitten kippolan ja menimme oluelle. Siellä oli niin surkea palvelu, että piti mennä itse jopa maksamaan tiskille kun ei tarjoilijaa enää myöhemmin kuulunut. Isä ihmetteli vilpittömästi miksen antanut senttiäkään tippiä.

Torremolinoksen ranta.

Kävelimme mutkittelevan ostoskadun takaisin ylös. Ostettavaa emme löytäneet mutta kuuma siinä tuli. Löysimme sitten ruokapaikan, Palette-nimisen. Palvelu oli hidas, ruoka oli pahaa ja vessa paskainen ja kuvottava. 2/5. Ainoa huvi oli katselle läheistä suihkulähdettä jossa puluparvi otti nautinnollisia kylpyjä.

Tilataidetta Torren kaduilla.
En ole ennen nähnyt mitään Gibraltarin rekisterissä olevaa.

Emme keksineet muuta kuin palata juna-asemalle ja ottaa juna takaisin Malagaan, Torremolinos ei tarjonnut meille mitään. Pelkkä rantapaikka, ja jos muuta haluaa niin sitä ei ole Torrella tarjota. 2/5.

Juna meni totuttuun tapaan juuri naamarin ohi, joten parinkymmenen minuutin odotus taas. Kallis matka ei ollut, mitähän se olisi maksanu? Ehkä 2,20€ / naama.

Viimein juna tuli ja vaikka kello oli vasta / jo kolme, niin se oli täynnä ihmisiä. Mutsi sai sentään istumapaikan, joskin mekin pääsimme lopulta istumaan. Mä en tiedä oliko väki menossa taas Malagan bileisiin dokaamaan, mutta aivan infernaalinen puheensorina niistä lähti. Miksi pitää jumalauta huutaa? Kyllä mulle sopii suomalainen / japanilainen mentaliteetti niin paljon paremmin, että junassa ollaan turvat tukossa.

Palasimme hotellille. Juhlijat olivat totutusti tulleet taas kadulle örveltämään. Huoneeseen päästyäni nukahdin 20 minuutiksi. Lähdimme sitten pienen lepohetken jälkeen tutkimaan lähellä olevaa Alcazaban linnaketta. Nähtävyys oli jäänyt meillä helppomatkaisuutensa vuoksi aiemmin väliin tyystin; sinne pääsi vanhankaupungin puolelta näppärästi kävellen. Sisään maksoi 2,20€ / naama. Vieressä olisi ollut myös vanha Roomalainen teatteri ensimmäiseltä vuosisadalta, joka löydettiin vasta v. 1951 vahingossa. Sen skippasimme, kun siitä sai räpsittyä kuvat aidanraostakin.

Teatro Romano.

Alcazaba-linnakkeen sisäänpääsy.

Linnake oli aika suuri ja se oli tietysti bygätty taas kukkulan päälle kuten tuohon aikaan ilmeisesti kyttäyssyistä oli tapana. Tuhannen vuotta oli rakennuksella jo ikää, ja jos nyt selostuksesta oikein ymmärsin niin maurien aikaansaannoksia se oli. Eikös ne olleet näitä rauhan uskonnon edustajia hekin, jotka saivat tuohon aikaan jalansijaa Espanjassa? Myönnettäköön, että pieni historian kertaus ei minulle olisi pahitteeksi. Joka tapauksessa, hieman oli raskasta kavuta sinne taas iltapäivän kuumuudessa mutta linnake oli aika hieno ja tykkäsin. Ehkä tänne olisi voinut baarin rakentaa ilman, että olisi sisustus kärsinyt, mutta kyllä se 4/5 oli silti.

Kipuamista piisasi.
Alcazaba-linnakkeen sisäpiha.

Laskeuduimme takaisin vanhaan kaupunkiin ja menimme oluelle La Tertulia-kahvilaan. Onneton palvelu jälleen kerran. Sitten hankimme pakolliset postikortit ja -merkit. Juomakaupasta hankimme hieman juomisia. Sekä multa että faijalta kusetettiin rahat, joskin huomattiin molemmat se vasta myöhemmin. Myyjä antoi pokkana rahat takaisin kympistä vaikka maksettiin parikymppisillä.

Suoramarkkinointia Málagan tapaan.

Hotellilla pidimme jälleen pienen tauon. Kävin suihkussa ja hakemassa respasta uudet wifi-tunnarit. Kahdeksan maissa lähdimme jälleen ulos. Humalaisia oli taas niin, että kävely oli paikoitellen mahdotonta. Löysimme kuitenkin viihtyisän ja ytimessä olevan siistin joskin kalliimmanoloisen ravintelin La Reserva del Olivon. Eikä se sittemminkään miksikään ökyhintaiseksi paljastunut loppujen lopuksi. Mutsi tilasi neljännen kerran peräkkäin Solea isän peesatessa. He pettyivät. Mä tilasin sirloin skewerin lausumisvaikeuksista piittaamatta ja se oli täydet 5/5. Paras ruoka täällä, liha mureaa ja ruokaa riittävästi isompaankin nälkään, joskin söin jopa kasvikset. Jälkkäriksi valtavan kokoinen Irish Coffee, ei meinannut jäähtyä ollenkaan. Lasku 110€, tippiä lisättiin kymppi.

Sitten paluu hotellille jossa tv, nettisurffaus ja olut näyttelivät pääosia.