305# Meksiko, 1

Torstai 9.1.2014

Downpour +21, Cancun, Mexico

Päiväreitti:

Helsinki - Cancun, Mexico.

Ikää on pamahtanut mittariin jo sen verran, että oli aika kokeilla matkatoimiston järjestämää kiertomatkaa. Kohteena parin viikon kierros Meksikon etelä-osissa, sieltä Guatemalaan, Belizeen ja takaisin Meksikoon. Jotkut kavereista kehtasivat naureskella, ettei sellaisilla käy kuin eläkeläiset Samsonite-eliittiläiset. Ehkä niin, mutta tuommoista reissua ei ole helppo tehdä omin päin, koska

a) julkista liikennettä ei kyseissä maissa ole juuri järjestetty noihin erikoispaikkoihin, rajan ylityksiin jne
b) vaikka olisikin, niin semmoisen järjestäminen olisi niin mielipuolinen homma, ja aikaa tuohon menisi kolminkertainen aika valmiiseen bussikuljetukseen verrattuna
c) se tulisi kalliimmaksi
d) kyseisissä paikoissa on vaarallista, rikollisuusluvut hurjat jne. Noihin paikkoihin ei voi tuurilla ja suunnittelematta lähteä katsomaan, mitä tapahtuu ja minne päätyy.

Matkaseuraksi valikoituivat porukat. Ihan niin kuin noin yleisen profiloinnin mukaan.

Joten olin pakannut edellisenä iltana Samsonite-laukkuni. Torstaiaamuna herätys kuuden kieppeillä, unta siis noin 6 tuntia. Ihmeen hyvin tilanteen huomioon ottaen. Kaffetta, aamiainen naamariin, selailin Hesarin. Lähtö lentokentälle vähän ennen seitsemää.

Oltiin huolissaan, miten saadaan kamat mahtumaan taksiin, koska matkalaukut olivat niin suuret etteivät ne mahtuneet edes faijan auton takakonttiin, joka sekään ei ole pienimmästä päästä. Iloiksemme paikalle kurvasi virolainen taksikuski, jolla oli tila-auto käytössään (joskin se ovi oli rikki, mutta ei niistä lukua). Hyvinhän tuo ajeli, keli oli sellainen harmaa ja pimeä, viitisen astetta lämmintä ja vesisade ei tainnut olla kaukana.

Check in oli tehty jo netissä, joten ei muuta kuin kamat baggage dropiin. Turvatarkastuksen metallinpaljastin tuntuu olevan Hesan päässä viritetyn äärimmilleen, koska se aina piippaa mun kohdilla, joten pääsin taas kopeloitavaksi. Noh, tällä kertaa ei päässyt sentään pierua.

Käveltiin lentoaseman läpi, lento lähti Schengen-alueen ulkopuolelta, joten päästiin vielä uuteen passintarkastukseen. Kokeilin ekaa kertaa automaattista passintarkastusta; ensin automaatti skannasi passin, avautui puomi ja siinä sulussa oli kengänkuvat jotta tiesi miten päin seisoa. Ilmeisesti laite skannasi naamaani, ja tunnistikin sen, koska ulkosulku avautui. On se jännä.

Koska oli vielä aikaista, niin ajattelin aloittaa kevyesti kaffella. Puolen tunnin päästä vaihdoin olueeseen.

Kone lähti ajoissa, meillä oli paikat rivillä 48. Oltiin varattu tosiaan paikat jo aiemmin ja maksettukin niistä, mutta kun katsoimme myöhemmin istuinlistaa niin huomattiin, että meidät oli siirretty keskiriville, koneen vaihdon seurauksen vuoksi. Uskomatonta toimintaa Finnairilta. Valitettiin asiasta, ja saatiin vielä toiset paikat. Koneessa huomattiin, että paikat olivat itse asiassa ihan jees. Porukat olivat kaksin ikkunapaikalla, mä istuin neljän paikan keskirivillä, mutta siinä ei ollut ketään muita. Joten pystyin ottamaan vaikka päikkärit pitkälläni.

Lento kesti 12 tuntia, yhteensä 9122 km. Ensin suunnattiin luoteeseen, yli Porin, meren yli Ruotsiin, Norjaan, Islantiin, Grönlantiin, ja siitä alettiin laskeutumaan etelään Kanadan ja Yhdysvaltojen läpi Meksikonlahden yli Cancuniin, Meksikoon. Siinähän tuo meni, vatsa oli ihmeen rauhallinen.

Viihdekeskuksen käyttö olisi maksanut 8€, peitto ja tyyny 5€. Täyttä sikailua, kun yleensä nuo ovat kaukolennoilla ilmaisia. Iltasanomat 3€. Kyllä on heikoksi mennyt Finnair. Ei noista viitsi maksaa periaatteestakaan. Pari ok-tasoista (lentokoneruokamittarilla arvioituna) sapuskaa tarjottiin (gulassi+ pasta, pasta + tomaattikastike). Aiemmin olivat myös viinatarjoilu ilmaiseksi, vaan eipä ollut enää, tämä laskettiin ilmeisesti lomalennoksi. Siitä nyt tietenkin kannatti maksaakin. Otin aluksi shamppanjaa, valkoviintä, sekä olutta, myöhemmin siirtyen väkeviin. Hirveästi ei kyllä kannattanut tinata, koska toisessa päässä piti olla skarppina, piti täyttää kaikenlaisia maahantulo- ja tullilomakkeita. Siksi toisekseen, päivää oli vielä kosolti jäljellä, koska kelloa väännettiin 8 tuntia taaksepäin. Olimme perillä ennen klo 14.

Ensimmäiseksi lentoasemalla tuli vastaan haju. Meksikolainen haju. Tiedättehän, kun eri maissa haisee aina omanlaiselle. Varmaan Suomessakin on ominaishajunsa, mutta siihen on jo niin tottunut, ettei sitä edes huomaa. Täällä haisi minusta kostealle, homehtuneelle, niin kuin perunakellarissa.

Eiköhän näillä taas potkita vähän matkaa eteäpäin.

Ukko oli sitä vastoin aivan tolkuttomassa kuosissa. Ensin sitä ei meinannut saada heräämään millään, oli ilmeisesti ehtinyt sammuttaa itsensä oikein tosissaan. Hän ei voinut uskoa, että lento oli mennyt muka niin nopeasti, hänen mielestä tuskin oltiin vielä Espanjassakaan. Rasittava hänestä tuli siinä vaiheessa kun jonotettiin pääsyä tulliin ja maahantuloviranomaisten luo. Siinä piti varmaan toista tuntia jonotella ja toinen huojui ja heilua, kaatuili, käveli ihmisiä päin ja vittuili muille jonossa oleville.

Tullihaastattelu oli onneksi helppo, kyseli reissun tarkoitusta ja maassaoloaikaa, ja sen semmoista ja iski leimansa passiin, ja antoi vielä jonkun lomakkeen kappaleen. Sillä ilmeisesti pääsisi pois maasta. Sen jälkeen haettiin matkalaukut ja piti vielä antaa tullilomake, ja jokaisen painaa sellaista nappia, joka arpoi punaisen tai vihreän valon ja sen perusteella pääsi jatkamaan matkaansa tai esittelemään laukkunsa sisällön viranomaisille. Meille tuli onneksi kaikille vihreä valo.

Hälinää oli kentällä, ja ensiksi piti päästä kokemaan mehikolainen vessa. Kusta oli lattialla useampi sentti tehden sen petollisen niljakkaaksi ja haju uskomaton.

Ulkona meidät toivotti tervetulleeksi rankkasade sekä nihkeänlämmin ilma. Vettä tuli tosiaan kuin suihkusta, en ollut aluksi uskoa sitä sateen määrää, olin varma että joku pelleilee lentokentän katolla suihkun kanssa.

Vähän aikaa meni oppaita ja oikeaa bussia etsiskellessä, mutta löytyihän se lopulta. Bussi ei tullut täyteen, istuttiin suht takana. Oltiin melkein viimeisiä, koska melko pian meidän jälkeen bussi lähti kohti Cancunin keskustaa. Matka kesti 30 minuuttia, opas puheli akuutimmat asiat läpi. Vaikutti ihan mukavalta, melko nuorelta oppaalta.

Huoneet saatiin heti ilman arpomista. Laukut jätettiin kantajalle, ilmeisesti sillekin piti joku tippi kehittää. Kamppeet sisään. Ukko oli sillä välin ennättänyt ryypiskellä lisää, ja oli aivan sietämättömässä kunnossa, sai todellakin hävetä.

Olisin halunnut käydä kaupassa, mutta vettä satoi edelleenkin kaatamalla, eikä siinä kaikki vaan kaduilla oli vettä nilkkojen yläpuolelle, joten piti jättää sekin sitten. Vesijohtovettä ei tietenkään voinut juoda. Vessanpytyt olivat mallia á la Kreikka, joten esimerkiksi vessapapereita ei saanut heittää vessanpönttöön tukkeutumisvaaran takia.

Perillä.

Klo 18 meillä oli yhteisillallinen; joutui illastamaan tuntemattomien kanssa, rukoillen samalla että ukko osaisi käyttäytyä. Ihan hyvin se meni, tilanteen huomioiden. Aluksi oli chilikeitto, sitten sai valita kanan ja kalan väliltä. Otin kanaa. Se oli yllättävän hyvää. Jälkkäriksi oli joku suklaajuttu mansikkoineen. Olin varma, että vatsatauti on huomenna läsnä. Vaikka pullovettä joisikin, niin tuskinpa niillä on astioita pesty tahi jääpaloja jäädytetty muuta kuin hanasta tulleella kamppeella.

Illallisen jälkeen etsittiin vielä kauppa, josta saatiin juotavaa aamuksi. Oli kuumaa ja kosteata, säkkipimeää. Katuvaloja ei juuri ollut, ihmiset tummahipiäisiä, joten liikkuminen arvelutti. Opas oli kuitenkin vakuuttanut paikan olevan melko turvallinen, jos ei lähde kujille ja slummeihin hölmöilemään.

Päivä oli ollut raskas, joten nukkumaan klo 20. Suomessa kello oli jo 04 yöllä.