maanantai 4. kesäkuuta 2012

176# Linnanmäki

Jatketaan Hesan nähtävyyksillä.

Firma järjestää meille vuosittain sellaisen Lintsi-päivän (mua on aina vituttanut ihan mielettömästi tuo "lintsi"-lyhennys), että päästään kolmeksi tunniksi pyörimään laitteissa ilmaiseksi. Se on ihan jees, yleensä siinä ajassa saa jo kaiken tarvittavan irti, kun jonotkaan eivät ole mitään mahdottomia (verrattuna johonkin jenkkimeininkiin, missä koko päivän aikana pääsee kolmeen laitteeseen ja muu aika menee jonottaessa).

Mulla menee hyrrä sekasin semmosissa vinhasti pyörivissä laitteissa, joten passaan sellaiset. Ylösalaisin ja pystysuoraan nousevat ja laskevat ovat ok, niihin pystyn menemään vaikka pikku kankkusissa (jollainen olikin taas seuranani). Lintsillä on onneksi ihan ok määrä semmoisia vuoristoratoja, ne ovat kivimpia.

Suomen ja Hesan mittakaavaan Linnanmäki on ihan onnistunut. Tietysti jossain suuressa maailmassa vuoristoradat ovat jyrkempiä ja kovavauhtisempia ja pidempiä, mutta kyllä näilläkin vehkeillä saa kaiken tarvittavan irti.Kiva katsella niitä kakaroiden riemujakin.

Tällä kertaa pystyttiin jäätävän kylmyyden ja sateisen sään vuoksi olemaan vain pari tuntia paikalla, mutta siinäkin ajassa käytiin liki kymmenessä laitteessa. Vähän harmitti kun en saanut Pp:tä suostuteltua siihen uusimpaan vehkeeseen, siihen keltaraiteiseen. Se mun täytyy käydä vielä joku kerta testaamassa.

Jäipäs tämä postaus torsoksi. No mutta kun aikaa oli vain kaksi tuntia... ja kun kyseessä on kumminkin vain se pieni ja piskuinen Lintsi.

2 kommenttia: