maanantai 27. tammikuuta 2014

306# Meksiko, 2

10.1.2014, Perjantai

Scattered Clouds, +26, Chizen Itza, Mexico


 
Päiväreitti


Heräsin viideltä, ihmeen pitkään nukuttikin. Tiesin jo ennestään, että unta oli turha enää odotella, joten katselin televisiosta Rillit huurussa, Miehen puolikkaat ja jotain saksalaista poliisikoira-sarjaa. Kaikilla muilla kanavilla näytettiin harrastettavan päälledubbausta, mutta tämä yksi kanava oli keskittynyt tekstittämiseen. Edistyksellistä, sano.

Pari tekstariakin oli tullut yön aikana. En ollut tietenkään muistanut sammuttaa mobiilidataa pois käytöstä, ja vaikka en ollut puhelinta muuten käyttänytkään kuin sen käynnistämiseen, taustasovellukset olivat jyränneet datasaldon nolliin. Se vähän pänni. Meksikossa (ja myöhemmin Belizessä) ei GSM:t toimi, vaan pitää olla 3g-puhelin. Guatemalassa pelitti vanha kunnon mummopuhelinkin.

Illalla olin kokeillut pikaisesti WI-FIä, kun tunnukset hotellin puolesta oli saatu. Yhdisti kyllä verkkoon, mutta ei toiminut, ilmeisesti kaista ei sitten riittänyt, koska nyt aamuyön pikkutunneilla se pelitti ihan ok.

Klo 6.45 hain porukat ja käytiin syömässä aamiainen. Oli ihan ok. Söin jugurtinkin, koska olin jostain saanut päähäni että sellainen kannattaa ulkomailla ensimmäiseksi syödä, niin pääsee sinuiksi paikallisten maitohappobakteerien kanssa. Söin mä niitä kyllä edelleen myös purutablettien muodossa.

Kävin suihkussa, ei tullut oikeastaan kuin jääkylmää vettä. Kylppäri oli vähän paskanenkin ja ovi semmonen risa, mua pelotti että jään sinne jumiin. Pakkasin kamat, tehtiin check out, ja pakkauduimme bussiin klo 8. Oli aika lähteä eteäpäin; aluksi Chizen Itzan Maya-kaupungin raunioille ja sieltä taas Meridaan saakka. Arvioitua matkaa päivälle oli n. 310 km.

Eräs matkalaisistamme oli jo onnistunut hankkimaan vatsataudin. Se istui bussissa käytävän toisella puolen, ja sille oli varattu maailman suurin oksennussanko siihen viereen. Ja kyllähän herra sitä matkan aikana täyttikin; rauniokierros jäi väliin, ja oli lähellä ettei hän päässyt tutustumaan paikalliseen lääkäritasoon. Kuitenkin tyypillisenä suomalaisena miehenä hän ei lääkärin palveluksia kovinkaan hanakasti vastaanottanut, oppaiden suosituksesta huolimatta. Opas poikkesi myöhemmin apteekissa hakemassa hänelle jotain lääkettä, ja ukko olikin tolpillaan jo illasta.

Ensimmäisen 1,5 tunnin ajomatkan jälkeen pidettiin ensimmäinen kusitauko. Maisema oli aika tylsää; aivan tasaista, aakeeta laakeeta, tien molemmilla puolilla alkoi heti niin tiheä metsä ettei sinne olisi mahtunut kolikkoakaan. Näkyvyys tien laidoille oli siis käytännössä nolla. Keskitalven vihreys oli kyllä hämmästyttävää. Tiet olivat niin ikään viivasuoria, liikennettä ei ollut paljoakaan. Ihme, ettei kuski nukahtanut rattiin.

Sääkin oli parantunut eilisestä. Muutamia hajanaisia pilviä ajelehtimassa, ja vessataukoa pitäessämme ilma tuntui suorastaan kuumalta. Sellaiselta kesäisen etelä-eurooppalaiselta, joskin edellisen päivän kosteus varmasti sai ilman vaikuttamaan tukalemmalta kuin se oli.

Seuraavalla taukopaikalla ostimme juotavaa, mä laitoin hädissäni hipiään jo vähän aurinkorasvaa. Yukatan on kuitenkin Päiväntasaajan ja Kääntöpiirin välissä, ja vaikka aurinko luuhailikin tähän aikaan vuodesta melko kaukana Päiväntasaajan eteläpuolella, niin tehokkaalta se silti vaikutti.

Ohitimme Piste-nimisen kylän. Se oli ensimmäinen sellainen aito-meksikolainen paikka, jonka näin. Cancunia ei voi oikein sellaiseksi laskea, vaikka iso (miljoona?)kaupunki se onkin, mutta keskittynyt lähinnä turismiin. Täällä pystyi bongaamaan aitoa menoa. Koiria - joista suurin osa vaikutti chihuahua-tyyppisiltä - hiippaili kaupungissa runsaasti. Koululaisia myös, koulupuvuissaan. Ihmiset niin mehikolaisen näköisiä, ettei ollut vaikea arvata missä päin maailmaa oltiin.

Pian saavuimme Chizen Itzaan. Mä luulin, että se oli joku pölyinen arkeologinen esiintymä kivikasoista, mutta se kuuluukin nykyajan maailman seitsemään ihmeeseen! Teimme kahden tunnin kierroksen sangen kuumalla temppelialueella. Kaikenlaisia myyjiä ja kauppiaita oli raivostumiseen asti koko ajan kimpussa. Ymmärrän kyllä että heidänkin on hankittava elantonsa, mutta kun sanoo sadannen kerran "ei kiitos, en osta rihkamaa koska en ostanut edellisiltäkään 99 kauppiaalta" niin alkaa semmonen riepoa. Alueella oli toki muitakin matkailijoita, joten aina kun löysi kuvattavaa, niin kuvassa seisoi sata muuta turistia räpsimässä kuvia samasta paikasta.

Mayojen observatorio.

Mayat olivat aikoinaan uhranneet jumalilleen myös ihmisiä. He saattoivat järjestää jonkinlaisen pallopelin - alueella oli pallokenttä - ja ilmeisesti voittajajoukkueen kapteeni tai muu tärkeä tyyppi sitten uhrattiin, koska jumalillehan piti uhrata vain paras. Aikamoinen motivaattori, juu. Tietysti kun normi-ihminen kuoli, hän joutui uskomuksen mukaan taistelemaan jumalien kanssa ennen kuin pääsi paratiisiin. Jos ihminen uhrattiin jumalille, hän pääsi paratiisiin suoraan. Silti tuntui oudolta ajatella kyseisiä paikkoja verilöylyn näyttämöinä. Mayoilla oli myös sauna, jonne uhrattava ihminen aluksi laitettiin kypsymään. Kun hän oli liki tajutoinen, nilkkaan laitettiin suuri kivipaino ja kaveri heitettiin lähistöllä olleeseen Cenoteen, luolalampeen, jonne hukkui. Montusta oli löydetty satoja kuolleita, arvokkaiden uhrilahjojen lisäksi.

Chizen Itzan hienoin temppeli El Castillo oli kyllä upea. Alue oli löydetty 1900-luvun alussa, ja kaikkea ei oltu saatu vielä näkyviinkään. Metsä ja kasvillisuus valtaavat alaa uskomattoman nopeasti, ja Yukatanin metsissä piileskelee vielä löytämättömiä Maya-kaupunkeja. Mutta viidakko on vain niin vaikeakulkuista, että niitä on erittäin vaikea löytää - ja vielä vaikeampi entisöidä, olemattomilla resursseilla.

Mayat tykkäsivät kikkailla kalentereilla ja ajanlaskuilla, joten tässä El Castillossakin oli huomionarvoisia seikkoja mm. kerrosten määrän suhteen, tai valoilmiöillä jotka esiintyivät temppelissä vain kevät- ja syyspäivän tasauksina.

Chizen Itzan vaikuttavin temppeli El Castillo.

Kävimme vielä syömässä, ennen kuin jatkoimme kohti Meridaa. Meidän piti olla hotellilla neljän kieppeillä, mutta pääsimme jatkamaan matkaa vasta puoli neljän maissa, ja täältä oli ajallisesti toista tuntia taivallettavaa. Ilmeisesti aikataulussa pysyminen ja organisointikyky ei ollut oppaalla niin hyvin hansikkaassa kuin esimerkiksi Madeiran matkan oppaallamme, jonka johdolla takapenkkiläiset eivät ennättäneet edes ulos bussista kun piti jo kokoontua.

Viivasuoralla motarilla yli 100 kilometrin matka meni kuitenkin varsin vauhdikkaasti. Meillä oli bussikuskina ensimmäisen viikon aikana Juan. Mukana toimi myös paikallisopas Miguel (onko edes olemassa muita espanjalaisia nimiä?), ja tietysti suomalainen paikallisoppaamme.

Meridaan päästyämme pysähdyimme keskusaukiolle. Tarkoitus oli tehdä pieni kävelylenkki keskustassa ja sitten majoittautua hotelliin, mutta opas innostui kierrättämään meitä pitkin keskustaa ja kaupungintalolla ja jossain ihme näyttelyssäkin. Aikataulut siis kusivat tämän päivän osalta kunnolla. Olisihan se ollut jees, mutta siinä sai olla aika kuumissaan + väsynyt, kun oli ollut pitkä päivä takana, paljon matkustelua, paljon kävelyä aikaisemmalla temppelikierroksella, pitkään valvottu edellisenä päivänä ja 8 tunnin aikaero päälle. Olisi toivonut jo pääsevänsä hieman lepäämään.


Siivu Meridan kaupungintalosta.

Hotelli oli parin korttelin päässä keskusaukiolta, ja kaikkien piti vielä täyttää opasta varten passitiedot yhdelle ja samalle lomakkeelle, ja siihen tuhlautui kosolti aikaa. Miksei opas voinut itse täytellä niitä kaikessa rauhassa, tai ottaa tarvittavat kopiot tms? Saatiin sitten kuitenkin lopulta avainkortti ja ilmastoinnin kaukosäädin ja päästiin majoittumaan huoneisiin. Ensimmäinen kerros, pieni parveke sisäpihalle uima-altaalle. Siistimpi huone kuin Cancunissa, huomattavasti. Nettikin toimi loistavasti.

Kävin suihkussa, otin naukun whiskyä ja lähdimme sitten porukoiden kanssa kylille. Kävimme syömässä Pancho's -nimisessä ravintolassa. Oli ihan jees, vaikka porukat valittivatkin himmeää valaistusta - eivät nähneet kuulemma edes ruokalistaa lukea. Me söimme taivasalla terassilla, siinä oli omanlaisensa tunnelma. Oli myös lämmin, suorastaan kuuma, vaikka aurinko oli painunut maillensa jo ajat sitten. Lyhythihasella kelpasi istuskella. Ruoka maksoi 1500 pesoa, joten olihan se verrattaen kallis.

Kaljakauppaa ei löytynyt mistään, tai jos olisikin löytynyt ne olivat jo kiinni. Outoa. Luulisi, että Mehikossa myydään kaljaa joka puolella. Meridakin oli kuitenkin miljoonakaupunki, ja olimme sentään keskustassa. Piti sitten ostaa hotellilta kalja. Ilkeä myyjä kusetti multa vielä 50 pesoa ylimääräistä.


Meridan katua hotellin edustalta kuvattuna.

2 kommenttia:

  1. Tuo kivihökkelystemppeli taitaa olla sama, joka oli Frida Kahlosta kertovassa elokuvassa(Leon Trotsky ja Frida K kiipesi sinne).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti, Frida oli alueen suuri vaikuttaja (itse nukuin autuaasti tuon luennon ohi) :)

      Poista