maanantai 31. joulukuuta 2012

226# Kurinpalautuskuukausi

Tammikuuhan on vuoden vittumaisin kuukausi, kaikin puolin. Jouluiset pirskeet ovat ohi, jäljellä vain tasainen arki krapulaisissa tunnelmissa. Sääkin on mitä kauhein; eihän tuolla pysy pystyssä erkkikään. Pimeyttä ja kurjuutta.

Tammikuuksi sopii hyvin kurinpalautuskuukausi. Tipattomuutta ja terveellisiä elintapoja. Epäterveellisen ruoan välttelyä. Pois sipsit ja sen sellaiset.

Säännöllisen unirytmin tavoittelua.

Jessus, sain nukuttua viime yönä vain pari tuntia. Sitä edellisenä yönä vähän sama juttu. Menin kolmelta yöllä nukkumaan, katsoin kelloa vielä varttia vaille kahdeksan aamulla, en ollut nukkunut ollenkaan. Sitten nukahdin, heräsin kun mutsi soitti puolilta päivin. Ei näin. Väsymys on nyt taas sitä luokkaa, että oksat helvettiin. Miten mahtaa käydä uudenvuoden bileiden?

Viime tammikuussa sain laihdutettua muistaakseni 7 kiloa kuukaudessa. Tietysti sen lihoi takasin, kun palasi entiseensä helmikuussa, mutta se ei ollut pääpointti. En ollut koskaan kokeillut laihduttamista, mutta kun porukka aina valittaa miten hankalaa se on, niin pitihän sitä testata. Nyt ehkä riittäisi maltillisempi suoritus? Muistelen, että saatoin kävellä 40 kilometriä viikonlopun aikana. Sellaiseen en enää rupea.

Sitä paitsi, eihän noilla kaduilla pysty liikuntaa harrastamaan. Miksei niitä katuja voida ylläpitää, että veronmaksajat pääsisi töihin? Ihan turha jonkun Pekka Saurin puhua paskaa, että kyllä niitä katuja hoidetaan kunhan keretään. Vitut niitä mitään hoideta.

Kuntosalit nyt on ihan out. Mä en ole sellasissa käynyt kuin armeijassa nukkumassa, semmoset on ihan gay. Mun mielestä se on jopa vähän "huijausta".

Uiminen voisi olla ihan jees, mutta kun en osaa...

Noh, täytyy katsella. Ehkä mä en jaksa tehdä mitään. Mä olen vähän de-motivoitunut tässä. Olisin tyytyväinen, jos saisin sen 12-14 tunnin unen nappastua joku kerta. Sillä pärjäisi taas pitkään.

torstai 27. joulukuuta 2012

225# Naisia

Joulu jo meni remuamisineen ja metelöimisineen ja nyt on taas vuorossa hiljentyä arjen aherrukseen. Nopeasti se vaan meni, vaikka vapaat olivatkin pitkät. Juuri kun tottui lollerointiin, niin oli taas työmaalle lähtö. Saipahan nyt kuitenkin nukuttua pahimmat univelat veks.

Niin, naislistaa ajattelin tässä Hannun päivän kunniaksi päivitellä.

Ohhoh, onpas siinä ja taivahan talikynttilä, mikäs häikäisevä se siellä menee?

Mutta siis tarkoitukseni on uudistaa hieman aiemmin postaamaa listaani. Koska pari uutta haastajaa on ilmaantunut. Ilahduttavaa.

1) Meytal Cohen. Törmäsin tähän israelittareen [eikös sovikin hyvin näin joulun aikaan?] etsiessäni rumpalien tekemiä videoita Youtubesta. Se vaan jotenkin kolahti heti. Ei sillä, että hän olisi ollut poikkeuksellisen hyvä takoamaan öh, kannujaan. Pysynee rytmissä ja ihan hyvin tuntuu sujuvan, vaikka isku ei ehkä ole niin voimakas tai napakka kuin toisilla. Naamassa huomio kiinnittyy pari numeroa aivan liian suureen suuhun. Pp saattaisi luonnehtia jopa hevosennaamaksi? Silti tämä on jotenkin poikkeuksellinen, enkä tiedä miksi? Hepreankielisistä naisista mulla on ollut ennen aivan toisenlainen ennakkoluulo ja ehkä se tekee tästä niin viehkon.

Erikoista: Israelissa naisetkin joutuvat käymään armeijan. Meytal on niin ikään kuluttanut elämästään pari vuotta armeijalle. Ja hei, kuka nainen soittaa rumpuja??





2) 松永裕美. Youtubesta bongattu tämäkin. Aivan kuten se trinidad & tobagolainen keihään olympiavoittaja, minäkin katson youtubesta videoita oppimismielessä, joskin eri lajin edustajia. Tämä Matsunaga taitaa kyllä keilauksen eri hienosti, ja mitä enemmän olen noita P-leaguen keilauskisoja katsellut, sitä enemmän hän on kasvattanut suosiota silmissäni. Ei hänkään nyt mikään superkaunotar ole, kuten ei japanialaiset yleensäkään, mutta hänellä on Meytalin tavoin jotain omalaatuista joita en osaa selittää. Se tyyli?

Erikoista: Japsithan ei koskaan näytä tunteitaan, vaan pitävät aina pokerin. Onkohan tässä ensimmäinen kerta?


tiistai 25. joulukuuta 2012

224# Hanskattomuus

Tuli tuossa mieleen (ei siis pölynimuriin á la Fingerpori) Nolliksen  postauksesta, miten teinit saattavat vastustaa jotain lämmintä vaatekappaletta sen nolouden vuoksi. Mä en muista omasta teini-iän hullutuksesta muuta kuin tuon pipon jääräpäisen vastustelun. Sellanen oli vaan niin nolo. Ja jos oli pakkasta niin meillä koulussa lähetettiin kotoota hakemaan se pipo vaikka kesken koulupäivän. Yleensä sitten pipo kulki mukana, mutta otettiin päästä heti pois kun kotipihalta poistuttiin tai kun välituntivalvojan silmä vältti. Näin varsinkin alkutalvesta. Sitten kun tuli konsensus, jolloin suurin osa muista oppilaista jo käytti pipoa, niin sen kehtasi itsekin päähän hilata.

Meidän äitee on sanonut aina, miten hanskoja kuuluu käyttää, etteivät sormet "sierety". Isä taas ei käyttänyt nuorempana hanskoja ollenka. Muistan kun kerran jouluna se 20 asteen pakkasessa koitti hautausmaalla iskeä routaiseen maahan sellaista lyhtytankoa paljain käsin. Sen verran se rautatanko oli vilakka, että pyysi multa hanskoja lainaan :) silloin mä vasta tajusin, että en oo koskaan nähnyt sen käyttävän hanskoja, ja olin ihan että vau. Muistelen vieläkin miten silloin ukkoa ihailin, ja aloin pikkuhiljaa itsekin luopumaan omista hanskojen käytöstä. Monta talvea mennyt niin, että en ole hanskoja käyttänyt. Enää en edes omista moisia, vaikka tulisi tarvekin. Toki ottaa joskus lujille kun joutuu kauppakassia kovassa pakkasessa kantamaan, tai vaikka putsaamaan autoa lumesta, mutta se on pieni kärsimys kunnian säilyttämisen rinnalla. Isäpapalla on tosin diabeteksen myötä verenkierto jo sen verran heikentynyt, että en yhtään ihmettelisi vaikka hansikkaita hän käyttäisikin.

Lukekaapa muuten tämänviikkoinen Veikkaaja-lehti. Siinä sanottiin, että jos jalkapalloilija käyttää pelatessaan hansikkaita, se luetaan ehdottomasti heikkouden merkiksi. Ilahduin valtavasti. Näinhän se juuri on. Hanskat erottavat nynneröt tosi koviksista. Tietysti joku asioiden kieltäjä väittää toista, mutta jätetään ne arvostelut omaan arvoonsa ja naureskellaan näille hanskatyypeille sitten selän takana.

Mutta voi piru miten kylmä tässä on ollut. Niin sisällä kuin ulkoa. Ei auta tuplakalsarit joista toiset ovat mallia pitkät, ei uusi toppatakki eikä pipo eikä ylimääräinen huppari. Kenkiinkin joutui ostamaan ylimääräiset pohjalliset.

Onkohan muuten joku testannut tuota:




torstai 20. joulukuuta 2012

223# Pre-joulu

Jouluvalmisteluissahan on täysi hööki päällänsä.

Lahjatilanne on aika hyvä, ollut jo pitkään. Pari lahjaa vielä uupuu, mutta tiedän mitä nekin pitäisi olla, ovat siis vain ostamista vailla valmiita. Yritin jo eilen duunin jälkeen käydä ne lunastamassa pois, mutta ihmispaljous oli sitä luokkaa, että alkoi ahdistamaan ja piti poistua äkkiä takavasemmalle. Noh, ehtiihän tässä vielä, vaikkapa lauantaina. Jos vaikka löytäisi vielä muutaman heräteostoksen, kun on jotenkin tunne, että lahjoja ei ole tarpeeksi tai ainakaan ne ei ole tarpeeksi hyviä. Itselle nyt ainakin.

Nythän on kovasti muotia ostaa materiaalin sijaan joku lammas tai vuohi kehitysmaahan. Se on minusta ok lahja ostaa kehitysmaalaiselle, mutta toisen länsimaassa asuvan ystävän puolesta vähän kummallinen hankinta, ellei nyt tiedä toista hipiksi. Noh, hyvä omatuntohan on ostettavissa vai mitä.

Miten sellainen lahja paketoidaan edes?

Mistä tulikin mieleeni, että en ole edes aloittanut paketoimisurakkaani. Mä olen ehkä maailman huonoin lahjojen paketoija. Mun kyhäelmäni näyttää siltä, että ne olisi humalaisen 7-vuotiaan aikaansaannoksia. Toisaalta, ennen mä paketoin ne pelkkään sanomalehteen, joten siinä mielessä eteen päin on menty.

Mitään jouluvalmistelujahan mun ei tarvii tehdä, sen kun menen vain valmiiseen pöytään. Jouluhan on paitsi remuamisen ja metelöimisen aikaa, niin myös paaston aikaa, koska jouluruoat ovat niin oksettavia ettei niitä syö pirukaan, vähän niin kuin muslareiden ramadan jolloin joutuu paremminvointivaltionkin asukas nälästä kärsimään. Kaikki ne tytinät ja muut imelät laatikot, hyi fan. Tai se joulunrunkku eli läskinen kinkku. Jäks. Varmaan joutuu ostamaan itselleen jotain makkaraa, se sentään on kunnon ruokaa.

Hammaslääkäriin joutuu vielä ennen joulua. Tänään on kunnon remontit siellä luvassa, hammaslääkäri pyysi varautumaan jo etukäteen itkuun ja hammastenkiristykseen, sekä varaamaan kunnolla aikaa. Ei kuullosta hyvälle, ei ollenkaan.

Hautuumaa- ja sukulaiskierros taitaa jäädä tänä vuonna väliin. Ollaan normaalisti tehty se jouluaattona, tuleehan siinä ajamisia lähes 500 kilsaa, mutta mitäs sitä muutakaan jouluaattona tekisi. Harmi, se on ollut ihan hyvä perinne jatkettavaksi.

Valkea jouluhan on tietysti masentava asia 100% suomalaisten mielestä, mutta tällehän ei nyt voida mitään.

Parastahan on tietenkin ne kolmen päivän vapaat. Kerrankin niin, ettei osu joulu viikonlopulle. Muissa maissahan tuo jouluvapaa siirrettäisiin sitten arkipäiville mutta ei komumaissa... mutta onneksi ei tarvitse nyt jauhaa sitä. No joo, loppiainen tietysti osuu sunnuntaille, mutta menkööt. 5 päivää vapaata putkeen. Kun ei nyt tulisi kipeäksi tai mitään, kolleega jo koitti plunssaansa tartutella ennen kuin alistui ja lähti tänään kotiin kesken työpäivän. Toivottavasti ei saanut pöpökantaa liikkeelle.

Joulun välipäiväthän ollaan duunissa, totta kai, kuten myös Uuden vuoden aatto. Toisaalta, vaikka luulisi ettei olisi häiriötekijöitä (koska urpot viettää lomalla välipäivät ja ovat pois sotkemasta kuvioita), niin veikkaan että kiirusta on. Mutta se on sitten sen ajan murhe. Vietetään tämä joulu ensin.

Ja koska olen laiska blogaaja, niin lienee paikoillaan toivottaa lukijoille (niille kaikille kahdelle?) oikein hyvää ja remuallista joulua.

perjantai 14. joulukuuta 2012

222# Paossa

Ohhoh, rasti seinään mutta kävin kirjastossa nyt kolmannen kerran kolmen vuoden sisään. Ettei vaan tulisi tavaksi. Tai siis, olen mä ehkä käynyt kirjastossa, mutta lasken tällä kertaa vain ne kerrat kun olen lainannut jotain.

Ennen mä kävin paljon kirjastossa, sillon kun asuin vielä maakunnissa. Ja lainasin hullun lailla kamaa. En tiedä miksi se jäi kun siirryin työelämään? Mutta vuosituhannen alussa kun ei ollut nettiä kotona tai kun oli työttömänä pummina, eikä ollut päivisin mitään tekemistä, niin kirjastot tulivat tutuksi. Kirjastot saa minulta kyllä hyväksynnän, erittäin hyvää verorahojen käyttöä, sano.

Niin, mä olen nyt innostunut erilaisista pakotarinoista. Sellaisista, joissa karataan vankiloista ja vankileireiltä. Tämä tietysti siis vain kommunististen maiden vankileireiltä, kuten Pohjois-Koreasta tai Siperiasta. Sellaisia, mistä paetaan vaikkapa Guantanamosta ei ole mielestäni uskottava, koska miksipä kukaan haluaisi paeta kapitalistisesta yhteiskunnasta?

Luen nyt Pako Siperiasta kirjaa, jossa äijä käveli 14000 kilsan matkan Siperian halki himaansa (Saksaan). Pp epäili kirjaa tylsäksi, mutta mä olen jotenkin haltioitunut. Mä olen toisaalta "Siperia-fani", noin niin kuin maantieteellisessä mielessä. Kun kirjassa mainitaan minkäkin paikan tai joen tai vuoren nimi, niin menen äkkiä katsomaan paikan googlemapsista tai wikipediasta.

Kyllä mä tykkään vankila-jutuista muutenkin. En semmosista, missä entinen pahis on lukenut Raamatun ja tullut uskoon ja sitten hurskastelee asiasta ja elämällään. Mutta dokkarit vaarallisimmista vankiloista, Kylmä rinki -tyyppiset fiktiiviset sarjat ja pakoelokuvat ovat suosiossani. Ei aihe auttamattomasti tee teoksesta hyvää, esim. The Way Back -elokuva oli sikahuono, vaikka kertoikin juuri Siperian vankileiriltä pakenevasta joukkiosta.

Mä olen kerran käynyt vankilassa - vierailulla tosin. Siis sellainen vierailukäynti, jossa palloiltiin osastoilla vankien seassa. Se oli kamala paikka. Sellaiseen en haluaisi joutua. Tietysti porukan käytös oli provosoitunutta vierailijoista johtuen, mutta kyllä sen huomasi millaisesta ihmisjoukkiosta oli kyse. Noh, eniveis, kyseltiin sitten vankilanjohtajalta onko täältä paennut paljon porukaa. On kuulemma. Suomalainen pakotarina ei sinänsä tarjoa mitään hehkutusta. Karkuria ei välttämättä edes etsitä mitenkään aktiivisesti, vaan kyllä se yleensä löytyy sitten jostain baarista ryyppäämästä.

Sellaisesta pakoreissusta ei varmaan kirjoja kirjoiteta.

perjantai 7. joulukuuta 2012

221# Itsenä

Itsenäisyyspäivä osui mukavasti viikolle tänä vuonna. Edes se irrallinen perjantainen työpäivä ei minua haittaa, au contraire. Monille tulee vain pakkomielle ottaa sekin vapaaksi. Samapa tuo, helpottaa minun elämääni.

Mutta joo, mut oli kutsuttu itsenäisyyspäivän aaton bileisiin maakuntiin. Duunipäivä kesti keskiviikkona klo 17 saakka, ajattelin kuitenkin työpäivän olevan hiljainen, etenkin iltapäivästä, ja olinkin ainoa työssä oleva silloin. Mulla oli kaikenlaista omia tekemisiäni suunnitteilla, jotka saisin iltapäivän aikana tehdyksi. Mitä vielä. Joku kusilatva tuli vartin yli neljä konttorille kinuamaan kaikenlaista, eikä häipynyt ennen kuin viittä vaille viisi. Jäi sitten ruokailut ja selvittelyt yms tehtävärästit tekemättä ja silti piti juosta junaan.

Matkustin Vantaalle, sain siitä autokyydin sitten perille. Ärsytti, kun kuski ei suostunut kurvaamaan kaupan kautta, että olisin saanut ostettua jotain juomisia itselleni (bileisiin), vaan jouduin sitten kinuilemaan muilta.

Vaihdettiin vuoden aikana tapahtuneita kuulumisia, kitattiin vähän siideriä (yök!), popiteltiin musiikkia ja kelattiin kissojen häntiä. Noh, se on ehkä mun suosikkininumeroni. Mikään ei ole rentouttavampaa kuin kelata eläinten häntiä. Varsinkin, kun yksi kisseistä alistui siihen ihan suosiolla eikä lähtenyt pois.

Mentiin sitten taksilla baariin. Nämä bileisännät - vai pitäisikö sanoa emännät - käyvät aina samassa räkälässä juomassa 2 euron viinapaukkuja. Kaljakin tilataan kannuissa, joita sitten kaadetaan pöydässä tuoppeihin. Joka ikinen asiakas oli kovassa kännissä siellä. Ukot pelasivat sellaista peliä, jossa piti lyödä nyrkillä sellaiseen palloon, joka mittasi lyönnin voimakkuuden. Vaatetus näytti neuvostoliittolaiselta, 30 vuoden takaa. Ilman täytti vanhan viinan, hien ja tupakanhajun yhteinen seos. Joku äijä kehui että hänellä on kymppitonni rahaa pankissa.

Kysyin bilejärjestäjiltä, miten he jaksavat käydä samassa räkälässä monta kertaa viikossa, aina vaan uudelleen. Tyrmistyneet katseet ja "miten niin.. räkälä?".

Oli hyvin masentavaa, ja lähdin jo ensimmäisellä kyydillä takaisin kämpille nukkumaan. Kai sekin jonkinlaista pahennusta aiheutti.

Seuraavana päivänä oli tietenkin vähän krapulaisissa tunnelmat. Mä edelleen ihmettelin, kun juhlavieraista löytyi tyyppejä, jotka eivät ole koskaan katsoneet Tuntematonta sotilasta tai käyneet ulkomailla tai edes missään muualla kuin oman kaupunkinsa ravintolassa - ja käyvät sentään kolmattakymmenettä. Eikö ihmisellä ole minkäänlaista mielenkiintoa mihinkään (muuhun kuin dokata niitä kaljakannuja aina samassa räkälässä)? He eivät käy koskaan edes ulkoilemassa lähimetsissään. Mun mielestä se on pöyristyttävää, mutta tyydyin vain pyörittelemään silmiäni etten aiheuttaisi paheksuntaa paheksunnallani.

Olen kasvamassa selvästi erilleen näistä muista... nuoruuden kavereistani. En tiedä onko se hyvä juttu vai ei, mutta huono asia se ei ole. Ehkä mä olin itsekin samanlainen parikymppisenä... mutta nyt? Ei saa jämähtää paikoilleen, vaan jonnekin on liikuttava ja muutosta tapahduttava.

Mulla oli Pp:tä ikävä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

220# Hyshysteriassa

Tänä aamuna tuli imaistua herneet nokkaan luettuani Metro-lehden kolumnin. Kyseisen lehden kolumnien kirjoittajathan ovat pääsääntöisesti vasemmistojargonia höpiseviä á la Hiiro ja Metso ja mitä lie Harakoita ne nyt on. Mutta tämä tämänpäiväinen on jokin uusi tulokas. Hienosti sopii muiden kirjoittajien linjaan.

Nimittäin vanha kunnon joulukulutushysteriähän se aiheena toimii. Kun on sitä kapitalismia, ja joulusta ei voi nauttia kun sanoma peittyy kaiken markkinointihumputuksen ja epäekologisen muovikrääsän alle. Ei pitäisi ostella mitään, vaan hyvillä teoilla luoda se joulumieli. Oi hellan lettas miten söpistä. Vielä kun saisi siihen päälle "ei ole enää valkeita jouluja koska ilmastonlämpeneminen" ja "joulu on ennen kaikkea hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa" niin olisi kympin juttu kasassa.

Oksettavaa. Minusta joulussa on parasta - vaikka toki stressaavaakin - se kaupallisuus. Vääjäämättä se on kansantaloudelle hyväksi. Nähdään sen verran vaivaa, että koitetaan hankkia läheisille jokin lahja. Jokainen tietää miten pirullista se on väenpaljoudessa ryysiä kaupoissa ja miettiä päänsä puhki mitä hankkia toiselle. Jos mä vaikka joulun kunniaksi keittäisin äiteelle kahvit niin mitä se nyt olisi? Mutta jos ostan hänelle siveettikissanpaskakahvia lahjaksi, niin eikö se ole jotain... erityisempää?

Onneksi yksi asia sentään lämmittää. No tietenkin se, että hölmöläisten maassa Tuntemattoman sotilaan tv-esittämistä joudutaan siirtämään myöhempään ilta-aikaan esitettäväksi, ettei kakaroille tule traumoja. Eri hienoa, hyvä Suomi *clap clap*. Eikä siinä mitään, jos elokuva on luokiteltu K-12, ja näissä on tietyt ohjelma-ajat koska niitä saadaan esittää, niin miksi yksi elokuva saisi tehdä poikkeuksen?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

219# Sunnuntai-illan blogailua 2

Sunnuntai, taas. Miten musta tuntuu, että sunnuntai on vähän turhan usein? Verrattuna muihin viikonpäiviin esiintymiä on tiheämmin.

Aikaansaannoksia oli viikolla. Työterveystarkastus oli ok, hammaslääkäri oli ok, pikkujoulut olivat ok, puku saatiin hommattua ok, keilaamassakin tuli käytyä pari kertaa ja siihenkin harrastukseen tarvittavat kamppeet hankittua ok. Parturi oli ok. Rahaa kyllä paloi omaisuus. Koskas ne veronpalautukset taas tulivatkaan?

Joululahjoja en saanut hommattua, ei totta puhuakseni käynyt edes mielessä. Viikonloppu kului pelkästään lollerointiin, ja pikkujouluista palautumiseen. Noh, tunnin verran taisi kivistää päätä lauantaiaamuna joten helpollahan tuolta selvittiin, ja olen vahvassa uskossa siihen, että maanantaina kehtaa vielä näyttäytyä työpaikalla.

Talven tulo oli kyllä takaisku, sitä en olisi halunnut vielä tähän aikaan saapuvaksi. Autollakaan ei ole mitään asiaa kotikadulle - ja en tiedä onko muuannekaan. Onko kukaan nähnyt lumiauroja tässä vaiheessa?

Jooh, ei kai siinä muuta kuin uutta viikkoa kohti. Onneksi on itsenäisyyspäivä katkaisemassa viikkoa. Toivottavasti joku on niin dorka, että ottaa myös perjantain vapaaksi, jolloin voisi kuvitella perjantainkin olevan normipäivää helpompi.