maanantai 7. tammikuuta 2013

227# Teiniäiteet

Mulle on tullut paha tapa avata telkka aamulla ennen töihin lähtöä. Siinä samalla kun syö aamiaista. Siinä on se riski, että vaikka olisi herännytkin ajoissa, juuttuu katsomaan jotain tyhjänpäivästä kuten Matlockia tai säätiedotusta ja sitten myöhästyy töistä.

Nyt oon muutamana aamuna nähnyt dokkaria teiniäideistä, Englannista. Huh huh.

Yhteistä näille teiniäideille on, että he tietysti asuvat vanhempansa luona. Tietysti vain yksi vanhempi, sillä he ovat yksinhuoltajia. Perhe on silti jumalattoman suuri, kun sisaruksia ja serkkuja ja mitä lie on vaikka muille jakaa. Äiti itsessään on kolmekymppinen, mummoksi tulossa. Talossa saattaa olla 12 koiraa ja 16 kissaa. Kämpät ovat kauheassa kunnossa, sekaisia, ränsistyneitä, varmasti jumalattoman kylmiä talvisin, hometta täynnä. Ja sijaitsevat slummissa. Ja tuillahan sitä elellään.

Joku kommari luultavasti sanoisin, että se on luokkayhteiskunnan vika. Että yksilöllä ei ole mitään vastuuta, he ovat tahtomattaan syntyneet eurooppalaisittain "alempaan kastiin". Siksi he puhuvat niin epäselvästi, heillä on risat hampaat ja kamalat vaatteet eikä mahdollisuuksia kouluttautua.

Niinpä niin.

Tämä dokkari ei kuitenkaan tartu tähän. He kuvaavat paksuna olevan teinin mietteitä vilpittömästi. Tänä aamuna meinasin tukehtua aamupullaani, koska

1) ensimmäinen haastateltava oli 14-vuotias ja paksuna. Oli ollut paksuna jo 13-vuotiaanakin, mutta saanut keskenmenon.

2) Toinen oli 14-vuotias, ja halunnut jo pitkään saada lapsen, siitä saakka kun oli viisivuotias. Syy: koska hänen siskonsa oli saanut lapsen, ja hän halusi myös saada "sellaisen vastuun".

3) Niin ikään 14-vuotiaalla paksuna olevalla teinilikalla oli 22-vuotias poikaystävä (tietysti risahampainen, verryttelyasuun pukeutuva, tupakkaa ketjussa poltteleva pikkurikollinen). Eikös tuommoisesta napsahtaisi joku lapseen sekaantumissyyte?

4) 17-vuotias teini, jolla oli kolme lasta, luonnollisesti kaikki eri äijän kanssa hankittuja. Ensimmäinen lapsi hommattiin silleen, että hän niin kovasti halusi lasta ja kävi nussimassa koulun jälkeen jalkapallokentän takana paikallisen jätkän kanssa, ja valehteli tälle käyttävänsä pillereitä, että sai ittensä raskaaksi. Äijästä erottiin kun lapsi oli 2 viikkoa vanha. Kuitenkin - viikko lapsen syntymän jälkeen (eli viikko ennen kuin silloisestä ukosta erottiin) äiti lähti bilettämään ja kävi panemassa jotain toista äijää, tullen jälleen heti paksuksi. Niinpä hänellä oli kaksi alle 2-vuotiasta lasta, kun hän kerran mäkkäriin mennessä tapasi parkkipaikalla söpön pojan, jolle antoi heti pesää, tullen heti paksuksi uudelleen. Mikä sikiämisvimma?!? Noh, eipä siinä mitään, tämän jälkeen hän sanoi oppineensa elämästään, että yhteenkään mieheen ei voi kuulemma luottaa.

Semmosta tähän maanantaiaamuun heti. Hiljaiseksi vetää.

6 kommenttia:

  1. Kammottavaa, mutta on noissa tarinoissa yksi hyväkin puoli: oma elämä tuntuu ihan helvetin ruusuiselta ja oma järki taas terävältä kuin partaveitsi.

    TM:n kommentti olisi tuohon, että "ihan oikein moiselle paska/roskasakille".

    VastaaPoista
  2. No huh huh! Mä en viitsi edes katsella moisia ohjelmia,koska mua alkaisi vituttamaan suunnattomasti...

    VastaaPoista
  3. No just joo, ei niiku olleskaa oma syy. Voihan pillu! Muistatko ohjelman nimen? Meinaan et vois löytyy ehkä netist et voisin ittekkii pöyristellä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla näkyy tuommoinen kanava kuin TV5 ( http://www.tv5.fi/ ), ja tuo ohjelma siis on "5D: Teinivanhemmat". En tiedä onko tuo pätkitty jotenkin osiin tms, mutta siis kaksi jaksoa on tullut pätkittäin vilastua.

      Poista