torstai 12. kesäkuuta 2014

339# Maailmanpyörä

Kovalla tohinalla on Hesaan saatu sitten pykättyä maailmanpyörä Finnair SkyWheel, Katajanokalle. Pidin sitä aluksi uskottavuushankkeena, mutta suuruudenhulluushanke sen olisi pitänyt olla. Siinä mielestäni epäonnistuttiin. Pyörän olisi pitänyt olla massiivinen, eikä mikään "lelu". Ei sellainen, josta näkyisi Tallinna, vaan sellainen joka näkyisi Tallinnaan. Nyt hökötyksellä on kokoa vain 40 metriä.

Pyöriäinen.

Mutta tälläiset jutut saavat kyllä multa hyväksynnän. Joten pitihän itse pyöräkin sitten käydä tresaamassa. Pp oli halukas lähtemään mukaan. Kokeiltiin lauantaita, mutta sää oli vähän sellainen nuhjuinen, sateen riski oli suuri, joten siirsimme koeajon sunnuntaille.

Sunnuntaina sitten iltapäivästä naamarit kohti Katajanokkaa. Turisteja oli tietysti helkkaristi jo siinä Senaatintorilla. Mitä nekin Hesasta oikein luulee löytävänsä? Ilma oli sellainen puolipilvilnen, ja arvattiin kyllä että maailmanpyörälle voi olla himpan verran jonoa.


Kopite.


Nyt sattui vielä olemaan sponsoroijan päivä (Finnair). Sisään pääsisi ilmaiseksi maksutta ennen kello neljää. Kello oli vähää vaille kolme, mutta järjestäjä epäili, että jonottaa saa yli tunnin. Asetuttiin kuitenkin jonon jatkeeksi. Meistä ei kumpainenkaan ollut mikään Finnair-jäsen, joten meillä ei mitään korttia ollut edes, joten luulimme selviäisimme rahalla.

Uspenskin katedraali
Lipunmyyntiä ei kuitenkaan ollut, vaan oletuksen mukaan kaikillahan nyt Finnair-kortti on. Jouduin sitten itse liittymään Finnair-jäseneksi, jotta pääsimme sisään. Rekisteröimiseen ei sinällänsä kauaa mennyt, virkailija naputti tiedot iPadiinsä, mutta ärsytti hieman moinen pakotus liittymään Finskiin. Säästöä tuli kuitenkin heti sen 24€, jonka sisäänpääsymaksut olisivat meille kustantaneet.

Jonottamiseen meni kaiken kaikkiaan vähän alle tunti. Koppiin mahtui kuusi henkilöä, joten samaan koppiin tuli meidän lisäksi neljä tuntematonta. Porukat olivat olleet maailmanpyörässä arkipäivänä, jolloin jonoa ei ollut ja saivat kopin käyttöön kahdestaan, ja pystyivät näin ollen vaihtamaan paikkojaan. Lisäksi he saivat lastauskierroksen lisäksi 3 täyttä kierrosta. Meillä oli vain lastauskierros + 1 täysikierros. Siinäkin ajassa ehti tarvittavat kuvat kyllä nappaamaan.


Sininen Hesa.

Ei siellä minusta Tallinna kyllä näkynyt, ja ikkunat olivat vähän sinertävät. Ilmastointi pelasi eikä kopin lämpötila noussut kovin kuumaksi vaikka aurinko paistoi ja olikin täynnä väkeä. Ihan kohtalainen kokemus, mutta en tiedä olisiko tosiaan täyden hinnan väärti? Lisäksi maailmanpyörässä oli myös erillinen shampanjavaunu, joka pyöri pidempään, siellä oli lasilattia ja shampanjatarjoilu. Hintaa shamppanjavaunukierrokselle oli 195€. Nytkin siinä vaunussa näytti joku pariskunta olevan. Täytyypä buukata se meille uudenvuoden aaton yöksi.

Eip näy Tallinnaa.

Shampanjavaunu.

Arvosana maailmanpyörälle 2/5. Huonompi mitä oletin, ei mielestäni sisäänpääsymaksun arvoinen. Lisäkierroksenkin olisin toivonut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti