maanantai 27. huhtikuuta 2015

393# München, 3

14.4.2015, +18, Partly cloudy, Munich, Germany


Nukuin loppuyön huonosti. Päätä vähän särki, oli vessahätää jne. Toisin sanoen siis krapula.

Aamiaiselle suuntasimme vasta puoli yhdeksältä, joskin PE ja RK myöhästyivät tästäkin. Aamiaishuoneessa oli iso pöytäseurue italialaisia. Sanoivat meillekin jotain italiaksi. Miten ne voivat olettaa, että kaikki maailman ihmiset jotain ihme italiaa osaisivat? Aikaisempina aamuina hyväntuulinen ja vitsaileva hotellimies oli tänään todella masentuneen oloinen. Tervehti vain, ja muuten tyytyi seisoskelemaan sivussa.

Aamiainen naamariin, sitten vielä huoneeseen vähäksi aikaa lepäämään. Tänään olisi kotiinpaluu, joten pakkasimme kamat kasaan. Veimme laukut alakertaan, teimme check outin ja maksoimme ottamamme vesipullon. Jätimme laukut virkailijan huomaan ja lähdimme aurinkoiselle kaupunkikierrokselle.

Kävelimme jälleen Goethestrassen päähän, menimme U-linjan juna-asemalle ja ostimme päivälipun koko alueelle, jotta pääsisimme sillä myös lentoasemalle. Menimme jälleen Odeonsplatzin asemalle, ja kokeilimme onneamme jos pääsisimme Residenzin museoon tänään.

Vähän aikaa piti etsiä taas sisäänkäyntiä, mutta tällä kertaa sen löysimme. Arvoimme varmaan 15 minuuttia minkä lipun ostaisimme, ja loppujen lopuksi tyydyimme ostamaan liput vain Treasury-halliin, jossa oli näytillä kruununjalokivet. Se oli aika floppi, hallin kiersi nopeasti ja manasimme, miksemme ostaneet combo-lippua koko alueelle.

Sitten kävimme tekemässä pienen kävelykierroksen kävelykadulla. Oli aika lämmin päivä. Katselimme Rolex-liikkeiden näyteikkunoita; jotkin kelloista maksoivat 240 000€.

Marienplatzilla pysähdyimme terassille, nautimme yhdet oluet siinä ja katselimme turisteja jotka katselivat kellotornin lyövän 12 ja tekevän spektaakkelinsa. Tässä oli ilmainen nettiyhteys jonka käytimme tietysti hyväksi. Todella vähän ollut näitä nettipaikkoja; rutiköyhässä Kambodzassakin tuntui olevan niitä enempi.

Eroosiosta kärsinyt patsas.

Kävimme sen jälkeen Galeria-tavaratalossa. Jos olisin müncheniläinen, niin täältähän sitä vaatteet saisi. Juuri sellaisia minuntyyppisiä vaatteita ja melko edukkaitakin. Elintarvikepuolikin oli hyvä, mutta mitään ostettavaa ei tällä kertaa löytynyt. Ravintolaosio oli taas liian haastava; siellä olisi pitänyt punnita ruokaansa ja pyydellä muutenkin ruokia tiskiltä, aivan liian vaikeaa.

Ruokapaikkaa piti vähän aikaa hakea, löysimme sitten kuitenkin ihan siistin ravintolan Bohne & Malzin. Nyt maistui pelkkä peruspubin perusburger. Ihan ok. Vessakokemus oli vähän karmiva; kahjunnäköinen parimetrinen ukkeli oli innostunut kättelemään johtajaansa vähän liikaa.

Kävelimme hotellille, haimme sieltä kamat ja palasimme sen jälkeen juna-asemalle, jossa otimme S1-junan lentokentälle. Onneksi tajusimme lukea infotaulun, että lentokenttämatkustajia pyydettiin siirtymään junan takaosaan, etuosa junasta irroitettiin myöhemmin ja se jatkoi eri paikkaan. Huomasin kameran suuttuneen; valitti muistin olevan täynnä, ja kun tein akkubuutin, niin kaikki tämän päivän kuvat olivat kadonneet muistikortilta. Kyllä suututti. Siksi tämäkin postaus jäi kovin tekstipohjaiseksi.

Oudolla maulla nimetty kahvila.

Junassa oli turkasen kuuma, ja vaikka oltiin t-paidassa niin hiki virtasi. Lisäksi joutui istumaan vallan ahtaasti kapsekkien kanssa. HE ja RK alkoivat juomaan viinaa suoraan pullonsuusta irvistäen sen maulle; heidän vieressään ollut japanilaisnainen purskahti nauramaan.

Oltiin vähän turhan aikaisessa vaiheessa lentokentällä, joten kävimme vielä vähän aikaa istuskelemassa kahvilassa, ennen kuin saimme tehtyä check innin. Turvatarkastuksen jälkeen olimme hetken aikaa jo huolissamme, kun meidät oli ajettu uloimpaan siipeen; mahtoiko täällä olla ravintolaa tai edes kauppaa? Onneksi sellainen löytyi. Otimme oluet, kävin ostamassa vielä pullon giniä kotiinviemisiksi kun halvalla sai.

Kone lähti hieman etuajassa, puoli seitsemän maissa, mutta kapteeni valitteli kovaa vastatuulta joten myöhästyimme pikkaisen. Mulla oli tällä kertaa ikkunanvieripaikka. Pierutti kovasti, mutta en kehdannut alkaa siinä päästelemään. Alkoi unettamaan joten tilasin kahvin, kun sen sai maksutta. Hetken epätöityäni tilasin vielä viininkin. Matka oli jotenkin pitkäveteisempi kuin tullessa. Lentokoneessa oli kuumakin; siihen oli tulossa kylläkin muutos. Lähtiessä oli ollut vielä +18 astetta vaikka olikin jo ilta, mutta Suomen päässä odotti taas +3 asteinen keli.

Oltiin varauduttu siihen, että laukkuja pitäisi odotella pitkät tovit, olimme kuulleet huhua jostain lakosta. Pakaasit tulivat kuitenkin nopeasti. Taksiinkaan ei ollut jonoa joten olimme kotona jo ennen puolta yötä. Pikainen suupala naamariin ja nukkumaan, se olisi aamulla taas töihin herättävä.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

392# München, 2

13.4.2015, +17, Partly cloudy, Munich, Germany


Heräsimme taas vartin yli seitsemän. Jos olisi arkiaamu, mä olisin tähän aikaan kuolonväsy. Kyllä nytkin olisi nukuttanut, mutta ylösnouseminen ei ollut työn ja tuskan takana.

Suihkun jälkeen aamiaiselle. Ekstroverttiukkeli tuli taas normitapaansa tuputtamaan kiusallisesti aamiaisjuttuja. Kyllähän me nyt itsekin saadaan noutopöydästä poimittua niitä mitä poimittavissa on. Ukko kehtasi vielä testata saksankielen taitoamme ja häkeltyi "sehr gut"-vastauksesta. Muuten oli mukava aamiaissetti; edellisenä aamuna salin jokainen pöytä oli ollut täynnä, mutta nyt olimme ainoat asiakkaat (ja tällä kertaa se ei tuntunut epämiellyttävältä).

Puoli kymmeneltä otimme suuntimat metroasemalle, ostimme sieltä yhden päivän ryhmälipun ykkösalueelle, ei maksanut kuin 11,70€. Halpaa kuin saippua nämä ryhmäliput. Tällä kertaa lippukin oli oikeissa mitoissa ja saimme leimattua sen automaatissa.

Varoitus lintuvarkaista.

Otimme junan Odeonsplatzille. Tarkoitus oli mennä Residenzin alueelle tutkimaan, mitä palatsialue pitää sisällään. Harhailimme aikamme ristiin rastiin ja etsimme sisäänpääsyä (ei ollut ihan metroaseman lähettyvillä), ja totesimme lopulta paikan olevan kaiken huipuksi kiinni maanantaisin. Tilanteen kruunasi vielä U:lle iskenyt äkillinen kakkoshätä, ja piti lähteä suin päin etsimään hänelle vessaa, vaikka alueella ei sellaista tuntunut olevan mailla eikä halmeilla, pelkästään hienoja liikkeitä vain. Lopulta löytyi joku kahvila, jonne hän marssi sisään, me jäimme ulkopuolelle odottelemaan ja katsomaan, josko muutkin nähtävyydet olisivat sulki maanantaisin.

Residenzin palatsi.

BMW-automuseo oli kiinni maanantaisin. Se siitä.

Allianz Arenalle pääsisi, ja siellä olisi parin tunnin välein opastuskierroksia, mutta englanniksi oli vain yksi kierros ja sekin oli klo 13. Emme ehtisi enää syömään lounastakaan ennen sitä, joten päätimme hylätä tämänkin idean. Päätimme sitten vain hengailla kylillä, kun oli aurinkoinen kevätpäiväkin.

Sikaa sarvista ja muualta.

Kävelimme Marienplatzille ja katsoimme miten Raatihuoneen kellopeli löi 11 esittäen jonkun esityksen (esitys oli klo 11, 12 ja 17 joskin ei sydäntalvella). Se oli pitkälti samanlainen kuin minkä näimme aikoinaan Prahassa, toisin sanoen ajanhukkaa, mutta iso lauma turisteja oli sitä silti ihmettelemässä. Vieressä oli tietysti rakennustyömaa, jossa työmiehet rääkkisivät rälläköitään pilaten show'n tyystin.

Kellopeli.

Kuvasimme hetken ajan toisia turisteja heidän pyynnöstään näiden omilla kameroillaan ennen kuin lähdimme puoliväkisin eteenpäin. Suuntimat tällä kertaa kohti Hofbräuhausia, joka on Octoberfestilla keskeisessä asemassa. Se on iso olutravintola; väitettiin että täällä on 8000 asiakaspaikkaa, joten se antaa hieman osviittaa paikan koosta. Meistä se kuulosti vähän liioitetulta, vaikka aikamoinen hallihan se kieltämättä oli. Kello lähenteli puolta päivää, joka on meillä lomalaisilla yleensä ollut rajana jolloin voi nauttia päivän ensimmäisen oluen leimautumatta juopoksi. Täällä suositeltiin juotavaksi litran oluttuoppeja, mutta olimme sen verran varovaisia, että tilattiin vain puolen litran muit muista poiketen. Jopa viereisessä pöydässä olleet raksamiehet tilasivat lounastuntinsa ratoksi ja ruoan kyytipojaksi litran vetoiset tuopposet.

Turisteja Hofbräuhausin ulkopuolella.
Hofbräuhausin kattomaalauksia.

Oluen jälkeen alkoi hiukomaan ja kävelimme läheiselle torille. Ajattelimme, kehtaisiko torikojuun mennä syömään. Löysimme hyvältä vaikuttavan soppapaikan, joskin siellä oli jumalattomasti jonoa, ja istumapaikat kortilla ja piti ängetä vieraan miehen pöytään joka luki englanninkielisiä uskonnollisia opuksia. Telttakojusta sai oluttakin, se on aina suomalaiselle ihmettelemisen arvoinen asia. Ruoaksi tilasin Chili con carnen, yllätti positiivisuudella + posliinilautaselle oli kirjoitettu hyvän ruokahalun toivotus japaniksi. Hinta-laatusuhteen vuoksi tästä annettava ainakin 4/5.

Teimme vielä vaikuttavan kävelykierroksen kylillä, joskaan kirkkoa ihmeellisempiä pistäytymispaikkoja emme löytäneetkään. Kävimme istuskelemassa vielä yhdellä terassilla ja nauttimassa keväisestä päivästä, ennen kuin otimme junan Karlplatzilta päärautatieasemalle. Kävimme viina- ja tavankaupassa hakemassa täydennystä ennen kuin vessahätä pakotti puolijuoksemaan takaisin hotellille.

Marienplatz päivänvalossa.
Yksi kirkoista.

Otin 1,5 tunnin päikkärit mikä teki kyllä poikaa. Join litran olutta ja arvasin sen aiheuttavan taas vaikeuksia liikkeelle lähdön jälkeen. Hotellin respasta kysyttiin lähialueen ravintolasuosituksia; toinen oli kiinni ja toista emme löytäneet, mutta sitten uloshamuava olut vauhditti päätöstä ja menimme espanjalaiseen ravintolaan, Olé Madridiin.

Kevät.

Manasimme alkuun, miten surkealta ravintola vaikutti. Ruoan tulo kesti sata vuotta, mutta kun lopulta tuli niin se oli loistavaa. Mullakin oli joku pihvijutska, mutta se piti sisällään 4 eri pihviä eri eläimestä + maailman parhaimman uuniperunan. Siinä syödessämme ravintola tuli ääriään myöten täyteen, ja innostuimme ottamaan vielä jälkkärit joka oli siinä mielessä virhe, että ajattelimme jo, että jäi jälkkäri tulematta kun sen valmistus kesti kolme varttia. Eli siis superhidas palvelu, mutta loistava ruoka.

U vietiin hotellille, me menimme vielä kolmistaan Retro-baariin. Siellä oli sama tarjoilija kuin lauantaina, ja muisti meidät sekä myös sen, mitä viimeksi tilasimme. Wau. Tilattiin samat, joskin kolminkertaisena. Laskun jälkeen ukko vielä kätteli meidät ennen kuin päästi lähtemäään. Olipahan palvelu!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

391# Salzburg

12.4.2015, +17, Scattered clouds, Salzburg, Austria


Päivän kohteena Salzburg.

Heräsimme vähän ennen seitsemää. Otin suihkun testiin, suihkun suuttimesta oli tiivisteet hajonneet ja puolet vedestä suihkusi aivan muualle minne piti.

Kahdeksalta aamiaiselle, se oli huomattavasti parempitasoinen kuin suihku. Vähän hämmästytti kun tarjolla oli lihapulliakin, mutta ne olivat todella hyviä. Aamiaissalissa oli taas punapöksyinen ekstroverttiukkeli vitsailemassa. Se oli vähän kiusallista.

Yhdeksän jälkeen lähdettiin juna-asemalle. Etsittiin lipunmyynti, ostettiin Group Bavaria ticket. Bavaria-lipulla pystyi liikkumaan kaikkialla Baijerin alueella, joskin arkipäivänä niissä oli kellonaikarajoituksia. Ryhmälippu maksoi 40€, ja sillä tosiaan pääsi myös Salzburgiin, Itävallan puolelle, mutta lippu ei käynyt nopeimpiin juniin. Meno-paluu-lippu pikajuniin olisi maksanut 60€ / naama, joten hintaero oli merkittävä.

Junia meni noin tunnin välein; meidän juna lähti klo 10.11 joten hengailimme vähän aikaa asemarakennuksessa. Jostain syystä mieleen ei tullut ostaa mitään eväitä, ja myöhemmin tätä kiroilimme kun lähijunassa ei ollut tietenkään ravintolavaunua tai edes kärrymyyntiä. Vessa oli, joskin varsin vaikeakäyttöinen. Matkustajia vain muutamia.

Juna Salzburgiin.

Matkaa Münchenistä Salzburgiin oli 115 km raiteita pitkin, ja matkan piti kestää "lähijunaratkaisulla" alle pari tuntia, mutta olettamus saksalaisten junien aikataulussa pysymisestä koki kovan kolauksen. Jo edellisiltana ne eivät kulkeneet, ja tämäkin juna pysähteli tuon tuosta, pitkäksikin aikaa. Kuivin suin paikoillaan olevassa junassa kökkiminen ja kuulutuksista mitään ymmärtämättä alkoi jo harmittamaan koko Salzburgiin lähteminen. Lopulta päästiin kuitenkin perille, junan myöhästyen liki 50 minuuttia alkuperäisestä aikataulusta. Kolme tuntia meni.


Junassa ei tunnelmaa?

Tasankomainen München oli vaihtunut vuorimaisemaksi. Salzburg oli selvästi jo Alppialuetta. Vuorilla oli kovasti luntakin. Ihmetytti, miten vuoret nousivat kuin tyhjästä jättimäisenä seinänä; olin kuvitellut että maisema olisi ollut ensin kumpuilevampaa, mutta mitään välimuotoa ei tosiaan ollut. Tasaista kuin Pohjanmaalla, kunnes vuoriseinämä lopulta tuli vastaan. Rajanylitystä ei huomannut mistään; Salzburg oli rajalla, ja aina pysähtyessämme asemalla katsoimme parkissa olleista autoista, oliko autojen rekisterinumerot muuttuneet jo itävaltalaisiksi. Mitään passintarkastusta tms ei tietenkään ollut.

Vuoret siintävät.

Alppila.

Koska matkaan oli mennyt ylimääräistä aikaa, otimme asemalta taksin jolla kurvasimme muutaman kilometrin matkan joen toiselle puolen vanhaan kaupunkiin. Taksi maksoi 8€ - aloitusmaksu on vain reilut pari euroa, joka on aika kohtuullinen summa verrattuna härmäläiseen pirssiin.

Nälkä ja jano oli taas sitä luokkaa, että menimme käytännössä ensimmäiseen ravintolaan joka vastaan tuli. Se oli italialainen, toisessa kerroksessa. Tietysti täällä olisi pitänyt ottaa Wienerschnitzel kun Itävallassa oltiin, mutta kun italialainen ravintola kerran oli niin epäilin, osaisivatko sellaista valmistaa. Otin spaghetin Bolognese-kastikkeella, turvallinen valinta ja hyvää ruokaa. Juomaksi meni pari tuopillista olutta. Se aiheutti tietysti viitisen kusihätää myöhemmin pähkäiltäväksi.

Kävelimme ensin hieman Getreidegasse-kävelykatua pitkin ja poikkesimme sitten Mozartin syntymätaloon. Sisään maksoi 10€. Ei hintansa väärti, mutta pitäähän tällaista kulttuuritaloa kannattaa. Eikä Salzburgissa oikein muutakaan näkemistä ole.

Getreidegasse.

Mozartin kämppä.

Teimme vielä pienen kävelyretken vanhassa kaupungissa. Ostimme postikortteja - täällä ei jostain syystä myyty postimerkkejä missään, mutta kävin sitten eräässä hotellissa ostamassa merkkejä respasta. Hiljaista tuntui olevan myös postilaatikoiden kanssa; kysyttäessä semmoinen kuulemma oli rautatieasemalla.

Miekkamies.
Kapeat kadut.

Kymmenisen minuuttia kesti ennen kuin saimme taksin pysäytettyä lennosta. Taksikuskina oli nuori kaunis nainen hippivaatteissa. En huomannut antaa edes tippiä.

Asemalla käytiin taas maksullisessa vessassa, mutta se oli siisti kuin mikä. Muutenkin täällä on ollut aivan uskomattoman siistit julkiset vessat; Suomessa ne on aina sikailtu kauheaan kuntoon, mutta täällä ovat pysyneet siisteinä.

Infosta kysyttiin postia, ja sellainen löytyikin sadan metrin päässä asemalta, ja saatiin kortit postitettua. Sen jälkeen poikkesimme Spar-kaupassa. Se oli lähes yhtä täynnä kuin edellispäivän Lidl. Ostimme olutta, viinaksia ja sipsejä junamatkalle, vaikkemme olleetkaan varmoja oliko juopottelu junassa sallittua.

Juna lähti takaisinpäin hieman viiden jälkeen. Se oli täynnä ihmisiä, varmaan ihmiset palailivat kaupunkiin kun viikonloppu oli päättymässä. Juna myöhästyi lähtiessä taas kymmenen minuuttia, oli pysähdyksissä matkan varrella toiset kymmenen minuuttia, mutta matka meni silti helposti, varmaan johtui siitä kun tällä kertaa oli eväät kohdillaan.

Hotellilla olimme vasta vähän ennen kahdeksaa, joten aikaa lepäämiseen ei juurikaan ollut. Lähdimme etsimään iltaruokaa; pysäytimme lennosta taksin. Kuski oli aasialainen, joten pyysimme häntä viemään johonkin hyvään aasialaiseen ravintolaan Marienplatzin lähellä. Joopa joo, ukko tietysti kyyditsi meidät jonkun sukulaisensa ravintolaan, joka ei ollut Marienplatzilla päinkään.

Ruoka oli täyttä paskaa, 2/5. Olut oli vieläkin surkeampaa, joten täytyy ihan arvostella se erikseen: 1/5. Kippola oli onneksi juna-aseman lähellä, ja nyt kulki junatkin ja pääsimme helposti kotipysäkillemme. U kävi vielä rautatieaseman vessassa, sinne maksoi euron sisään. Ei ihme että pysyvät vessat siisteinä, eihän kenelläkään ole varaa siellä käydä.

Etsimme vielä baaria hotellin läheltä, mutta sellaisen löytäminen ei ollut helppoa sunnuntai-iltana, turkkilaisalueella. Löysimme kuitenkin yhden mamu-paikan, olimme ainoat asiakkaat. Semmoinen on aina vähän kiusallista, joten emme ottaneet kuin yhdet ja palasimme hotellille klo 23.15.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

390# München, 1

Pääsiäisen jälkeen tuli tehtyä pieni visiitti Keski-Eurooppaan, tarkistamaan missä vaiheessa kevät siellä etenee. Matkaseurana kolme muuta äijänkörilästä, joten ns. A-luokan matka kyseessä.

11.4.2015, +15, Partly cloudy, Dachau, Germany

Saksa kutsuu.


Oli keväinen lauantaiaamu, herätys kuudelta. Ei tuntunut pahalta, olin tehnyt ennätyksen ja päässyt edellisenä iltana jo kymmenen jälkeen nukkumaan ja nukkunut kuin tukki. Aamiainen naamariin, sitten taksin tilaukseen. Ensimmäistä kertaa taksia piti odotella muutama minuutti. Yleensä kun soittaa taksin, juoksee alarapulle, kuski jo kärsimättömänä siellä odottelee. Nuori kuski oli, ja kuunteli radiosta jotain kalkkiskanavaa, tehden matkasta pitkän tuntuisen.

Kentällä piti odotella hetken aikaa muita. Meillä oli U:n kanssa yhteinen matkalaukku ruumaan, joten piti käydä se viemässä. PE:llä ei ollut ruumakamaa ollenkaan, joten tapasimme hänet myöhemmin.

Paras hetki matkasta - lähdön hetki.

Turvatarkastus meni helposti, ei ollut edes jonoa. Outoa. Joskus kentällä on hirmuiset jonot, joskus ei ollenkaan, mutta semmoista välivaihetta ei tunnu olevan.

Mentiin Oak Barreliin aamukaljoille. Nähtiin suuri suosikkini Jethrokin; ei hän kaljalle tullut mutta ohi käveli. Harmi kun ei rohkeus riittänyt pyytää kaverikuvaan.

Toinen julkkis oli Münchenin koneessamme, entinen ministeri Johannes Koskinen. En mä olisi semmosta harmaata ukkoa tunnistanut edes. Istui ainoana ykkösluokassa. Tai no, kone oli semmoinen pieni, ei sitä oikein ykkösluokaksi voinut sanoa, mutta paremmalle väelle kuitenkin suunnattu osio.

Meidän paikat oli rivillä 8, mulle oli arvottu keskipaikka. RK:lla oli plunssa, ja olin varma saavani hänestä tartunnan, juuri kun parannuin itse kahden viikon plunssasta.

Kone lähti ajoissa. Finnairin kone, joten ilmaiseksi sai vain kahvin. Mä tilasin oheen vielä shamppanjan; en tiedä miten hyvin se sopii kahvin kanssa, mutta sellainen tapa vain on Pp:ltä peräisin, että jos niin hyvä tuuri käy että lentämään pääsee niin pitäähän sitä shamppanjalla juhlistaa.

Lento kesti 2h20min, hyvä ja kirkas sää koko lennon ajan, paitsi Müncheniin laskeuduttuamme taivas vetäytyi harmaaseen pilviverhoon. Laukkua piti hetken aikaa odotella. Tulopaikkamme oli tietenkin kaikkein kauimmaisessa nurkassa kaikkein kauimmaisessa terminaalissa, joten juna-asemalle oli matkaa.

Olimme yrittäneet vähän etukäteen selvittää, minkälainen lippu julkisiin olisi järkevin, mutta se vaikutti sekavalta. Me oltaisiin PE:n kanssa ostettu lippu automaatista, mutta U pakotti lippuluukulle, josta ostaminen on monin verroin vaikeampaa ja toisekseen kun hän ei itse kielitaidottomana osallistu lipun ostoon mitenkään. Saimme sitten kuitenkin lipun ostettua - saman jonka olisimme ottaneet automaatistakin. Sellaisen ryhmälipun, jolla pystyi päivän verran ajelemaan Münchenin kaikilla neljällä alueella. Se liikeni 23€:lla, joten ei paha hinta, koska pelkästään lentokenttäkin oli 40 minuutin junamatkan päästä keskustasta. Normilippu kentältä keskustaan olisi maksanut 11 € / naama, joten siinäkin mielessä kannatti vähän miettiä mitä lippuja osti. Ainoa, mikä tuotti ongelmaa, oli kun ei tiedetty pitääkö lippu leimata vai ei. Meidän mielestä virkailija sanoi, että lippu pitää leimata, mutta se ei mahtunut mihinkään leimauslaitteeseen, joten jäi sitten leimaamati.

Keskustaan meni junat S1 ja S8. Ne menivät eri reittejä, mutta kestivät yhtä kauan, joten sillä ei sinänsä väliä kumman niistä otti. Junia tuntui menevän usein ainakin päiväaikaan, meidänkään ei tarvinnut siinä montaa minuttia odotella.

Menimme päärautatieasemalle, meidän hotellimme oli n. 800 metriä asemalta. Hotel Andra, Goethestrasse 38. Se oli ollut edukas niin kuin lennotkin, mutta olin edellisiltana katsonut Googlen Street View'stä miltä katu näyttää, että tunnistan hotellin helpommin, ja se vaikutti olevan muslimien ja turkkilaisten alueella. Löysimme kadun yllättävän pienellä sekoilulla. Ihmiset ja kaupat olivat tosiaan mamujen hallinnoimaa.

Hotelli oli täysin huomaamaton, porttikongista piti mennä sisään sisäpihalle, jossa oli huomaamaton ovi. Respa oli toisessa kerroksessa, siellä oli vastassa hyper-ekstroverttiukkeli joka huhuili jo kaukaa "tänne päin", ennen kuin olimme edes näköyhteydessä häneen.

Saatiin kuitenkin huoneet heti, vaikka kello ei vielä 14 ollutkaan. Huone oli pieni, perustasoinen. Ei niin ankea kuin Lontoossa, mutta ei mikään hyväkään. Jätettiin kamat huoneeseen, poistettiin liika omaisuus ja lähdimme kylille etsimään kippolaa, josta saisi ruokaa ja olutta.

Huone ei ihmeitä tarjonnut.

Aika pitkään piti taas kävellä ennen kuin sellainen lopulta löytyi Karlsplatzin kävelykadulta. Oli jo kiljuvat nälät ja janot, joten emme arponeet sen kanssa sen enempää. Ravintola oli täynnä, ja meidät istutettiin homopariskunnan kanssa samaan pöytään. Emme vaihtaneet ainuttakaan sanaa heidän kanssaan.

Ruoaksi tilattiin makkaraa kun kerran Saksassa oltiin ja puolen litran mukit olutta. Kalja oli hyvää, makkarakin vielä meni, mutta se kylmä perunasalaatti - joka oli minusta vain kylmää perunamuussia johon oli saksittu persiljaa, oli karmivaa. Mutta sai sillä nälkäänsä vähän siirrettyä. Kippola oli jättimäisen suuri, ja U ei meinannut löytää enää takaisin pöytään vessassa käynnin jälkeen ellei olisi kiertänyt ulkokautta. Meille ihmettelyä tarjosi tarjoilija, joka kaatoi suuren tarjottimellisen olutta lattialle hajottaen lasit, ja sotkien ihmisten vaatteet kaljalla. Laskussa yritettiin taas kusettaa, tuomalla kokonaan toinen lasku mitä oltiin syöty. Valitettiin. Sen jälkeen ukko toi laskun jossa oli syömämme ruoat mutta mustekynällä oli kirjoitettu 7€:n tarjoilumaksu joten summasta tuli sama kuin edellisessä laskussa. Huh huh näitä.

Lounaalla.

Päätimme ottaa junan pysäkin verran eteenpäin päärautatieasemalle, jossa vaihdoimme S2-junaan ja lähdimme Dachauhun. Helposti kävi lopulta junanvaihto, kun laitureita ei montaa ollut, vaan kaikki junat käyttivät samaa raidetta eroten myöhemmin omille suunnilleen. Piti siis olla tarkkana, mihin junaan nousi, niitä meni kuitenkin varmaan minuutin välein.

Junamatka Dachau'hun kesti puolisen tuntia. Tarkoitus oli löytää sieltä toisen maailmansodan aikainen keskitysleiri. Se ei ollut sellainen leiri kuten vaikkapa Auschwitzin kaltainen tuhoamisleiri, vaan vankileiri poliittisille vangeille jne. Yhtä lailla, karmeuksia varmaan tapahtunut Dachaussakin. Kuolleita oli yli 30 000.

Keskitysleiri ei ollut tietenkään juna-asemalla, vaan sinne piti vielä ottaa paikallisbussi. Aiemmin lentokentältä ostettu lippumme kävi niin Dachaun junaan kuin bussiinkin. Juna-aseman vieressä oli bussilaiturit, josta bussilinja 726 Keskitysleirin ohi (leirin nimi oli saksaksi KZ Gedenkstätte). Haitaribussi olikin jo pysäkillä, mutta piti odotella tovi sen lähtöä. Bussi oli siisti, ja asemien nimet juoksivat näytöllä, ja taisi siellä olla kuulutuksetkin, joten etukäteen jännittämämme bussikierros olikin lasten leikkiä.

Paikallisbussissa on tunnelmaa.

Keskitysleiriin ei ollut sisäänpääsymaksua (en tiedä olisiko se ollut liian absurdia?). Olimme lukeneet opaskirjasta leirin olevan auki iltakuuteen, mutta ilmeisesti se meni kiinni talviaikaan jo viideltä. Kello oli n. puoli neljä, joten ehdimme nopeina kävijöinä tuon vielä kiertämään. Ihmisiä oli muutamia kourallisia.

Dachau'n vartiotorni.
Keskitysleirin juna-asemasta ei ollut paljoakaan jäljellä.
Dachau'n pääportti.

Päärakennus ja yksi parakeista oli säästetty, joskin epäilin sen olleen rakennettu myöhemmin uudelleen. Parakkeja oli kyllä ollut kymmeniä, mutta vain niiden perustukset olivat jäljellä. Itse päärakennus oli siistin näköinen ulkoapäin, mutta sisältä osin karmea betoninen kolossi. Päärakennuksessa oli näyttely jossa oli valokuvia ja kerrottiin mitä kauheuksia täällä oli harrastettu. Sinne oli 12 vuoden suositusikäraja, mutta en mä ainakaan yöuniani menettänyt, tai ehkä mä olen vain niin paatunut ihmisten tekemiin kauheuksiin. Toisaalta U:kin sanoi, että kyllä Auschwitz oli monin verroin kamalampi. Lisäksi vankien parakki makuulavitsoineen näytti ei vain restauroiduilta vaan uusituilta lavasteilta. Mutta, ihan ok kohde kuitenkin, kannatti käydä vaikka ei tuosta voi antaa arvosanaksi enempää kuin 3/5.

Päärakennus.

Päärakennus sisältä.
Päärakennus sisältä.
Parakkien jäännökset.
Säilytetty parakki.
Makkoomispaikka.
Kakkoomispaikka.

Lähdimme valumaan takaisin päin, ja totta kai bussi kurvasi juuri nokan edestä, joten jouduimme odottamaan 20 minuuttia seuraavaa. Sää oli kuitenkin kirkastunut ja aurinko paistoi ja ilma tuntui keväiselle, joten mikäs siinä oli istuskellessa. Silmään pisti myös alueen siisteys; talot olivat siistejä, ei roskia eikä ränsistyneisyyttä. Heti keskitysleirin muurien ulkopuolella nousivat hienot omakotitalot. En sitten tiedä millaista olisi niissäkään asua.

Bussi tuli viimein, ja päätimme vielä käydä eräässä sympaattisessa hotellibaarissa oluella. Tarjoilija sai meidät ylipuhuttua ostamaan Paulanerin Stark-oluet. Se oli liki 8%, mutta ihmeen hyvää verrattuna esimerkiksi niihin IVB-oluisiin mitä Suomessa myydään. Nuppiin se kyllä nousi.

Palasimme juna-asemalle, ja tällä kertaa onni oli puolellamme, koska junaa ei tarvinnut odotella kuin minuutin verran. Seuraava olisi mennyt vasta puolen tunnin kuluttua.

Hotellin lähettyviltä etsimme kaljakauppaa, mutta eihän niissä muslareiden kaupoissa brenkkua myyty. Löysimme sitten kaukaa Lidlin, jossa myytiin jopa kirkkaita viinoja. Ostin sexpäkin olutta, puolen litran pulloja. Ei maksanut kuin reilut 2€. Viinipullo irtosi samaan hintaan. Uskomatonta. Ainoa mikä oli kaupassa miinusta, olivat jonot. Siinä meni varmaan puolisen tuntia jonottaessa! Pahempaa kuin Suomessa pyhäpäivän aattona.

Hotellilla pikalepo + 1 olut naamariin. Kahdeksalta otimme hotellin edestä lennosta taksin, jolla painelimme Marienplatzin lähettyville kävelykatualueelle, jossa meillä oli etukäteen valkattuna kippola Bratwursthertzl. Sen löytäminen ei tuottanut ongelmia, mutta pahaksi onneksi ravintola oli täynnä. Oli lauantai eikä meillä ollut tietenkään pöytävarausta. Kiertelimme lähistöllä olevat muut ravintolat, mutta ne olivat niin ikään täydet. Ehkä noin puolen tunnin päästä päätimme käydä vielä uudestaan katsomassa alkuperäinen kippola, ja hyväksi onneksemme nyt vapautui pöytä juuri parahiksi.

Tarjoilijana oli vanha muija, jonka tukkamalli oli varmasti muotia 80-luvun Itä-Saksassa, mutta ystävällinen hän oli. Tilasimme Schweineschnitzelit. Pihvi oli ok, mutta kylkiäisenä oli taas sitä kamalaa kylmä-perunamuusia jota oli jo lounaallakin.

Ruoan jälkeen käveltiin Marienplatzin juna-asemalle ja ajateltiin suunnata hotellia kohti kun kello oli jo puolimiljoonaa, ja aikainen herätys ja pitkä päivä takana jne. Pääsimme junaan mutta se ei liikkunut mihinkään. Odotimme pitkät tovit, mutta mitään ei tapahtunut. Kysyin laiturilla olevalta vartijalta mikä on meininki, mutta hän ei puhunut muuta kuin saksaa. Päätimme sitten lähteä kävelemään, sillä seurauksella että eksyimme. Mulla on yleensä melko hyvä suuntavaisto - vaikka itse sanonkin - mutta nyt pääsi kaupunkin yllättämään. Piti ottaa sitten lopulta taksi takaisin hotellille, ja voi sitä vittuilun määrää mitä sai tästäkin kuulla. Silti halukkaita suunnistajia ei tunnu muista kuin PE:stä löytyvän.

Marienplatz illan hämärissä.

Eksymispaikka.

Kerta kiellon päälle, ja päätimme käydä vielä hotellin lähellä olevassa Retro-pubissa vetämässä drinksut naamariin. Se olikin turkkilaisalueen ainoa baari.

Unille pitkälti puolen yön jälkeen.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

389# Kippolassa, 3

Pistetään nyt pikainen ravintola-arvostelu, kun kerran kohdalle osui sellainen kippola joka jäi kerrankin mieleen. Huonolla tavalla.

Sellainen löytyy Vantaalta, Flamingosta. Eräänä arki-iltana mentiin isän kanssa tapaamaan veikkaa, joka pyöri täällä päin työkomennuksellaan ja pitihän vatsa saada jollakin tapaa täytettyä. Jo ravintolaa etsiessämme naureskelin, kun ainoa kerta jolloin on kehdannut haukkua tarjoilijalle ruoan huonoksi oli juurikin täällä samalla suunnalla, joskin Jumbon puolella. Mutta että nyt taas.

Ravintolaksi valitsimme Parillan. En muista olenko käynyt siinä aiemmin joskus vuosia sitten, jotenkin paikka vaikutti tutulta. Tarjoilijamies otti meidät vastaan, joskin varoitti jo heti ovella että ruoan tulo kestää 40 minuuttia. No, emme olleet kiireisiä joten ajattelimme että meille jäisi seurusteluaikaa enemmän. Vähän kyllä ihmetytti kuitenkin tilausaika, koska eihän ravintola ollut kuin ehkä kolmasosan verran täynnä.

Katselimme muita asiakkaita, joilla näytti olevan kaikilla jonkinkokoinen sukupuolielin otsassa. Vieläkään ei hälytyskellomme soineet.

Ensimmäiseksi teimme juomatilaukset, jotka jäivät tulematta. Toinen tarjoilija sai nämä sentään tuotua.

Ruoan tulo kesti melkein tunnin. Se oli pelkkä kuiva käppyrä, kuivilla ranskalaisilla. Salaatti ja muut kamppeet olivat jääneet pois. Kutsuimme tarjoilijan uudelleen paikalle. Hän katsoi ruokalistaa, kävi keittiössä, palasi takaisin ja antoi selityksen jostain tavaratoimittajaongelmasta, ja voimme saada hyvitykseksi pienen lusikallisan salaattia. Mitä helvettiä?!? Sanoimme sitten että varmaan olisi syytä huomioida asia ennemmin laskussa.

Ruoka oli täysin luokaton. Täyttä paskaa, niin kuin isämme sanoisi - ja sanoikin. Muut asiakkaat valittivat niin ikään safkoistaan. Mikään ei tuntunut onnistuvan.

Ja kusetusyritys laskussa kruunasi koko aterian.

Onneksi olkoon Flamingon Parilla, huonoin ravintola jossa olen ikinä käynyt. Jos vain voisin antaa miinuspisteitä... mutta 0/5 on tyytyminen. Varmaan kannattaisi ottaa Jyrki Sukulaan ja Kurjat kuppilat ohjelmaan yhteyttä.