torstai 17. tammikuuta 2013

232# Telkasta

Mä katon aika vähän telkkaa. Paitsi aamuisin vartin verran. Mutta muuten se toosa huutaa iteksiin taustalla. Seuraksi voin toki myös katsoa, esim. Pp:n kanssa. Se katselee niitä laihdutus- sun muita ohjelmia. Jotkut niistä on ihan hauskoja.

Nyt tulee poikkeuksellisen paljon ohjelmaa telkasta, joita voisi katsoa. Niiden missaamisesta tulee jopa huono omatunto. Tässä nyt muutamia esimerkiksi:

1) Futis. Sen takia mä olen maksukanavat hommannut. Monta peliä viikossa. Erityisesti Liverpoolin pelien missaaminen harmittaa, ne on ainakin nähtävä. Ja futishan on katsottava aina suorana lähetyksenä.

2) Madventures. Okei, ne ovat uusintoja, ja olen ne varmaan nähnyt aikaisemminkin. Mutta silti niitä on kiva katsella.

3) Matkaoppaat. Uudet jaksot alkavat maanantaina, tuskin maltan odottaa \o/ Parasta on ehdottomasti sen suomijunttiuden korostaminen. Huomaa, että kyllä muutkin on pihalla matkustaessaan, enkä aina vaan pelkästään minä.

4) Huomasin vahingossa Youtubessa uusia Pasila-jaksoja, joten ilmeisesti niitä taas tulee. Ettei vaan juuri torstaisin? Pari kutostuotantokauden jaksoa tuli katottua, olivat huonoja. Kaikki 5 edellistä tuotantokautta multa dvd:nä löytyykin.

5) Japania Erinin kanssa. Jos tästä nyt tarttuisi takkiin jotakin.

6) Suomen surkein kuski. Tämä on parasta viihdettä mitä telkkari nyt tarjoaa. Kuskikandidaatit ovat niin huonoja, että uskon heidän näyttelevän, ei kukaan voi olla niin surkea. Näittekö viime jakson? Ok, en mäkään osaa taskuun pysäköidä, mutta se niiden kohellus oli jotain uskomatonta...

7) Mikäs se Jimiltä tuleva ohjelma on, jossa rekkakuskit ajavat Alaskan arktisissa oloissa? Sellainen tositv-homma? Se on ihan hauska. En sitä tietoisesti katso, mutta aina silloin tällöin jumiudun sohvalle sitä tapittamaan kun huomaan sen sattumoisin tulevan.

Ylevero on silti saatanasta, kuten kaikki varmaan ymmärtävät. Sinänsä hauska, että ahvenanmaalaiset veijarit välttyivät siltäkin. Vaikka listallani onkin pari Ylen ohjelmaa, niin voisin mielelläni luopua niistäkin, jos saisi verohelpotuksen. Olisi kiva tietää, kuinka moni tosiaan katsoo näitä Ylen ajankohtaisohjelmia ja dokumentteja, kuten niin monesti kuulee ihmisten kerskaavan.

2 kommenttia:

  1. Joo, Pasilasta alkoi uudet jaksot, oisko ollu viime viikolla... En muista, mutta mainoksen näin. :)

    Ja se surkein kuski on to-del-la-kin katsomisen arvoinen! :D
    Mä oon jo nähny sen kun se tuli Maxilta syksyllä. Ihan hirveen hyvä ja karmee samalla. Erityiseksi inhokikseni nousi se Nona (tai joku semmonen) sen älyttömän kikattamisen vuoksi. Hrrrr... Vieläkin puistattaa.

    Ja mä siis katon todellakin liikaa telkkaria, mut se on vaan mun ongelma, onneks. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se Nonan mutsikin oli karmee. Sinänsä outoa, että jokainen ohjelmaan osallistunut oli melkoinen juntti... tiedä mitä yhteyttä sillä sitten ajotaitoon on.

      Poista