keskiviikko 23. marraskuuta 2011

98# Yöunettomuus

Yöunettomuus on vaivannut jo pitkään. Ei siinä sinällänsä mitään, jos se olisi vain silloin tällöin ilmenevä juttu. Tai joku kaamoshomma. Ei, mä olen aina ollut varsin katkonainen nukkuja. Ihmettelen näitä tyyppejä, jotka kertovat heräävänsä kerran pari yössä. Mä herään ehkä 50-100 kertaa. Sellaisia yöunia, kun herään vain kerran-pari yössä, on minulla vuodessa yhden käden sormilla laskettava määrä.

Se vähän huollettaa siinä mielessä, kun tiedän ettei 5 tunnin yöunet riitä. Ja sitten viikonloppu menee pilalle kun pitää maksella univelkoja. Pelkään, että sairastun fyysisesti johonkin pysyvään sairauteen.

Ei vaan meinaa nukahtaa, vaikka olisi miten väsynyt. Yleensä nukun parhaiten neljän jälkeen aamuyöstä, ja erityisesti silloin kun herätyskello herättää.

Näen myös paljon unia. Järkeviä unia, niissä on aina joku selvä juonikulku. Mutta perusunia; vain pari toistuvaa teemaa - joko olen armeijassa 500 päivää kestävissä kertausharjoituksissa tai sitten retkahdan röökilakossa. Samapa tuo, uneni ovat 99% painajaisia. Olen varma, että myös unien laatu vaikuttaa vireystasooni.

Mikä neuvoksi?

Unirytmi on tietysti yksi. En tosin usko siihen. Vaikka nukkuisin arkisin säännölliseen aikaan ja viikonloppuisinkin välillä 00-09, niin en usko olevani yhtään sen virkeämpi aamuisin.

Päikkäreistä olen pyrkinyt luopumaan, mutta siinä on sekin riski, että en siltikiin nukahda ajoissa, ja olen seuraavana päivänä vielä väsyneempi.

Olen pyrkinyt luopumaan pelottavista tv-ohjelmista ja jopa myös managerista juuri ennen yöpuulle siirtymistä. Tuntuu, ettei vaikutusta.

Huoneen lämpötila on passelit 23 astetta. Yhtään kylmempää se ei voi olla. Jos joku nukkuu kylmemmässä omasta tahdostaan, niin kehoittaisin hakeutumaan jonnekin pääklinikalle.

Sängyssäkään vika ei voi olla, eikä vuodevaatteissa. Yhtä paskasti nukkuu missä tahansa.

Alkoholi kyllä heikentää yöunia, sen mä tiedän. Jo vähäinenkin määrä. Vaikka joisin alkuillasta vain yhden tuopin, niin unet ovat heihei sen jälkeen. Saatikka jos joisi monta; sammua voi aina, mutta ne jotka vannovat yömyssyn nimeen, niin kehoittaisin hakeutumaan jonnekin päälääkärille.Syöminen puolestaan... enpä ole huomannut, onko sillä väliä nukkuuko maha täynnä vai ei.

Mutta joo. Jos nyt lähden nukkumaan ja nukahdan heti, niin ennätän nukkumaan sen reilun 6 tuntia. Todennäköisesti kuitenkin sen viisi. Jos hyvin käy.

Öitä!

EDIT: Tulihan sitä taas 3,5 tunnin yöunet. Ensin pari tuntia, sitten kolme tuntia valvomista, sitten vielä 1,5h unta. Huoh.

4 kommenttia:

  1. Mikset käytä unilääkkeitä ?

    VastaaPoista
  2. No joo, täytyy varmaan kohta harkita jos turvautuisi semmoiseen.

    VastaaPoista
  3. Suosittelen pikemminkin nukahtamislääkkeitä,tai vaikkapa ensin jotain nukahtamiseen auttavaa luontaituotetta.Unilääkkeet tekee tokkuraisen olon.Riippuu tosin varmaan tietysti käyttäjästäkin.Mulla on kokemusta nukahtamislääkkeitä ja niihin ei jää niin pahasti koukkuun kuin unilääkkeisiin.

    VastaaPoista
  4. No jooh... täytyy nyt katella.

    VastaaPoista