tiistai 22. marraskuuta 2011

97# Bileet

Viikonloppu meni bilettäessä. Oikein sellaiset megabileet, joissa en muista käyneeni vuosiin. Vanhoja kavereita tuli nähtyä vuosien takaa. Sellaisia, jotka ovat asuvat maakunnista, ja joita ei ole jaksanut tavata. Ja ihmettelen, miksei.

Hauska oli kuitenkin nähdä, ettei kukaan heistä ollut muuttunut. Samanlaisia olivat kuin heidät oli oppinut tuntemaan. Ehkäpä sitä on itsekin pysynyt aina yhtä idioottina. Ja mahtaako sitä koskaan kasvaakkaan aikuiseksi?


Viikonlopusta jäi eri hyvä fiilis. Vanhojen kavereiden lisäksi tapasin koko joukon uusia ja kummallisia tyyppejä. Ja muutenkin on alkanut tuntumaan siltä, etten ole niin yksinäinen enää kun aiemmin kirjoitin. Toki oli retkellä hintaakin; ei ehkä maksettavaa euroissa mitenkään tolkuttomasti, mutta valvominen ja juhliminen on raskasta. Juopottelu ja huono ruokavalio tuntui kropassa vielä eilen, valvominen vielä tänäänkin. Raskaat huvit vaatisivat kevyet työt.

Ensi viikonloppuna sitten firman pikkujoulut. Kaikkein viisaimminhan sitä tekisi jättäytymällä niistä kinkereistä pois, mutta oppimiskykyni (aikaisemmista vuosista) taitaa olla lähellä nollaa. Mutta jos sen jälkeen siirtyisi viettämään kuuliaista hiljaiseloa taas.

3 kommenttia:

  1. Oi-joi, bileet olis kivoja, pikkujoulut samoin - ei kumpiakaan tiedossa :(

    VastaaPoista
  2. Haa!Meillä on kanssa työpaikan pikkujoulut tulevana viikonloppuna.Kerrankin!Toisesta kaupasta tulee väkeä töihin jotta me kaikki päästään juhlimaan :)Ja mulla on lisäksi samana päivänä synttärit ja Sielun Veljien keikka.Jee.Ehkä otan ehkä en...enemmänkin siis!

    VastaaPoista