torstai 26. helmikuuta 2015

380# Vietnam, 2

24.1.2015, +28 Scattered clouds, Can Tho, Vietnam

(bongatut eläimet: kala, käärme, krokotiili)

Seuraava kohde.

Heräsin vähän ennen viittä, siihen asti olin nukkunut liiankin hyvin. Vähän aikaa pyörin vuoteessa mutta nukahdin uudelleen. 6.45 herätys; päätä särki, oli pakko ottaa burana. Olisikohan ollut rapulaista?

Aamiaiselle ja sitten pakkaamaan kamat kasaan, tänään olisi siirtyminen Can Tho-nimiseen miljoonakaupunkiin - kuka onkaan ikinä kuullut sellaisesta? Huoneissa oli tuholaistorjuja; hänellä varmasti työsarkaa riitti.

Ennen kaupungista poistumista kävimme vielä Sam-kukkulan juurella tsekkaamassa neljä temppeliä. Ne olivat kiinalaistyyppisiä; kanji-kirjoitusta ja silleen. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki.

Hyvin natsasi.

Omituisia pytinkejä.
Olikohan tää se kylpyammevalimo?

Matkustimme bussilla pari tuntia lounaspaikkaan, joka oli samalla krokotiilien kasvattamo. Siellähän niitä oli tuhansittain. Isoja ja pieniä. Aika laiskanpulskeita otuksia. Päätyivät sitten ravintolan pöytään tai vyöksi tms materiaaliksi joka oli kysyttyä, mutta esimerkiksi Suomeen sellaisia kamppeita ei saanut tuoda. Söimme paikassa lounaan; joku tilasi krokotiiltä ruoaksi, itse en tohtinut. Ei ollut kuulemma pahaa, mutta sitkeää.

Krokotiilifarmi.

Kita on japania ja tarkoittaa pohjoista.
Jossain Chau Doc'n ja Can Tho'n välillä.

Ajoimme vielä 1,5 tuntia eteenpäin ennen kuin saavuimme Can Tho-kaupunkiin. Minä torkuin kyllä osan matkasta, sen verran väsytti. En ymmärrä miten Pekkis voi olla niin herkkäuninen; ei ollut tietysti nukkunut paljoakaan viime yönä, koska liikenne oli häirinnyt, tokkopa sai bussissakaan levättyä.

Ennen hotellia pysähdyimme vielä tienvarsikojun luona katsomassa paikallisten herkkujen myyntiä. Ukkelit myivät terraariosta käärmeitä, riisipelloilta hankittuja keräilyotoksia, vaan taisipa olla viljeltyjä käärmeitä myös. 10 dollaria / kilo. Eipä tainnut kukaan ostaa.


Käärmeviinaa.
Käärme ilman viinaa. $10 / Kg.

Hotelli oli vähän Can Thon kaupungin ulkopuolella, rauhallisella alueella. Täällä ei liikenne häirinnyt. Hotelli myös vaikutti varsin siistiltä ja uudelta. Toki liskovaroitus se oli täälläkin.

Kävimme tekemässä pienen kävelyretken lähitienoille. Kauppaa ei löytynyt mistään, ja nekin juomakioskit mitä löysimme, meidät ajettiin pois. Ilmeisesti ei naama miellyttänyt. Kukaan paikallisista ei puhunut sanaakaan englantia, eivätkä sitä ymmärtäneet. Pitkän matkan päästä löysimme lopulta kioskin, jonka nainen suostui myymään pari olutta. Näytti kassasta seteleitä, joita halusi kaljoistaan (25 000 dongia). Yritimme käydä myös baareissa, mutta kukaan ei myynyt olutta. Siinä oli myös aina oma ohjelmanumeronsa esittää pantomiimina mitä juomaa baarista haluaisimme. Myöhemmin havaitsimme tehokkaaksi keinoksi näyttää kamerasta kaljatölkin kuvaa.

Paikalliset päräyttivät mopoilla suoraan sisäkahviloihin, se tuntui hieman oudota. Toisaalta, eipä täällä niin pientä tilaa ole tullut vastaan, johon ei mopolla pystyisi ajamaan. Viimein eräs poliisi tuli saattamaan meidät kädestä pitäen baariin, joka olikin eurooppalaisin baari tällä reissulla.


You said that...

Hotlassa kävin suihkussa. Olin valittanut safetyboksista, edellinen vieras oli säätänyt sen niin ettei sitä voinut enää käyttää. Sitä piti tulla jonkun katsomaan managerin kanssa, vaan eipä näkynyt. Kävin vaihtamassa myös hieman rahaa respassa.

Hotellihuone oli kerrankin siisti.

Seitsemältä meillä oli taas yhteinen illallinen. Ne ovat vähän kiusallisia, koska ateria jaetaan pöytäseurueen kesken, eikä ruokaa ole siinä määrin mihin me länkkärit olemme tottuneet. Opas istui pöydässämme, pääsin kysymään miksi paikallisväestön näkee harrastavan slaavikyykkyä niin usein. Opaskin on laittanut sen merkille, vaikka kuulemma Kiinassa sitä tehdään vielä enemmän, hän on nähnyt porukan jopa nukkuvan kyseisessä asennossa. Se vaatii kuitenkin harjoittelua pienestä pitäen, että siihen pääsee sisään.

Päivällisen jälkeen kävin kysymässä pyykkäysmahdollisuudesta. Se oli helvetin kallis, mutta pakkohan se oli laittaa vaatteet pesuun, en mä nyt viitsi paskasissa vaatteissakaan kuleksia. Pakkasin vaatteet kangaskassiin ja jo käytävällä joku ukkeli kyseli laundry service-halukkuudestani osoittaen pyykkipussiani. Sieppasi sitten pussin itselleen ja kysyi olenko Suomesta ja sitten kaikki oli kuulemma ok :D Jäi hieman härötunnelma, mahtaako Björn Borg- kalsarini enää palata minulle.


Jotain tuttua tässä on.

Sitten kävimme kävelemässä vielä joenrantaa, kävimme viereisessä baarissa kaljalla. Täälläkään kukaan henkilökunnasta ei osannut sanaakaan englantia. Näytimme kaljan kuvaa, mutta ukko höpersi vain "co, co" tms. Myöhemmin ymmärsimme, että tarkoitti ilmeisesti jäitä.


Auringonlasku Can Tho'ssa.

Vieressä istui iso vietnamilaisporukka syömässä ja ryyppäämässä. Olimme jo aiemmin nähneet erään vietnamilaisukon talutuskunnossa, ilmeisesti viinapää ei ollut parhaimmasta päästä. Silminpistävin röyhkeyden merkki oli seurueen kova rykintä ja syljeskely ympäriinsä, vaikka kyllähän näistä meteliäkin lähti. Tarjoilijaväki oli myös todella outoa. Kun tuli laskun maksamisen aika, yksi laski laskun ja toi sen puoleen väliin, jossa antoi sen toiselle tarjoilijalla ja tämä toi sen pöytään. Kun annoimme rahat, tarjoilija haki ja vei sen jälleen puoleen väliin josta toinen tarjoilija vei rahat jollekin isommalle kiholle joka laski rahat. Ja sitten taas vaihtorahojen kanssa sama homma. Voisikohan tuota tehostaa jotenkin tuota toimintaa?

Sen jälkeen hotellilla vielä pieni setti surffausta. Aamulla oli mielettömän aikainen herätys, joten yritin päästä aikasin makkoomaan.

maanantai 23. helmikuuta 2015

379# Cambodia 8 - Vietnam 1

23.1.2015,  +27 Clear, Chau Doc, Vietnam

(eläimet: sammakko, gekko) 

lähdetkö kauas
meetkö niin pitkälle kuin kotoas vain voit
kuinka sun käy ihminen hauras
vielä sun itkus öisin korvissani soi
ja vaikka joskus vaarallinen
on matka silti ihmeellinen

Siirtyminen Chau Dociin, Vietnamiin.

Yli viikko oltu jo reissussa, mutta menee tämä tästä. Heräilin vähän ennen seitsemää, en saanut enää nukuttua. Tänään olisi lähtö vasta vähän ennen yhtätoista, ja aamun tarkoitus oli vain käydä syömässä aamiainen. Sinne suunnistimme puoli yhdeksältä, jota ennen olin ehtinyt jo surffaamaan netissä ja käymään suihkussa jne kyllästymiseen asti.

Aika paljon amerikkalaisia laivaston sotilaita oli hotellissa, en tiedä mitä ne täällä toimitti. Vastapäätä oli toki Yhdysvaltain lähetystö, mutta ei kai tämä mikään Nato-maa ole enkä tiedä mitä intressejä heillä muutenkaan täällä oli. Enpä kehdannut kysyäkään. Sinipaitamiestä ei näkynyt.

Aamiaisen jälkeen lähdin käymään kaupassa. Totta munassa vesipullon osto unohtui, ja juuri sitä kun olin lähtenyt hakemaan. Kaikkea muuta tuli toki ostettua. En jaksanut enää palata hakemaan; matka ei ollut pitkä mutta siinä pitää ylittää pari hengenvaarallista katua ja torjua förärien yritykset. Pakkasin kamat ja odottelin että kello tulisi yksitoista. Tänään oli siirtyminen Vietnamin puolelle.

Bussi tuli sovittuun aikaan noutamaan. Viiden minuutin matka venesatamaan, jossa saimme vähän aikaa lauttaa odotella. Edellinen kuorma purkautui veks ja menimme sisään ja laiva lähti samantien. Se oli buukattu pelkästään meille, ei siihen enempää olisi mahtunutkaan.

Ensiksi 2,5 tunnin matka Mekong-jokea pitkin etelään, rajantarkastusasemalle. Sain vesipullon ja tilasin oluen ja retkilounastakin tarjottiin. Se oli sen tasoinen safka, että ihme jos ei vatsatauti iske. Eiköhän ne tarjottimetkin huuhdeltu suoraan Mekongissa.

Tuntemattomat varpaat Mekong-joella.

Joenrantakämppiä.
Lossi.

Rajalla kävimme ensin Kambodzan puolella poistattamassa Departure cardit passista ja ottamassa poistumisleimat. Sitten Vietnamin puolelle, siinä kesti vähän aikaa, mutta venekuskit hoisivat leimatuksen sillä välin kuin olimme kahvilassa kaljalla. Kuskit kävivät myös tankkaamassa laivansa; Vietnamin puolella oli halvempaa bensaa.


Raja-asema Vietnamin ja Kambodzan välillä.
Mekong.

Vielä tunnin venematka Chau Doc-nimiseen vietnamilaiseen kaupunkiin. Hotelli oli Mekongin sivujoen rannassa, hotellilla oli oma laituri. Kaupungin koosta ei ollut juurikaan hajua, taisi olla ainoa hotelli tässä kaupungissa.

Saimme huoneet pääkadun varresta, joten liikenteen meteli oli infernaalinen. Täällä ei tule varmasti nukuttua sekuntiakaan? Lisäksi huome oli erittäin kuuma. Muutenkin koko päivän oli saanut hikoilla, kun olimme pukeutuneet farkkuihin ja vene ja rajanylityspaikka oli turkasen kuumia paikkoja nekin. Lisäksi myös netti oli kuulemma poikki koko kaupungista, eikä tiedetty koska se saadaan kondikseen.

Chau Doc, Vietnam.

Hotellin ikkunasta.

Heitimme kamat sisälle ja lähdimme hieman kävelemään kylille. Markettialue oli ahdas, ja sitä ei pysty uskomaan mihin kaikkialle ihminen voi mopolla ajaa. Sanotaan nyt vaikkapa kauppahalliin. Ei sitä voi tajuta. Kaupunkilaiset eivät varmaankaan näe kovin usein länkkäreitä, sen verran usein huutivat "helloa" ja tirskuivat päälle (yrittämättä kaupata mitään). Tuntui että oli vielä paskaisempaa ja vielä hullumpaa kuin Kambodzassa. Eittämättä tuli tunne, että nyt ollaan hyvin kaukana kotoota.

Rahaa olimme kokeilleet vaihtaa respasta, ei kuulemma ollut mistä vaihtaa ja mies oli hyvin vastahakoinen neuvomaan meille rahanvaihtopaikkaa - pyysi odottamaan seuraavaan päivään jolloin saisivat rahaa - mutta löysimme Western Union-pankin ja vaihdoimme 60 taalaa mieheen. Meistä tuli hetkessä miljonäärejä. Rahanvaihtajakin ihmetteli meitä, ja arvuutteli meitä puolalaisiksi. Hyvä veikkaus. Valkoinen iho ja kummallinen kieli ja ryssän ulkonäkö.

Palasimme hotelliin, testasin suihkun. Heikkotehoinen, mutta kuitenkin siistein osa hotellihuoneesta. Huoneessa oli varoituslappu gekko-liskoista ja kas, heti sen luettua seinällä kiipeilikin paikalle yksi veijari. Mentiin PE:n kanssa drinksuille, sai kaksi juomaa yhden hinnalla. Hinta oli 111 000 dongia. Paukut naamariin, istuttiin parvekkeella terassilla ja hyttyset hyöri ympärillä. Malariahyttyset tulevat juuri pimeällä, päivävuoroa tekevät dengue-hyttyset. Istuimme toisen suomalaisparin kanssa, joka kertoi nähneensä torakoita. Mun piti äkkiä palata takaisin huoneeseen sulkemaan laukut; vahinko lienee jo tapahtunut ja tuliaiset kotiin hankittu.


Liskovaroitus.
Siinähän semmoinen kehveli meneekin.

Illastettiin yhdessä koko porukka. Ihan ok ruokaa. Siihen varmaan toista tuntia menikin. Vähän mua arvelutti syödä jälkkärijäätelö, mutta pakkohan se oli. Onhan siinä sitten koko muukin jengi vatsataudissa.

Illallisen jälkeen mentiin vielä PE:n kanssa kylille. Tori oli lopetettu ja meininki hiljentynyt. Etsittiin baaria ja lopulta löydettiin muovituolibaari, kaksi pöytäkuntaa. Juotiin kaljat torakoiden hyppiessä jaloissa. Takaisintulomatkalla epämääräinen hyyppä seurasi meitä tarjoten kyytiä, massagea ja bumbumia. Hotellilla vielä parit gintonicit unilääkkeeksi. Arvelutti kyllä nukkuminen moisessa eläinterraariossa.

Kuu.

perjantai 20. helmikuuta 2015

378# Cambodia, 7

22.1.2015, +30 Scattered clouds, Phnom Penh, Cambodia


Heräsin jostain syystä viiden ja kuuden välillä enkä saanut enää nukutuksi ollenkaan. Aamiaiselle 7.30. Sinipaitamies etsi onneksi tänä aamuna uudet uhrit kenen pöytään meni. Me katselimme ikkunasta apinoita, jotka tonkivat pihan roskiksia. Löydettyään jäätelöpaperin ne muutamalla liikkeellä nousivat katolle turvaan lipomaan näitä kallisarvoisia aarteitaan.

Rohmuaja hotellin roskiksessa.

Puoli yhdeksältä lähdimme ensin Choeung Ekiin, eli n. 15 km Phnom Penhin eteläpuolella olevalle "Killing Fields"-alueelle. Kambodzan kommunismiaikaan vuosina 1975-1979 tämä toimi joukkohautapaikkana. Vangit olivat saaneet tuomionsa ja heidät tuotiin tänne viimeiselle matkalleen; heille ei kerrottu että tuomiona on kuolema, heidät vain siirrettiin uudelle työleirille ja päästettiin päiviltään. Luoteihin ei ollut varaa, vaan heidät tapettiin hakkaamalla. Lapset hakattiin jaloista kiinni pitämällä kuoliaaksi puun runkoa vasten, aikuiset tapettiin lyömällä hakulla päänuppiin.

Choeung Ek.
Yksi Choeung Ek:n joukkohaudoista.

Pikkulapset hakattiin puuta vasten kuoliaaksi.

Katsoimme videon salissa jossa kerrottiin pääpiirteittän tapahtumista, vaikka aiheeseen olinkin jo aiemmin tutustunut. En nyt muista kuinka monta tuhatta pääkalloa tai ruumista täältä on löydetty, mutta edelleen sadekauden aikana esiin putkahti hampaita ja mikseipä luun sirpaleitakin. Puistattava ajatus. Tietyt maamerkit kuten puut olivat edelleen olemassa, joita vasten oli aikoinaan tapettu ihmisiä. Nyt se tuntui mahdottomalta.

Elokuvasalin etiketti.

Jätin mahdollisuuden koskettaa toisen ihmisen sääriluuta käyttämättä.
Kalloja.

Hautuumaavisiitin jälkeen otimme bussin ja lähdimme Tuol Slengin vankilaan (S-21 kavereiden kesken), joka oli ennen kommunistien tuloa ihan normaali koulu, mutta muutettiin sitten punakhmerien kaudella ns. kuulusteluvankilaksi. Ihminen pidätettiin ja kun hänet oli kerran pidätetty niin se tarkoitti,että hän oli samalla myös syyllinen - koska virheitä ei tehty - ja tuomiona oli kuolema. Ainoa mikä piti saada selville oli mihin hän oli syyllistynyt. Ja sehän kävi niin, että ensin vanki tuotiin vankilaan; hän sai olla "rauhassa" pari päivää, ehkä pari viikkoa ennen kuin häntä kuulusteltiin; käytiin läpi koko elämä. Kun oli kuulustelu, aloitettiin kidutus ennen kuin vanki kertoi mitä hänen haluttiin kertovan. Ja sen jälkeen henki veks.

Vankilan käytösetiketti.
S-21 vankila. Vankien päät dipattiin saaveihin.

"Luksusselli" S-21 vankilassa.
Vankilaosasto.

Entä sitten vartijat? Olivat yleensä entisiä punaisia khmerejä ja joutuivat itse tuomiolle. Jos suostuivat vartijaksi ja tappajaksi, saivat kolme kuukautta lisäelinaikaa, ennen kuin he päätyivät itse kuopan reunalle. Kylmää peliä, sano.

Tsekattiin sellit läpi, vankien kuvia, kidutuksenkin jälkeen. Ne olivat tosiaan aika häiritseviä. 7 ihmistä taisi lopulta selvitä 15 000 vangista. Yksi selviytyjistä oli nytkin alueella elämänkertaansa myymässä. Vanha mies oli tietenkin jo hän.

S-21 vangit kuvattiin ennen tuomion täytäntöönpanoa.

Normiselli.
Mitähän kaikkea tuokin saavi on ollut todistamassa.
Kuvituskuva vankilan oloista.
Heti vankilan muurien ulkopuolella kohosivat asunnot.

Palasimme keskustaan. Käytiin syömässä lounaan Titanicissa, samassa ravintolassa jossa olimme PE:n kanssa käyneet syömässä jo Phnom Penhiin tullessamme. Ihan hyvä ruoka oli tälläkin kertaa.

Sen jälkeen lähdimme kävelemään iltapäivän kuumuudessa kohti Phnom Penhin ainoaa pilvenpiirtäjää. Siellä piti olla baari huipulla ja ajattelimme jos näkisimme kunnon maisemat. Paikallisopas sanoi että oli avattu viime vuoden lopulla. Kolmelta eri virkailijalta kysyimme, mutta saimme vastaukseksi että se avataan "piakkoin", joten emme päässeet sinne, valitettavasti.   

Palasimme hotelliin viettämään pienen tauon. Menin nukkumaan ja nukuin heti reilun tunnin, ja olin pitkään uninen sen jäljiltä. PE tuli kuitenkin herättämään kävelylle. Kävelimme jokirantaan, ja kävimme parilla paukulla baarissa. Sen jälkeen hotelliin suihkuun; purin vähän kamerasta kuvia ja surffailin netissä.

Paikallisbussi.

Puoli kahdeksalta menimme syömään. PE oli varma, että sai kanastaan ruokamyrkytyksen. Mä tilasin pizzaa; ei se ollut hääppöistä mutta tulipahan testattua kambodialainen pizza, arvosana 2/5. Ihan pakastepitsen makuinen. Pohja oli kuin pullaa.

Ei päästykään pilvenpiirtäjään tällä kertaa.

Kulkurin iltakalja.

Kävimme vielä muutamilla drinksuilla, ennen kuin otimme tuktukin ja palasimme hotellille. Koitimme vielä päästä hotellin baariin, mutta siellä meitä ei palveltu, joten yhdentoista jälkeen huoneeseen. Harmitti kun ei ollut mitään juomisia.

Yksi asia mitä ollaan ihmetelty on se slaavikyykkyjen määrä minkä täällä näkee. Mä tiedän että Pohjois-Koreassa sitä harrastetaan ahkeraan, mutta että täälläkin? Eli kadulla "hengaillaan" kyykkyasennossa niin, että perse melkein koskettaa maata. Luulisi sen väsyttävän jalkojakin jo? Se ei ole siis pelkkä asento, vaan tapa viettää aikaa. Siihen voi yhdistää muutakin aktiviteettia: seurustelua, tupakointia, uhkapelaamista tai vaikkapa kadun lakaisua. Mutta mitähän järkeä tässä on?

Toinen omituinen asia on estoton kuseskelu miesten toimesta kaikkialle. Ei haittaa vaikka olisi miten paljon ihmisiä ympärillä ja tätä siis tekee ihan poliisitkin. Outoa.

tiistai 17. helmikuuta 2015

377# Uunisaari

15.2.2015, -5, clear, breezy


Näppärästi ei päästä aasinsiltaa pitkin Kambodzasta hyiseen Uunisaareen, mutta ehkä polttoonisiltaa käyttämällä. Tehdään nyt välipostaus liittyen teemaan Hesan edustalla olevat saaret ja tällä kertaa teemme talvisen vierailun kivennakkauksen päähän Kaivopuistosta.

Kesäsinhän Uunisaareen pääsee laivalla Kaivopuistosta. Etäisyys mantereesta Uunisaareen ei tosiaan ole varmaan kuin satisen metriä. Talvella väylään rakennetaankin ponttoonisilta, mitä ei siis kesäisin pystytä veneliikenteen vuoksi pitämään.

Silta yli synkän virran.
Kahvilarakennus ja jäinen polkunen.

Vaikka paljasjalkainen hesalainen olenkin niin en muista koskaan käyneeni Uunisaaressa, mutta mielenkiinto on herännyt erään valokuvablogin ja toisaalta muutaman uutisen välityksellä, joten laitoin tällä kertaa jo hyvissä ajoin syksyllä puhelimeeni muistutuksen vierailukohteesta. Ehkä paikka olisi vaikuttavimmillaan myrskyllä, kun aavalta mereltä käyvät tyrskyt ja mainingit iskisivät rantakallioihin, mutta päätimme Pp:n kanssa sittenkin valita aurinkoisen ja kirkkaan helmikuisen sunnuntain. Saman idean olivat toisaalta saaneet useat muutkin. Me kävimme retkeilemässä päiväsaikaan kun jotain ehkä päivänvalossa näkisin, mutta en malttanut olla miettimättä näkyykö talvisin Uunisaareen auringonlasku niin, että tulipallo laskeutuu mereen? Ehkä ei.


Näkymä kohti etelää.
Rantakalliota.

Mitä Uunisaaressa sitten on? Itse asiassa Uunisaari on Uunisaaret, johon kuuluvat Eteläinen ja Pohjoinen Uunisaari sekä erillinen Liuskasaari, jotka yhdistää pieni silta sekä erillinen aallonmurtaja. Kahvila, jonka palveluja emme tällä kertaa käyttäneet. Sileiksi hioutuneita kallioita. Jumalattoman kylmä + viima, mutta ei juuri lunta, eikä jäätä meressä muuten kuin kävelypoluilla liukkaaksi hioituneena oikein paljon. Jumalattomasti ihmisiä ja koiranulkoiluttajia. Avantouintipaikka ja pääsimme jopa todistamaan kahden pähkähullun edesottamuksia tämän harrastuksen parissa. Paikka, jossa pystyi bongaamaan Tallinnaan lähtevän lautan virheetöntä menoa, sekä helikopterista laskuvarjohyppyjä tekeviä sankareita. Aaltojen liplatusta ja auringon silta kirkkaassa merivedessä.

Hyinen avantouintipaikka.

Laituri.

Kyllähän tuon nyt bongasi ja ehkä olisi syytä saada mielikuva myös kesäisestä Uunisaaresta, jolloin paikka on todennäköisesti aivan toisenlainen. Mutta varsin pienihän tuo on ja äkkiä kierretty, eikä missään nimessä paini samassa sarjassa Suomenlinnan (joka on ehdoton suosikkipaikkani Hesassa) tahi Kuivasaarenkaan kanssa. Arvosana ehkä 2/5.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

376# Cambodia, 6

21.1.2015, +31 clear Phnom Penh

(bongatut eläimet: lepakko, torakka, rotta)

Nukuin kuin tukki ja olisi tehnyt mieli jatkaa vielä unia, mutta ei auta, klo 6.45 herätys ja puolen tunnin päästä aamiaiselle. Aluksi oli taas hukassa kun uusi hotelli jne, että miten aamiaissalissa käyttäydytään, mutta selvisi se sitten pikkuhiljaa. Täällä oli omeletin paistajakin; mä en uskaltanut sitä vielä ottaa, Pekkis otti. Ehkä mä katon, tapahtuuko sille mitään.

Sinipaitamies liittyi aamiaispöytäämme ja melkein myöhästyimme kun niitä juttuja kuuntelimme. Hädin tuskin ennätin käymään vessassa ja haalimaan kamat kasaan, ennen kuin puoli yhdeksältä lähdimme ensin viereiselle Phnom Penh-kukkulalle (phnom tarkoittaa kukkulaa, ja Penh ilmeisesti oli naisen nimi joka kukkulalla olleen temppelin perusti ja pikkuhiljaa kaupunki alkoi rakentua tämän ympärille - nykyisin siis 2,2 miljoonaa asukasta). Buddha-temppeli kierrettiin läpi, siellä oli arvokkaita esineitä, umpikultaa olevia patsaita jne. Yksi lauma aasialaisia turisteja oli siellä meidän kanssa. Kengät piti jättää ulkopuolelle ja kävellä sukkasiltaan. Oli siellä joku rituaalikin menossa, joku virkaa tekevä pientä rahaa vasten suihkautti jotain ainetta päälle ja teki jonninlaisen siunausrituaalin. Pojat myivät ulkopuolella dollarilla lintuja häkistä; tarkoitus oli ottaa ne käteen ja päästää vapauteen. Jonkinlainen rituaali ilmeisesti tämäkin. Myöhemmin kun linnuille tuli nälkä, ne palasivat poikien luo uudestaan syömään (ja jäivät siis taas odottamaan vapautusta). Kuvata ei saanut.

Suitsukkeen käryä ja slaavikyykkyä.
Suppilomiehelle jätetty vesipullo uhrilahjaksi.

Sitten jatkoimme bussilla pienen matkaa eteäpäin ja saavuimme kuninkaan palatsiin. Se oli tietysti hienon ja arvokkaan näköinen. Liput olisivat maksaneet 25 000 rieliä, eli 6 $, aika kallista. Lippu liehui salossa, joten kunukin oli paikalla. Kaikkea ei saanut kuvata täälläkään. Hautamausoleumit olivat komeita, joku temppelikin oli. Ja kuuma.

Kununlinna.
Kununlinna.

Seuraavaksi kansallismuseoon, jossa oli tietysti vanhoja patsaita ja kippoja ja kappoja. Kyllä ne läpi katseli, mutta meni oikeastaan istuskeluksi se homma, jalkoja jo väsytti. Siitä jatkoimme lounaalle, jossa tarjolla oli rapukeittoa, kevätkääryleitä, riisikakkuja alkupalaksi, kanaa ja kala-amokia (perinneruokaa) pääruoaksi ja hedelmiä jälkkäriksi. Siitä ei tarvinnut tällä kertaa mitään maksaa, paitsi juomista. Otin turvallisesti olutta.

Otimme bussin ja suuntasimme markkinoille. Se oli varsin kuuma paikka; tuktuk-kuskeja oli rasittavuuteen asti, ja jos joutuu sekunnin välein sanomaan, että en halua kyytiä minnekään, ja vielä niin että toinen kuski näkee kieltäytymisen ja silti kysyy uudelleen tarvitsenko kyytiä, niin se alkaa ärsyttämään jossain vaiheessa.

Myyjät olivat sinällänsä ok, eivät tuputtaneet. Tinkiä piti tietysti hieman. PE:lle saimme muin, laturin kännykkään ja paidan, mutta mä en löytänyt mitään. T-paitoja etsin, mutta suurin koko oli large, joka meidän maassa menee tuskin ala-asteikäisellekään. Se vähän masenti.

Opas lahjoi liikennepoliisin pysäyttämään liikenteen, jotta saimme bussin lähelle toria ja matkustajat kyytiin. Kertoi samalla juttuja, että kambodzalainen poliisi on parasta mitä rahalla saa. Ja mitä korruption tasoon tulee, niin tavallista on että poliisi pyrkii usein pysäyttämään ulkomaalaisen mopoilijan ja ukottaa hieman rahaa. Toisin sanoen, jos pystyy pakenemaan niin ettei poliisin päälle tarvitse ajaa niin hyvä, mutta jos ei pysty pakenemaan niin ensimmäiseksi pitää sammuttaa mopon moottori ja ottaa avaimet pois. Jos näin ei tee vaan poliisi joutuu sen tekemään, niin on kusessa. Seuraavaksi poliisi ilmoittaa liikennevirheen mihin ollaan syyllistytty (joka tuntuu irvokkaalta tällaisessa liikenteessä) ja sitten sovitellaan sakon hinta. 10 taalaa on naurettavaa, 20 taalaa ryöstö. Normisakot ovat 2-5 dollaria.

Palasimme hotelliin. Lämpöä oli 31 astetta ja aurinko paisteli mukavasti. Hetken aikaa lepäsimme hotellilla ja join siinä kahvitkin. Sen jälkeen lähdimme vielä PE:n kanssa kävelylle. Kävelimme jokirantaan ja ylitimme pari hengenvaarallista katua. Pussikaljamyyjiä ei näkynyt joten menimme baariin, joka oli täynnä länkkäreitä. Sijainti oli kuitenkin mukava ja siinä oli kiva katsella liikenteenvirtaa. Edessämme istuvilta tanskalaisilta loppui rahat kun olivat laskua maksamassa, ja myyjä meinasi saada hepulin. Meiltä puolestaan yritettiin kusettaa 5 dollaria (maksoimme kympin setelillä ja saimme takaisin vain dollarin ja rielejä, mutta kun huomautimme asiasta niin vitonen tuli kyllä heti mutta kusetustahan tuo on. Jos emme olisi olleet joviaaleja niin jätkä olisi pitänyt kylmästi jättää tipittä.

Kävelimme takaisin hotelliin, jossa kävin suihkussa ja lepäsin hetken. Sitten lähdimme pienellä porukalla teatteriin tuktuk-kyydillä. Sinipaitamiestä sai vähän aikaa odotella, ilmeisesti opas kävi hänet hakemassa huoneestaan, ja tuli sitten meidän tuktukiimme. Ihan ok sen kanssa oli jutella, mutta kyydin päätteeksi haukkui meitä sille kuskille?

Teatteri puolestaan oli kallis, liput maksoivat 14 taalaa (ryhmäalennuksella), ja oli tekstitetty englanniksi. Se oli juurikin niin outo kun kuvitella saattaa. Ulkoilmateatteri, jossa piti väistellä pään yli lentäviä lepakoita. Juonikin oli hyvin sekava. Päänaisnäyttelijä oli kyllä erittäin kaunis nuori neito, joten siitä propsit. Kamalinta oli kivenkovat penkit; mun perse puutui niissä jo viiden minuutin istumisen jälkeen. Esitys kesti ehkä 75 min.

Teatterissa. Huono valoitus ei tee oikeutta kauniille naispääosan näyttelijälle.

Sen jälkeen etsimme syömäpaikkaa pienen tovin. Näimme sinipaitamiehen iskeneen itselleen naisen, he kävelivät käsi kädessä. Nainen oli ainakin viisikymppinen, aika tumma, ei kuitenkaan paikallinen kamerasta päätellen. Uskomaton ukko.

Löysimme ruokapaikan, jossa oli varmaan 15-vuotias harjoittelija tarjoilijana. Sekoili kovasti. Ruoka ei ollut kaksista mutta jumalattoman halpaa se taas kerran oli. Toivottavasti ei tullut vatsatauti. Sen jälkeen kävelimme hetken kohti hotellia, poikkesimme vielä drinksuille baariin, jossa oli tämän reissun siisteimmät vessat. Tarjoilija ihmetteli, miksi tilasimme paukut ilman jäitä. Mutta luin jostain, että vain sylinterinmallisia jäitä voi juoda, koska ne tulevat tehtaalta eikä niitä ole tehty hanaveteen. Semmoisen kysyminen olisi liian haastavaa.

Kisse.

Meillä oli vielä runsas 1,5 kilometriä käveltävää. Äijät tarjosivat tuktuk-kyytejä (sitä mä kaikkein eniten ihmettelen, että eikö niille ole yhtään järkeä suotu? Jos mä tutkin ravintolan ruokalistaa niin tällainen föräri tulee kysymään "tuktuk sir?". En kai mä nyt ravintolan ruokalistaa tutki jos olen kyytiä vaille??), huumeita, hierontaa, huoria, poliisin virkamerkkejä ja mitä vielä. Erästä hedelmäkojua ohittaessamme en voinut olla kiinnittämättä kauniin naismyyjän minihamoseen; hänkin ryhdistäytyi meidät huomatessaan, ja hedelmien kauppaaminen muuttuikin äkkiä joksikin henkilökohtaisemmaksi. Ja kun nainen sai meidät hiljentämään vauhtia niin pian oli koko naisarmeija kimpussa ja vain vaivoin pääsimme pakoon.

Kotimatka teki muutenkin pahaa, koska kadulla näki kokonaisia perheitä jotka olivat levittäneet vain maton katukivetyksille ja siinä koisasivat liikenteen melussa niin pienet vauvat kuin vähän suuremmatkin. Jatkossa kannattaisi ottaa tuktuk lyhyille matkoillekin jo pelkästään sen vuoksi, ettei tarvitsisi näitä katsella.

Hotellilla vielä muutama rentouttava viskipaukku ennen kuin nukkumaan puolen yön jälkeen.