torstai 1. maaliskuuta 2012

146# Kevät...talvi

Maaliskuu on alkanut, jee. Muualla Euroopassa se tietää kevään alkua; Briteissä esimerkiksi on kuluneella viikolla mitattu +18 asteen kelejä. Ja kun katseli Ruotsin kuninkaalisten vauvanulkoiluttamista, niin eihän sielläkään mitään lunta ollut, vaan vihreä ruoho pukkasi näkyviin.

Meillä täällä Luoteis-Venäjällä ei ole eroa, onko helmikuu vai maaliskuu. Kelit ovat ja pysyvät samanlaisina. Pakkasta ja lunta, lisää tulossa. Ainoa ero on sydäntalveen on lisääntyvä päivänvalo. Se tekee kevättalven. Jotenkin minusta silti tuntuu, että tässä yritetään kusettaa. Vetää höplästä. Paskat se mikään kevät on kun lunta on reiteen saakka. Ei tässä kuljeta Hakaniemen rantaa salmiakkia tarjoamassa.

Yleensä kevät on minulle semmosta aikaa, ettei mitään saa aikaiseksi. Tai no, olenhan mä aika vätys noin muutenkin. Mutta syksyllä on kuitenkin enemmän inspistä suunnitella tekevänsä jotain, keväisin ei jaksa sitäkään.

Mutsilla lienee päinvastoin. Oli alkanut nyt muuttamaan asunnossaan huoneita päikseen, ja siellä on joutunut ramppaamaan roudarina ja asentajana ja purkajana jne. Oli myös löytänyt varastoistaan 7 pahvilaatikollista minulle kuuluvaa rojua, jotka piti viedä kotiini. Ihme kyllä jaksoin käydä niitä läpi tässä yksi ehtoo. Olihan siellä aarteita, kuten semmoinen harmaa Nintendo-pelikonsoli, nyt jo kirkkomailla lepäävien kirjeitä, Aku Ankan taskukirjoja, bussilippu vuodelta 1995, Metrolehti vuodelta 2000, 20 mk:n seteli (ei, en käynyt sitä vaihdattamassa eilen kun oli viimeinen mahdollisuus). Pari kassillista sain heitettyä roskiin, mutta loput änkesin hujan hajan kaappiin. Ne ovat jo valmiiksi pursuamassa kamaa. Laitoin itselleni muistutuksen huhtikuun puolen välin paikkeille, jos sitä sitten jaksaisi käydä kaapitkin läpi ja heittää kaiken turhan pois. Syssymmällä. Yeah right. Oletteko katsoneet telkkarista sitä ohjelmaa hoardaajista? Himohamstraajat? No, ei mulla vielä niin paha tilanne ole, mutta ehkä se kaaos on heilläkin lähtenyt liikkeelle kaapeista.

Mut semmosta. Tulis nyt vaan se oikea kevät pian. Lämpimiä kelejä, pelkoa takatalvesta, sulaneita merenlahtia, haisevia peltoja. Mutta vielä ei uskalla luopua pitkistä kalsareista eikä pipostakaan. Ensi viikolle luvattiin kylmää. Edes koirankakkakeskustelut eivät ole vielä alkaneet.

Mutta palataan asiaan kuukauden päästä.

7 kommenttia:

  1. Voi, helvetti. Onnistuit istuttamaan muhun huonon omatunnon pöpön. Ne pursuavat kaapit... V*ttu, en jaksaisiiiiii...
    Mut toisaalta muisto siitä harmaasta N-pelikonsolista nuorensi mua reilut 20 vuotta, joten ei tää nyt ihan turha postaus sit ollutkaan. ;)

    VastaaPoista
  2. Jos kiinnostaa, miltä tuo seitsemän rojulaatikon inventointi tuntuu siitä toisesta, eli mutsin vinkkelistä, vilkaisepa joutessasi postaukseni n. vuoden takaa 4.4.2011.

    Ja mitä tulee oikeaan kevääseen, se alkoi tänään, keleistä riippumatta. Vuodenajat ovat silloin kun on niiden aika, kestävät 3 kk/vuodenaika. Kelit ovat mitä ovat.

    VastaaPoista
  3. Nollis: Joo, täytyypä kattella saisikos se N:n vielä kytkettyä näihin nykyajan telkkareihin. Voi että mä muistan sen joulun kun eilisen kun se paketti meille saatiin :) Ainoo vaan että pelejä ei löytynyt mistään. Sais nyt edes super marion... onhan netissä paikkoja missä näitä pelejä voi pelailla, esim: http://www.nintendo8.com/ mutta ei se ole sama.

    Jeriko: Juu, täytyypä kävästä katsomassa... tosin on sitä romunselvityksissä oltu itsekin mukana. Varsinkin isomuorilla oli taipumusta säilöä kaikkea. Kun hänestä aika jätti niin siinä ihmeteltiin kellaria tyhjentäessä, mitä järkeä oli säilyttää kolmijalkaisia tuoleja ja palaneita hehkulamppuja.

    Et taida sitten välittää termisistä vuodenajoista? Koska kalenterilla mitattuna talvihan olisi lyhin vuodenaika (koska päivät 31+31+28/29) mutta lämpötiloilla mitattuna se kestää 5 kk:ta, kevän kestäessä yleensä vain alle kuukauden. On se jännä...

    VastaaPoista
  4. AAAARRRGGGHHH !!! Nyt sä sen viimeisen pahan teon teit, kun laitoit ton Nintendon linkin !!!! Dr.Mario on koukuttanut mut ennenkin ja kuinka ollakaan nytkin. Hetivälittömästi vieläpä !! Vitsi, kun sais sen ohjaimen. Nämä näppiksen nuolet ja muut ovat ihan arsesta.

    VastaaPoista
  5. Ihan paras sarja se himohamstraajat, tulee ukko mieleen :)

    VastaaPoista
  6. Mua ihmetyttää kun toiset puhui jo tammikuussa olevan KEVÄTtalvi, sehän on keskitalvea, talvea pahimmillaan eikä mitään kevättä.

    VastaaPoista
  7. Nollis: Joo, kyllä se ohjain olis ihan must! Pakko kyllä kokeilla virittää sitä telkkariin joku kerta :)

    Arja: Tammikuu on niin talvi kun vain voi olla. Ja on helmikuukin. Maaliskuu on sentään jo/vasta neljänneksi kylmin kuukausi, joten ehkä sen maaliskuun loppupuolen voi nimittää kevättalveksi.

    VastaaPoista