keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

39# Ote vapaapäivästä, osa 2

Heräsin jo klo 9.45, wohoo. Silti meni melkeen kahteentoista, ennen kuin sain jotakin aikaiseksi. Pesin jäljelle jääneet ikkunat - tosin huomasin myöhemmin kun aurinko paistoi niihin, että oli pesty päin helvettiä. Tai siis se lasta on niin onneton, että se jätti kamalat rannut. Muutaman lasin pesasin uudelleen, ja kuivastin paperilla, mutta jäi ne aika huonoksi. Note to self: älä käytä enää lastaa. Paperilla saa ainoat hyvät tulokset.

Siinä ikkunoita pestessä tuli tekstari Nisseniltä, että uudet - ja samalla siis elämäni ensimmäiset - rillit ovat noudettavissa. Alkoi jo vähän stressaamaan, kun olin suunnitellut tekeväni 10 kilsan kävelylenkin ennen porukoille menoa. Noh, lähdin siitä sitten lampsimaan, kävelin Vanhankaupungin koskelle ja takaisin. Jalkoja ei juuri pakottanut, mutta oli kuuma päivä ja joku juotava olisi ollut poikaa, ettei kävisi kuten edellisenä iltana pyörälenkin jälkeen.

Aikaa meni alle 2 h. Hyvä tulos minulle.

Vähän aikaa siinä olin ja lähdin sitten kylille niitä okulaareja hakemaan. Pp oli mestoilla myös. Eipä siinä ehtinyt ihmeitä muuta huseerata, kun piti mennä viideksi porukoille. Mutsi oli taas vääntänyt jotain lihasoossia. Laadusta lienee paras vaieta, mutta riittävällä määrällä HP-kastiketta sen sai kauhottua alas.

Odoteltiin että faija tulisi himaan, jotta sain auton. Menin käymään mutsin kanssa kämpillä (valitti tietysti miten surkeasti ikkunat oli pesty) ja ihmeteltiin samalla sitä liettä (ei siis sitä eilistä ripulia vaan liesiä, miten tuo nyt taipuukaan). Piti kaivaa ihan manuaali, ja saatiinkin sitten jotain tolkkua laitteesta. Ne muut levyt ovat edelleen hitaampia, mutta toimivat nyt kuitenkin joten kuten (testattiin vettä keittämällä).

Otin summittain jotain tarpeelliseksi katsomiani vaatenyssäköitä muovikassiin, pelasin vähän tietokonepeliä ja palasin kämpille. Seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä Kreikkaan, tuohon karvakäsien ja lorvikatarrien luvattuun maahan. Kävin matkalla nostamassa vähän rahaa automaatista sekä kellarista hakemassa matkalaukun.

Porukoille päästyäni kävin vielä saunassa, vaikka en juuri huomannut eroa löylyhuoneen ja muun asuintilojen välillä.

Tarttis vielä pakatakin. Aamulla on lähtö lentokentälle ennen kello viittä.

Huomioitavia asioita: Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Tänään vuorossa nro 22.

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena
day 03 – a song that makes you happy: Oasis - Dont look back in anger
day 04 – a song that makes you sad: Everything but the girl - Missing
day 05 – a song that reminds you of someone: Volbeat - I only wanna be with you.
day 06 – a song that reminds you of somewhere: Klamydia - Mä lähden himaan
day 07 – a song that reminds you of a certain event: Gerry & The Pacemakers: You'll never walk alone
day 08 – a song that you know all the words to: Zen Café - Taxi
day 09 – a song that you can dance to: Seether - Careless Whisper
day 10 – a song that makes you fall asleep: Smashing Pumpkins - Galapogos
day 11 – a song from your favorite band: Kate Nash - Nicest thing
day 12 – a song from a band you hate: Chisu - Mun koti ei oo täällä
day 13 – a song that is a guilty pleasure: Britney Spears - Everytime 
day 14 – a song that no one would expect you to love: Antonio Vivaldi - Neljä vuodenaikaa - Talvi
day 15 – a song that describes you: Sleepy Sleepers - On niin hikikin

day 16 – a song that you used to love but now hate: James Blunt - You're beautiful
day 17 – a song that you hear often on the radio: Lady Antebellum - Need you now
day 18 – a song that you wish you heard on the radio: Pirkka-Pekka Petelius - Tra-la-la
day 19 – a song from your favorite album: Metallica - Master of Puppets
day 20 – a song that you listen to when you’re angry: Children of Bodom - In your face
day 21 – a song that you listen to when you’re happy: Pretenders - Back on the chain gang
day 22 – a song that you listen to when you’re sad: Black Sabbath - Solitude: Aina kun tuntee mielensä alakuloiseksi tai surulliseksi, kuuntelen tämän. Biisi kääntää surullisuuden masennukseksi.
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

1 kommentti:

  1. Järjettömän kuumia kelejä teille Kreetaan !!!!
    + kylmää & halpaa kaljaa.
    + paljon kuvia sit tänne blogiin reissusta ( ja niistä karvarinnoista ).
    + onnistunutta patikointia.

    VastaaPoista