keskiviikko 19. lokakuuta 2011

84# Syntymäpäivä

Päivä, jota lapsuudessa niin varrottiin, mutta joka nykyään tuntuu jo viikkoja etukäteen niin pahalta. Syntymäpäivä. Se on tänään.

Olen syntynyt klo 23.23, joten vedätän vielä. Ikänumero ei ole vielä vaihtunut tätä kirjoittaessa. Harmittelen, miksen voinut syntyä 37 minuuttia myöhemmin, niin saisi luvan kanssa nauttia vielä päivän verran olevansa nuorempi.

Tänään on keskiviikko. Mä olen syntynyt keskiviikkona. Muistaakseni matemaattisesti, se viikonpäivä kun täyttää 50-vuotta on se viikonpäivä jolloin on oikeastikin syntynyt. Tapauksessani se lienee keskiviikko. Eikös sen saa duunistakin vapaaksi? Ulkomailla saa yleensä vähäpätöisemmänkin syntymäpäivän palkalliseksi vapaapäiväksi. Kas kun ei täällä Suornessa ;)

Ikä ei ole pelkkiä numeroita, se on vain vanhojen ihmisten kusetusta. Kuten "raha ei tuo onnea" on köyhien puhetta ja "sisäinen kauneus on tärkeintä" on rumarillojen puhetta. Nuoruus päättyy viimeistään 32-vuotiaana. Nyt se ei ole kuin kaukainen muisto. Kaiken maailman gallupeissakin kuulun varmasti jo keski-ikäisten jakaumaan.

Itse syntymäpäiväjuhlinnankin mokasin; ajattelin, että ei kukaan duunissa asiasta tiedä, joten jäi kaakut ostamatta. Ja miten sitten kävikään :oops:

En mä kyllä muista edellisiä synttäreitänikään, joten tuskin tätäkään. Ei hajuakaan mitä viime vuonna tapahtui? Sen sentään muistan, kun tulin täysi-ikäiseksi ja täytin 18. Mulla oli kutsunnat sinä päivänä, tosi vittumainen päivä. Illalla menin kaljalle ja kysyin tarjoaako talo. Ei kuulemma todellakaan tarjoa :D

Senkin muistan kun täytin 25. Join punaviiniä pullon suusta ulkona, menin Zen Cafén keikalle. Edelläolevilta kysyttiin ovella paperit, mun kohdalla toivotettiin vain tervetulleeksi. Silloin mä tiesin sen; en halua vanheta enää, vaan elellä kaksvitosena aina.

Pahimmalta vanhenemisessa on se kun ei ole saanut mitään aikaiseksi. Ei ole tullut rikasta perheenisää. Minusta ei ole tullut mitään. Olen häpeäpilkku. Kaikki, mitä tullaan saamaan, on jo saatu, ja hankinnat on nyt tehty. Kiska on kiinni. Jokainen lisävuosi on vain lisänaula arkkuun.

Parasta päivässä on kun se on ohi, ja saa taas lähes vuoden olla "rauhassa". No jaa, vuoden vaihtuminen on toinen ikävä jakso, joka muistuttaa vanhenemisesta. Mutta katsotaan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Asetetaan toivomukset ja tavoitteet. Ja silleen.

6 kommenttia:

  1. Ainut ikäkriisi mulla on ollut joskus 26veenä, pelkäsin tulla kolmekymppiseksi. Siitä asti sitten jotenkin sisäistin olevani jo 30vee ja kun 4vuotta pitää itseään kolmikymppisenä, ei se enää tuntunutkaan miltään.
    Mä en edes muista mitä kyseisenä päivänä tein. En muista kuin 18vee päiväni, kun menin aviomieheni kanssa ravintolaan juhlimaan ja se suuteli vieressä olevaani naista ja mä läksin kotiin.
    Enhän aina edes muista minkä ikäinen mä olen, nyt on menossa varsin ikävä vuosi, 44v - inhoan numero neljää, yök !
    Mä olen syntynyt torstaina.
    Miksi ihmiset juhlii synttäreitään, ymmärtäisin jos ite haluaisin vetää pääni täyteen, mut miks pitäisi haluta järjestää kakut, syömiset ym tuttava- ja sukulaispiireille ? Inhoan tasan tarkkaan kaikkia pippaloita ja luistan niin monesta kuin kuin vain kehtaan.

    VastaaPoista
  2. Haa,mäkin olen syntynyt torstaina!Ikähän ei ole numero vaan asenne ja itellähän tulee 41v täyteen ensi kuussa.Tunnen olevani ainakin 10v nuorempi...
    Muistan tietty viimevuotiset nelikymppiseni,pidin kunnon grillibileet!Kolmekymppisiäni juhlittiin teatterissa isolla porukalla.Sitä en muista kun täytin 18v...Vai olisko ollu ihan sama päivä kun olin Tampereella yökerhossa ekaa kertaa täysi-ikäisenä ja ystävä pyysi DJ:tä soittamaan Salt´n Pepan "Push it"-biisin mun synttäreiden kunniaksi??
    Pikkulikkana oli kivaa kun koulu sijaitsi kotini lähellä ja kun pääsin koulusta,oli pappani aina vastassa mua silloin kun oli synttärit :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollut ikäkriisi siitä asti kun täytin 25 :) Ja yhä pahenee.

    Arja: Se, että joku on jo naimisissa täyttäessään 18, on niin härskiä, niiiiiin härskiä :D

    VastaaPoista
  4. Mut vielä härskimpää, et olin naimisissa jo 17-vuotiaana *lol*

    VastaaPoista
  5. Arja: Niin, en olettanutkaan että menit naimisiin 18-vuotispäivänäsi :P

    VastaaPoista