maanantai 22. huhtikuuta 2013

258# Tyhmyys

Älykkyys - on uskoakseni lahja siinä missä laulutaito tai vaikkapa kaunis ulkonäkö. Älykkyyttä voi koittaa parantaa harjoittamalla ja kehittämällä lasta pienestä pitäen haasteisiin ja pohtimisiin, mutta varmasti geenit ratkaisevat. Alkeellisissa oloissa lapsesta voidaan toki tehdä tyhmempi mihin potentiaali riittäisi, mutta toisinpäin en usko sen toimivan.

Mä olen aika tyhmä. Joskus mietin, olenko jopa tyhmempi kuin vanhempani. En osaa ajatella asioita niin syvästi enkä niin pitkälle eteenpäin kuin pitäisi. Niin mä ehkä käsitän tyhmyyden. Joskus mä mietin, että ei kai älyn puute sinällänsä ole suoranaista tyhmyyttä, mutta mitä muutakaan se sitten olisi?

Luulin ennen, että asia on ratkaistavissa hengaamalla samalla tasolla olevien ihmisten kanssa. Älykkyystason on oltava 20 pinnan sisällä henkilöiden välillä, että tietynlainen yhteys syntyy. Harvemmin viisas voi olla tyhmän kanssa tai päin vastoin. Ja naurettavan pitkään se onnistuikin, mutta nyttemmin olen huomannut sen vaikeaksi. Seuraansa ei voi oikein älykkyyden puolesta valita.

Olin perjantaina kaljalla muutaman ystäväni kanssa. Myöhemmin pöytäkuntaan liittyi heidän ystäviään. He alkoivat keskustelemaan sosialistimaiden talouspoliitikasta, yliopiston kirjojen tasosta jne. Samaan aikaan mä istun puoli iltaa hiljaa, miettien miten pieru pääsee paskan ohi suolistossa. Miten mä voisin muka osallistua näiden muiden keskusteluihin? Mä en ymmärrä edes omia raha-asioitani, saatikka jonkun valtion tasolla. Se saa tuntemaan minut ulkopuoliseksi.

Pp on eri älykäs ihminen ja mä olen aina miettinyt miten se sietää minunlaista typerystä. Eikö hän halua haasteita tai syvällisiä keskusteluja? Not with me. Mä olen vähän huojentunut, etteivät hänen vanhempansa ole turhan innostuneita tapaamaan minua usein, pelkään niin paljastuvan millainen idiootti heidän vävypoikansa onkaan.

Tai työyhteisö. Mun täytyy olla äärimmäisen varovainen sanoissani siellä, ettei kukaan vain huomaa todellisia älyn"lahjojani". Ja silti mulla on tunne, että olen jäänyt kiinni jo ajat sitten.

Tässä eräänä päivänä opiskellessani japania tein netissä varsin zeniläisen löydön. Nimittäin Iroha-runon. Se on paitsi hyvä runo, se on myös toistatuhatta vuotta vanha runo. Sen lisäksi se on täydellinen pangrammi. Pangrammi on lause / lauseita, joissa esiintyvät kaikki kyseisen kielen aakkosten kirjaimet vain yhden kerran. Irohassa esiintyvät sen aikaisen 47 hiraganatavua kukin kertaalleen, muodostaen silti loogisen ja hienon lopputuloksen.

Jos mä kävisin kertomaan tästä mielenkiintoisesta aiheesta vaikkapa Viidakon tähtöset ohjelman kilpailijoille niin mitä he sanoisivat? Olisinko mä väärässä porukassa? Vai kannattaisiko mun jättää asia kertomatta, mietiskellä sitä vain itsekseni ja palata sitten pohtimaan kilpailijoiden kanssa kumpi olikaan maailman ensimmäinen julkkis, Jeesus vai Jumala?

13 kommenttia:

  1. Et ole tyhmä. Jos olisit, et kykenisi pitämään tällaista blogia. Se, ettet ehkä tiedä jostain tietyistä asioista kuten sosialistimaiden talouspolitiikka, ei tarkoita, että olisit tyhmä. Et vain ole kiinnostunut aiheesta. Sulla on omat kiinnostuksen aiheet, joista voit helposti jutella erittäinkin asiantuntevasti.

    Vaikka aina sanon inhoavani tyhmiä ihmisiä, niin vielä enemmän mua ärsyttää huumorintajuttomat ihmiset. Tyhmien kanssa voi nauraa samoille jutuille ja viihtyä, kun taas huumorintajuttomien kanssa näivetty kuoliaaksi, vaikka olisivat kuinka sivistyneitä kailla osa-alueilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten on ihan oma luokkansa lukihäiriöiset...*huok*

      Sis näivettyyyyyy kuoliaaksi, ... kaikilla osa-alueilla.

      Poista
  2. Sivistyneisyys on älyä. Älykkäistä asioista keskusteleminen on älykästä. Minun kanssani on turha haaveilla älykkäiden aiheiden keskustelusta. Ja mitä tulee blogin pitoon... Nooh, se on tosiaan luettavissa ja johtopäätökset tehtävissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä voi olla samaa mieltä sun kanssa. Oon tavannut mummeleita, joilla ei oo sellaista opiskeltua sivistystä niin kuin noi mainitut aiheet, mutta silti ovat olleet tosi älykkäitä. Yleissivistyksen voi hankkia kuka vaan, muttei se älykkyyttä vielä takaa. :)

      Poista
  3. Muotoillaan toisin. Sivistyneisyys on osa yhtä älyn tasoa. Voiko tyhmä olla sivistynyt (paitsi jollain tietyillä aihealueilla on näitä idiot savant -tapauksia), epäilen. Mutta tosiaan, asioiden ajatteleminen tarpeeksi pitkälle ja jalostuneesti on älyä puhtaimmillaan. Se minulta puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun luokalla oli nainen, joka oli tyhmä kuin saapas. Rautalangaksi sitä sanottiin. Silti sillä oli hitosti tietoa, kun pänttäsi kaiken ulkoa ja sitä kautta osasi keskustella niin, ettei ulkopuolinen voinut arvata, mikä pölkkypää se oli. :D

      Ja sanot ihan mitä vaan, niin mä en anna periksi, että myöntäisin sun olevan oikeassa ja sitä kautta tyhmän. Niin tyhmä mä olen. Eikun jääräpää ! ;)

      Poista
  4. En minäkään sua tyhmänä pidä! Olen samaa mieltä Nollavaimon kanssa siitä, että sulla on vaan eri kiinnostuksen aiheet kuin muilla. En minäkään osaisi kaunokirjallisuuden helmistä tai politiikasta tai taloudesta tai tekniikasta tai tai tai keskustella sivistyneesti kenenkään kanssa, hiljaa olisin. Tai sitten puhuisin kyseisistä aiheista ystävieni kanssa ja ihan puuta heinää, kun juuri kukaan ei osaisi puhua niistä fiksuja. Mutta kyllä mä teatterista saisin ihan fiksunkin keskustelun aikaan, paitsi sitten taas niiden kanssa jotka ovat ns. "oikeita taiteilijoita" ja puhuisivat brectiläisyydestä ym. mistä mä en tiedä mitään. Älykkäästä tulee mieleen joku matemaatikkonero, joka ei sitten muusta tiedäkään, näin kärjistetysti. Ja sivistyneestä joku viinihienostelija vaikkapa. Sinä se painat pitkin Jaappania ja tutkit netistä asioita, joista me muut ei olla ees kuultu koskaan. Sä oot ihan fiksu, usko pois. Niin mäkin oon, ja se riittää :)

    VastaaPoista
  5. Hetkittäin voi tuntea ittensä tosi tyhmäksi ja tyhmiä juttuja on tullut tehtyä, mutta perustyhmyys, se on jotain muuta. Vaikkapa sitä, että hetken mielijohteesta potkastaan joku mummo kumoon tuolla kaupungilla, isketään nyrkillä lasi rikki kun "huvitti tehdä niin", tai ostetaan Petri Nygårdin levy. Ääliö ulkomaillakin on ääliö ulkomailla, mutta oikeesti niissäkin jutuissa oli joku pointti takana koko ajan. Se oli vaan ainut joka uskalsi sanoa ne tyhmätkin jutut ääneen. Varmaan joku älykkökin haluaisi päästää jotain ihan älytöntä suustaan, mutta älykköpaine estää sen. Muuten kaikki muut pitäisivät häntä sivistymättömänä moukkana ja sulkisivat joukoistaan pois, ja se voisi olla älykölle koa pala purtavaksi.

    VastaaPoista
  6. No esimerkiksi tämä Halla-aho. Mun mielestä se on älykkö, vaikka moni muu asia äijässä onkin pielessä. Mutta se osaa analysoida asioita ja kikkailee älyllään muut kumoon 6-0. Minusta ei löytyisi murto-osankaan kykyä osata ajatella asioita yhtä pitkälle ja jalostuneesti kuin hän. Vaikea mun on kuvitella hänen miettivän yhtä typeriä asioita kuin mun :)

    Niin ja Talle, tuskin kukaan mummoja kaataa kumoon tyhmyyttään - kyllä siinä on osansa hulluudella ja ilkeydelläkin. Petri Nygårdin levyn ostaminen taas... kertonee sukulaissuhteesta tms :D

    VastaaPoista
  7. No tästä nyt voidaan vääntää hamaan maailman tappiin asti. Kyllä mummojen potkiskelu on ilkeää ja hulluakin ja myös saamarin tyhmää! Joo ja omassa suvussanikin on yksi ns. älykkönä pidetty, jota moni ihailee ja arvostaa. Moni taas ei tiedä sitä, mitä henkilö on sisältä. Pelkkää mätää täynnä.

    VastaaPoista
  8. Blogissani on sulle plakaatti...

    VastaaPoista
  9. Talle, kiitos vaan kunniasta, mutta en taida kyetä... tähänkään :) Liian vaikeaa minulle.

    VastaaPoista