lauantai 14. tammikuuta 2012

125# Hissi

Semmosta mä olen tässä jo pidempään fundeerannut, että mistä ihmeestä johtuu laki, että hissi on aina jossain muussa kerroksessa missä itse on? Siis, että jos tulen ulkoa sisälle, niin hissi huitelee yläkerroksissa, ja jos olen yläkerroksissa niin se hissi on satavarmasti pohjamudissa. Etenkin, jos on kiire, kusihätä tms. Ja tämä ei ole kuvittelua, mä olen nyt hiukan toista viikkoa tehnyt pedanttista empiiristä tutkimusta, ja hissi on ollut vain yhden (!) kerran tulokerroksessani. Loput tusinasta odotuskerrasta mä olen saanut odotella sitä!

Hissihän on aika vekkuli kapistus muutenkin. Estää ainakin tehokkaasti hyötyliikunnan, mutta esimerkiksi tavaranroudauksessa on oiva apu. Onhan ne aika ahtaita ja kolkkoja sellaiset kopit, ihmettelenpä ettei hissien sisustukseen ole panostettu sen suurempaa huomiota. En tosin tiedä kuinka paljon ihminen viettää hississä elämästään, mutta voihan se olla suurikin luku. Riippuu kai eleleekö New Yorkin pilvenpiirtäjärintamalla vai jossain skutsissa.

Jotkuthan ovat viettäneet hississä enemmältikin aikaa. Siis jäädessään sinne. Lehdistä on saanut lukea kuinka jotkut ovat juuttuneet hissiin viikonlopuksikin. Ovat juoneet kustansa janon sammuttamiseksi (tuskinpa ovat sentään nälkäänsä suunnitelleet ... äh) ja muuta mukavaa. Mä olen juuttunut hissiin ehkä 3 kertaa, pisimmillään jouduin Itäkeskuksen kauppakeskuksessa odottelemaan puolisen tuntia, että huoltomies saapui. Sekin aika jurppi kyllä kovasti. En tiedä miten joku on voinut viikonlopun selvitä täysjärkisenä sellaisessa umpiossa.

Vanhassa duunipaikassani yksi hisseistä oli välillä vekkulilla tuulella. Se tuli paikalle pyydettäessä nätisti ja meni jopa haluamaasi kerrokseen, mutta sitten ei avannutkaan ovea. Hissi ei myöskään antanut sinun valita muuta kerrosta enää uudelleen. No siinä ei sitten auttanut muuta kuin odotella, että joku tilaa taas hissin, ja sitten pääsi jo yleensä uloskin. Sitä hissiä yritettiin monta kertaa korjatakin, mutta aina sama vika uusiutui. Talon henkilökunta sen jo tiesikin, mutta välillä joku satunnainen vieras tuntui saavan paniikkikohtauksen hississä, sen verran kovin sitä hälytysnappia soiteltiin (ja se hälytys kiiri sitten pisin hissikuiluja ja toimistotiloja), ennen kuin joku viitsi mennä tilaamaan hissin ja päästämään vieraan pulasta.

Junnuna työskentelin kaupassa, ja välillä saatiin tavarahissikin jumiin kun oli riittävän suuri kuorma mukana. Esimerkiksi kissanhiekkalava oli siitä vittumainen roudattava, että se piti aina purkaa jo varastossa ennen kuin sen vietyä myymälän puolelle paikoilleen, johtuen juuri hissin painorajan ylittymisestä.

Olen muuten ollut joskus Koneellakin duunissa. En kylläkään hissejä rakentelemassa. Mutta siitä lähtien olen aina tarkistanut, onko kyseinen hissi Koneen vai jonkin muun. Koneen liukuportaita ja hissejä on yllättävän paljon maailma, jopa Ameriikoissa kuuluisissakin rakennuksissa, vaikka luulisi että suosisivat ennemmin Otista.

Pienenä mä näin jatkuvasti hissipainajaisia. Ne oli kammottavia, ahdistaa vieläkin kun ajattelen asiaa. Me asuttiin silloin talon kahdeksannessa kerroksessa, ja hissiä käytettiin ahkeraan, ehkäpä siitä jäi jonkinmoiset traumat, vaikkei koskaan sinne hissiin jäätykään. Unessa hissi oli sisältä punainen (kuten tosielämässäkin) ja ahdas; hyvä jos sinne neljä ihmistä mahtui, eikä ainakaan mitään suurempaa (leveämpää) huonekaluakaan. Yleensä hissi meni ylöspäin. Mutta kun tultiin kahdeksanteen kerrokseen missä hissin piti pysähtyä, niin hissi jatkoikin matkaa loputtomiin.

Sinänsä unessa ei ollut sinänsä mitään muuta kamalaa, mutta se ahdistusfiilis siitä jäi. Tämä lienee suht yleinen aihe painajaisiin? Me muutettiin sieltä asunnosta pois kun olin kuuden, enkä varmaan ole sen jälkeen nähnyt kyseisiä unia, tai no ehkä kerran aikuisiällä? Muutaman kerran olen nähnyt kyllä unta, jossa hissin vaijeri katkeaa, ja hissi putoaa vinhaa vauhtia kohti pohjakerrosta. Mahasta sieppaa ja paniikki kasvaa, ja juuri ennen tömähtämistä herää. Vastaavia putoamisunia on kyllä muitakin, saatan esimerkiksi ajaa autolla rotkoon, tai pudota lentokoneessa, joten se ei ole välttämättä sidonnainen hisseihin.

Mutta joo, ihan siis arkipäivänen hyödyke ja käyttökelpoinen. Kun en jorinalleni muutakaan lopetusta keksi - ja saunavuoro odottelee - niin sanotaanpa vaikka että hissi on hissi vaikka voissa paistaisi.

6 kommenttia:

  1. Hissi on siitä hyvä,että siellä voi painaa kakkoseen vaikka olisi muitakin paikalla...
    Mä nään nykyäänkin usein unia,joissa menen hissillä esim. kerrokseen nro 20 ja hetken kuluttua menen jossain taivaalla ylöspäin sen hissin kanssa,maisemat vaan vaihtuu.Alaspäinkin tullaan ja vatsassa tuntuu,muttei koskaan käy mitenkään hooposti.
    Telefuunifirmassa oli sellainen vanhanaikainen hissi.Firman bileiden jälkeen sinne tunki meitä ainakin kuusi-seitsemän (kolme olisi saanut olla) ja siihenhän se hissi jäi,ei lähtenyt mihinkään.Ovikin jumittui,mutta onneksi se saatiin auki ja päästiin pois.Hissi ei liikkunut kolmeen päivään mihinkään,maanantaina vasta tuli korjaaja sit.Ei siinä mitään,mut maanantaina kokeiltiin vielä että oliko vika tosiaan meissä.Ja olihan se...
    ps. mä en pysty kommentoimaan mihinkään muuhun,vain sellaiseen missä ei ole muita kommentteja ja en näe muita kommentteja :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, edelleen tökkii toi kommentti näissä :(

      Poista
  2. Kännykällä lukeminen ja kommentointi sen sijaan sujuu!!!

    VastaaPoista
  3. Minua hissi jännittää. On myös ollut hieman ongelmia työpaikan hissin suhteen, mutta nyt siihen tehdään hissin peruskorjaus. Josko siis olisi hieman luotettavampi sen jälkeen. Olisi kamala jäädä hissiin joskus jumiin.
    https://www.schindler.com/fi/internet/fi/modernization.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä maailmalta ja varmaan Suomestakin tarinoita missä joku juuttunut firman hissiin koko viikoksi. Hitsi siellä tulis varmaan hulluksi aika nopealla aikataululla.

      Poista
  4. Meilläkin on vekkuli hissi työpaikalla. Sillä on aikalailla oma mieli, ja kulkee välillä kuinka tahtoo. Hissin korjaus on siihen kyllä jossain vaiheessa tulossa.

    VastaaPoista