lauantai 22. helmikuuta 2014

319# Meksiko, 11

22.1.2014, Keskiviikko

Partly cloudy, +26, Playa del Carmen, Mexico


Nukutti kyllä hyvin, ja oli mukava herätä ilman krapuloita. Ensi kertaa tässä hotellissa pääsi testaamaan aamiaisen; se oli buffet-tilassa, ei mikään hääppöinen. Sitä ennen kuitenkin käytiin tekemässä "saksalaiset", eli varaamassa pyyhkeiden kanssa rannalta aurinkotuolit. Ärsyttävä tapa kyllä, mutta minkäs teet kun toiset menettelevät näin? Muuten joutuupi hiekalle.

Koko päivä kului rannalla. Aallot olivat korkeampia kuin edellisenä päivänä, ja iltapäivällä ei oikein pystynyt enää uimaankaan. Tuulikin aika kovasti. Välillä käytiin allasbaarin puolella oluella ja syömässä. Iho tietysti hieman kärtsäsi.


Biitsi.
Biitsi <3
Lisko vol. 100. Creepy.

Auringon laskettua teimme pienen kävelylenkin puolen kilometrin päässä olevalla ostarille. Emme saaneet sieltä muuta kuin hammastahnaa ja purukumia, ukko myös partavaahdon.



Tästähän saisi oivan kämpän? Creepy.
Omituinen combo.

Hotellilla kävimme allasbaarissa, joimme mojitot. Olivat huomattavasti parempia kuin Guatemalassa.

Sitten syömään. Olimme yrittäneet aiemmin varata italialaisesta ravintolasta pöytää, mutta ei onnistunut, joten jouduimme taas buffettiin. Saimme tällä kertaa kuitenkin paremmat paikat rauhallisemmalta alueelta, täällä näki joskus jopa tarjoilijoita, jotka eivät rynnänneet paikasta toiseen unohtaen tilauksia kuin tsunamin alta. Ruoan laatu itsessään oli niin ja näin. Toivottavasti ei tule vatsatautia, eikös sellainen muhi juuri aina noissa buffa-pöydissä kun ei tiedä miten kauan ruoka on kylmennyt pöydissä, ja ihmiset paskaisilla käsillään sitä käyneet lääppimässä? Vatsatauti ei olisi kiva kaveri seuraavan päivän paluulennolla Suomeen.


Siivoojien taittelema pyyhe. Creepy.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti