torstai 25. lokakuuta 2012

208# Madeirapsa, osa 3

Keskiviikkona tuli herättyä ennen kahdeksaa. Meillä kun oli retki buukattuna, ja piti olla aikaseen asemissa. Nopea aamiainen naamariin ja ulos odottamaan kyytiä.

Tarkoitus oli kiertää Madeiran länsipuoli, niin pohjois- kuin eteläpuoleltakin. Lähtö hotellilta oli klo 8.40. Joitakin urpoja piti hetken aikaa odotella. Meidän hotellista tuli pari mutuakin perhettä; eräs sellainen isokokoinen ja juntihkolta vaikuttava perhe, johon olimme kiinnittäneet huomiota jo tulopäivänä. Mies oli lihava, ja Pp:n mielestä hänellä oli Timo Soinin suu. Pari lasta, ja muija tietenkin. Ristimme perheen Soiniksi.

Ensiksi matkasimme bussilla vuoristoteitä Gabo Giraoon (klik). Se on rantatörmä, sijaitsee lähes 600 metrin korkeudessa, jossa siis äkkipudotus alla kuohuavaan mereen. Tietenkin näköalapaikka oli remontissa, joten emme pystyneet pysähtymään siihen, poiketen alkuperäisestä retkisuunnitelmasta. Mutta tulevaisuudessa kun tuo paikka saadaan kondikseen, niin varmasti on jylhät maisemat sieltä. Vituttihan se. Olisi sieltä ollut kiva räpsiä muutamat kuvat. Joku retkeläisistä siitä oikein ääneen uskalsi avautuakin.

Jatkettiin Riveira Bravaan, pieni rannikkokylä etelärannikolla, jossa ei minun mielestäni ollut mitään näkemisen arvoista. Joku vanha kirkko siellä oli, mutta hei, niitähän on koko saari täynnä. Muuten vain toinen toistaan samanlaisia kahviloita vieri vieressä. Oli vähän kylmäkin. Aikaisesta ajankohdasta johtuen kylä oli uneliaan hiljainenkin. Joku äijä siinä mainosteli kahvilaansa - tuli heti tunne, että ei ainakaan sinne. Poikettiin sitten cappucinolle, se oli kyllä hyvä. 2,50€ maksoi.

Seuraavaksi jatkettiin Boca da Encumeadaan, joka oli yli kilometrin korkeudessa. Huipulta näkyi selkeällä säällä niin etelä- kuin pohjoisrannikonkin, ja olimme juuri sopivan onnekkaita tuon kokemaan. Vuorilla satoi paljonkin, joskin tosin viime vuosi oli ollut kuiva ja metsääkin oli palanut. Mutta opas kertoi, että vuoden 2010 helmikuussa vettä oli satanut niin paljon, että se oli aiheuttanut tulvia, ja osa taloista oli huuhtoutunut helvettiin.

Eniveis, näköalapaikalla oli tietenkin myymälä. Pp osti lampaalta haisevan pipon. Opas oli kertonut paikallisesta viinasta, Ponchasta (siinä on sokeriruokoviinaa, sitruunaa ja hunajaa), jota kaupiteltiin euron mukihintaan, joten kiskaistiin sellaisetkin naamariin. Opas oli varoitellut, että juomasta menee tossut sekaisin, mutta ei ainakaan meitä yksi mukillinen saanut mihinkään.

Jatkoimme bussilla alas pohjoisrannikolle Sao Vicenteen, jossa pilvet olivat pesiytyneet. Vettä satoi, joten tämän kylän tarkistamiseen tarvittiin jo sateenvarjokin kaivaa esiin. Taas kylästä löytyi samanlainen kirkko kuin edellisestäkin kylästä, yksi viinakauppa eikä sitten oikein muuta.

Sää selkeni seuraavan etapin aikana väliaikaisesti, ja saavuimme Porto Moniziin. Siellä oli hienon näköisiä merivesialtaita. Oli kiva katsella, kun Atlantin suuret aallot vyöryivät altaisiin. Mietimme, mahtaisiko vesi olla kylmääkin, ja eikö sitä pystyisi huuhtoutumaan aallon mukana pois altaasta. Tuskimpa sitten vaan.

Käytiin syömässä lounasta, juuri sopivaan hetkeen, koska viikon rankin sadekuuro osui juuri tuohon. Ravintelissa oli neljän hengen pöytäseurueet, joten jouduimme tuntemattoman, vähän vanhemman ukon ja akan pöytään. Nainen oli jonkinlainen ruokarasisti, kun sille ei tuntunut mikään kelpaavan, ja oli jokin portugaliksi kirjoitettu lappukin, missä kerrottiin mitä hän pystyy syömään.

Ruoka oli ihan jees, mutta tosin sitä oli aivan jumalattomasti. Jokin alkukeittokin siinä, mikä mua vähän jännitti, mutta sain elämäni ensimmäisen sopparuoan ravintolassa syödyksi, *clap clap*. Jälkkäriksi oli jäätelöä, jonka sain senkin syödyksi. Mä en juuri tykkää jäätelöstä, ehkä siksi että se tuntuu pahalle hampaissa. Punaviiniä kittailin muutaman lasin, ja se nosti naamaan kyllä semmoisen kuuman fiiliksen.

Ruoan jälkeen käveltiin vähän kylillä ja napsittiin kuvia. Olisi siellä enemmänkin saanut aikaa kulumaan, ja tuli vähän kiirekin palata takaisin bussille. Melkein jopa ärsytti, kun koko ajan oli niin saakelinmoinen hoppu aina seuraavaan paikkaan, eikä aika tuntunut riittävän mihinkään.

Matkasimme taas vuorille jyrkkää serpentiinitietä. Tie nousi yli pilvien, raskaat pilvet roikkuivat alapuolelta. Lehmät olivat valloittaneet tienpientareen, joten bussikaan ei päässyt ajelemaan ihan räikkösvauhtia.

Etelärannikolle päästyämme teimme stopin Calheta-nimiseen kylään. Siellä oli vain rantabulevardi, enkä oikein ymmärtänyt mitä näkemistä siellä muuten oli. Pysähdyttiin sitten kaljalle pubiin, Soinitkin tulivat sinne.

Paluumatka Funchaliin jatkui, ja opas alkoi kertomaan kovin vasemmistolaispitoisia talousjuttujaan. Varmaan oli rahat loppuneet Portugalista, en mä sitä epäile, mutta miksi pitää turistien mieli moisella pahoittaa? Eikös me sinne joku tukipaketti jo annettu? Opas kuitenkin oli Portugalissa asunut toistakymmentä vuotta, joten ilmeisesti rivien välistä oli tulkittavissa, että ei vastustaisi uusiakaan tukipaketteja, jotka vaikka joku rikas pohjoinen valtio voisi maksaa. Jos matkatoimistolta tulee joku palautekysely, niin tästä tulee kyllä risuja. Mä pahoitan mielen kaikesta kommunismi-jutuista, enkä halua sellaisesta kuulla lomallani.

Sinänsä oppaan ääni ja puhetapa ärsytti, sekä se alituinen kiire, eikä uintimahdollisuuksista puhuttu ennen retkeä mitään - sellainen pitäisi aina mainita, tosin missä helkkarin välissä sen olisi ehtinyt tekemäänkään - mutta toisaalta osasi se kivasti kertoa kaikista yleisistä jutuista, mitä Madeiralla tapahtuu. Ja kasvit se tunsi vähän helkkarin hyvin, luetteli milloin minkäkin puun ja pensaan kohdalla, että nyt kasvaa mangoja oikealla ja banaaneja ja avokadoja vasemmalla.

Takaisin hotellilla olimme joskus neljän jälkeen. Mentiin Pp:n kanssa uimaan, Soinitkin liittyivät seuraamme.

Illan pimettyä menimme vielä täpötäyteen ravintolaan. Otin ensimmäistä kertaa elämässäni ravintolassa kalaa - jos pubin fish & chipsejä ei lasketa. Kala oli nimeltään espada; se kalastetaan öisin liki kilometrin syvyydestä. Kalan silmät posahtaa matkalla pinnan yläpuolelle, kun paine muuttuu sille epäsopivaksi, ja muutenkin vähän saatanan ruma kala ulkonäöllisesti (klik). Pp söi kanaa. Hyvät oli ruoat, ei siinä mitään.

Hotellille palattuamme kävin vielä surffailemassa netissä hotellin respassa. Se maksoi 1€ / 15 min. Olisi siellä ollut ilmainen wifikin, mutten saanut sitä kännykälläni toimimaan.











7 kommenttia:

  1. Mä tykkään kirkoista ja tungen itseni aina jokaiseen kirkkoon mikä vastaan tulee ollaan sitten Suomessa tai ulkomailla. Tarttee vissiin käydä tarkastamassa Madeiran kirkot. Tykkään muuten madeira-viinistäkin.

    VastaaPoista
  2. Pakko kysyä että kirjoititko nämä jo matkan aikana? Mulla ainaski menis päivät ja tapahtumat ihan sekaisin, jos viikon jälkeen alkaisin rustailemaan tällaista matkakertomusta.

    Rikoitpa rajojasi kiitettävästi: Ravintolasoppa ja -kalat :)

    VastaaPoista
  3. Nollis: Kuten Ultra Brakin laulussa toteaa, olen nähnyt Kölnin tuomiokirkon. Silti ei mitään hajua miltä se näyttää sisältä, eikä Hesan tuomiokirkostakaan muistikuvia sen koommin. Samanlaisia ne on sisältä aina.

    Maru: Kirjoittelin päivän päätteeksi ranskalaisilla viivoilla päivän päätapahtumia paperilapuille tai kännykän muistiin. Mutta kun esim. kuvia selailee, niin aika paljon muistuu tapahtumia mieleen, ja sitten vaan luo tarinan ympärille. Tosiaan, päivä oli varsin ennakkoluuloton mitä syömisiin tulee... Nimestäsi tulee muuten mieleen japanian tuntini, jonka esimerkeissä seikkailee Maru-niminen kissa. 私の猫マルです tai jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mielelläni olen kaima japanilaisen kissan kanssa, ei kuulosta pahalta ollenkaan ;)

      Poista
  4. Ruoka siellä oli kallista, ihan suomihinnoissa. Mut elämäni parhaat pihvit siellä olen syönyt ; ne paistettiin itse laavakiven päällä, sai ite päättää mediumina vai päästikö palansa kypäksi asti. Seuraksi oli uuniperunaa kolmella eri täytteellä, nam !

    VastaaPoista
  5. Arja: Koska te olitte siellä? Onneks mä en joutunut ite kokkaamaan, mitä siitäkin tulisi? Palanutta.

    VastaaPoista