keskiviikko 22. helmikuuta 2012

145# Matkaoppaat

Vaikka mun mielestä Suomi onkin aika perseestä (no miettikääpä nyt toista maata, missä jäättömästä ja lumettomasta lyhyestä ajankohdasta käytetään termiä 'kesä', jossa on porvaripääministeri ja -presidentti ja silti sosialistinen maa, jossa verotus on omaa luokkaansa, jossa elinkautinen vankeusrangaistus tarkoittaa neljän vuoden vankilatuomiota, joka on länsi-Euroopan väkivaltaisin maa, jossa on Euroopan vanhin autokanta, jossa uskotaan ilmastonmuutokseen, jossa jääkiekko on ykkösurheilulaji ja jonne edes Burger King ei suostu tulemaan), niin ihmisissä sinänsä ei ole vikaa. En mä tiedä, ovatko suomalaiset sen parempia kuin muutkaan, mutta diggaan jotenkin vain niin heidän meidän luonteesta. Se ujous, se jäyhyys, se jurous, se humalahakuisuus, se junttius, se tyhmänrehellisyys. Se vain kolahtaa. Johtuu tietysti siitä, että olen kasvanut tällaisten seassa ja ominut siitä kaiken mahdollisen. Pitänyt sitä oletusarvoisesti parhaimpana tai ainakin vertailukohteena.

Parhaiten suomalaisuus korostuu ulkomailla. Jos on ulkomailla ja näkee muita suomalaisia, niin sitä niiden touhua jää kuin vahingossa seuraamaan. Sitä, miten he jonkin tietyn tilanteen selvittävät. Ja jos ei päiväkausiin ole nähnyt muita suomalaisia, niin luohan se hetkellisesti sellaisen nostalgisen tunteen.

Mulla on yksi italialainen kaveri, jonka kanssa käydään toisinaan Tallinnassa ryypiskelemässä. Sen mielestä hienointa on nähdä humalaiset suomalaiset Helsingin päässä terminaallissa, kaikki kännissä kuin käet. Hänen mielestään se jos mikä on suomalaisinta kulttuuria mitä voi olla. Lähteä Tallinnaan ryypiskelemään.

Mä olen iloinen kun telkkarista on tullut uusi kausi Matkaoppaat-sarjaa kehiin. Se kiteyttää kyllä suomalaisista kaiken. Välillä mä ihmettelen, miten niistä saakin niin juntin kuvan aikaiseksi, mutta jos itse olisin siellä matkalaisena pyörimässä, niin varmasti yhtä dorka kuva minustakin heijastuisi. Mutta ohjelma on jotain parhautta! Oppaat, asiakkaat, tilanteet, juontaja, kuvaus... kaikki on vain niin kohdillaan. Vaihdoin jopa puhelimeeni taas Matkaoppaat-tunnusmelodian.

Nythän siinä vaihdettiin paikkaa Turkista Bulgaariaan. Ihan tervetullut uudistus, täytyypä katsella kummassa on enempi junttia porukkaa.

Parin jakson kokemuksella näistä uuden kohteen oppaista suosikkini on Aapo. Se vaikuttaa aluksi vähän reppanalta ja ujolta, mutta jos mä olisin matkatoimiston pomo niin juuri tuollaisen hepun palkkaisin oppaaksi (tietysti sitten naiskauneutta vastapainoksi). Sen saa lähetettyä vaativiinkin tilanteisiin, on ahkera, luotettava ja sellainen, ettei vihaiset asiakkaatkaan kehtaa sille kauaa ryttyillä. Mutta parturiin pojan kyllä pitäisi päästä.

Niin eikä se pulkaariaa puhuva muijakaan huonompi ole. Noh, vielä ei ole tosiaan nähty montaa jaksoa, joten saas nähdä miten asiat muuttuvat.

Mutta mielenkiintoinen sarja. Suosittelen. Neloselta, arkisin klo 19. Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos.

tiistai 21. helmikuuta 2012

144# Luonto

Mä olen iltaisin juuttunut himassa katselemaan erinäisiä luontokatastrofijuttuja Youtubesta, kuten maanjäristys- ja tsunamivideoita. Miten talot romahtavat ja ihmiset murskautuvat niiden alle. Miten jättiläisaallot pyyhkivät ihmiset mennessään. Miten kokonaiset kaupungit tuhoutuvat ja miten ihmiset menettävät omaisensa ja kaiken omaisuutensa.

Hesassa joku pääsi taas hengestään kun jäi katolta putoavan lumimassan alle. Sama juttu viime vuonna. Mä kun työskentelen täällä kantakaupungissa, niin eilen kävi melkoinen ryske ympärillä kun näitä lumimassoja tipahteli viereen. Vaikka ilahduttavan paljon lumenpudottajia näkyykin, niin silti saa olla pieni pelko perseessä koska jotain suurempaa rysähtää niskaan.

Kolareita tapahtuu kymmenittäin ellei sadoittain, päivittäin.

Mutta antaahan se lumi valoa. Vai mitä talvifanit?

Plunssa on jatkunut kohta viikon. Huono olo jatkuu, ellei jopa päivittäin pahene. Missään nimessä se ei helpotu. Jos haluaa hakea henkistä helpotusta, että huonomminkin voisi mennä, niin ei kun youtubeen katsomaan sydäntäsärkeviä dokumentteja sairaista ja vammaisista lapsista. Paraniko kurkkukipu? No ei. Kuten ei nälkäkään lähde katsomalla ohjelmia nälkäänäkevistä Afrikan lapsista.

Luonto on kaikkeen syypää. Sen metkuja nämä on kaikki. Se tekee ihmiselosta mahdottoman. Se pystyy osoittamaan halutessaan voimansa ja tappamaan satoja tuhansia ihmisiä noin vain naps. Saa näyttämään ihmisen mitättömältä tekijältä.

Ja jotkut kehtaavat vielä äänestää luontopuolueita. Asettuvat luonnon puolelle. Huh huh. Petturit.

lauantai 18. helmikuuta 2012

143# Plunssa, osa 2

Kätevää, kun pystyi tarkistamaan blogistaan milloin plunssa viimeksi jylläsi. Elokuutahan se oli, aika tarkalleen puoli vuotta sitten.

Mutta nyt se on taas täällä. Keskiviikosta asti olo soppatorvessa pahentunut tasaisesti. Lauantaiaamuun herätessä kurkkukipu oli jo sietämätön. Nokkakin tuntuu olevan tukossa, huono ja vetämätön olo ja päässä humisee.

Pahin oire sairauksissa on kuitenkin vitutus. Se, ettei voi tehdä mitään normaalia. Se, ettei jaksa tehdä mitään normaalia. Muuta kuin toivoa, että kunpa tämä kroppa nyt tajuaisi parantaa itsensä nopeasti, ja että tästä ei tulisi mitään kammotautia.

Mitäänhän tässä nyt ei voi sen kummemmin tehdä kuin välttää riehumista, lipitellä Finrexiniä (jumankekka jos mä jotain makua inhoon niin se on mustaherukka vai mikä herutus nyt onkaan), napsia buranaa ja Strepsilsiä ja sen semmoista. Kiinalaiset plunssalääkkeetkin tuli vedettyä napaan jo silloin elokuussa. Ehkä sitten iso vadillinen sipsejä ja muuta epäterveellistä ruokaa, ja sohvalle lojumaan ja katselemaan leffoja mitä jäänyt aiemmin katsomatta (kun kerrankin olisi aikaa kattella futista niin ei ole edes futisviikonloppu!!). Viinahan nyt ei tunnetusti auta mihinkään.

Ihminen sairastuu kymmenen vuoden välein yleensä johonkin vähän suurempaan pöpöön. Lienee taas sen aika kohta käsillä. Se mua ärsyttää, kun plunssa on tavallaan niin turha tauti. Se tulee vain siksi, että joku keltainen kaveri Aasiassa ei ole viitsinyt pestä käsiään sen jälkeen kun on ollut teurastamassa kanoja kanalassa. Ketjureaktion jälkeen suomalainen metrovaunu on aamuruuhkassa täynnä aivastelevia ja köhiviä nuhaneniä. Vaikka miten yrittää suojautua, niin ei sellaiselta bakteerisateelta enää pysty välttymään. Syövät ja sen sellaiset nyt ovat eri juttu, ne vain tulevat (joskin elintavoilla on kuulemma jokin syy-seuraus-suhde tässä). Plunssat tulevat ajattelemattomuudesta.

Onneksi tässä saa nyt pari päivää sairastaa rauhaksiin (vaikka harmittaakin kun viikonlopun suunnitelmat meni mistiin), eikä tarvitse töihin raahautua. Mehän tarvitaan saikkulappu heti ensi minuutista lähtien. Voi miten kiva olisikin vaan soittaa pomolle ja omalla ilmoituksella olla pois pari päivää. Ei, meidän pitää välittömästi raahautua lääkäriin, joka toteaa, miten hän tietää ettei sinulla mitään oikeaa plunssaa ole, vaan yrität vain laiskotella. Näin ainakin allekirjoittaneen tapauksessa joka ikinen kerta. Tosin kolleega oli juuri 7 viikkoa pois yhtä soittoa plunssan takia. Mutta se onkin sellainen herkkä kaveri.

Ja lopuksi vielä (vaikka feministi olenkin), niin vituttaa ihan järjettömästi se akkain pilkka siitä, kun miehellä on pipi niin sitten ne ukot on ihan kanttuvei. Hei haloo, miettikääpä vähän miten erilaisia me raavaat miehet ollaan. Me ei synnytetä eikä vuodeta päiväkausia verta, joten totta kai naisten kropat kestää tuommoisia pikku pöpöjäkin huomattavasti paremmin. Kivunsiedosta puhumattakaan.

Mut joo, eipä tässä muuta kuin paranemisia.

perjantai 17. helmikuuta 2012

142# Kendo

Syntyperäsenä hesalaisena voin ylpeästi ilmoittaa, että kävin elämäni ensimmäistä kertaa Hartwall Areenassa tässä vajaa pari viikkoa sitten.

Ja eilen heti perään toista kertaa. Ja kymmenen vuoden tauon jälkeen jääkiekko-ottelussa. Toisaalta, kaverilleni kerta oli ensimmäinen.

Jääkyykkä nyt vain on niin kovin junttia ja marginaalia. Futismatsit mä hyväksyn, mutta jääkiekot, pesäpallot ja saappaanheitot kertovat seuraajista omiaan.

Siellä pelailivat ilmeisesti Jyväskylän okerit vs. Kalajoen palokunta.

Ensiksi mentiin tietenkin kaljalle. Siis Pasilan baariin. Sen jälkeen vasta Areenalle, ja sielläkin kaljalle. Näin pari tuttuakin. Eikö heitä hävetä käydä kyseisessä paikassa? Noh, toisaalta toinen heistä oli siellä töissä, joten hyväksyttävä syy.

Paikat olivat huonot. Peli oli unettavaa. Siellä istui kuin transsissa, tajuamatta ja ajattelematta mitään. Yleisöä oli jotakin 8000. Okerit voittivat. Erätauoilla kaljaa. Cheerleaderit olivat rumeja. Lämmitys oli paras asia.

Siinähän tämä suomalaisten suosikkilaji pähkinänkuoressa. Just niin typerää ajankulua kuin etukäteen kuvittelinkin/muistinkin.

tiistai 14. helmikuuta 2012

141# Valentine

On Ystävänpäivä. Sehän on semmoista amerikkalaista hapatusta, joten meidän pitää ottaa tämäkin juhla riemulla vastaan kuten Halloweenit ja Kiitospäivät. Koska meidän pitää veljeillä amerikkalaisten kanssa, ei tosta Euroopasta oo mihinkään kuten ootte varmaan huomanneet.

Kyösti Pöystihän sanoopi "rakasta vihollisiasi, vihaa ystäviäsi". Just how I act. Mut mä kyl tykkään myös ystävistäni. Käytökseni vain on välillä irrelevanttia.

Viettäkää siis mukava päivä ja kehukaa ystäviänne. Ja muistakaa se Ameriikka.

maanantai 13. helmikuuta 2012

140# Turq

Oli "poikamiesviikonloppu", joten päätettiin sitten tehdä kaverin kanssa retki Turkuun.

Perjantaina duunin jälkeen kävin syömässä mäkkärissä neljä juustohampurilaista ja suuntasin sen jälkeen juna-asemalle. Meillä oli treffit Minuuttibaarissa, jossa joimme lähtökaljat sekä kuuntelimme erään kaljun (joka oli tatuoinut päänsä) vasemmistolaispropagandaa. Kaverilla näytti olevan pahanlainen alkoholi-ja huumeongelma, mutta vikahan nyt on tietysti kaikissa muissa paitsi itsessään.

Junassa oli onneksi lepposampi tunnelma. Käytimme ajan surffaillen ja joimme siinä samalla viinapullon. Hieman jännitti heitetäänkö meidät ulos, kun tietääkseni oma-aloitteinen anniskelu on kielletty. Meillä oli semmoinen neljän hengen loossi, ja kaksi vastakkaista paikkaa kuuluivat kahdelle ukolle, jotka onneksi poistuivat saman tien junaan tultuaan ravintolavaunuun, ja ilmaantuivat takaisin vasta Kupittaalla, melkoisen laitamyötäjäisessä. Me ajateltiin vähän kujeilla kaksikon kustannuksella, ja sujautimme lapun heidän kamoihinsa, jossa kerrottiin heidän saaneen salaisen ihailijan homomiehestä ravintolavaunusta.

Juuh, mites vanhoja me oltiinkaan?

Turkuun päästyämme käytiin kaupassa ja sen jälkeen pubissa. J tapasi siellä kaverinsakin sattumalta. Ryystettiin oluet, jonka jälkeen menimme hotelliin. Heittäydyimme vähäksi aikaa kalsareille ja katsoimme televisiota.

Lähdimme baarikierrokselle. Se olikin aikamoinen reissu kyllä kaiken kaikkiaan. Voitimme rahaa jostakin pelistä, ja ostimme tujuimmat paukut mitä löytyy, ja sitä kyllä sai mitä tilasi. Emme lopulta päässeet enää yökerhoonkaan, ja sanoimme portsarille, että hyvin tehty, ei meidänlaisia kuulukkaan päästää sisään :D Ilmeisesti olimme käyneet vielä grillilläkin, kun ruokalista löytyi aamulla takin hihasta ja rinnuksilta.

Aamulla meni aikaa potemiseen. Suihku hieman kohensi oloa, ja lähdimme syömään aamiaista Hesburgerille - kun kerran Turkkusessa oltiin. Käytiin kävelemässä keskustassa, ja poikettiin siinä kaljallekin ja mentiin sitten takaisin hotelliin päikkäreille.

Iltasella käytiin kaupassa, ja menimme erään J:n vanhan koulukaverin luo. Se valmisti meille ruokaakin ja tarjosi kaljaa, joten hyvät oli antimet. Käväistiin muutamalla pubissa ja palattiin keskustaan.

Pomo olisi ollut Turkkusessa myös, ja oli jossain diskossa. Olimme jo jonossa, mutta otimmekin sitten taksin ja menimme toisaalle lähitöön, jossa tapasimme broidin ja muutamia hänen kavereitaan. Pilkku tuli puoli kahdelta (lauantaina???) ja menimme sitten vielä jatkoille erään tyypin kämpille, jossa pelasimme korttia ja riitelimme neljään saakka.

Hotellilla olimme puoli viideltä, ja olikin jo kiire nukkumaan, että sai muutaman tunnin nukuttua ennen kuin hotelska piti aamulla luovuttaa.

Heräsimme yhdeltätoista, ja ehdimme juuri kahdeltatoista poistumaan. Sotku huoneessa oli melkoinen ja siellä luultavasti haisi todella pahalle, mutta riittipähän siivoojallekin hommia.

Käytiin aamiaisella Arnoldsissa, oli ihan hyvä toast mitä sieltä sai. Kävelimme päämäärättömästi eteen päin niin kauan kun jaksettiin, ehkä 45 minuuttia, ja törmäsimme huumeissa olevaan mieheen joka yritti hakata meidät, mutta pääsimme pakoon. Muuten kaupunki oli kuollut, ei siellä ollut mitään tekemistä, joten menimme pubiin yhdelle. Siellä pitikin kulutella aikaansa 1,5 tuntia, ennen kuin lähdimme lampsimaan juna-asemalle.

Junamatka oli sentään ok.

Himassa sitten söin vähän ravintopitoista makkaraa ja perunaa, ja katselin telkkaria. Sisälämpö pyörii edelleen 17 asteessa, joten kävin raahaamassa sähköpatterit framille. Siltikin värisin kylmästä. Oli jotenkin niin tyhjä ja masentunut olo taas viikonlopun jäljiltä. Ja ennen kaikkea väsynyt.

lauantai 11. helmikuuta 2012

139# Metro

Metro on paitsi hyvä ilmainen maksuton lehti, niin myös kulkuväline jota käytän 40-50 kertaa kuussa, noin niin kuin keskimäärin. Se oranssiväri on kyllä hirvitys, sen metron ääni ärsyttää mua, ja ne kuulutukset. "Hakaniemi, Haaknees". Mut pidän lyhyistä vuoroväleistä, ja toimivuudesta. Vain harvoin on häiriöitä ja muita keskeytyksiä - kun rakennetaan / korjataan / huolletaan rataa verrattuna muiden maiden metroihin. VR:n junista nyt puhumattakaan.

Ruuhka-aikaan sattuvat häiriöt on tietenkin kiusallisia, kun sitten saadaan pientä ryysistä aikaiseksi. Viime viikon perjantaina lumimyräkän takia oli ovia hajonnut vaunuista tms, ja ruuhkaa oli syntynyt. Töistä kun pääsin, niin olin vähän aikaa huolissani mahdanko päästä kotia ollenkaan, kun lehdissä kerran väitettiin, että mikään julkinen liikenneväline ei toimi. Jopa metroasemalle tultuani kuulutettiin, että olkaa hyvä älkääkä turhaan tulko metrolaiturille, ne ei kulje. Päätin kuitenkin yrittää, eikä niissä todellakaan ollut mitään vikaa. Au contraire. Metroa piti odottaa reilun minuutin ja sain istumapaikan, uskomatonta! En muista sellaista tapahtuneen sitten ties koska (ruuhka-aikana).

Mut joo. Vuodesta toiseen mua naurattaa sellaiset marmattelijat, jotka sanovat että juntin erottaa siitä kun se yrittää pyrkiä metroon asemalta ennen kuin toiset ovat päässeet ulos vaunusta. Ei se niin ole; juntin erottaa siitä että se odottaa kuuliaisesti vuoroaan.

Katsotaanpa vähän mallia suuresta maailmasta ja otetaan mallia, miten sujuva astuminen metroon oikein tapahtuu:




perjantai 10. helmikuuta 2012

138# Rahatalous

Wahlroos oli nappassut taas hieman osinkoja tässä taannoin, yli 14 000 000 €:lla. Suomalaiseen tyypilliseen tapaan Iltasanomien kommenttiosio oli täyttynyt katkerista viesteistä. Ei auta puolustelut, vaikka ukkohan maksaa tuostakin summasta miljoonaverot.

Mä kun olen moisen kateuden yläpuolella, niin voin aidosti iloita että joillakin menee hyvin. Wahlroosin tulot eivät vaikuta minuun suorasti juuri millään tavalla. Ei, vaikka hän tienaisi 14 € tai että hän tienaisi 140 000 000 €. Elämäni ei siitä muutu. Toisin kuin sitten näiden marxilaisten takia. Alkuviikosta pukkasi meinaan 5424€:n perintöverolappu himaan. Että nyt pitäisi tämän verran maksaa tällä kertaa. Mä ihmettelen kauhiast semmost, kun maksan vuodessa enemmän veroja mitä tienaan (perintö ei tullut rahassa). Eikö joku ole silloin vituillaan? Ja pahasti? Että millasessa valtiossa pitää ottaa lainaa, jotta voi maksaa veronsa, koska tulot eivät siihen riitä? Koska tuon 5424€:n eteen joutuu ainakin meikäläinen ahertamaan duunissa taas helevetin monta pitkää viikkoa kuukautta. Se vetää mielen katkeraksi.

Mä tiedän, että suurin osa kansalaisistamme on kallistunut vasemmalle. Se on pitkällisen aivopesun tulos. Ja onhan siitä sisällissotakin saatu aikaiseksi, mutta porvarin perkeleet menivät senkin voittamaan. Ja näin jälkiviisasteluna, olisiko joku toivonut todella, että punaiset olisivat voittaneet? Vastaus on kyllä. Mahtaisi meillä olla nykyään sitten varsinainen parhaitenvointivaltio.

Kreikka haluaa 130 000 000 000 euroansa ja pian. EU oli suuttunut niin, että päättivät lykätä lahjoitustaan muutamalla päivällä. Sillä lailla. Noh, onneksi meillä on nyt tehty kuntauudistukset ja armeijanlakkautukset sun muut, niin rahaa on! Ja ainahan voidaan hei verotusta nostaa ja keksiä uusia.

Uskon, että politiikot haluavat luoda utopian ja poistaa köyhyyden ja kurjuuden. Ainakin heidän pitäisi ajatella näin. Oli kyseessä sitten porvari tai kommari. Mutta ihan metsässähän he ovat. Porvarit ovat tosin sentään ymmärtäneet, ettei utopiaa luoda verotuksella.

Sanoma siis tälle postaukselle mitä en onnistunut sanomaan:

Minua ei harmita, etten ole 5424€ rikkaampi. Mutta minua harmittaa, että olen 5424€ köyhempi.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

137# Riitely

Ei, en ole riidellyt Pp:n kanssa, mutta postataan nyt tämmöisestäkin aiheesta.

Välillähän hommat menee ristiin, kun tarpeeksi kauan pyörii samoissa porukoissa. Se on sinnällänsä normaalia. Tulee risa, kuten muori-vainaa taaplasi sanoa.

Joskus syynä on vaan naurettava erimielisyys, joka on otollinen huonossa humalassa. Näitä voi naureskella sitten jälkeenpäin. Lehdistähän saapi lueskella kun joiden porukoiden sanallinen valmius ei ole riittävällä tasolla, niin sitten kaivetaan nyrkit ja puukot avuksi. Ei sellaista meidän piireissä.

Naisia ei kannata suututtaa, sen on elämä opettanut. Oli kysymys sitten tyttöystävästä tai äidistä tai kollegasta. Ennemmin kannattaa purra hammasta ja pusertaa nyrkkiä taskussa ;D Koska naisten kanssa riidellessä ei voi kuin hävitä. Joten siinä mielessä kannattaa jättää riitely suoraan välistä.

Yksi työkaveri suuttui minulle ja eräälle toiselle kollegalleni tässä edellisviikolla. Tilanteesta, jossa meidän olisi pitänyt suuttua hänelle, kun meni tekemään niin törkeän oharin. Mikä ärsyttävintä, hänen riitelytaktiikkansa on mykkäkoulu. Voi jumalauta että se on vittumaista. Kuusi päivää hän jaksoi sitä!  Uskomatonta!!

Mulla on toinenkin kaveri joka on samanlainen kuin suuttuu. Sekin jaksaa sitä mykkäriä päiväkausia... Se on hajoittava tapa riidellä, ja miettii kyllä pitkään viitsiikö enää toiste suututtaa, mutta se on niin epäreilua. Eikö se mykkäri hajoita sitä riitelijää itseään???

Mun mielestä pitäisi antaa riidoille joku enimmäispituus, minkä ajan ollaan vihaisia. Esimerkiksi julkipiereskelystä voisi rapsahtaa 10 minuuttia mykkäriä, ryyppyillan venähtämisestä pari tuntia jne. Tai sitten vaan joku pieni huuto- ja kiroilukohtaus. Ehkä karskeimmissa tapauksissa voisi hajoittaa jopa jonkun halvan astian. Mutta that's it. Elämä jatkuu.

perjantai 3. helmikuuta 2012

136# Kansallisbiisi

Mä erotan ehkä viiden-kuuden maan kansallisbiisit. Tai siis tunnistan. Suomen, Saksan, Englannin, Venäjän, Usa:n, Canadan. Ehkä jopa Ruotsin. Ei silleen, että mä mikään fani olisin, mutta törmäähän näihin aina pakosti urheilukisojen yhteydessä.

Monet biisit on sellaisia ihmeellisiä hölinöitä, ettei niistä ota mitään tolkkua, ei erota alkua tai loppua. Vain jotain semmoista mekastusta joka sitten loppuu yhtä äkisti kuin alkoikin. Nuo tunnistettavat biisit ovatkin siksi poikkeuksellisia, että niissä on jonkinlainen melodia jonka on oppinut omaksumaan.

Mutta jaetaas palkinnot parhaimmista kansallisuuslauluista:

1) Venäjä. Vaikka valtion nimi on matkan varrella vaihtunut, niin biisi on ja pysyy. Se on suurvallalle jotenkin sopivan mahtipontinen. Ainoa mikä ihmetyttää, on se ns. alkusävel heti biisin alussa; aivan kuin siinä testattaisiin, mistä sävelestä lähdetään liikkeelle. Ovatko muut huomanneet tätä?

2) Englanti. En ole varma, onko Walesissä, Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa sama biisi? Luultavasti on, vaikka Englantia muissa maakunnissa inhoavatkin. Biisi kai sinällänsä ei ole mikään omistus maalle vaan ennemmin kuningattarelle. Ihmettelenpä siis, ettei Rule Britannia ole saanut enempää krediittiä kun on biisiä valkattu.

3) Saksa. Onhan se semmoinen rallatus, että ihmettelenpä ettei biisi ole mennyt vaihtoon Toisen Maailmansodan jälkeen. Onko muuten kukaan koskaan vaihtanut kansallislauluaan?

No sitten tämä Suomen renkutus; ei sekään missään nimessä huono ole, siinä on sellainen omanlainen logiikka noin niin kuin melodisesti. Semmosta torvella töräyttelyähän se on. Eihän siinä varmaan nuotteja ole kuin pari rivillistä, joita sitten kerrataan pariin kolmeen kertaan? Ilmeisesti tässäkin on lauluntekijällä ollut kiire kaljalle kun ei ole maltettu tehdä omintakeista nelirivistä nuottikulkua, vaan kerrataan pariin kertaan kaikki ja s'oon siinä.

Entäs ne sanat sitten? Suomalaiseen tyypilliseen tapaan ollaan taas niin kovin vaatimattomia; ei brassailla ollenkaan, vaan luetellaan asioita joita meillä ei ole. Puutelista:
- laakso
- kukkula
- vesi
- ranta
- rakas

Mutta tämä pohjoinen maamme meillä sentään on, jossa soi sana kultainen. Mitä helvettiä sekin tarkoittaa? Kyllähän Lapista silloin tällöin arvometalleja löytyy, mutta onko se niin merkittävä asia, että pitää ihan mainosbiisiin asia laittaa?

Itselleni toimii paremmin kuitenkin Irwin Goodmanin 'Ryysyranta'. Sopii Itsenäisyyspäivään kuin nenä naamariin.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

135# Presidentti, osa 3

Koko toi vaalihomma tulee niin korvista ulos. Kaikkialla on vaan puhetta pressanvaaleista. En muista, onko aikaisemmin ollut tällaista? Ei kai? Muistelen, että olen vain käynyt jotakuta äänestämässä ilman sen tarkempaa hypetystä. Nyt kaikki facebookit sun muut on täynnä sitä samaa jargonia.

Noh, äänestyspäätös on ainakin ollut helppo tehdä loppupeleissä. Silti mä ihmettelen, miten niin monet ovat eri mieltä kanssani. Miksi joku haluaa, että maamme talouden kasvua pitää hillitä (eikö se ole tarpeeksi perseellään jo muutenkin?) ja rajoittaa. Mikä on negatiivinen kasvu? Ja jos joku haluaakin talouskasvun kääntyvän laskuun niin miksi 36% kansalaisista on samaa mieltä? Onko Kreikan tilanne nyt sitten hyvä kun on talous kuralla? Mitä kivaa on lamassa ja työttömyydessä? Eikös se niin saavuteta ihan itsestään, halusi sitä tai ei? Mutta ennen kaikkea, mikä se itse syy on, että talouden kasvua halutaan rajata? Kyllä se vaan niin on, että taloudellisesti hyvin pyyhkivissä maissa ovat ne onnellisimmat ihmisetkin. Äidilleni tätä ei voi kertoa, koska hänen mielestään vain länsimaalainen ajattelee näin, kulttuurilleen tyypillisesti. Mutta kukoistaako joku onnellisuusindeksi sitten maissa tyyliin Pohjois-Korea tai Somalia, vaikka Suomeen verrattuna?

Toinen on tämä tasa-arvojuttu. Minusta on absurdia, että tasa-arvo saavutetaan epätasa-arvottamalla asioita, niin kuin tämä toinen ehdokas haluaisi. Muistelen jostain kuulleeni aikoinaan vertauksen, että jos tasa-arvo olisi vaikkapa sadan metrin juoksumatka, niin eikö silloin kaikkien kilpailijoiden kuuluisi juosta sama matka? Eikä niin, että tultaisiin samaan aikaan maaliin, jolloin toiset juoksisivat vain 50 metriä, toiset satasen ja jotkut 200m? Ja tätä epätasa-arvon haluajaa kutsutaan arvojohtajaksi? Miksi arvoille tarvitaan johtaja? Eikö ne ole jokaisen henkilökohtainen asia, vai tarvitsemmeko ulkopuolisen määrittäjän joka kertoo mitä pitää asioista ajatella?

Sitten on vielä ärsytyksen aihe tämä "mielipide on toissijainen, presidentillä kun ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa talousasioihin". Tai vaikutusvaltaa mihinkään. Noh, tottahan se tietysti on. Viimeksi pytingissä käydessäni tämä pian väistyvä koko kansan pomo jakoi lasten piirrustuskilpailun palkintoja. Mutta jos näitä väittelyjä tai mielipiteen selvittämisiä ei olisi eikä niihin voisi tarrautua niin miten kummassa sitä valintansa presidentin suhteen tekisikään?

Äh, heikkotasoiseksi paskanjauhamiseksihan se meni tämäkin postaus. Ja ehkä jopa loanheitoksi. Mutta se johtuu siitä että kummassakaan presidentissä ei ole mitään poikkeuksellisen hyvää, mutta toisessa ehdokkaassa on enemmän huonoa kuin toisessa. Ja ennen kaikkea, sen toisen ehdokkaan kannattajat ärsyttää mua ihan suunnattomasti. Mutta, lupaan täten, että tämä oli viimeinen postaus aiheesta. Äänestäkää ketä haluatte ja jätetään asia siihen. Toivon, että viikon päästä tämä juttu on ohi niin kuin viimekeväinen Suomen jääkiekon maailmanmestaruus. Ja sitten voi palata taas arkipäivän pohdintaan siitä, kumman valitsisi mieluummin, kusi- vai paskahädän pidättämisen.