lauantai 9. elokuuta 2014

350# Nizza, 2

23.7.2014, Keskiviikko

+26, Scattered clouds, Nice France


Alkuun en saanut nukuttua, loppuyöstä nukutti paremmin, joskin unet olivat outoja. Pari kertaa heräsin liikenteen meluun.

L'Olympiaan nauttimaan taas sama aamiainen kuin edellisenäkin aamuna. Myyjä koitti vedättää vitosen, piti huomauttaa. Onkohan meitä koitettu kusettaa aikaisemminkin, kun ei olla niin tarkkaan tarkkailtu laskuja?


Nizzaa halkova puistobulevardi.

Funtsittiin vähän päivän ohjelmaa. Mun teki mieli vähän uimaan Välimereen, kun sellainen oli kerran helposti toteutettavissa. Rantatuolit olivat kuitenkin järkyttävissä hinnoissa, kolmelle ne olisivat maksaneet 64€. Hei haloo! Vähän turhan kallis summa yhdestä pienestä uintireissusta. Päätettiin sitten, että menen pulahtamaan yleisen rannan puolelta. Pyysin porukoita vahtimaan kamoja, mutta ei, he "vahtisivat" niitä etäämmältä bulevardin puolelta :rolleyes: Annoin kuitenkin puhelimet, lompsan ja kameran mutsille, rannalle jätin vain repun, kengät, paidan, shortsit ja pyyhkeen.

Ranta oli täynnä isoja kiviä, ja helvetisti ihmisiä. Pakko oli käyttää ns. kusiluistimia, onneksi ne olivat minulla mukana. Ranta oli lisäksi äkkisyvä, ja veteen oli hankala mennä koska isot aallot löivät nyrkin kokoisia kiviä nilkkoihin ja maa pakeni äkisti alta. Vesi itsessään oli kyllä lämmintä, taksikuski oli arvioinut sen 26-27 asteiseksi ja sen se varmaan olikin.

Ranta.

Uin ehkä 10 min, tai lähinnä lilluin vedessä. Virtaus tuntui voimakkaalta. Ylöspääsy vedestä tuotti sekin hankaluuksia. Onneksi allot eivät kuitenkaan olleet vieneet läpysköjäni. Palasin laukulle, joka oli peitetty isolla pyyhkeellä. Samassa mutsi tuli paikalle ja näytti erästä epäsiistin näköistä äijää (ja kaikki voivat arvata minkä lajin jamppa oli kyseessä) ja kertoi tuon yrittävän nyysiä tavarani. Seurasin vähän aikaa äijän toimia; etsi selvästi hyviä ryöstökohteita, kävi pummimassa rantakauppiaalta syötävää. Olisi tehnyt mieli odottaa koska ukko tulee paikalle noutamaan tavarani, mutta rupes niin keittämään että otin hänen pyyhkeensä ja kävin puhuttamassa ukkelia. Äijä mutisi jotain takasin ranskaksi. Otettiin vielä ukon naamasta vittuilumielessä valokuva, ajatellen sen lisäävän stressiä. Ja jo toisen kerran alle viikon sisään minut yritetään ryöstää, härskiä!

Sitten piti mennä jo kaljalle rauhoittumaan, ja samalla sain vaihdettua kätevästi kuivat vaatteet ylle. Rannalla oli onneksi myös suihku, mutta kovin hyvää arvosanaa en pysty Rivieran rannasta antamaan, 1/5. Kannattaa tosiaankin mennä kauemmas Nizzasta, ymmärtääkseni vähän matkan päässä on ihan hiekkarantoja. Ja kannattaa tosiaan maksaa, jos se riittäisi pitämään varkaat loitolla.

Ettäs kehtaavat.

Oltiin nähty semmoisen nolon turistijunan kiertelevän kylänraitteja ja löysimme lähtöpaikan rantabulevardilta. Se oli juuri tekemässä lähtöä, ja vielä oli meille tilaa, joten hyppäsimme kyytiin. Maksoi 8€ / naama, kierteli semmoisen puoli tuntia katuja, ja pysähtyi Linnanpuiston mäelle 10 minuutiksi, niin sai hyvät näköalakuvatkin Nizzasta otettua 93 metrin korkeudesta.

Linnanpuistosta avautuva maisema.

Palasimme takaisin alas vanhankaupungin turistialueelle, ja poikkesimme syömään La Grande Violeen lounasta. Olimme aluksi ainoat asiakkaat, mutta silti tuntui että tilaaminen oli ylivoimaista. Kaljaakin piti tilata kolmeen kertaan, ennen kuin sitä suostuttiin tuomaan, sama juttu oli laskun kanssa. Kuitenkin jokainen tilauspyyntö näkyi laskussa, joten se oli jälleen kerran väärin. Ruoka itsessään oli ihan hyvää ja sitä oli runsaasti, kaikkea ei edes jaksettu syödä. Tarjoilun vuoksi ei pysty kuitenkaan antamaan parempaa kuin 2/5.

Sitten hotelliin lepäämään ja paskalle.

Tunnin verran makoiltiin ja päätimme lähteä vielä kävelylle vanhaan kaupunkiin sekä satamaan. Siellä ei oikeastaan ollut muuta kuin törkykuuma. Käytiin sitten baarissa, otin mojiton ja porukat otti kaljaa. Niin hyvää mojitoa en ollut saanut pitkään aikaan, ja kummasti se kuumuudessa raikastikin. Sen jälkeen pistäydyttiin kauppaan. Ostin pari vettä, ison olouen ja jonkun tequilasekoituksen, eikä maksanut kuin reilun 3 €, joten kaupan hinnat tuntuivat halvoilta. Baarissa taas kaljaa ei alle 5€ saanut, mojitokin maksoi 10€. Ruokien hinnoista sen verran, että spaghetti irtosi ehkä 12€:lla, pizze samoiten, pihvit 16-25 €.

Designia.

Palasimme jälleen hotellille lepäämään. Otin suihkun, surffasin hieman netissä ja ryypiskelin hieman. Sen jälkeen etsimään illallispaikka. Löytyi sellainen kuin Le Lodge. Hyvä palvelu ja ruoka; otin riskillä kalaa, mutta se oli oikein maukas ja sopivan kokoinen. Jälkiruoaksi Colonelin eli vodkaa + sitruunajäätelöä. Se oli varsin hapokasta ja kävi ihan nuppiin.

Ruoan päätteeksi vielä kävelyä rantabulevardilla, hotellille klo 22.30.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti