tiistai 25. syyskuuta 2012

202# Neljän suora

Neljän alkuviikon mietettä:

1. Pelko: Mä käyn maanantai-iltaisin Itä-Hesan lähiössä kurssilla töiden jälkeen. Meno sinne päin on vielä ihan ok, mutta kun kurssi loppuu kahdeksalta ja Halal-lihakaupat sulkeutuvat ja ostarille on pesiytynyt sellaisia 20-30 henkilön jengejä. Ne ovat erilaisia jengejä joita sai pelätä lapsena. Nämä ovat maahanmuuttajia tai ainakin -taustaisia.

Mä en koe nyt vihapuhuvani tässä. Tunnen heitä kohtaan pelkoa; he metelöivät, puhuvat huutavat vierasta kieltä, riehuvat, käyttäytyvät arrogantisti. En uskalla katsoa heitä, vaan kierrän heidät kauempaa. Itse asiassa, pääsisin kursseille metrolla paremmin, mutta en uskalla kävellä alueen läpi enkä missään nimessä odottaa asemalla metroa, vaan menen paikalle autolla. Silti jo parkkipaikalle käveleminen hermostuttaa minua.

Pelko on alkukantainen tunnetila, ja osin jopa välttämätön. Se on luontaista kaikille eläville olennoille jollain tasolla.

Mutta minulle vakuutellaan, että pelkoni on aiheeton ja olen vain rasisti kun ajattelen heistä pahinta. Kaupunginvaltuutettu May-Grett Axell (kd.) minulle kertoo kirjoituksessaan, miten minun kuuluisi ajatella. Jos nyt jätän omaan arvoonsa jutut siitä, miten Itä-Suomesta loppuvat pian ihmiset ellei maahanmuuttajia saada sinne pikaisesti, tai miten työvoimapula eskaloituu kaikista isoista irtisanomisista ja lamasta huolimatta, niin voiko May-Grett vilpittömästi vakuuttaa minulle, että pelkoni on aiheeton? Voiko hän tulla näyttämään minulle ostarille esimerkkiä, miten avosylin otetaan uudet kulttuurit vastaan? Laittaisiko hän ostarille teini-ikäisen tyttärensä "kokemaan jotain sitä eksotiikkaa, mikä muuten meitä kohtaa ainoastaan matkustellessamme itse kyseisiin maihin"?

2. Mieto: Partakaveri onkin kuulemma saunassa kysellyt 70-luvulla painijalta dopingvinkkejä, niin kuin olemme saaneet lehdistä lukea. Mieto kiistää kärkkäästi syyllisyytensä. Tekeekö syytön mies näin? Muistellaan vaikkapa tapaus O.J.Simpsonia, esimerkiksi. Taisipa hävitä sen eräänkin kisan sadasosasekunnilla tahalleen välttääkseen dopingtestit?

3. Pizza: Kohta vois alkaa tekemään iltapalaksi pizzaa ja huomenna töihin evääksi. Täytteinä juusto-sipuli-valkosipuli-tomaatti-paprika-kinkku-tonnikala-meetwursti, ja jauhelihaa puoli kiloa vielä päälle. Njamskis!

4. Saavutuksia: Oli aika kylmä keli pyöräillä. Ja pimeä. Aurinko (mikäs taivaankappale se taas olikaan kun ei ole neljään päivään näkynyt?) laskee jo klo 19 - syyspäivän tasauskin taisi tässä juuri olla - joten eipä tuolla enää ihmeellisiä lenkkejä ehdi ajamaankaan jos duunista pääsee viideltä. 1241,87 km tuli kesän aikana ajettua. Se on yli 8 kilsaa päivä. Firman kilometrikisassa sija 35. Tavoite rikottu. Pitäisi vielä fillari pestä ja laittaa talviteloille. Tai no, jos vaikka viikonloppuna ajaisi, saa nyt nähdä millaista keliä pukkaa. Olisihan se pyörä pitänyt varmaan huoltaakin, kun keväällä on sitten taas kahden kuukauden jonot. Mutta toisaalta, jos pyörä pöllitään talven aikana, niin hukkaan menisi nekin rahat.

2 kommenttia:

  1. Vie se fillari huoltoo ja senjälkee makkarin verhon taa talveks säilöö.

    VastaaPoista
  2. No joo... on romua kämppä täys jo muutenkin niin ei viel viittis pyöränraatoo ottaa sinne :)

    VastaaPoista