keskiviikko 16. toukokuuta 2012

167# Kaupunkirapsa

Suomalaisethan luulevat, että maassamme on kaupunkeja. Tiesittekö, että Euroopan suurin kaupunkikin sijaitsee Suomessa? Pinta-alaltaan siis. Se on tietysti Kuhmo. Tämä tieto on tosin muutaman vuoden takaa, enkä tiedä vaikka kuntaliitosten vuoksi meillä olisi uusia suurkaupunkeja saatu lisää. Esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginosien välillä etäisyyttä voi olla 60 km. Ei hullummin!

Okei, ironiat sikseen. Päätin tehdä kuitenkin pientä mielipiderapsaa näistä suomalaisista haja-asutuskeskittymistä, joissa olen käynyt ja joissakin jopa asunut.

1) Hesa. Tietysti. Ainoa paikka Suomessa. Eikä täälläkään juuri mitään ole. Ylimielisiä, sössöttäviä ihmisiä, jotka ajaa talvisin kolareita. Hikinen yksilinjainen metro on lähinnä säälittävä. Pilvenpiirtäjiä vastustetaan henkeen ja vereen, koska kaupungissa pitää olla viheralueita. Ööh, ootteko koskaan käyneet vaikkapa Linnanmäen huvipuistossa jossain laitteessa, mikä kohoaa yläilmoihin? Tai vaikkapa ravintola Tornissa? Eihän täällä ole muuta kuin metsää! Missä se helvetin kaupunki on?

Mut joo, Suomenlinna on ihan jees. Ja Karhusaaren ja Landbon kaltaiset asuinalueet.

2) Vantaa.
Tää on mysteeri, missä se ees niinku on? Ne kerrostalot siinä radan varrella? Ei helkkari, eihän kukaan pysty niissä asumaan. Ja miten niistä ostareista on saatukin niin saakelin rumat??

3) Espoo.
Sama kuin edellä. Tosin muutama merenrantatontti on ihan ok. Ja Nuuksio on kiva. Mutta Espoo noin käsitteenä on aina kummastuttanut minua ja paikka on jäänyt vieraaksi. Työkavereistani osa asuu Espoossa, ja silti sellainen mystinen verho sulkee alueen suuren tuntemattomaan. Espoosta ei saa minkäänlaista otetta. Se voisi yhtä hyvin sijaita 500 km:n päästä, yhtä selkeä kuva mulla on koko paikasta.
- Moi, mistä oot kotoisin?
- Asun Espoossa.
- Aha.
Ja silti jää mysteeriksi, missä se oikein asuikaan.

4) Hyvinkää.
Olen käynyt täällä töissä, sekä eräs kaverinikin täällä asuu. Kompakti pikkukylä, mutta sellainen tyypillinen suomalainen kylämiljöö puuttuu; joki tai järvi. Junalla pääsee onneksi kätevästi pois.

5) Riihimäki
Hyvinkään kopio.

6) Lohja
Jeesus mitä mestoja sitä voikaan olla olemassa. Nyt kylillle on bygätty Prismaa ja linja-autoasemaa ja purettu muutama ruma rettelö, mutta ei se tämän kaupungin imagoa poista. Perseenreikä se on. Kävin viimeksi maaliskuussa 2012.

7) Salo
Tykkään. Täällä oli tuli ennen käytyä tiheään. Kuntaliitosten myötä kaupunki laajentunut, mutta sama kärpäsen paskahan se tämä on kuin aina ennenkin. Tyypillistä, että täältä lähdetään 18-vuotiaana muualle, ja sitten tulla äkkiä viikonlopuksi takaisin kehumaan kavereilleen, miten hyvin maailma meneekään. Säälittävimmät tapaukset (100%) muuttaa kaupunkiin kuitenkin takaisin aikuistuttuaan 30-vuotiaana. Eipä se elämä ollut muualla sen auvoisempaa, ja ympyrä on sulkeutunut.

8) Turku
Käsittämätön murre. Vietin täällä lapsuudessani paljon aikaa, johtuen siitä että isänpuoleinen suku on täältä kotoisin. Helmikuussa kävin viikonlopun viettämässä. Kesäkaupunkihan se on.

9) Lahti
Sori Partapappa, mutta ainoa hyvä puoli Lahdessa on, ettei se ole Lohja.Täälläkin on tullut asuttua ja pyörittyä. Ei kaupungissa mitään vikaa sinänsä ole, mutta onhan se ruma. Niin ja siellä ei ole mitään semmoista hyvää, mitä jäisi kaipaamaan.

10) Heinola
Kaunis kesäkaupunki joen ja järven vuoksi. Casinonrannassa on ihan kiva istuskella lämmintä kesäpäivää viettämässä. Aiemminhan kaupungin läpi meni ruuhkainen nelos- (ja viitos)tie, mutta nykyään ohitustie on hiljentänyt kylänraitin. Apulantahan on tehnyt paikkaa tunnetuksi ja sitten se Heinolassa jyrää. Talvisin täällä ei ole mitään. Lauantai-iltapäivän ruuhkahuippuna kuulin keskellä kaupunkia, miten lumi satoi maahan. Siis kuulin sen äänen kuin hiutale osuu maahan!

11) Kouvola
Kaikki kouvolalaiset tuntuvat pitävän paikkakunnastaan, ja osittain tämä muistuttaakin Saloa. Mutta näin ulkopuolisena en pysty löytämään mitään hyvää.

12) Forssa
Vorsasa. Ei helevetti.

13) Jyväskylä
Kävin muutama vuosi sitten vasta ensimmäisen kerran. Ihmiset puhuivat oudosti ja vaikuttivat vähän juntihkoilta, mutta olihan se keskustan kävelykatu ihan eläväinen. Vaikka onkin opiskelukaupunki, niin veikkanpa ettei täälläkään mitään elämää ole elokuun loputtua.

14) Tampere
Pispalanharjulla asuneena voin sanoa, että paikalla oli puolensa. Pispalakin oli ok, mutta siitä hippi-/kommarimeiningistä sain kyllä tarpeekseni loppuelämäkseni. Mutta ihan jees sisämaankaupunki kyllä. Tietysti ihmisiin oli vaikeata tutustua, olivat sisäänpäin lämpeäviä jne, mutta oli niillä omintakeinen huumorintaju. Jos Hesassa ei voisi asua, niin tänne sitä muuttaisi.

15) Tammisaari
Vai mikä saakelin Raasepori se nyt on. Piti tehdä tänne helatorstain kunniaksi virkistymismatka, mutta sateen takia taisi vesittyä koko jutska :( Jos ei rantaruotsalaisia kavahda niin ihan jees mesta. Ja hieno se vanhakaupunki. Täällä on tullut pari ikimuistoista unohdettua juhannusta vietettyä.

16) Hanko
Hankokin on hieno. Yleensä vaan ei jaksa ajaa enää Hankoon saakka, vaan tulee pysähdyttyä Tammisaareen, mikä on sinällänsä sääli. Talvella varmasti kamalaa.

17) Porvoo
Ylimainostettu. Vittu siel ei oo mitää. Ja se vanhakaupunki on ihan perseest ja.

18) Pori
Jos pitäisi harjoitella jotain kemiallisia kokeita siviiliväestöllä, niin voin suositella Poria. Helvetin kaukana, eikä todellakaan ainuttakaan syytä miksi porisisiin kannattaisi vaivautua.

19) Pieksämäki
Voitti aikoinaan Suomen ankeimman kaupungin tittelin. Tämä kahden kadun kaupunki on kyllä syvältä. Savon solmu lienee ainoa menomesta, sekä erääseen seinään tehty spreijaus "Vox Flatus on hyvä yhtye" on naurattanut jo kahdeksankymmentäluvun alusta alkaen.

20) Lappeenranta
Imatra lasketaan varmaan Lappeenrantaan myös? Molempi pahempi. Viime kesänä tuli viimeksi käytyä. Sitä niin kuin odottaa, koska se Lappeenranta tulee, ja huomaamatta onkin jo kaahannut ohi. En tosiaan tiedä, mikä saa jotkut hullut asumaankin täällä.

21) Hämeenlinna
Täälläkin tuli neljä vuotta asuttua. Kaupunki on pieni, ja jotain kertoo sekin kun kaupungissa on autolla-ajo kielletty. Mikä saatanan paikka sellainen on ? Keskustan liikkeet menevät kiinni klo 17, sekä erikoisuutena tori jossa ei ole ikinä myynnissä mitään, Pirjon Grillipistettä lukuunottamatta.

22) Joensuu
Tälle paikalle jos mille löytää ymmärtäjiä. Aito ehta Pohjois-Karjalainen kaupunki. Muistetaan skineistään. Muistan, kun nuorena lähdettiin Ilosaarirockiin yötä vasten ajamaan, ja tultiin perille aamuyöllä. Parinsadan kilometrin metsätaipaleen jälkeen eteen tulee tori, jossa on iso lauma känniläisiä jonka puheesta ei kukaan saa selvää. Verkkarit ja kaljanjuonti, siihen se taitaa jäädäkin.

23) Seinäjoki
Etelä-Pohjalaista tunnelmaa. Uho on kova ja traktoreilla kynnetään turuja ja toreja. En ole varmaan kymmeneen vuoteen käynyt, ja yhtään ei ole ollut ikävä.

Onhan näitä sitten muitakin paikkoja joissa on tullut visiteerattua, mutta niistä ei sen kummempia muistikuvia / tunnesiteitä. Kuten Tuusula, Kerava, Järvenpää, Kauniainen, Kuopio, Rovaniemi ja Kajaani. Mutta eiköhän ne ole perseestä nekin.

Kaverini on sitä mieltä, että Ahvenanmaa pitäisi rakentaa täyteen pilvenpiirtäjiä ja kaupunkia, ja laittaa sinne kunnon casinot ja pakkomuutattaa kaikki suomalaiset sinne. Mannersuomeen voisi sitten järjestää eräretkiä saksalaisille turisteille.

Ei hassumpi idea.

8 kommenttia:

  1. TM:stä lainatakseni, yksi noista kohdista "sopii kuin muna pyllyyn" eli suomeksi nenä päähän, mutten voi sanoa mikä, koska kumminkin joku tulis ja tappais. :D
    Lopuista pitää ottaa vielä selvää. Sillä vaikka olen käynyt useimmissa noista kaupungeista, ei niistä ole jäänyt mitään mielikuvaa. Mikä kertoneekin kaiken Suomen 'kaupungeista'.

    VastaaPoista
  2. Vanhempien mökki sijaitsee 7 km päässä Hämeenlinnan rajasta, mutta Hämeenlinnan keskustaan on reilu 60 km matkaa. Yksi mun työkaveri ei koskaan jaksa muistaa missä se meidän kesänviettopaikka on ja aina se ehdottaa että olikos se siellä Hämeenlinnassa. Tuon viimeisimmän toteutuneen kuntaliitoksen jälkeen totesin, että enää et ole kauhean väärässä, että Hämeenlinnaan on sieltä matkaa enää 7 km ja siellä rajan toisella puolella tulee käytyä vähän väliä. :D Saa nähdä kumpi imaisee mökkikunnan: Hämeenlinna vai Tampere. Molempiin on matkaa tuo n. 60 km.

    Ja tuo kommenttisi Porista on aika mielenkiintoinen: kaukana mistä?

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä Espoosta ja Vantaasta. Etsin kerran Espoon keskustaa kun piti mennä hoitamaan asioita. En mie löytänyt sitä mistään - ainoastaan semmoisen kuppasen virastotalon. Toisin se on tiällä Kuopijossa, keskusta on sen koommeen torin ympärillä (jota on jo monta vuotta pommitettu kuin talvisodassa) ja idyllisten kävelykatujen ympäröimä (joita ei enään jatkossa putsata katupölyistä säästösyistä) KÖH ja ATSIIH:)

    VastaaPoista
  4. Nollis: Kerro heti kun alkoi kiinnostaa!

    Annika: En mäkään tajua, miten kaupunki voi olla kaupunki, jos kaupunginosien välillä on 60 kilsaa metsää :P Ja Poriin on kaikkialta pitkä matka.

    Eeva: Kuopiossakaan ei ole tullut käytyä yli 20 vuoteen, joten en uskalla tehdä omaa arviotani. Mutta opiskeluaikana oli yksi jamppa Kuopiosta joka ajoi jotain "Savo kuningaskunnaksi" -mandaattia :D Alkoi sekin jo ärsyttämään. Mutta se "kualikiäryle jiäkuapisa"-juttu on ihan hauska.

    VastaaPoista
  5. No eipä tuo häiritte, arvio Lahesta. Kyllähän se on ihan saatanan ruma kaupunki, kun kaikki kauniit vanhat talot revittii alas -70 luvulla. Kyllähän sitä paskan keskel tottuu elämää, sano heinäsirkka ku lehmä päälle paskans.

    VastaaPoista
  6. Olet kyllä melko negatiinen ja yksipuolinen mielipiteissäsi?

    Kaikki muuten hyvin?

    VastaaPoista
  7. Partis: Kyllä !

    Ano: Homer Simpsonia lainatakseni, "Trying is the first step towards failure." Ja en mä pidä itseäni negatiivisena, korkeintaan kyynisenä. Ja se, että etsin joka asiasta negatiivisen puolen, johtuu siitä, että vain epäkohtia etsimällä saadaan asioita ei pelkästään korjatuksi vaan myös kehitettyä eteenpäin. Muutenhan tässä vieläkin juhlittaisiin kivikauden juttuja, miten kätevä tämä uusi nuotio onkaan.

    Tämä koskee tietysti sitten vain yksinoloa. Ryhmässä pitää olla positiivinen ain. Muutenhan sitä vallan mielipahasta lamaantuu ja hyvätkin ponnistelut vesittyvät.

    VastaaPoista
  8. Auts, se siis kirjoitetaan PIEKSÄMÄKI, mä luulin et Pieksamäki, on se vaan vaikea lausuakin.
    Mä en kyl ihan mieluusti muuttais Turkuun, ne ihmiset on kusipäitä,kaikki.
    Raisiota taasen on ikävä.
    Tampere on mun mielestä Suomen kaunein kaupunki.
    Eikä tänne Lpr:aan kukaan muu muuta kuin venäläiset, miks mein pitää myydä maata niille ???
    Imatra joo kuuluu Kpr:aan, mut se vasta surkea p-läpi paikka onkin.
    Hesa on ihan hirveä,Vantaata ja Espoota en erota Hesasta, järkyttävän rumaa pääkaupunkiseudulla kuitenkin on.
    Vaasan seudusta + siitä rannikkoseudusta ei oo mitään hyvää sanottavaa myöskään, ihme ruotsinkielen örveltäjiä seutu täys.
    Mut ilman muuta Suomen paras asuinpaikkakunta on Säkylä <3

    VastaaPoista