torstai 8. elokuuta 2013

284# Suojatie

Nyt kun pennuilla alkaa taas koulu, ja näkee niitä mainoskampanjoita joissa autoilijoita pyydetään kiinnittämään huomiota suojatiekäyttäytymiseen, niin laitetaanpa kauha soppaan myös. Mulla kun ei ole enää autoa niin voin asettua huoletta jalankulkijoiden puolelle.

Mä olen huomannut, että erityisesti taksit eivät välitä tuon taivaallista suojatiesäännöistä (no ei paljon muistakaan säännöistä). Joten varokaa aina kun tälläinen teiden hirmu on näköpiirissä.

Toinen on bussit. Mä olen kerran kävellyt vihreillä valoilla suojatietä pitkin, kun koputan suoraa ajavan bussin tuulilasiin, sen ulkopuolelta. Bussin siis ollessa liikkeellä? Ihan kun toinen meistä olisi nyt tyrinyt?

Mä annan sen verran armoa, että en nyt ihan yllättäen hyppää autojen sekaan suojatielläkään. Jos autoilija ja minä lähestymme suojatietä samaan aikaan, niin näytän kyllä selvästi elkeeni, että olen nyt tulossa ja hänenpä melkein tarttis väistää munt. Jos auto on kuitenkin isokokoinen rekka tai kuorma-auto, tai hän joutuisi tekemään vaikeahkon mäkilähdön, tai jos on pimeää tai lunta / huono keli, niin päästän kyllä auton menemään. Ei mulla niin kiire ole. Mutta jos keli on kuiva ja näkyvyys hyvä, niin mielestäni ei ole liikaa auton mua varten pysähtyä. Se on tietääkseni ihan liikennelakiin skriivattu sekin pykälä?

Aamulla töihin tullessani olin kävellyt jo toisen kaistan yli suojatietä, kun vastakkaisesta suunnasta lähestyi letka autoja. Kuskeilla ei voinut olla epäselvyyttä, että olen kävelemässä suojatietä. Näen selvästi, että nyt tullaan sukille. Hypähdän taaksepäin, akka ajaa ohi. Koputan ohiajavan auton sivuikkunaan merkiksi, että nyt taisi lipsahtaa pieni virhearvio. Nainen vetää lukkojarrutuksen (suojatien jälkeen!!), seuraa metroasemalle ja asettuu huutamaan naama sentin päässä omastani, ihmisten seuratessa teatraalista näytäntöä ympärillä. Huomautan hänelle suojatiestä. Nainen raivoaa, että hän on mitä kohteliain ajaja.

Just, siltä tosiaan vaikuttaa. Ensinnäkään kyse ei ole kohteliaisuudesta vaan väistämisvelvollisuudesta. Voit olla kusipää tai joviaali, niin sääntöjen mukaan hän joutuu väistämään suojatiellä kävelijää. Toisekseen, jos mun täytyy hypähtää taaksepäin, ettei rouvan autoon tulisi yliajamisestani vielä suurempi klommo, ja silti pysyn koputtamaan hänen sivuikkunaansa, niin enkö mä silloin ole ollut vähän turhan lähellä? Ja tämä kuski väittää, etten ollut lähelläkään suojatietä :D

Nainen oli selvä avohoitopotilas. Sellaisen kanssa ei väitellä. Sellaiselle huudetaan yksi huolella valittu lause ja lähdetään pois paikalta ennen kuin nainen keksii hakea kättä pidempään autostaan tai hälyttämään jonkun aivottoman bodarimiehensä keskustelemaan asiasta. Mutta ärsyttää, kun toinen ajaa melkein toisen yli, ja melkein yliajettu saa vielä huudot päällensä. Esimerkiksi anteeksipyyntö olisi osoittanut enemmän tilannetajua. Mutta kun on lusikalla annettu, niin...

Lopuksi vielä, oli jollakin etuajo-oikeus tai ei, niin aina kannattaa pienemmän ja heikomman väistää itseään suurempaa. Mokia sattuu kaikille, ja toisinaan olen pohtinut ettei ihminen välttämättä voi huolimattomuudellensakaan mitään. Mutta on eri asia olla huolimaton kuin välinpitämätön.

Turvallista matkaa.

10 kommenttia:

  1. No nyt osuit kyllä naulan kantaan!
    Suomessa on todella kummallinen kulttuuri suojatieasioissa. Jossain Keski-Euroopassa autot pysähtyvät suojatien eteen jo kun jalankulkija vasta harkitsee tien ylittämistä.

    Ja minulle ihan pokkanaamalla yksi taksikuski selitti taannoin (taisin siitä kirjoittaakin), että kun auto on poistumassa liikenneympyrästä ei sen tarvitse väistää suojatiellä kulkevaa jalankulkijaa/pyöräilijää. Että näin...

    Hullu se akka joka yritti ajaa ylitsesi ja juoksi perääsi... Kaikkea kanssa.

    VastaaPoista
  2. Aikamoinen taksikuski :) Eihän liikenneympyrästä poistuttaessa aina ole sitä liikennemerkkiä, jossa on pyöräilijöiden kuvat, että tämmötti tarttis sit väistää. Mut kyl nopee googlaus antaa tällekin epäselvyydelle vahvistuksen sitä kaipaavalle.

    VastaaPoista
  3. Minä kyllä teen jalankulkijanakin kaikkeni, ettei yhdenkään auton tarvitsisi minun takiani pysähtyä. Jokainen liikkeellelähtö kuluttaa enemmän bensaa kuin tasainen ajo, ja samalla saastuttaa ympäristöä enemmän. En siis kovin mielelläni painele liikennevalojen nappeja, mieluummin valitsen sopivan välin luikahtaa kävellen punaisia päin tien toiselle puolelle. Jos ei valoja ole, niin yritän seisoskella selin suojatiehen nähden ja tietenkin vielä parin metrin päässä suojatiestä, ettei kukaan vaan luulisi, että olen menossa yli, mutta lähes aina joku pöljä pysähtyy ja kohteliaisuuttani joudun ylittämään tien, joskin kovin harmissani. Täytyy kokeilla esittää kengännauhojen sitomista, jospa silloin ei pysähdytä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DS <3

      Mä oon aatellu sen sillee, että auto joutuu väistämään toista autoa jos sillä on väistämisvelvollisuus. Sama jutska pitäs olla ku tulee jalankulkija. Sil ei oo vaan sitä autoo. Eli siis ei väistellä liikenteessä ajoneuvoja vaan ihmisiä.

      Poista
    2. Nollis, mikä on VMP?

      Poista
    3. Siis tietenkin säännöt täytyy olla olemassa, koska ihmiset eivät ole tarpeeksi joustavia neuvottelemaan, eikä liikenteessä olisi sellaiseen aikaakaan. Itsekin päästän ihmisiä suojatien yli, erityisesti sadekelillä ja ruuhka-aikaan. Mutta kun omaa käyttäytymistä ja liikkumista kerran voi erityisesti jalankulkijana hallita, niin mitä turhaan aiheuttaa häiriötä muille? Miten mä muka olisin niin paljon parempi ihminen, että mun takia täytyy pysäyttää vaikkapa viisi autoilijaa? Enhän mä ole kukaan!

      Poista
  4. Suomalaiset autoilijat, ja etenkin taksi-sellaiset, kuvittelevat olevansa kuninkaita, joiden ei tarvitse muka sääntöjä noudattaa. Okei, olen itsekin aika kärkäs arvostelemaan, mutta sääntöjä tieliikenteessä noudatan kyllä (paitsi joskus motarilla nopeusrajoituksissa lipsun...). Kännykkäpällit ovat pahimpia vaaratekijöitä, kun eivät seuraa ympäristöä vaan sitä hienoa kämmenenjatkettaan.

    Mä kuljen aina kun on tilaisuus sateenvarjo edellä. Yksikään autoilija ei yritä ajaa päälle, kun pelkäävät heidän peltilehmänsä vahingoittuvan kohtaamisessa mun sontsan kanssa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, kyllähän mäkin töppäilen auton ratissa, ei siin sit mitää. Mut just tänä aamuna kävelin sateenvarjo edellä, kun toi episodi tapahtui :D

      Poista
    2. Täh ?! :D No, sitten ne pelkää vaan mua. :D

      V_ittu M_itä P_askaa ;)

      Poista