maanantai 10. kesäkuuta 2013

270# Tallinnoi

Lauantaina pitkästä aikaa käväisin Tallinnassa. Sellainen päiväretki vain. Eihän sitä nyt enempää kehtaile. Sinänsä hauskaa, että tuli tehtyä jonninlainen ennätys, kun mukana ei ollut mitään matkatavaraa, vain ne kamat jotka päällä oli. Aikaisempi ennätyshän oli se eräs viikonloppumatka Amsterdamiin, jonne lähdin pelkän Alepan muovikassin turvin.

Mukana olivat porukat, ja veikka puolisoineen. He ovat vähän maalta, joten olivat tulleet Hesaan jo edellisenä iltana. Oltiin otettu siinä vähän kaljaa ja kuoharia, joten oli vähän sellainen vetämätön olo kun ennen laivan lähtöä kierrettiin Kauppatorilla.

Meillä oli paattina Linda Lines. Sellainen pieni ja punainen ja pippurinen paatti, joka ei liiemmälti aikaa tuhlannut lahden ylittämiseen. Sen piti lähteä klo 12, mutta lähti 7 minuttia etuajassa. Maissa vene taisi viipyä siis kutakuinkin 13 minuutia. Edelliset matkustajat ajettiin helvettihin ja meidän satsi työnnettiin yhtä nopeasti sisään. Vau, tehostaminen on onnistunut jossakin.

Veikan perhe oli unohtaneet passit himaansa, joten meillä oli pieni jännitysmomentti mukana. Eihän Viroon pitäisi mitään passia tarvita nykyaikana, kun sieltä tulee niitä kaiken maailman kansalaisia tännekin päin. Mutta tässä jo terminaaliin ilmoittautuimisen aikana varmistettiin, että onhan kaikilla matkustajilla passit mukana, vastasimme tietysti että on, on. Siltikään niitä ei lippua näytettäessä kysytty. Outoa.

Terminaalissa juotiin oluet, laivassa ehdittiin kiskaisemaan parit tuopposet. Käytiin välillä kannella ihmettelemässä vinhasti ohivilahtavia maisemia. Tuuli oli niin mieletön, että hyvä kun pystyssä pysyi.

Perillä maissa puoli kahden aikaan. Käveltiin vanhaan kaupunkiin sellaiset about 20 minsaa. Karttaa meillä ei ollut mutta helppohan tuolla oli liikuskella. Siitä oli varmaan 10 vuotta aikaa kun olen viimeksi vanhassa kaupungissa käynyt. Monta risteilyä on sujunut hytissä nukkuessa, tai korkeintaan ollaan käyty jossakin sataman viinakaupassa.

Päivä ei ollut niin lämmin kuin viime aikoina, melkein oli kylmä t-paidalla. Muutaman pisaran vettäkin heitti päivän aikana, mutta ilmeisesti aiemmin oli satanut enemmältikin kun oli sen verran isoja lätäköitä. Toisaalta, jos aurinko sattui kurkistamaan pilvien takaa, niin se nosti välittömästä lämpötilaa muutamalla asteella.

Ukolle iski tietysti välittömästi kova paskahätä kun päästiin 50 metrin päähän vessasta. Sitä joutui vähän hakemaan, mutta hotelli helpotus löytyi sitten eräästä kuppilasta. Se ei kuitenkaan ollut riittävän hyvä paikka syöntiin, joten kävelimme vielä hieman eteenpäin, ja yllättävän pienellä arpomisella päädyimme Balthasariin, valkosipuliravintolaan. Tilaa oli useissa eri kerroksissa, joten saimma oikeastaan yhden kerroksen kokonaan käyttöömme. Myös vessat olivat todella siistit. Eikös sitä sanottu, että siitä tunnistaa hyvän kippolan?

Söimme kalliit ruoat ja kalliit jälkkärit, ja jatkoimme matkaa. Kiertelimme kaduilla ja raiteilla, pääsääntöisesti ulkopubeissa ja pienissä kaupoissa naisväen vaatimuksesta, sekä tietysti pakollinen kapuaminen Toompean näköalapaikalle.

Takaisin paatti lähti klo 19, joten lampsimme takaisin satamaan, otimme vielä kaljat ankeassa kivijalkaterminaalissa. Veneeseen oli tunkua, mutta tällä kertaa huomasimme jo jonottaessamme, että täällä kysyttiin kaikkien matkustajien passit. Kolmella meillä oli siis passit, mutta kahdella ei. Virkailija erehtyi kuitenkin muotoseikkaan, ja pyysi henkilötodistusta. Mä en tiedä mikä sellainen on. Ajokortista se valitti, mutta kun ei ollut muuta antaa niin totesi vain, että passit sitten mukaan seuraavalla kerralla. Hmph. Passia joutuu näyttämään vain silloin kun sitä ei ole mukana? Kohtalon ivaa, sano. Aika älytöntä, ettei voi olla mitään yksiselitteistä käytäntöä, että passi joko näytetään tai ei näytetä. Lisäksi isot sakotkin siitä olisi voinut saada.

Takaisintulomatka meni yhtä ketterästi kuin menomatkakin, laivakin lähti taas muutaman minuutin etuajassa. Otettiin taas parit kaljat, vähän purtavaa ja käytiin piskuisessa kaupassa ostamassa hieman viinaksia. Sinänsä mä en ymmärrä sitä viinan roudaamista Virosta, kun haetaan se saatanallinen vuori sitä kaljaa ja lonkeroa. Kuitenkin vaaleissa sitten äänestetään näitä kommunismipuolueita jotka ajaa helvetillistä verotusta Suomeen, vaan heti siitä luistetaan itse kun on mahdollisuus ja jätetään brenkkuverot kiikuttamatta valtion kassaan.

Perillä Hesassa oltiin puoli yhdeksän jälkeen. Käveltiin siitä sitten Kaisaniemen metroasemalle ja hiljaisessa lauantai-illassa takaisin kotio. Puhti oli kyllä aika lailla päivän kävelystä ja kaljottelusta pois. Mutta ihan hyvä ohjelmanumero tuollainen ulkomailla piipahtaminen kesäisenä lauantaina. Eikä niitä Suomi-junttejakaan niin kamalasti näkynyt, siitä plussat myös.






1 kommentti:

  1. Tallinna on kiva paikka etenkin kesäaikaan kunhan ei eksy kaikenmaailman kojukauppiaiden armoille.

    Balthazarissa on hyvää ruokaa ja kiva miljöö, mutta eihän se tosiaan halvimmasta päästä ole jo ihan sijainninkin takia.
    Siinä raatihuoneen torin reunamilla on muitakin hyviä ruokapaikkoja, joiden hinnoissa tosiaan sijainti näkyy.

    Matkarapsoja on kiva lukea. :)

    VastaaPoista