tiistai 30. joulukuuta 2014

368# Joulun jälkeistä eloa

Joulu se taas kerran otti ja meni. Tuntui jopa ihmeen pitkälle, kun sai näppärästi jatkettua vapaita viikonlopulla joulunpyhien jälkeen.

Sitä mä aina oon ihmetellyt, että miksi jotkut ottavat välipäivät vapaaksi? Saahan siinä tietenkin pidemmän vapaan töistä ja ymmärrän jos on pieniä lapsia joille ei hoitopaikkaa tms löytyisi. Mutta että ihan sinkutkin. Silloinhan töissä on hiljaista ja saa olla rauhaksiin, järkevämpi lomailla sitten kun on taas kiirusta ja kaikki paikalla.

Paitsi että meillä ei ole ollut hiljaista. Kiirusta pukkaa. Tulis jo se tammikuu.

Joulu kyllä meni ihan hyvin ja sai rentoutua. Ruoka oli tietysti pahaa, kuten jouluruoka nyt on. Perinneruoat ovat aina pahoja. Pääasia olisi syödä hyvää ruokaa riittävästi, ei pahaa ruokaa sen verran, että hengissä pyhien yli säilyy.

Tässä onkin kätevä aasinsilta laihikseen; mä olin jo heittänyt sen suhteen pyyhkeen kehään, vaikkakin joulupukki toi minulle aktiivirannekkeen, joka motivoi räntäsateessakin tekemään lenkin, raskaan työpäivän jälkeen. Silti oli yllätys, kun päätin piruuttaan käväistä vaa'alla. Ihannepaino saavutettu, 10,3kg 9,3 kg lähtenyt painosta pois. Vaikka ollut joulu ja kaikkea, en ole juuri lenkkeillyt ja viinaksiakin tullut juotua. Hetken ajan jopa luulin ylittäneeni kymmenen kilon rajan, mutta ei sentään. Tarkistus logitiedosta osoitti, että lähtöpaino olikin kilon verran vähemmän mitä muistin. Miten masentavaa.

Mutta Fitbit-aktiivirannekkeesta olen iloinen. Mä tykkään datasta, datan käsittelystä ja analysoinnista. Syömisten ja juomisten kirjaaminen olisi liikaa vaadittu, niin tarkkaa ruokavaliota minäkään en jaksa noudattaa että kaikki suupalat kirjaisin ylös. Mutta kävellyt askeleet ja matkat saa näppärästi esiin, voi luoda omia harjoitteita jolla saa reitinkin kartalle gps:n avulla. Hyödyllistä on seurata myös nukkuma-aikoja; ranneke analysoi paitsi sängyssä vietetyn ajan, myös unen laadun / nukutun ajan. En tiedä miten tarkka tuo loppujen lopuksi on, mutta aivan riittävä minulle. Ohjelmistoa käytän älypuhelimella, mutta saa tuon toki tietokoneellekin, joskaan käyttöliittymä ei niin hyvä ole kuin puhelimella.



Kuvankaappaus älypuhelinsoftasta.



Mutta joo, ei kai siinä. Päiväkin on tainnut pidentyä jo 7 minuutilla, joten valoa päin. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut tavoitteen saavuttamisesta!
    Tommoinen ranneke olisikin kätevä töissä. Siellä kun tulee käveltyä paljon. Jo pelkän osaston käytävät ovat tosi pitkät + päälle reissut ympäri ison talon.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan tavoite ei täyttynyt mutta täytyy tyytyä tähän. Kun vaan saisi pidettyä homman kurissa... ranneke on hyödyllinen juu, suosittelen.

      Poista