keskiviikko 1. tammikuuta 2014

301# Onnenpäivät

Joulupukilta saamani langaton näppäimistö vaikuttaa hieman bugiselta. Mielestäni se jättää silloin tällöin parit kirjaimet välistä... tai sitten lukihäiriö on vallannut enempi alaa. Toimikoon tämä siis disclaimerina jos kirjoitusvirheitä seuraavassa esiintyy.

Mutta vuosi vaihtui, niin on aika katsastaa kulunutta vuotta. Mä mietin vuoden ajalta kolme onnellisinta päivää. Aloitetaan pronssisijalta:

3# Maanantai, 1.4.2013

Aprillipäivä Narassa, Japanissa. Ulkona nautittu lounas, kävelyä temppelialueella, kesyjen villipeurojen paijausta lämpimänä kevätpäivänä. Keilausta Osakassa, ryypiskelyä Nambassa, japanilaisen automaattivessanpöntön tarjoama berberipesu coctail-baarissa vesiripulin jäljiltä. Eksymistä pilvenpiirtäjien sekaan ja vilpittömän auttamishalun omaavan herrasmiehen kädestä-pitäen-talutetuksi tuleminen takaisin hotellille.

2# Perjantai, 19.7.2013

Kesäloman kivoin päivä, ehdottomasti juu. Pp:n kanssa herättiin aikasin, matkustettiin bussilla ja kivuttiin kuumassa ylös vuoren päällä olleelle kylälle pitkin reittejä ja polkuja, joista emme olleet varma pääsisimmekö perille. Seassa liskojen ja kärmesten. Kunnes lopulta hieman eksyimmekin. Semmoista huoletonta lomailua. Uintia Välimeressä, parit paukut coctail-baarissa, ruokailua ulkosalla sisilialaisen illan pimetessä.

1# Torstai, 27.6.2013

Juuri ennen kesälomaa viikolle osunut vapaapäivä. Menimme Pp:n kanssa laivalla Tukholmaan päiväksi, meillä oli pyörät mukana. Oli jännittävää ajaa fillarilla ulkomailla, sekä myös autokannelle. Edellisenä päivänä oli ollut jännittävä 1,5 tunnin työhaastattelu, ja vaikka en duunia saanutkaan niin olin helpottunut. Ja loppuviikolla oli vain yksi työpäivä ennen kuin alkaisi varsinainen kesäloma. Niin ja juu, Tukholmassa oli mahtavaa. Suosittelen!

Hmm. Onnellisimmat päivät olivat kaikki pois Suomesta? Noh, ehkä se kivuus johtui siitä kun oli lomaa, ei tarvinnut ajatella työasioita, ja oli sellaista mukavaa aktiviteettia, jota ei arkena jaksa. Ei eilinen uuden vuoden aattokaan huono päivä missään nimessä ollut, mutta olihan siinä työpäivä, ja kaikenlaista muuta banaalia menoa. Vuoden päästä joutuu pinnistelemään, mitäs sitä viime vuoden viimeisenä päivänä tulikaan tehtyä. Nämä onnenpäivät olivat painuneet mieleen niin tarkasti, että valinta ei tehnyt juuri vaikeuksia.

Onnellista uutta vuotta kaikille!

2 kommenttia: