tiistai 24. tammikuuta 2012

130# Vankila

Oletteko katsoneet telkkarista torstai-iltaisin kakkoselta sitä "naiskakolaa"? Viime vuonna tuli mieskakola. Tai poikia ja tyttöjähän ne vasta ovat, kun ovat alaikäisiä. Siinä joukko pahiksia on viety leikkivankilaan; niille näytetään millaista vankilassa on, ja vähän niin kuin varoittelevat että miten käy jos vielä hölmöilevät.

Kaikilla on koko joukko rikoksia takana, ja jos minulta kysyttäisiin niin ne olisi pitänyt passittaa jo ajat sitten linnaan. Kun niitä kakaroita katsoo, niin huomaa kyllä miten vituillaan niiden ajatusmaailma on. Hakkaavat ihmsiä, ryöstelevät, tehtailevat rikoksia, käyttävät päihteitä jatkuvasti. Pielessä on siis se, että he eivät osaa selittää mistä heidän käytöksensä johtuu, mutta "niin vaan tapahtuu". Sitten joko naureskellaan päälle tai uhotaan muuten vaan "mä en ala kattomaan semmosta yhtään, mää veän turpaan heti kato". Ei mikään "vaan tapahdu" ja kyllä itsehillintää pitää olla sen verran, ettei ala heti mäiskimään muita. Ja jos ei ole, niin sellaisen paikka ei ole muiden ihmisten joukossa.

Useimmat niistä ovat vielä ihan hyvistä perheistä, tai ainakin vanhemmat vaikuttavat täyspäisiltä. Silti kakarat on pitänyt teljetä laitokseen jo ajat sitten. Ja vaikka miten kertoilevat, että nyt pitää ottaa tilanne haltuun ja ryhdistäytyä, niin jokaisesta näkyy etteivät tarkoita sitä. Vain ajan kysymys milloin linna kutsuu oikeasti.

Kaksostytöt, jotka vaikutti olevan kaikkein eniten pihalla eivät kestäneet Kakolan leikkivankilassa kuin päivän; sen jälkeen luovuttivat. Uskomatonta... noh, toisaalta kun katseli sitä niiden kotimeininkiä, niin enpä ihmettele. Äiti osti 15-vuotiaille tyttärilleen viinaa ja röökiä, joita lapset sitten ilmeisesti päivittäin nauttivat. Sinänsä erikoinen tapa osoittaa jälkikasvulleen inhonsa heitä kohtaan. Hirttoköysi ja giljotiini olisivat inhimillisempi tapa.

Eilen sitten katsoin vahingossa Yleltä tulleen Prisma: Eristyssellissä -dokumentin. Oli aika vakuuttava kyllä. Vähän jenkkimeininkiä tämän Kakolan sijaan. Coloradossa on vankila, jossa vangit olivat 23h vuorokaudessa pienessä kopissaan, eristyksissä muista. Päivittäin oli vain tunnin verran liikuntaa yhtä mitättömässä muutaman neliön kopissa ja vartin verran suihkua. 23h/vuorokaudessa, 7 päivänä viikossa, 52 viikkona vuodessa. Vangeilla oli mahdollisuus edetä portaittain kohti parempia oikeuksia mikäli käyttäytyivät hyvin; neljännelle portaalle päästyään he pääsisivät yleiseen vankilaan. Mutta jos töppäsi, putosi portaikossa alaspäin. Joka tapauksessa, neljännelle portaalle pääseminen vei parhaimmassakin tapauksessa 1,5 vuotta.

Sinänsä sinne vankilaan ei jouduttu tuomion tai tehdyn rikoksen vuoksi, vaan nimen omaan käytöksen vuoksi. Jos oli esimerkiksi väkivaltainen muita kohtaan. Tuomion pituus ei vaikuttanut myöskään asiaan, ja sieltä saattoikin vapautua suoraan vapaalle jalalle, kärsittyään ensin vuosia yksin pienessä kopissa. Dokumentissa seurattiin vankia, joka vapautui parahiksi. Hän oli ollut eristysvankilassa viisi vuotta ja pääsi suoraan vapaalle jalalle.

Pisimpään ollut vanki oli ollut siellä kopissa 13 vuotta. 13 vuotta ilman, että olisi päässyt käymään ulkona, raittiissa ilmassa, auringon paistaessa naamalle tai tuulen puhaltaessa iholle. Miettikääpä sitä.

Vuosikausien elämä pienessä kopissa tietenkin jätti jälkensä vankeihin. Eihän kukaan täysijärkisenä sellaisesta selviä. Vangit tulivat entistä hullummaksi, ja entistä vaarallisemmiksi. Eristys vaikutti älykkyyteen, muistiin ja yleiseen ajatusmaailmaan, he lakkasivat ajattelemasta rationaalisesti.

Ja sitten heidät päästettiin suoraan vapaalle jalalle kun olivat tuomionsa kärsineet. Sääliksi käy seuraavaa vastaantulijaa.

Veti kyllä aika hiljaiseksi. Naiskakola sai kyllä aika naurettavan leiman tuon jälkeen. Ohjelman voi muuten katsoa tuolta jos kiinnostaapi:

http://areena.yle.fi/video/1327343413966

4 kommenttia:

  1. Aivan pellejä kakaroita. Poislähteneet olis pitänny vaan pitää siellä se viikko. Ei oikeesta vankilasta pääse kotii, jos alkaa ahistaan.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä. Epäilen, että oliko mitään opittu tuosta kokemuksesta.

    VastaaPoista
  3. Joo mäkin olen seurannut Kakolaa ja sitä aikaisempaakin missä poikia oli.Jotenkin nää likat on ärsyttävämpiä kuin ne pojat.Etenkin juu ne kaksoset ja se joka asu mummonsa luona,miten se omaa mummoaan puhutteli!!Huh huh.Saas nähdä miten jatkossa kun saavat entisiä linnaruusuja asuinkumppaneiksi.
    Prisman dokkari odottaa katselua boxilla,tallensin sen.

    VastaaPoista
  4. Tosiaankin, käsittämättömiä kakaroita, provosoituu väkisinkin niiden käytöksestä. Eikö ne mieti saakeli mitään? Noh, joillakin on vaan kummallinen hinku tehdä paitsi omasta elämästään paskaa niin myös muiden...

    Prisman dokkari oli kyllä hyvä. Varmasti olivat läpeensä pahoja ukkoja nekin. Mutta onko se niiden rangaistuksen keksijä yhtään sen parempi?

    VastaaPoista