maanantai 14. marraskuuta 2011

94# Orava

Pp:n kanssa tehtiin isänpäivän lenkki hautuumaalle. Joskin meillä oli toissijaiset agendat kuin mulla visitoojilla, me nimittäin etsittiin sieltä elämää. Oravia.

Oravien ruokkimen, tai eläniten nyt ylipäätään, on jotenkin niin... hauskaa? En tiedä onko hauska oikea sana? Siinä pääsee kuitenkin leikkimään jotenkin sadistista ruoan haltijaa, kuin jumalaa, joka päättää ketä ravitaan ja ketä alitaan. Kuten ihmisissäkin, niin ahneus määrää oravien keskuudessakin; saimme samaan läjään kolme oravaa. Yksi oravista, suurin kaikista, oli selvästi pomo. Se oli myös kaikkein rohkein, eikä epäröinyt ollenkaan tulla kädelle (eikä tässä nyt semmoisesta kädellä käymisestä puhuta). Hän söi kuin ahmatti, ajoi toiset ruokailijat välittömästi tiehensä.

Pienin kaikista oli myös arin ja tyhmin; vaikka kerran saatiinkin tämä joukon pomo-oravan huomio kiinnitettyä muualle niin, että pieninkin uskalsi tulla syömään, niin reppana oli niin pöljä että haisteli vain kättäni ja lopuksi yritti alkaa syömään keskisormeani. Hän ei iltapäivän syömingeistä montaa jyvää kostunut. Mitään ei ollut opittavissa tästä, pysyi pienenä ja pöljänä jatkossakin siinä missä pomo-orava kasvatti egoaan ja fyysistä kokoaan.

Ruokki sitä oravia tai sorsia tms, niin aina tulee sellainen luonnonvastainen puolustusreaktio, että yrittää hyysätä niitä kaikkein heikoimpiakin yksilöitä. Niitä jotka pyörivät reuna-alueilla ja yrittävät saada jonkin murenan ruokaa jos koviksilta jää huomaamatta. Röyhkeys ja sikamaisuus rulaa, mutta kärsivällisyys erottaa meidät alemmista lajeista.

Oli niin tai näin, niin ruokinta oli hauskaa. Aluksi ei meinannut löytää oravan oravaa, ja kun jonkin yksittäisen löysikin, niin joku saakelin lapsiperhe tuli välittömästi mökäämään ja ajamaan oravaiset pois. Kyllä pennut on raivostuttavia kun silleen pilaavat toisten pienet ilot. Pennuilla on kuitenkin koko ajan lomaa, ei tarvii huolehtia mistään eivätkä maksa verojakaan. Ja sitten pitää vielä aikuisten pienet sunnuntai-ilotkin pilata. Ovat ihmiskunnan ahmatteja.

Metka muuten huomata, että osa oravista oli jo sonnustautuneet harmaisiin talvitakkeihin, mutta osa paineli vielä täysin kesäasetuksilla. Tunsin jälkimmäisiä kohtaan jonkinlaista sielujen sympatiaakin, kun itsekin hytisin kesätakissa. Ei anneta periksi talvelle ennen kuin on aivan pakko. Kesätakki yksillä, talvi kaikilla.

7 kommenttia:

  1. Mein koira ajoi oravan puuhun sunnuntaina...miksei se orava vois oppia kiipeämään mein parvekkeelle, sais pähkinöitä ja kissoilla olis ihmettelemistä ikkunan takaa ?
    Eihän oravalle ole temppu eikä mikään kiivetä kerrostalon seinää pisin.
    Yhteenveto, on ne oravat tyhmiä, kun kerran linnutkin on löytäneet mein parvekkeen + ruuat.

    VastaaPoista
  2. Ehkä teillä on vaan niin huonot ruuat ;P

    VastaaPoista
  3. Tämä oli hauska juttu :) Paitsi että sääliksi käy sitä pientä tyhmää ja arkaa oravaa.Mukana on pyörittävä vaikkei sapuskaa saa.Ehkä se on sen pomo-oravan pikkuveli tms. joka on säälistä otettu mukaan ruuanhakureissuille...
    Ja pennut (lue lapset) on raivostuttavia oikeesti!Joka päivä joku kakara saa mut melkein kiehumaan kaupassa.Tai pikemminkin aikuiset.Lapset saa tehä mitä vaan,kukaan ei kiellä.

    VastaaPoista
  4. Muakin harmitti sen pöljän oravan puolesta.

    Kaupasta olisikin mielenkiintoista blogata, mutta toki näkökantani on asiakkaan näkövinkkelistä. Sulla varmaan juttua piisaisi :) Olen itsekin ollut joskus 90-luvun puolen välin paikkeilla kaupassa töissä, ikimuistoisin hetki taisi olla kun joku oli kakannut semmoseen tyynykoriin. Tai sitten yksi mies, joka tuli joka päivä tuntikausiksi odottelemaan jotain kassojen päätyyn.

    VastaaPoista
  5. Juu kaupasta saisi niin paljon juttua kuin lähtee,mutten lähde sille tielle.Joku lukija kuitenkin kielii eteen päin ja saan potkut.

    VastaaPoista
  6. Tuli vielä mieleen, että oravia on oikeasti tyhmää syöttää, ne vie pähkinät jemma nimiseen paikkaan ja ei ne varmasti muista/löydä niitä kätköjä enää talvella 2metrisen lumikinosten alta :(
    Eikö olis kivempi syöttää kerjäläisiä =D

    VastaaPoista
  7. Talle: Mitäs asut siel "maaseudulla" ;P

    Arja: Kyllä ne suurimman osan siemenistä veti naamaansa heti. Vain muutaman siemenen osalta nähtiin että ne kätkee ne. Ja mikäli uskomme wikipediaa - ja miksi emme uskoisi - niin on pelkkä urbaanilegenda ettei oravat löytäisi enää kätkölleen. Kyllä ne meinaan löytävät :)

    VastaaPoista