tiistai 31. heinäkuuta 2012

191# Arkeen

Vuoden kamalimpia päiviä on tietysti ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen. Vai olisiko sittenkin viimeinen lomapäivä vielä kauheampi? En tiedä. Joka kerta sitä epäuskoisena ihmettelee, että mihin se loma meni, se ei voi olla vielä loppu. Ja tarkistelee kalenterista, että jos kuitenkin olisi vielä viikko lomaa jäljellä.

Mutta ei ole. Edellispäivien kaljoittelut ja stressi pitävät yöunet miniminä. Ehkä kolmisen tuntia sai unta pätkissä. Ja sitten duuniin; matka kustannuspaikalle on entistäkin ahdistavampi. Kun luulee, että enempää ei voisi vituttaa, niin yllättyy ja vitutusasteikosta löytyy lisäpykälä.

Astun sermiviidakkoon, toivotan kollegoille hyvät huomenet. He eivät vittuile loman loppumisesta, mutta voin aistia jonkinlaisen vahingonilon leijuvan ilmassa. Onneksi en ole ainoa lomansa päättänyt. Ja onneksi ei ole työpisteelläni sikailtu mitään - tosin siitä piti tehdä erikseen aikanaan sopimus, että yli viikon kestävän loman aikana ei sikailuja harrasteta. Koska se ei kenestäkään ole hauskaa, kun työpiste on teipattu kauttaaltaan umpeen, tai tietokoneen johdot on kytketty miten sattuu jne.

Tietokoneen salasanaa en meinannut muistaa millään. Mulla sen resetointi ei käy soittamalla tukeen, vaan joutuisin lähtemään pääkonttorille, koska en työskentele sisäverkossa vaan vpn:n avulla ja jos en pääse kirjautumaan sisään niin salasanaa ei auta resetoida kun se ei tietenkään synkronoidu. Muistelen salasanaa pitkään, kokeilen eri verkkojen koneilla eri salasanoja, ja saan sen viimein auki omalla kaavallani.

Sähköposteja on onneksi saapunut inhimillinen määrä, joten aikaa niiden lukemiseen ei tuhlaudu koko päivää. Paperipostiakin on tullut, miten ilahduttavaa. Saan näihin kulumaan ensimmäisen tunnin, joka tuntuu sekin pitkältä kuin nälkävuosi.

Oikeastaan mitään muuta en saakaan aikaiseksi duunipäivän aikana. Päätin jo etukäteen ottaa kevyesti, ja aloittavani työt oikeasti vasta tiistaina, vaikka miten tehokkuusluvut laskisi. Mutta vitutus on sitä luokkaa, että olen aivan kuin lamautunut. En pysty tekemään mitään vaikka kuinka pinnistelisin. Yhtään ei helpota se, että asiat ovat muuttuneet, asiat ovat hukassa, asiat ovat unohtuneet. Sitten vielä monella muullakin on loma loppunut ja ovat yhtä vittuuntuneita ja pyrkivät purkamaan sen alaspäin - minuun.

Myös osa duunikavereista on vielä lomilla, joten juttuseuraakaan ei ole.

Työpäivä kestää ikuisuuden, mutta loppuu viimeinkin. Ilta puolestaan kuluu salamannopeasti ja alkaa kauhistuttamaan jo seuraavan duunipäivän alku. Sauna helpottaa vähän stressiä. Ja se, että alkaa miettimään seuraavaa lomaa. Onneksi olen ollut taas kaukaa viisas, ja vaihtanut hikiset lomarahat vapaiksi. Se osoittautuu varsinaiseksi peliliikkeeksi; näin verottaja ei saa niistä rahoista mitään ja loma pitenee parilla viikolla. Lohduttava ajatus; en selviäisi jos ajattelisi että vuoden päästä voi sitten lomailla lisää, jotain hikistä viikon talvilomaa ei lasketa.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

190# Köpis

Loma läheni loppuaan, ja oli jäänyt vähän sellainen vaisu fiilis, niin olin tilannut itselleni lennot ja hotellin Kööpenhaminaan muutamaksi päiväksi. Vähän arvelutti lähteä yksin matkaan, mutta olenhan mä ennenkin reissuiltani takaisin selvinnyt. Vaikkei nyt vertailukelpoinen seikka sinänsä olekaan.

Matkaan torstaina. Mun oli ensin tarkoitus buukata Norwegianilta lennot, mutta lentoajankohdat olivat sen verran perseestä, että päätin sittenkin valita Finnairin, jolla valinnanvaraa oli enempi, mutta lennot olivat sen 50 € kalliimpia. Hotels.comista buukkasin hotellin; sijainti on tietysti olennainen, mutta myös halpuus. Halpoja hotelleja en tosin meinannut löytää, mutta pakko oli sitten joku valkata. Sain sellaisen Omenahotelli-tasoisen huoneen, Cabinn City nimeltään. (Kööpenhaminassa on ihan oikea Omenahotellikin, mutta oli niin törkyhintainen etten sellaisesta maksa semmoisia summia).

Ehdin aamulla vähän syömään, surffaamaan netissä tärkeimmät asiat, pakkaamaan kamat ja suoriutumaan lentokentälle. Rahanvaihdot, karttojen hommamisen, matkavakuutukset, opaskirjan tutkimisen jne olin tietysti hoitanut jo aiemmin. Menin bussilla, oli vähän hiki kun piti kanniskella painavaa reppua (en mitään ruumamatkalaukkua sentään ota kolmen päivän reissulle). Bussi oli kuitenkin ok, eikä tarvinnut lähtöä kovin kauaa odotella. Naiskuskikin vielä oli.

Kentälle päästyäni kävin kusella. Aiemmin olin tehnyt netissä check innin joten ei tarvinnut mitään lähtöselvitystä tehdä eikä tietenkään ollut mitään ruumatavaroita, joten kävelin suoraan turvatarkastukseen. Poistin kaikki metalliset jutut, vyöt, kellot, ja taskut tyhjiksi, silti se saatanan kone piippasi jostain syystä ja äijä säntäsi sieltä heti iholle. Ukko paineli vatsaanikin sen verran että pääsi siinä pierut, mutta sitä nopeammin pääsin jatkamaan matkaa :D

Kävin Oak Barrellsissa lähtökaljalla sekä sen jälkeen vielä toisessakin baarissa kun aikaa oli. Kävin myös hakemassa viinapullon Tax Freestä, jos sitä vaikka tarvittaisiin paikan päällä.

Lento lähti ajallaan. Aiemmin nautittu olut ja lonkero pisti väsyttämään joten taisin torkahtaa hetkiseksi. Kaffea tarjottiin. Lento ei kestänyt kuin 1,5h.

Finnair laskeutui tietysti kentän kauimmaiseen kolkkaan. Miten se voikin aina olla niin? Noh, kävelin kentän läpi, eikä tarvinnut jäädä odottelemaan matkalaukkuja joten suuntasin suoraan ulos. Löysin juna-aseman helposti ja ostin ukolta kolmen vyöhykkeen junalipun kylille. Vähän aikaa piti junaa odotella, mutta se oli siisti ja istumapaikan sai helposti. Matka kesti noin vartin.

Hotelli oli melko lähellä juna-asemaa ja olin opetellut reitin ulkoa Googlemapsin street view'llä joten perille pääsy ei tuottanut ongelmia. Ystävällinen musta naisvirkalija checkasi minut sisään, sain huoneen ylimmästä (5. kerroksesta).

Huone oli jumalattoman ahdas, sellainen kuin Tallinnanlaivojen hytit ovat, kerrossängyt. Kamalinta oli kuitenkin huoneessa vallinnut kuumuus. Ikkunat olivat jätetty auki, mutta ilma ei vaihtunut yhtään, ja koko päivän huoneeseen porottanut aurinko oli lämmittänyt nämä ullakkohuoneiston tilat heikon saunan asteluvuille. Etsin ilmastointinamiskaa, turhaan. Ei ilmastointia. Piti välittömästi riisuutua kalsareille ja ottaa hetki happea.

Alkoi tulemaan nälkä joten päätin lähteä katsastamaan kaupunkia ja hakemaan hiukopalaa. Ensimmäiseksi suuntasin kuitenkin pubiin kaljalle; sen ostaminen ei tuottanut vaikeuksia. Jatkoin matkaa Strøgetille, joka on Kööpenhaminan pisin kävelykatu. Sieltä löytyi baareja ja ravintoloita, ja löysin mielestäni kohtuullisen ruokapaikan. Asiakkaita ei ollut paljoa, mutta ruoka oli kuitenkin ihan jees.

Kävelin vielä keskustassa, poikkesin parilla oluella sekä vielä 7 eleven-kaupassa hakemassa hieman juotavaa ennen kuin suuntasin takaisin tulikuumaan hotellihuoneeseen. Väsytti niin että nukahdin telkkaria katsellessa.

Yö oli tuskainen, hikoilin kuin heikkopäinen. Ikkunat olivat auki, ja säännöllisesti joko vartin välein soiva kirkonkello tai humalaisten metelöinnit saivat minut hereille. Osa baareista oli aamuun asti auki, joten meteliä piisasi tasaisesti.

Nousin lopulta yhdeksän kieppeillä, kävin suihkussa maailman ahtaimmassa wc- suihkuyhdistelmässä. Suihku oli kiinnitetty kattoon niin, ettei sitä saanut irti ja vesisuihku osoitti tietenkin seinään, joten yritin hieman kädellä ohjata sitä vesivirtaa päänuppiin. Kyllä se vähän piristi.

Kävin syömässä aamiaisen, joka oli aika köyhänlainen, mutta piristi se sekin. Leipää ja kahvia pääasiassa, enhän mä himassakaan syö mitään sen erikoisempaa ja siks toisekseen oon kovin huono syömään aamulla heti herättyäni. Ja semmoista englantilaista aamiaista nyt ei syö pirukaan.

Palasin hotellihuoneeseen suunnittelemaan päivän reittivalintaa. Otin vähän rahaa mukaan, puhelimet, kameran, opaskirjan. Koska keli oli aurinkoinen ja lämmin, että lyhythihaisella pärjäsi mainiosti niin joutui taas kävelemään taskut pullollaan kamaa. Se huono puoli kesässä on, että kun ei ole takkia jonka taskuihin saa kätevästi jemmattua kamaa.

Kävin ensimmäiseksi Pyöreässä tornissa. Sinnekin oli sisäänpääsymaksu. Rahaa tulee tuhlattua enempi, kun ei ole aivan perillä kruunun kurssista + Tanska oli muutenkin kalliintuntuinen paikka. Eniveis, tornin huipulle ei johtanut rappusia, vaan sellainen liuske, ja kiersi tornin 7,5 kertaa. Oli siellä jotain näyttelyä ja semmosta välikerroksissa, mutta vähän kusetuksen makua siitä jäi, vaikka rakennus sinällänsä oli monta sataa vuotta vanha.

Kuvasin maisemat ylhäältä ja palasin sitten alas. Sen verran hiki oli tullut kivutessa, että alkoi janottamaan saakelisti. Kävelin kauppakatua pitkin ties miten kauan, mutta ainuttakaan elintarvikeliikettä tai kioskia ei tullut vastaan josta olisi voinut hankkia juotavaa. Viimein semmoinen likka tuli vastaan vesikärryn kanssa, josta sain puolilitrasen nestettä. Pullo tyhjeni muutamalla kulauksella.

Kävelin Nyhavniin katselemaan taloja ja kanavanrantaa. Olihan ne talot hienoja, mutta täynnä katukahviloita ja baareja, en nyt tiedä onko se niin järkevän näköistä perustaa historiallisten talojen alakertoihin vieri viereen ravintolaa. Noh, kello oli sen verran, että päätin minäkin poiketa oluelle, kun oli niin hiostava ilmakin. Vähän aikaa sai istuskella varjossa.

Sen jälkeen jatkoin matkaa kohti kuninkaanlinnaa. Amalienborg, vai mikä se nyt olikaan nimeltään. Aukion ympärille oli kasaantunut kosolti ihmisiä. Siellä hattupäiset sotilaat kiersivät muodostelmassa omia kummallisia askelkuvioitaan ennen kuin kaarsivat pois johonkin rakennukseen. En oikein tajunnut sen ideaa.

Kävin marmorikirkossa, joka oli tietysti sisällä remonttitelineitä täynnä, niin kuin ne kirkot nyt ovat aina.

En ollult varma, oliko hiukominen lähellä, mutta päätin syödä pienen lounaan. Viereisessä pöydässä oli joku akka kahden kakaran kanssa syömässä, ja olivat maksamassa. Muija oli niin hölmö että yritti maksaa Ruotsin kruunuilla. Ensin iski satasia pöytään, ja myyjä sanoi, että se on Ruotsin raha, ja nyt ollaan Tanskassa. Akka ei tajua, vaan tunkee seuraavaksi pienempiä Ruotsin kruunuja. Myyjä selittää uudelleen. Lopulta akka kysyy voiko hän maksaa Saksan (?!?!?) rahalla, ja myyjä huokaisee ja ottaa eurot vastaan. En tiedä oliko se jenkki vai mikä, mutta kyllä täytyy sanoa, että on se turisti vähän saatanan tyhmä. Kyllä mäkin töppäilen, mutta toistaiseksi oon sentään tajunnut mikä maa mikä valuutta :D 

Churchillparkenissa kuvasin hieman suihkulähdettä ja poikkesin sitten johonkin sotamuseo-tyyppiseen (frihedsmuseet) ratkaisuun kun opaskirja sitä suositteli, ja kun sisäänpääsymaksuakaan ei ollut. Ei ollut hääppöinen, vaikka kuolemaantuomittuijen viimeiset kirjeet tekivätkin vaikutuksen. Törmäsin täällä myös pariin suomalaiseen. En tietenkään sanonut niille mitään, mutta oli kiva kuunnella niiden juttuja varsinkin kun he eivät tietenkään tienneet että olen suomalainen (vaikka kyllähän suomalaisen nyt naamasta saattaa tunnistaakin).

Jatkoin matkaa Pienelle Merenneidolle. Vitutti, kun se oli tietysti täynnä turisteja, ja kaikki halusivat kivuta siihen patsaan vierelle ja kuvauttaa itsensä kaverikuvana Merenneidon vieressä. Eivätkä tajua, että mä haluan kuvan pelkästä merenneidosta, enkä niistä rumista turisteista. Lopulta semmoinen kiinalainen akka tajusi lähteä patsaan vierestä kun sille sanoi suomeksi "ala nyt jo viimeinki vetämään siitä" :D

Kävin Kastellet-linnakkeella, ja istuskelin vähän aikaa puiden varjossa lepäämässä. Tuntui että olin läpimärkä hiestä ja aiemmin viikolla Bengtskärissa polttamani naama kärysi taas. Kun olin levännyt tarpeeksi, palasin hotellille lepäämään kaupan kautta.

Hotellilla katselin vähän aikaa telkkaria. Kello oli yli kolme, mutta siitäkään huolimatta siivooja ei ollut vielä huoneeseeni siivoamaan. Laitoin sitten lapun oveen, ettei saa häiritä, koska halusin levätä vähän aikaa kalsareillani. Aurinko porotti taas huoneeseen joten päikkäreitäkään ei voinut ottaa. Kävin jopa uudelleen suihkussa vilvoittamassa hieman itseäni.

Illan tullen kävin taas kaupungille. Kävin Rio Bravo-paikassa syömässä, jossa oli aivan jumalattoman suuret ruoka-annokset. Tanskalaiset naiset olivat aika pulskattaria; usein ukot olivat pariskunnista suht laihoja, mutta pulskuus oli pesiytynyt naisiin. Eikä ihme jos käyvät tällaisissa paikoissa syömässä; pihvien koot olivat taas alkaen 450gr. Noh, teksasilainen paikka se olikin. Sain sen verran syötyä, että kehtasin jättää loput lautaselle, ja sain maksettua laskun ilman paheksuttavia katseita. Tosin ähky sitten vaivasikin koko loppuillan, eikä kävelemisestä meinannut tulla mitään. Menin Nyhavniin, mutta siellä oli liikaa ihmisiä ja liikaa humalaisia ihmisiä, joten menin kävelykadun irkkubaariin, josta sain mainion istumapaikan istusekella terassilla ja katsella ohikulkevia ihmisiä.

Kaupasta hain vielä yhden kaljan jonka join Raatihuoneen torilla. Köpiksessä on julkijuopottelu sallittua, ja kansakunta näytti pitävän viinanjuonnista, joten mikään hämmästyksen aihe ei ollut nähdä ihmisiä vaeltelemassa kaljatölkki kourassa keskellä päivää. Tosin penkin kohdalla oli niin voimakas virtsantuoksu, että ei sitä nyt kovin nautinnolliseksi kokemukseksi voinut sanoa.

Nukkumaan suht ajoissa, tosin kuuma hotellihuone piti taas huolen siitä ettei mitään nautinnollisia unia saanut. Lisäksi heräsin yöllä kovaan kaatosateeseen jossain vaiheessa joten piti käydä sulkemassa ikkunat. Vesi oli jo ehtinyt sataa vähän sisäänkin.

Aamulla taas suihku + aamiainen. Koko aamiashuone oli täynnä, joten jouduin tuntemattomien kanssa samaan pöytään.

Lähdin Christianiaan. Se on joittenkin hippien perustama vapaakaupunki 70-luvulla, joskin viranomaiset kyllästyivät meininkiin ja lopettivat vapaakaupungin huumekarkelot vuonna 2004. Mutta kun sitä on mainostettu niin kovasti niin pakkohan sinne oli mennä.

Ja mitä siellä sitten oli? No ei yhtään mitään. Pari ränsistynytä tönöä, graffiteja, nistejä, jamakalaisia. Poltetun huumeen hajua. Ei juuri poikennut Kontulasta mitenkään. Kuvata ei saanut, enkä viitsinyt testata onneani. Muutama irtokoira siellä juoksenteli, ne olivat kivoja. Muuten täysi floppi koko paikka.

Palasin hieman takaisin päin, ja poikkesin Von Frelsers Kirkelle. Sisään ei päässyt, koska siellä oli juuri hautajaiset menossa, ja ovella oli lappu jossa toivotettiin turistien tulevan ihmettelemään paikalle toisella kertaa. Torniin kuitenkin pääsi. Sisälle maksoi muistaakseni 35 kruunua. Tornin huipulle oli 400 rappusta, joista viimeiset 150 kiersi tornin ulkopuolelle. Se oli aika haastava nousu; oli kuuma, rappuset olivat paikoitellen erittäin jyrkkiä - aivan kuin tikkaat, sisällä oli säkkipimeää, ja yhdessä kohdassa kirkonkellot alkoivat soimaan saaden melkein päänupin halkeamaan. Ja voi vaan kuvitella millainen nestehukka oli kun lopulta pääsi huipulle. Huh huh.

Palasin alas ja kävin ostamassa kioskista juotavaa, jota jäin juomaan sitten puiston penkille, ennen kuin palasin takaisin keskustaan. Kävin katselemassa hieman kauppoja, kävin lounastamassa ja jatkoin sitten hotelliin lepäämään.

Lepotauko vähän karkasi hanskasta, ja lepäilin ainakin 4 tuntia :D Sillä välin taivas oli vetäytynyt synkkiin pilviin ja vähän ripsi vettä. Lämpötila oli äkisti laskenut alle 20 asteen. Yritin katsella tv-uutisista säätiedotusta, mutta en tanskankielisestä mölinästä saanut irti juuri mitään.

Päätin kuitenkin lähteä Tivoliin, joka oli aika lähellä hotelliani. Jo pelkkä sisäänpääsymaksu oli 95 kruunua, ja muutenkin rahat kupattiin aika tehokkaasti pois. Olut maksoi esimerkiksi 60 kruunua (oli tosin iso tuoppi, en tiedä oliko 0,75 vai koko litran tuoppi). Päätin käydä jossain laitteessa ja olin kahden vaiheella menenkö vuoristorataan vai sellaiseen lentokone-laitteeseen, mutta jälkimmäinen vaikutti sen verran hurjalta, että aiemmin nautittu olut olisi saattanut tulla ylös. Vuoristorata nieli kolme lippua, jotka olivat maksaneet 75 kruunua, eli yksi ajelu vuoristoradalla oli euroissa kympin luokkaa. Ei köyhille.

Kävin syömässä ehkä maailman yrjöttävimmän pitzan. Hyi helevetti. Ja se oli hinnassaan tietysti tasoa järkyttävä.

Sain kuitenkin neljä tuntia Tivolissa kulumaan helposti, joten ei siinä mitään. Kiva paikka se oli nähdä, ehdottomasti Köpiksen paras nähtävyys. Ja pahimmalta sateeltakin vältyttiin.

Kävin vielä pubissa ennen kuin suuntasin hotellille makkoomaan.

Aamulla oksetti hieman, se oli kotialähtö taas edessä. Kävin suihkussa ja aamiaisella, pakkasin kamat kasaan ja vähän aikaa ennätin vielä katsomaan telkkarista olumppialaisia, ennen kuin kello tuli 11 ja piti luovuttaa huone.

Kävelin juna-asemalle, ja matkalla näin perheriidan, jossa nainen huusi äijälle kurkku suorana ja lapsi hakkasi miestä sateenvarjolla. Asemalla pyöri vähän epäilyttävän näköistä sakkia (miksi ihmeessä ne hyypiöt aina pyörivät asemilla??). Sain lipun ostettua helposti automaatista. Ylipäätänsäkin Kööpenhaminan helppous yllätti minut. Kaikki onnistui täydellisesti.

Junaa piti vähän aikaa odotella + sain jonkun epäilyttävän vierustoverin, mutta onneksi matka kesti tosiaan sen alle 15 minsaa.

Kentällä piti vähän aikaa odotella ennen kuin pääsin tekemään check innin. Lennon numero oli pahaenteisesti AY666 ja kohteena "HEL" niin kuin Helsinki. Enhän mä taikauskoinen ole tai mitään, mutta silti oli jotenkin huonot fibat lennosta.

Kamalasti oli kiina- ja japanilaisia tulossa lennolle. Kun mun vuoro oli check innissä, virkailija sanoi ettei voi antaa minulle istumapaikkaa, vaan se annetaan lähtöportilla. Jo tässä vaiheessa mä aloin vähän epäilemään, mutta sitten ajattelin että yksinmatkustaja sijoitetaan keskipaikalle.

Turvatarkastuksen jälkeen tein hieman ostoksia ja yritin päästä kolikoista eroon ja onnistuinkin aika tehokkaasti. Kävin kahvilla ja puraisemassa patonkia, hyi miten pahaa se oli.

Boarding time kun tuli niin lähdin portille. Koska mulla ei ollut paikkaa, niin mut vedettiin siitä sivuun, muutaman muun pöljän kanssa. Rouva やすい, herra Larsen, ja minä. Muut matkustajat olivat saaneet jo paikkansa ja he menivätkin koneeseen. Virkailija näpytteli konetta, ja pitkän odotuksen jälkeen saimme liput johon oli arvottu istuinpaikka ja meidät päästettiin koneeseen. Vaan mitä, siellä oli joku tyyppi jo istumassa mun paikalla. Kuten oli myös rouva  やすい:lla ja herra Larsenilla. Lentoemäntä sitten huomasi tilanteen, kävi sanomassa asiasta portilla oleville virkailijoille, mutta kone oli ylibuukattu ja matkustamo täynnä. Ajattelin jo, että näinköhän tässä jää rannalle mutta saatiin sitten lopulta paikat Business-luokasta. Aika käheetä istua rivillä numero 1. Siellä tarjottiin ruokaa oikeista posliini-astioista eivätkä veitset ja haarukatkaan olleet kertakäyttöisiä (eikö se ole turvallisuusriski?). Ja tarjottavaa riitti koko matkan ajaksi ja palvelu pelasi. Ei hassummin.

Kone oli ajoissa. Hienosti näkyi Hanko lentokoneen ikkunasta. Valtava kusihätä oli iskenyt, kun en jaksanut käydä koneessa vessassa, ja tajusin liian myöhään että hädän kasvavan liian suureksi, mutta siinä vaiheessa oli jo syttynyt turvavyö-valo päälle. Onneksi kun istui rivissä numero 1 niin pääsi aikasin koneestakin ulos, piti lähes juosta vessaan.

Hesassa oli tolkuttoman kuuma, niin kuin olisi tropiikkiin saapunut, vaikka ei Köpiksessäkään tarvinnut palella. Otin lentokenttäbussin keskustaan, se olikin ääriämyöden täynnä. Onneksi matka meni kuitenkin nopeasti, kesti hieman yli puoli tuntia.

Koska himassa ei ollut mitään ruokaa enkä jaksanut käydä kaupassa, niin poikkesin vielä kebabille. Tämän jälkeen saa kyllä epäterveellinen ruoka riittää ja aloitan kuntokuurin.

Oli viimeinen lomapäivä menossa, joskin onnistuin varsin tehokkaasti kieltäytymään miettimästä sitä liikaa.









tiistai 24. heinäkuuta 2012

189# Bengtskär

Mä olen vuosikaudet himoinnut pääseväni Bengtskäriin. Sehän on sellainen piskuinen majakkasaari keskellä avomerta, Hangosta parin tunnin laivamatkan päässä. Ulkoluoto, pelkkää kalliota, ei kasvustoa. Ja sitten se majakka.

Viimein tänä kesänä tuli paikka Pp:n kanssa puheeksi, ja päätimme lähteä tuollakin käymään. Näkisi siina samalla Hangonkin. En ole Hangossa käynyt kuin kerran; yleensä kaikki pysähtyvät Tammisaareen, eivätkä jaksa ajaa jäljelle jäänyttä 36 km:n niemenpätkää Hankoon saakka. Vaikka onhan se tietysti sen väärti.

Maanantaina soittelin Marinelinesille, joka tuollaisia laivamatkoja Hangosta Bengtskäriin tekee. Ystävällinen nainen vastasi. Ilmoitti, että ainakin sillä hetkellä oli niin kova tuuli, että päivän matka oli peruttu. Seuraavasta päivästä ei ollut varmuutta, mutta säätiedoituksen mukaan tuulen piti heiketä niin, että matka pystyttäisiin toteuttamaan. Buukkasin meidät siihen.

Vielä myöhemmin saman päivän iltana nainen soitti, ja varoitti, että matka saatetaan edelleenkin perua, mutta sanoin, että otamme riskin. Jos risteilyä ei pystytä tekemään niin matka jää sitten torsoksi.

Tiistaina piti lähteä jo hyvissä ajoin aamusta ajamaan kohti Hankoa. Ei oikein osattu arvioida aikaa, mutta kun asun kaupungin itälaidalla, ja arkiaamu ja kaikki, niin päätimme varata aikaa kunnolla. Ajoimme Turunväylää pitkin, ja olimme perillä reilun 2h 15 min jälkeen. Kävimme ostamassa liput sellaisesta pienestä kojusta itäsatamasta, ja koska meillä oli vielä aikaa niin kävelimme pienen aikaa kylillä. Sen verran tuuli ja oli kylmä, että piti ottaa huppari + takki laukusta esiin. Ne eivät olleet yhtään liioiteltuja.

Vähän ennen yhtätoista menimme paatille, ja huomasimme sen olevan niin täynnä, että sisäpuolelle emme mahtuneet istumaan ollenkaan. Se olisi sitten parin tunnin kansipaikkamatka. Risteilyisäntä kuulutti, että matkasta tulee sen verran kuoppainen, että tarjottu lounas pitää syödä jo heti kättelyssä, ennen kuin lähdetään avomeriosuudelle. Joten ensimmäiseksi käytiin syömään.

Tarjolla oli merilohisoppaa. Mä olen joskus ala-asteella viimeksi syönyt kalakeittoa, mutta teki kauppansa, oikein hyvää oli.

Kiersimme aluksi saariston suojissa hieman pidempää reittiä, koska aallokko oli vieläkin varsin voimakasta, vaikka tuuli sinällään oli vain 7-8 m/s, mutta edellispäivän myrskyn mainingit olivat vielä matkalla Gotlannista Suomen saaristoon. Ja varsin vakuuttavat olivatkin, sitten kun lopulta päästiin avomeriosuudelle. Meillä hyrrät kesti, mutta taisi siellä osa porukasta saada oksennustaudin. Me "nautimme" sitten täysillä aallonharjojen pudotuksista, kyllä se veti vertaansa Linnanmäelle. Aika kylmä siinä lopulta tuli, joten joutui vetämään hupunkin päähän. Suomen kesä jne.

Päästiin viimein perille, ja täytyy sanoa että paikka oli juuri niin hieno kuin ajattelinkin, vastasi odotuksia. Ensin joku muija puhui hieman paikan historiaa (johan sitä oli tosin risteilyisäntä puhunut koko menomatkan ajan), ja sen jälkeen pääsi vähän vapaammin liikkumaan. Käytiin majakan huipulla, jonne oli 252 porrasta, se pisti heikkokuntoisemmat puuskuttamaan. Kun entisaikaan majakanvartijat joutuivat roudaamaan kanisteritolkulla petroolia huipulle joka päivä, niin on ukoilla olleet varmaan teräskunnot.

Maisemat oli tyypilliset merimaisemat; hienoja tyrskyjä rantakallioilla ja muuten oikeastaan kauttaaltaan aavaa merta.

Palattiin alas, ostettiin muutama postikortti, joihin raapusteltiin muutamat harakanvarpaat ja lyötiin postilaatikkoon, kun kerran saarella sellainen oli. Sen jälkeen kierreltiin luodoilla, kuvattiin ja ihmeteltiin tyrskyjä. Ihanaa merituulta, puhdasta vettä, mieletön kohina koko ajan ympärillä.

Väkeä oli tietenkin helkkaristi, mutta sitä yritti kuvitella, millaista olisi yöpyä luodolla siinä vaiheessa kun viimeinenkin turistivene olisi häipynyt.

Kolmelta laiva tuli hakemaan (siellä ei ollut laituria johon kiinnittäytyä, joten vene joutui menemmään toisen luodon suojiin odottamaan - muutenkaan saari ei ollut mikään liikuntaesteistä kärsivien paratiisi). Nyt oli myötätuuli, pilviverho oli häipynyt, ja sää siinä mielessä petollinen, että tuli poltettua naama takaisintulomatkalla ihan kunnolla.

Takaisin päästyämme kierreltiin vielä Hangossa, käytiin vesitornissa katsomassa maisemia, kirkossa, syömässä jäätelöt ja vielä Tulliniemen rannalla. Loistavia paikkoja kaikki tyynni.

Kuuden jälkeen lähdimme ajelemaan kotiapäin, ja kun matkaan meni taas pari tuntia, niin kellon ympäri oli tullut taas retkeiltyä. Kotona siis varsin väsyneenä, mutta kivaa oli. Täydellinen kesälomapäivä.








sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

188# Mökkeilyä, osa 2

Jo aiemmin kesällä oli tullut tehtyä pari mökkimatkaa. Yksi oli sellainen perinteinen poikain kanssa järjestetty mökkimatka, joka meni käytännöllisesti ryypiskellessä. Toinen mökkimatka oli vanhempien kanssa tehty lomanaloitus- ja rauhoittumismökkeily. Onni oli myötäinen ja sain vielä yhden mökkimatkan tälle kesälle, Pp:n kanssa.

Koska olimme kumpainenkin lomalla, niin päästiin perjantaina jo ennen puolta päivää liikenteeseen. Jo kamojen pakkauksesta ja itse mökkimatkasta tuli niin hyvälle mielelle. Poikettiin siinä useampi stoppi samalla, ja katseltiin paikkoja, maakuntia. Piti käydä kaffella, ja syömässä ja nähtävyyksiä ihmettelemässä, sekä tietenkin ruokakaupassa ostamassa viikonlopun ruoat, ja ajettavaakin oli melkein 300 km, joten kyllähän siihen meni aikaa.

Sauna on kyllä yksi parhaimmista keksinnöistä. Yksi harvoista hyvistä puolista asua Suomessa.

Puusauna on tietysti miljoona kertaa parempi kuin sähkösellainen. Pehmeämmät löylyt, parempi tuoksu ja kosteus. Ja se saunan lämmittäminen on jo itsessään niin terapeuttista. Joten sain sen kinuttua vastuunalaisekseni.

Mähän en ole mikään partiopoika, ja sen verran harvoin virittelen tulia, että kyllä siinä vähän sytykettä kului. Onneksi oli sellaiset sytytysavut (en nyt muista niiden oikeata nimeä), ja niillä sai homman syttymään kätevästi, joskin suosin vanhaa kunnon sanomalehteä (tai sitten vaan bensaa ja samalla tulee kulmakarvatkin trimmattua :D). Mutta kyllä teki terää sauna ja uiminen, vaikka vesi olikin ihan jääkylmää, ainakin kymmenen astetta liian kylmää minulle.

Ruokaa mä en osaisi valmistaa, mutta Pp:tä on siunattu kokkaustaidoilla. Syömisen hallitsen jo paremmin.

Tälläkin mökkimatkalla sairastuin taas unitautiin. Olisin voinut nukkua koko viikonlopun, käsittämätöntä. Vaikka muuten olen niin herkkäuninen.

Puusee on tieteysti vähän kamala. Ennen vanhaan olin vielä ronkelimpi, paljon ei pitänyt olla vessassa asioita pielessä kun mun vatsani kivettyi heti. Tulipa nyt kuitenkin kerran testattua.

Ja hyttyset ja paarmat ja ampiaiset ja kärmekset. Kaikki nämä näyttäytyivät.

Kelit olivat jees lämpötilaa lukuunottamatta, mutta eri kiva viikonloppu. Oikein masensi palata mökiltä takaisin kotiin, vaikka lomaakin on vielä viikon verran jäljellä. Varmasti yksi vuoden onnellisempia viikonloppuja se oli tämä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

187# Ihmemies

Vitoselta, vai mikä kanava se nyt onkaan, tulee ma-to iltaisin Ihmemiehiä. Ovat niin tehokkaasti sitä mainostaneet, että päätin katsoa tänään jakson. Joskus kersana kun sitä tuli katottua.

Jo silloin mua ihmetytti muutama asia: ensinnäkin, yleensä jakso alkoi niin, että joku Ihmemiehen vanha hoito oli joutunut kuseen, ja se otti sitten yhteyttä ukkoon, joka tietenkin lähti siltä istumalta pelastamaan neitoa pulasta (sama idea oli Lemmanlaivassa, jossa risteilylle tuli aina jonkun miehistön entinen heila aiheuttamaan kiusallisia tilanteita). Toisekseen, mun suosikkiarkkivihollinen oli Murdock, vai miten se nimi nyt kirjoitetaankaan. Siinä äijässä oli tyyliä, se olisi voinut olla esiintyä useamminkin. Kolmannekseen, inhosin niin sitä Ihmemiehen kusipää-kaveria, joka aina puijasi Ihmemiestä, käytti hyväkseen ja sai sen sitten vedettyä kiipeliin mukaan.

Mulla oli siis toiveissa, että kumpa sitä viiksiniekka-kaveria ei nyt olisi ollut tämän päivän jaksossa, mutta totta munassa se oli. Ärsyttää niin se. Jack Dalton se kai on nimeltään? Jo Ihmemiehen pomokin sanoi, että älä nyt mee taas retkuun ja lähde pelastamaan Jackia toiselta puolen Amerikkaa. Vaan kyllähän se lähti.

Taitaa olla vähän yksinkertainen kaveri se Ihmemies, kun antaa sillä lailla vedättää itseään aina? Muistan hämärästi yhdenkin jakson, jossa Ihmemies oli Budapestissä tai Unkarissa nyt ainakin ja mustalaiset ryöstivät sen. Ihmemies lähti kuitenkin jahtaamaan näitä vekkuleita, ja löysi heidät lopulta, mutta huomasi että nämä olivatkin jonkinlaisessa pulassa. Ihmemies salakuljetti heidät toiseen maahan - muistaakseni Itävaltaan. Ja jakso loppui taas siihen, kun Ihmemies meni tyytyväisenä tallustelemaan jäätelökioskille ja päätti palkita itsensä kylmällä herkulla - vaan lompsa olikin taas kerran pöllitty :D Eikös tuommoinen jakso jo lipeä rasismin puolelle muutenkin...?

No mut joo, täytynee kahella viel huomennakin jakso, jos se seikkailisi ilman sitä paksukaista tällä kertaa. Mulla oli mielessä joku Ihmemies-vitsikin tähän loppuun, vaan eipä se nyt tule taas mieleen. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

186# Lomalla

Kuten suurin osa muistakin suomalaisista, olen tässä lomaillut. Nyt viikon. Tai vähän ylikin. Helkkari, miten se aika voikin rientää.

Mulla alkoi loma siis keskiviikkona. Plunssa oli jäytänyt jo koko alkuviikon, enkä ollut ollenkaan varma, olinko mökkeilykunnossa. Päätin kuitenkin lähteä.

Vika päivä duunissa ennen lomaa tuntui jotenkin epätodelliselta. Kiirekin oli kun piti saada jutut tehdyksi, mutta kyllä sitä sitten lopulta ennätti. Töiden jälkeen käppäilin juna-asemalle, ja ostin lipun savoon. Yhtään ei tuntunut siltä, että loma olisi alkamassa.

Junassa oli helkkarin kuuma, ja totta vitussa selkä menosuuntaan. Miten se voikin aina olla niin? Käykö ne jumalauta kääntämässä tahalleen ne vaunut varikolla väärään suuntaan? Lisäksi juna oli täynnä juntteja. 80-luvulle jämähtäneitä juntteja. Junan toinen puolikas meni Kajaaniin, toinen puolikas Joensuuhun. Joten ymmärtäähän sen sitten.

Matka kesti 3,5 tuntia, meni aika kivuttomasti. Hieman lepäsin, luin aku ankkaa, opiskelin katakanoja, join limsaa. Sen semmoista.

Jäin pois Haukivuoressa. Voi jessus mikä paikka. Porukat olivat vastassa, he olivat vuokranneet mökin sieltä viikoksi. Ja olleet jo puoli viikkoa.

Ei siitä sen enempää. Kolme päivää menivät kuin siivillä. Mitään ei oikein tullut tehtyä, yhtenä päivänä kävimme Mikkelissä. Muuten sellaista perus-mökkeilyä. Vuokramökki kun oli, niin ei ollut sitä työleiriä kuten yleensä mökillä on. Pystyi ottamaan ihan levon kannalta.

Hyttysiä ja paarmoja oli mielisairas määrä, ja mökki oli kuin sauna. Alakerrassa oli mittarin mukaan 31 astetta lämmintä, mutta mä nukuin yläkerrassa, ja sen oikein huomasi miten lämpö nousi ylöspäin. Mä en tiedä miten kuuma siellä oli, mutta sanotaanko, että kyllä tarkeni nukkua makuupussissa =D Taisin sairastua jonkinlaiseen unitautiin siellä, kun nukuin 12-15 tuntia vuorokaudessa. Hyvää se tekikin, kaiken sen valvomisen jälkeen.





Sunnuntaina vietin mukavan päivän Pp:n kanssa. Käytiin keilaamassa, se kipeytti paikat seuraaviksi päiviksi mukavasti.

Maanantaina lähdettiin sitten Sloveniaan. Kahdeskymmenes maa, jossa käyn.

Lento lähti vähän ennen viittä, joten siinä ehti vielä aamupäivän aikana puuhailla jos jonkinlaista. Täytyy kyllä myöntää, etten ole koskaan lähtenyt yhtä huonosti valmistautuneena millekään matkalle; edes opaskirjaa ei ollut. Netistä olin katsonut, että eurot käy, ja mitään nähtävää Sloveniassa ei ole. Joten ei siitä suurempia paineita.

Kentällä piti ottaa parit kaljat, parit lähtökaljat. Se kuuluu aina perinteisiin; siitä saa jotenkin niin hyvän fiiliksen matkan alkuun. Se on paras hetki matkasta; kaikki kiva on vielä edessä.

Paikat rivillä nro 18. Lento kesti 2h45min. Join valkkarin ja oluen, lisäksi tarjottiin joku patonginpala. Kuiva sellainen.

Alppien yläpuolella oli ukkosta, ja kone tärisikin melkoisesti loppumatkasta, mutta hengissä päästiin alas.

Kenttä oli yllättävän pieni, eikä tarjonnut haasteita. Taksin sai heti, äijä laittoi kuuliaisesti mittarin päälle ja ajoi 30 kilsan matkan motaria pitkin halki maissipeltojen. Ljubljana oli vuorten ympäröimänä, sellaisessa laaksossa. Vai onko se tasanko?

Hotelli löytyi heti, huoneet samaten. Ei vaikeuksia. Respan ukko oli mukava.

Huone neljännessä kerroksessa. Pieni, mutta siisti.

Heitettiin kamat huoneeseen ja lähdettiin saman tien kaupungille. Kello oli jo kahdeksan, mutta ilma oli nihkeän lämmin. Sellainen, jota se ei Suomessa ole koskaan eikä tule koskaan olemaan. Suomessa on aina - painotan sanaa aina - sellainen tietyntyyppinen vivahdus kylmästä, talvesta. Pohjoisesta. Se on kuin pieni häivähdys selkäsärkyä muistuttamassa kuolevaisuudesta muuten niin onnellisena päivänä. Mutta tänä iltana sellaista tunnetta ei ole. Jo se läpimyys tekee reissusta kannattavan.

Ruokapaikka löytyi nopeasti, koska baareja ja ravintoloita jokirannassa riitti. Vanhassa kaupungissa siis.

Meillä oli käsitys, että maa olisi halpa, mutta paskat se mitään ollut. Mä olen aina sanonut itaruksille, että jos halpaan Euroopan maahan haluatte mennä, niin menkää Suomeen. Mä olen siitä yhä varmempi.

Mutta annokset olivat isoja ja pötsi tuli täyteen. Eikä ruokakaan hullumpaa ollut.

Mentiin sitten vielä drinksuille jokirannan baariin. Sen jälkeen erkaannuin, mä ajattelin vielä etsiä kaupan, josta olisi saanut juomaa illaksi / aamuksi. Kiertelin ja kaartelin, mutta ainuttakaan kauppaa ei tullut vastaan. Lopulta löysin yhden, mutta sekin oli mennyt kiinni jo klo 19. Mikä tämä paikka kuvitteli olevansa, jokin Hämeenlinnako?? Kusihätä oli kuitenkin kasvanut niin suureksi, että suuntasin hotelliin. Otin riskin, ja lipittelin kraanavettä sitten loppuillan ja aloin odottelemaan vatsatautia.

Aamulla heräsin kahdeksalta. Otin suihkun; se oli sellainen maailman pienin suihkukoppi, jossa kuitenkin suihkun hana oli tehty liki puolimetriseksi. Vähän kun siinä yritti itseään saippuoida, niin kyynärpää osui koko ajan siihen perkeleen hanaan niin, että se ponnahti kuumimpaan asentoon; välittömästi alkoi suihkusta tulemaan kiehuvaa vettä. En edes tiedä kuinka monen kirosanan saattelemana pääsin suihkusta pois.

Kävin syömässä aamiaisen. Kello oli jo yhdeksän, aamiainen oli voimassa kymmeneen, ja ajattelin, että ehkä siksi kaikki olivat lopussa; kaffe ja munat jne. Pyysin tarjoilijaa tuomaan kahvia, ja söin pari voileipää, ja ärsynnyin suunnattomasti amerikkalaisista joita tarjoilupöytien edessä tungeksi.

Aamiaisen jälkeen lähdin etsimään kauppaa; sellaista en löytänyt, joten piti sitten kysyä rohkeasti neuvoa. Se kannatti, ja löysin viimein kaupan. Ostin vähän kaljaa, juotavaa, sipsejä, purkkaa ja sen semmoista. Ostokset maksoivat 5,02€, ja annoin myyjälle vitosen ja lähdin, kun en tajunnut että siellä on ne saatanan sentit käytössä :D

Kymmeneltä lähdettiin kylille. Käytiin tsekkaamassa paikallinen kirkko, mutta siellä oli joku messu menossa (tiistai-aamuna, wtf??), joten ei kehdattu jäädä sinne. Mentiin torille, katsottiin mitä siellä oli myyjillä tarjottavana. Helkkarin paljon parempi tori kuin suomessa, oikein hyvännäköisiä vihanneksia ja hedelmiä ainakin.

Seuraavaksi etsittiin semmoinen köysiradan alkupää, josta pääsi kaupungin yläpuolelle, sellaiselle pienelle vuorelle jossa on linna. Keskiajalta varmaankin. Alkoi olla aika kuuma, mutta kierrettiin silti päättäväisesti linnaa, ja kiivettiin lopuksi näköalatorniin, jonne oli 150 porrasta. Ylläältä räpsittiin sitten pakolliset kuvat, laskeuduttiin sitten alas ja mentiin alas baariin kaljalle. Sepäs maistuikin makoisalle, ja aurinkovarjoista tuli 15 sekunnin välein semmoista vilvoittavaa vesihöyryä; enpä ollut sellaistakaan ennen nähnyt.

Bissen jälkeen vielä vähän kierrettiin ja palattiin sitten alas samaa köysirataa pitkin. Alkoi hiukomaan joten alkoi lounaspaikan metsästys. Nälkä on kuitenkin oiva motivaattori, ja puolen tunnin sahauksen jälkeen löydettiin jonninlainen kuppila. Ihan hyvät spaghetit sieltä sai.

Ruoan jälkeen oli pakko lähteä vähäksi aikaa hotellille lepämään. Alkoi olla aika kuumakin siinä, joten pikku päikkärit tekivät terää.

Piti lähteä uudelleen ulos, mutta kaupungin ylle oli saapunut ukkonen. Satoi, ja jyrisi, joten piti kuluttaa vielä ylimääräinen puolituntinen kaffelassa. Sen jälkeen sade taukosi, aurinko tuli pilven takaa. Ilma oli raikastunut, mutta varsin nihkeä se oli.

Käväistiin nykytaiteen museossa, siellähän nyt oli pelkkää paskaa kuten arvata saattoi, sekä sitten tekemässä pieni kävelylenkki läheisessä puistossa, jota oli kovasti suositeltu.

Palattiin hotelliin, vedättiin hieman happea ja lähdettiin sitten etsimään illallispaikkaa. Se löytyi heti ykkösellä, meillä oli valmiiksi mietitty ravinteli jo bongattuna.

Ja millaset annokset; ruoka oli Suomen hinnoissa, mutta sitä ruokaa oli vähän saatanasti. Otin jonkun pihvijutun, ja se oli mielipuolinen köntsä. Lisukkeet piti tilata erikseen; mua ärsyttää semmoinen ihan sikana. Litra kaljaa meni kylkiäisenä.

Käytiin vielä drinksuilla rantabaarilla. Se oli pieni pettymys. Ilmeisesti paikallinen laki on määritellyt paukkujen kooksi 3cl viinaksia, koska se tuntui olevan paikassa kuin paikassa annosmittana. Ei siis sellaista etelä-eurooppalaista tyyliä, että baarimikko kaataa viinaksia oman käden mukaan.

Kävin vielä hotellin baarissa nappaamassa yhden kaljan yömyssyksi.

Aamulla samat kuviot; ensiksi suihku, että pääsi vähän heräämään, sen jälkeen amerikkalaisten kanssa aamiaiselle. Siellä oli myös pari suomalaista mammaa, mutta eivät tietenkään tajunneet minua suomalaiseksi kun en mitään puhunut. Supisivat keskenään pöllineensä hedelmiä käsveskoihin aamiaispöydästä, niin saavat sitten evästä päiväretkellensä.

Klo 10 lähdettiin taas kävellen Tivoli-puistoon. Se on siis tavan puisto, ei mikään huvipuisto kuten suomalainen voisi nimestä päätellä. Ilma oli aika raikas, yöllä tuntui sataneen lisää, mutta nyt aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.

Päätettiin lähteä kävellen kohti eläintarhaa. Zoot on aina hyviä kohteista ulkomailla. Sinne oli parin kilsan matka, hikihän siinä jo ehti tulla.

Lipunmyynnissä meinasi lähteä taas järki, kun käytössä vain yksi kassa, ja edelläolevat saivat kulutettua tolkuttomasti aikaa siinä kassalla. Mikä helvetti siinä voi olla niin vaikeeta, varsinkin kun näyttivät olevan ihan paikallisia? Menet kassalle, ilmoitat lippujen lukumäärän ja annat rahat ja otat liput? Luulisi, että 10 sekuntia riittäisi? Vaan vitja kun siihen saadaan tuhlautumaan minuuttikaupalla aikaa? Aika on rahaa.

Aika perseestä oli eläintarha. Lisäksi se oli kohtuuttoman jyrkkämäkinen, mä halusin bongata ilveksen, kun Pp diggaa niistä, enkä ole itsekään nähnyt niitä. Ilveksen häkit aina tyhjiä. Noh, se oli kartan mukaan sijoitettu kauimpaiseen kolkaan, lisäksi se tuntui olevan jonkun 400 metriä korkean mäen päällä. Ja kun mä viimein sinne pääsin (tässä vaiheessa paita oli jo läpimärkä hiestä) niin siellä avautui semmonen monen hehtaarin aidattu aitaus tiheää puukasvustoa. Ja siinä kyltti, että ilves kyllä asuupi siellä jossain. Huoh. Ja totta kai sellainen kissemiss olisi valkannut suojaisen paikan päikkäreilleen. No, sen näkeminen jäi taas seuraavaan kertaan, mutta kyllä vitutti että sellainen ponnistelu turhan takia.

Käytiin bissellä ja vessassa, ja lähdettiin sitten melko pian pois. Nähtiin taksi puiden alla, koputettiin ikkunaan ja keskeytettiin ukon lehdenluku. Hyvin vastentahtoisesti se sitten suostui heittämään meidät takaisin hotelliin. Taksien taksat olivat aika hyvin suomen tasolla, mutta mitään aloitusmaksua siellä ei ollut joten siinä mielessä muutaman kilsan matka ei tehnyt pahaa kukkarolle.

Pikku lepohetki hotellilla, ja lähdettiin sitten etsimään lounaspaikkaa. Mentiin meksikolaiseen; mä söin pienen burriton, mutta sekin oli valtava. Syönnin jälkeen lähdin vähän käyskentelemään itsekseni; yritin etsiä Pp:lle tuliaiskauppaa, mutta vanhasta kaupungista ei löytynyt yksinkertaisesti mitään?!? Eikö tämä juuri olisi sellaista turistikauppa-aluetta? Ilmeisesti kommunismi vielä vaikutti tässä mielessä. Välillä palvelualttiuskin oli kuin suoraan itäblokista.

Kävin mä muutamassa kaupassa mutten löytänyt mitään ostettavaa. Kuumuus alkoi nousta pistävälle tasolle, varmasti pitkälti yli kolmenkympin asteissa, joten päätin etsiä supermarketin ja ostaa muutaman kaljan, ja mennä sitten hotellille lepäämään. Oikaisin sellaisen puiston halki, jossa ihmisiä oli puiden varjojen alla piknikillä, lukemassa kirjaa, tupakoimassa tai vain nukkumassa iltapäivän kuumuutta pois. Näin siinä yhden sellaisen vanhan äijän makaavan ruohikolla, oli ottanut kengät pois jaloista ja näin ehkä maailman kuvottavimmat jalat; jalkapöydät olivat turvonneet ja näyttivät todellakin siltä, kuin siinä olisi ollut nilkoista lähtevät ranskanleivät ja varpaat päässä. Ei katoa se näky vähäksi aikaa silmistä, ei. Olisin halunnut ottaa siitä valokuvan, mutten todellakaan kehdannut. Vaikka äijä itse nukkui, niin kyllähän muut olisivat huomanneet mun valokuvaavan niitä jalkoja.

Käytiin syömässä illallinen semmoisessa kalliissa ravintolassa, jonka omistaja vaikutti italialaiselta. Puhui hyvää englantia ja oli kova höpöttämään. Tietysti laskukin oli aika hintava, mutta helvetin hyvä ruoka. En tietenkään tähän muista nimeä. Ylipäätänsäkin slovenian kieli muistuttaa jotenkin puolaa, eli vokaalit ovat kortilla eikä semmoisia nimihirviöitä pysty muistamaan.

Käytiin vielä drinkeillä. Ilta oli pimennyt, ja taivas välkehti salamoista. Päästiinkin juuri sopivasti takaisin hotelliin kun taivas repesi.

Ei ollut oikein mitään tekemistä. Katselin vähän aikaa televisiota (täällä näkyi National Geographic-kanava, josta tulee lähes samat ohjelmat kuin Suomessa Fox-kanavalta), mutta sekään ei oikein miellyttänyt. Päätin kokeilla, saisinko unta jo klo 22.30. Ja sain. En edes muista koska olisin mennyt tuohon aikaan nukkumaan.

Torstaina piti herätä hieman aikasemmin, kun piti jo puoli kymmeneltä lähteä taksilla kohti lentokenttää. Kentälle oli matkaa noin 30 kilometriä, taksi maksoi 45€. Lentokenttä sinänsä oli aika pieni, pari kauppaa ja yksi baari. Otettiin parit bisset ennen kuin kone lähti puolen päivän aikoihin kohti Hesaa.

Yli viikko lomasta oli jo kulutettu.







keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

185# Taide, osa 2

Tulipa eilen katsottua illalla Yleltä Prisma, jossa aiheena oli kadonneen Leonardo da Vincin taulun löytäminen. Tai itse asiassa taulu ei ollut koskaan kadonnutkaan, vaan siitä ei ollut jäänyt historiankirjoihin mitään merkintöjä. Tai niin ainakin luultiin. Eräs taidetutkija oli vain ostanut taulun 14 000 €:lla, jonka luultiin olevan 1800-luvulta, tuntemattoman saksalaisen taidemaalaajan tekemä.

Mutta jokin sai tässä taulusta ukon kiinnostumaan ja niinpä hän sen osti. Aluksi hänen toivokkuuteen suhtauduttiin tietysti epäilevästi; ei olisi mitään mahdollisuutta, että taulu kuuluisi Leonardo da Vincille.

Äijä kuitenkin kuskasi 14 000 euron tauluaan (kirjekuoressa, sateella pyörän tarakalla) ympäri Eurooppaa eri taidetutkijoiden luona. Aluksi tehtiin jokin hiilikuitujuttu, ja taulun kankaan alkuperäksi saatiin 1440-1600 luku (Leonardohan eli 1400-1500 luvun vaihteessa). Sitten taulusta otettiin suurennoksia, sen materiaaleja tutkittiin, piirrostekniikkaa tutkittiin ja verrattiin Leonardon vastaaviin teoksiin. Lopulta mies sai vinkin joltain yliopiston professorilta, että Puolan Varsovassa on jokin kirja milanolaisista hallitsijoista 1500 -luvulta. Ukko meni kirjaa katsomaan, ja huomattiin taulun olleen tuon kyseisen kirjan eräs sivu (kirja oli siis melkoisen isokokoinen). Taulussa ollut muotokuva tunnistettiin. Ja kyllä, Leonardon työksi se sitten lopulta varmistui.

Toki ohjelmassa sivuttiin myös taideväärennöksiä, miten ovelasti niitäkin osataan tehdä. Täytyy sanoa, että olen hämmentynyt. Periaatteessa niistä on mahdoton sanoa mikä on aito, kun kaikki takataustan rasvatahrat ja leimatkin ovat samat.

Eniveis, äijälle tarjottiin taulusta 80 miljoonaa dollaria, mutta hänpä ei myynyt sitä. Ei tainnut olla pikkurahoista puutetta? Kuitenkaan taulua ei voinut säilöä olohuoneen seinällä, vaan se vietiin Sveitsiin jonnekin superkassakaappiiin. Ja siellä se lojuu vissiin tänäkin päivänä.

Jäi tosiaan mietityttämään, että ukolle tuskin oli suuri riski ostaa 14 tonnilla taulua? Hän ei myynyt taulua 80 miljoonasta? Miten helvetin paljon pitää olla ihmisellä rahaa? Mitä taulu hyödyttää kassakaapissa Sveitsissä, jos äijä itse asui Yhdysvalloissa? Kuinka paljon sitä myyjää harmitti, kun myi taulun pilkkahintaan? Mistä ukko sai päähänsä, että se voisi olla da Vincin taulu? Kuinka paljon tällaisia taidetutkijoita on? Miten he tietävät niin paljon asioista - "kuulin että teet tutkimusta milanolaisista 1500-luvun hallitsijoiden rakastajista, Varsovassa on arkistomuseossa aiheeseen liittyvä kirja"? Kuinka paljon liikkuu rahaa? Mistä tällaisia rikkaita taiteenystäviä siunautuu, jotka voivat yrittää ostaa 80 miljoonalla taulun? Ohjelmassa sivuttiin tosiaan myös taideväärentäjiä; siinä yksi äijä maalaili feikkejä "omaksi ilokseen", mutta näytettiin miten homma hoituu: ostettiin 1800-luvun taulu 100 dollarilla huutokaupasta, poistettiin taulun maali helvettiin, ja maalattiin itse mahdollisimman tarkka kopio Monet'n taulusta. Aikaa tuohon meni 40 tuntia, ja äijä sanoi että tästä taulusta voisi saada hyvällä tuurilla pari kolme miljoonaa dollaria.

Noh, mä en edes tiedä, mikä saa toisten taitelijoiden taulut olemaan arvokkaampia kuin toisten. Ohjelmassa yritettiin sitäkin hieman selvittää. Materiaalit ja tekniikat sun muut yksityiskohdat merkitsevät. Eipä ole tullut tuollaistakaan mieleen kun oon jotain syheröitä museoissa kattellut. Toisin sanoen, kun katson taulua, niin näen siitä ehkä prosentin verran sisältöä.

Onpas taas viisastuttu.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

184# Lomanalus

Ei tää homma tunnu nyt menevän ollenkaan putkeen. Ei sinne päinkään.

Loma alkaisi torstaina, mutta olen saanut jostain flunssan. Varmaankin viikonlopun riennon tuotoksia. Kun tuli kastututtua lauantaina sateessa. Tai sitten työkaveri onnistui minut lopulta tartuttamaan. Samapa tuo, mutta olo on kurja. Kurkkua särkee niin saatanasti. En ole saanut taas kahteen yöhön nukuttua kuin muutaman tunnin. Taisin olla illalla kuumeessakin, kun värisin vilusta mennessäni nukkumaan kierimään vuoteeseen, ja buranan jälkeen olo oli kuin joku olisi rakentanut uunin makuuhuoneeseeni.

Muutenkin alakulo on vallannut mielen. Pitäisi olla iloinen kun on loma ja kaikkea. Mutta vain viikoksi on suunnitelmia, enkä ole edes jaksanut miettiä jatkosta. Ja ne ensimmäiset suunnitelmatkin taitaa mennä nyt kiville flunssan vuoksi.

Se ei silti selitä huonoa henkistä fiilistä.

Pp on niin ikään masentunut aina vain. En tiedä miten sen saisi paremmalle mielelle. Ehkäpä pieni rakkauden ja välittämisen osoitus ei olisi liioittelua. Emmekö me kaikki sitä tarvitse?

Menipäs imeläksi.

Liekö kuume taas nousemassa.