sunnuntai 30. marraskuuta 2014

364# Laihis, 3

Viime viikon epäonnistuminen harmitti yhden päivän, mutta sen jälkeen pääsi ihan hyvin taas laihismoodiin. Tiistaina, torstaina ja perjantaina tuli käveltyä urhoollisesti töistä kotiin, lauantaina ja sunnuntaina tuli ehkä himmailtua palauttavaa liikuntaa. Salaattipäivällisiä tuli syötyä mukavasti, ja varsinaiseen syöpöttelyyn sorruin vasta lauantaina, kun Pp oli virittänyt ansan valmistamalla maailman parasta makaronilaatikkoa.

Arkilounas.

Sen mä olen tässä huomannut, että paskalla täytyy käydä vain joka toinen päivä. Outoa. Muuten tuntemukset vatsassa ja pyllerissä ovat säilyneet ennallaan, valitettavasti. Mutta ehkä semmonen yleisfiilis ja energisyys on viime aikoina parantunut? Vaikea sanoa, koska se on tapahtunut niin hitaasti ettei eroa edelliseen edes muista. Vähän niin kuin sammakokaan ei huomaa jos sen keittää hengiltä.

Painoa lähti kuluneella viikolla 1,8kg, ja siihen tulokseen on pakko olla tyytyväinen. Yhteistulos nyt 5,5kg, joten puoliväli ollaan ylitetty. Jatkossa homma varmasti vaikeutuu. Tai, siis, enhän mä tätä nyt edelleen vaikeana pidä. Se, mikä ei vaadi älyä eikä mitään erityistä fyysistä taitotasoa ei voi olla kovin vaikeaa. Mutta työtä joutuu tekemään varmasti enemmän ja tulosten saanti hidastuu. Sanotaan näin.

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä projektiin. Pienistä repsahduksista ei kannata välittää. Suomi on pullollaan pallomahoja, jotka sairastaa tietäen tai tietämättään metabolista oireyhtymää. Siihen tautiin voi vaikuttaa paljon laihduttamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kun on suvussa lähes kaikilla diabetestä, niin sen viivästyttäminen mua tässä motivoi. Semmoinen iskee takuuvarmasti jos lihottaa itsensä liian pulskaan kuntoon.

      Poista
    2. Niin, metaboliseen oireyhtymään kuuluu kakkostyypin diabetes sivuoireineen, verenpainetauti, korkea kolesteroli ja vyötärölihavuus. Oikeassa olet, tuollaisella sukurasitteella kannattaa pitää itsensä kunnossa.

      Poista
  2. Mä antaisin niin paljon tollaisesta arkilounaasta. Nam :) Nimim. kymmenen minuutin tauoilla syön jotain pientä, mitä kerkiää, kun kymmenessä minuutissa on käytävä wc:ssä, tsekattava tekstiviestit, syötävä ja puuteroitava naama. Ah, mä en nyt pääse eroon ton annoksen katselusta, kun rakastan perunamuusia ja noi salaatit jne... AAH :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoksen oli tosiaan loihitinut meidän työmaaruokala. En voi ruokalaa juuri kehua, mutta nuo kalat se osaa kyllä tehdä ihan hyvin - yleensä varsinni pääruoat maistuvat niin teollisilta. Veikkaanpa että ne valmistetaan jossain keskuskeittiössä ja sitten roudataan ruokalaan jossa ne vain lämmitetään.

      Poista