keskiviikko 12. lokakuuta 2011

81# Lotto

Toissa viikolla oli Suomessa kaikkien aikojen lottopotti, 10 miljoonaa rahaa. Voittopotti meni valitettavasti puoliksi kahden 7 oikein tuloksen saaneen kesken, mutta 5 miljoonaa on sekin jo jotain. Sekin raha olisi tässä tilanteessa hieman auttanut.

THL:n mielestä lotto on haitallista lapsille. Niinhän se rikastuminen on haitallista kenelle vaan, mikä uskomme näitä kommunistisia aatoksia joita maassamme niin ahkerasti viljellään. Alas kapitalismi! Jos joku toinen rikastuu, niin se on minulta pois, jne.

Nyt Veikkaus on tehnyt mullistavan kusetuksen uudistuksen, jolla on saatu kätevästi rivinhintaa nostetuksi ja esimerkiksi 4 oikein tuloksen voittomäärän pienemistä. Sitten muka käänteisesti on tullut uusia voittoluokkia, joilla voittaa jopa euron.

Siis ei saatana. Mä lottoan siksi, että voittaisin 7 oikein. En siksi, että voittaisin 3 oikein ja lisänumeron, tai 4 oikein, tai siksi, että voittaisin 6 oikein. Vaikka voittaisin 6 oikein ja lisänumeron, koen epäonnistuneeni, koska en päässyt tavoitteeseeni. Mun tavoite on voittaa lotossa 7 oikein, eikä mikään muu. Kerroin tästä juuri taannoin työkaverillenikin, näin miten hän mielessään hämmästeli asiaa. Piti ehkä ahneenakin. Mutta jos mä haluaisin pikkuvoittoja, niin kai mä nyt pelaisin jotain helvetin kenoa, jossa todennäköisyys voittaa olisi suurempikin? Ja kyllä mä tiedän miten käy jos voittaa 4 oikein; sitä ajattelee, että olisi nyt ollut edes 5. Ja jos voittaa 5 oikein niin harmittelee, kun kuudeskin oli lähellä osua.

Ex-anoppi voitti kerran 6 oikein, sillä sai hiukan toista tonnia. Juhlafiilis loppui melko nopeasti sadatukseen, että olisi nyt tullut edes se lisänumero niin olisi saanut sen 20K€. Tätä mä just tarkoitan. Vain 7 oikein tulos riittää, ja sekin tietysti niin, ettei kukaan muu pälli ole pottia jakamassa. Irti mun rahoista!

Jokunen viikko sitten nauroin kippurassa, kun joku kommunistimietteinen oli sitä mieltä, että loton päävoitto saisi olla maksimissaan 300 000€. Kai juuri siksi, ettei muille tule paha mieli tms. Huh huh.

Alkaisi jo se euromillions-lotto. Just tommonen 115 miljoonan voitto sopisi mulle. Pelatkaa te muut niillä penneillänne :)

4 kommenttia:

  1. Tähän vielä lisäksi se,että joka viikko satoja ihmisiä lottoaa sen 1,5,10,15,20,25,30-rivin.Jos sillä sattuu päävoitto tulemaan,niin potin jakajia on niin monta että jokaiselle jäänee muutama satanen tai tonni korkeintaan.Halooooo!!

    VastaaPoista
  2. Aivan niin?? Ei tyhmyys maailmasta lopu...!

    VastaaPoista
  3. Ja millä todennäköisyydellä tulee rivi 1 2 3 4 5 6 7 ?????? Tai 1 5 10 15 20 25 30 ?

    VastaaPoista