sunnuntai 25. marraskuuta 2012

216# Sunnuntai-illan blogailua

Sunnuntai-ilta. Juuri se aika viikosta jolloin kyrsii eniten. Laitetaas tuntemuksia ylös.

1. Dilemma. Meillä on duunissa joku ulkopuolinen kuriiri, joka toimittaa meille tavaraa. En edes muista firman nimeä, mutta siellä on kolme kaveria, jotka hoitavat tuota meidän konttuuria. Kerran pari viikossa tuovat tavaraa, välillä jos kamaa menee sivukonttoreihin niin kuriiri hakee meidät kustannuspaikalta, ja menemme heidän mukaansa näihin sivutoimistoihin. You know, kun ei niillä ole kulkulupia jne.

Muutaman kerran olen huomioinut, miten yksi näistä kuskeista haisee viinalle. Se koko auton koppi lemuaa kuin rommitynnyri. Juopon näköinenhän se mies on, ei siinä mitään. Ajotavassa en ole huomannut kummallisuuksia. Hyvin hallitsee autonsa ahtaissakin paikoissa.

Myös työkaverini pani merkille saman viinankatkun viime viikolla.

Kyllähän ihmiset käy kännissä töissä, ei siinä mitään. Mutta kaikkiin ammatteihin tuommoinen ei sovi. Kirurgin olisi hyvä olla selvinpäin. Ja lentokapteenin. Ja jakeluauton kuljettajan. Mitäs jos se jonain aamuna ajaakin kännissä vaikka jonkun lapsen päälle? Kuka silloin on vastuussa? Mutta toisaalta, eihän tuommoisesta voi vihjatakaan eteen päin, koska ukko menettäisi työnsä ja juomakierre väistämättä pahenisi. Noh, ehkä on parasta vaan pestä käsi koko jutusta. Kyllä toiset puuttuvat asiaan jos aihetta on. Kyllähän sen kuskin kollegat jne varmasti kertovat pomolleen tai sitten toiset asiakkaat, tai sitten vaikkapa se minun työkaveri.

2. Keilaus. Se on mennyt ihan jees. Sain tässä hiljattain 200 pistettä kierroksella, täytyy sanoa että harvoin on jännittänyt niin paljoa ennen viimeistä heittoa. Luojan kiitos sain vaaditut 8 keilaa nurin ja 200 pinnaa kasaan. Nyt voi keilata rennommin kun ei ole enää painetta sen suhteen. Meillähän oli leikkimielinen skaba kavereiden kesken, kuka tuon 200 ensiksi saavuttaa. Jes, kerrankin mä olen jossain onnistuja!

Sen jälkeen olen palannut heittämään 120-130 pinnan kierroksia.

Olis se oma pallo vaan must, vaikka siitä tietysti koituukin harmia (roudaukset, säilytykset, hankkimiset jne). Mutta sen jälkeen voisi alkaa hiomaan tekniikkaansa ja kierreheittoja aivan uudella sykkeellä. Välineurheiluahan se on, ja pallolla jos mikä on se kaikkein suurin merkitys. Taito tulee vasta sitten.

Mutta siis omituisinta on, että olen löytänyt itselleni jonkin sopivan urheilulajin. Näin kauan se kesti. Olin varma, että mikään urheilulaji ei minulle sovi, mutta voi kuinka väärässä olinkaan.

Mä voisin keilata vaikka joka päivä.

3. Sunnuntai. Ilta. Juuri se aika viikosta jolloin kyrsii.

Eilinen meni harakoille. Lauantai on mun lempipäivä, ehdottomasti. Jotkut matalamman äo:n omaavat vannovat perjantain nimeen, mutta sehän on työpäivä + silloin on viikosta kaikkein väsyneimmillään, kun on viisi päivää nukkunut aivan liian vähän. Lauantaissa on sitä jotain. Siis jos ei ole vuorotyössä. Vuorotyöläisellä ei varmaan ole lempiviikonpäiviä olekaan.

Koko lauantai kului siihen, kun mietin mitä suunnittelisin tekeväni. Lähdin sitten lopulta kaupungille, mutta jo matkan aikana unohdin koko matkan tarkoituksen, eikä mulla ollut lopulta hajuakaan mitä siellä tekisin. Tulin sitten tyhjin käsin pois.

No joo, olisihan sitä voinut ostella joululahjoja. Mut ei kai nyt sentään marraskuussa? Eikös sitä käydä muutamana viikonloppuna katsomassa ja suunnittelemassa ostoksia, ja sitten vikana viikonloppuna ennen joulua ostetaan hätäratkaisut? Se on ihan hyvä teema. Aina on luvannut itselleen, että ens jouluna mä hoidan kaiken verkkokaupasta, mutta eihän siitä saa irti sellaista joulufiilistä - joka on kaupallisuuden edistäminen - kuin kauppoja kiertämällä.

Tarvitsisin uuden puvun, mutta siihen tarvitaan makutuomari. En siis voinut ostaa sitäkään.

Niin, ja eräälle frendille pitäis joku tuparilahja kehittää. Siihenkään en saanut mitään ideaa. Ehkä se ruisleipä, suolaa ja brenkkua joutuu sitten hommaamaan. Eikös se ollut se perinteinen?

Mut joo, hukkaan heitetty lauantai. Sunnuntai kului melkein samoissa merkeissä, mitä nyt jaksoin pienen lenkin käydä tekemässä ja sitten keilaamassa.

4. Ensi viikko. Näyttää varsin stressaavalta. Tiistaina pitäisi mennä aamusta työterveystarkastukseen. Labrassa on tullut jo käytyä ja täytettyä sellainen kyselylomake. Eiköhän siellä taas kuule kunniansa unettomuudesta, epäterveellisistä elintavoista, liikuntamattomuudesta, jne. Työkaveri ihmetteli, että ei kai kukaan nyt oikeasti totuudenmukaisesti niihin kyselyihin vastaa. Mä taas ihmettelen, että jos valehtelisin niihin, niin ketä se hyödyttäisi eniten?

Mulla on persereikä oireillut tässä muutaman kuukauden. Niin, se alkoi oikeastaan silloin kun jouduin syömään niitä lääkekuureja sen hampaan takia. Lääkekuurit loppuivat, mutta voi jesus kun voi olla perse kipea välillä. Mutta eihän sellaisesta kehtaa siellä tarkastuksessa mitään sanoa? Ja jos sanoisi, niin sen jälkeen pyltsyyn tungettaisiin joku piikikäs ja paksu kapula, en mä semmoseen rupea. Mikä se edes on, jokin helvetin tutka vai? Ja onhan se noloakin! Saisi vielä vittuilut ja vappunaurut päälle, että määrään sinulle ja isokokoiselle poikakaverillesi vähän salvaa. Ei, semmoseen mä en alennu. Teen saman kuin tuossa ylhäällä sen jakeluautokuskin kanssa. Ollaan ihan hissukseen, hiljaa on hyvä. Ja googletetaan mikä voisi auttaa itse vaivaan.

No sitten olisi ensi viikolla tarjolla myös parturia. Eih. Kamalaa se on sekin. Inhoan sitä kun minuun kosketaan. Ja parturi oikein hiplailee sitä päätä. YÖK!

Ja torstaina on kaikkein kamalin, hammaslääkäri. Taas on lohkeillut isoja palasia hampaista, pakko ne kai on mennä korjaamaan ettei käy niin kuin viimeksi. Tarkastushan se on vasta tämä kerta, mutta ihan riittävän kamalaa silti. Mä jo arvaankin mitä kaikkea siellä ehdotetaan. Mulla kun on jäljellä nämä viisuritkin, mikäs sen hauskempaa kuin irroitella osia ihmisistä, se on lääkäreiden mielestä kaikkein kivointa. Sairasta.

Perjantaina olisi kahdet pikkujoulut joista valita kumpaan osallistuu. Toiset ovat ns. herrabileet jonne tietysti on dress code, ja toiset ovat sikabileet. Tai noh, näiden juhlien ero taitaa olla se, että toisessa on oksennusta lattialla pari tuntia aikaisemmin kuin toisessa.

Mutta semmosta. Taisi muuten olla vielä niin, että kelitkin kylmenevät, ja lupasi lunta ihan tänne etelä-suorneenkin. Eih. Sehän tästä vielä puuttuikin. Ei tuo pimeyskään ole niin paha kunhan saa kävellä kesätakilla kuten tähänkin saakka, mutta se että on pimeys + lumi on jotain aivan kamalaa. Koska 100% suomalaisista toivoo lumetonta talvea, niin emmekö me voisi ihan totta sulattaa lumet veks kuumalla vedellä, vaikka lentokoneista pudotettuna tai jospa ampuisimme kemikaaleja taivaalle hajoittaen sadepilvet niin kuin  Venäjällä? Ai niin, joo, joku hippi tietysti puuttuisi siihenkin. Niinhän se olikin.

Ei kai auta kuin sinnitellä sitten.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille.

3 kommenttia:

  1. Se on kumminkin vaan joku pukama. Meinaan SIINÄ päässä. Mutta ymmärrän kyllä, jos kolonoskopia arveluttaa. TM tuli siitä tutkimuksesta itku silmässä maitojunalla kotiin, kun ei ollut kyennyt, vaikka oli syönyt puoli purkkia rauhoittavia ja relaksantteja.

    Mä kannatan satpros tota sun lumentuhoamiskampanjaa ! Ja lämppärit puhaltamaan rajoille, jotta lämpötila saadaan sekin kohdilleen.

    Harmillisen hiljaista ollut täällä teikäläisellä mun loman aikana, mutta parempi vähä kuin ei ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Kas, tuhlaajanolliksen paluu :)

    Joo jutut on kokenut varsinaisen deflaation. Mitään kun ei tapahdu eikä ajatelmia päänupissa liiku ja viimeistään laiskuus vesittää kaiken ponnistelun.

    Mä olisin muuten varma, että tuo vaiva on joku pyllysyöpä, mutta meidän suvussa ei syöpiä ole, joten tuolla diagnoosilla se on joku muu :D

    VastaaPoista
  3. Kyllä, lumensulatus on ehdottoman hyvä ehdotus!
    Siitä se helvetti repeää taas kun tuuttaa sen metrin kinoksen parissa päivässä. Ihanaa... not.

    En halua maalata piruja seinille, mut jos sä ootkin suvun poikkeus...
    Käyt kuule apoteekista nyt hommaamassa jotain pukamarasvaa ja jos se auttaa, niin ongelma on ratkaistu. :)

    VastaaPoista