keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

34# Matkareportaasi: Englanti

Kesäloma koitti siis perjantaina viimeinkin. Jo sitä olikin odotettu. Vika tunti päivystyksessä kyllä mateli, mutta loppuihan se sitten sitten lopulta. Menin duunin jälkeen mäkkäriin syömään muutaman purilaisen, jatkoin sitten Elielin aukiolle ja otin bussin lentokentälle. Kuskina oli sama kusipää kuin ennenkin; on ihan ok, ettei tervehdi, mutta se ärsyttää kun se ei voi sanoa edes sen matkan hintaa, on vain käsi ojossa siinä.

Nukuin muutaman minuutin bussissa, heräilin siinä Jumbon paikkeilla. Koko päivän kestänyt vesisade piristi mieltä; kiva päästä pois täältä.

Tapasin S:n kentällä. Hän kävi vielä vaihtamassa rahaa riistokurssihintaan ja otti itselleen matkavakuutuksen. Mä olin jo rahat vaihtanut, ja aiemmin olin ottanut semmoisen kestomatkavakuutuksen, joka on vuoden voimassa. En tiedä kannattaako se.

Otettiin kentällä parit kaltsut, mentiin viimeisinä portille. Ehtivät jo kuuluttamaan viimeistä kuulutustakin :)

Koneessa juotiin muutamat napanderit, ja menihän se lento rattoisasti. Perillä oltiin suurin piirtein aikataulussa, ja koska meillä ei ollut ruumatavaroita, niin helpostihan tuo kävi. Käytiin pubissa vielä siiderillä, ennen kuin otettiin metro kylille. J:n piti tulla vastaan, mutta olikin jymähtänyt johonkin pubiin. Kirjoitti sitten suomeksi tekstarilla ohjeet. Saatiin taksi pysäytettyä juna-asemalla, ja hyvin osasi kuski suomea kun annettiin kännykkä sille käteen ja näytettiin tekstari, ja sanottiin että aja tuonne :D

Tavattiin J ja sen kavereita, ja siinähän se ilta kuluikin sitten pubissa. Paluumatkalla J muuttui kovin huonovointiseksi, ja kyllä hävetti kyseinen junamatka laitakaupungille... Mutta päästiin lopulta perille. Vesisade oli alkanut ja kasteli vielä meidät kun lampsittiin asemalta.

Seuraavana aamuna kivisti oikein päätäkin. En tosin ollut ainoa. Aamupäivä meni lolleroidessa, ja odoteltiin, että kaatosade hiukan taukoaisi, mutta mitä vielä. Iltapäivästä lähdettiin käymään pubissa syömässä ja yhdellä kaljalla, ja sen jälkeen käväistiin Tescossa. Palattiin takaisin J:n kämpille ja mietittiin illan suunnitelmia.

Kuuden kieppeillä otettiin juna taas Victorian asemalle, ja mentiin metrollakin muutama pysäkki. Tavattiin taas J:n kavereita, kierreltiin Sohossa ja lopulta sitten valtavaan homodiskoon, jossa en voi sanoa viihtyneeni. Vitut homoista mutta se musa, ne strobot... olen ennemmin pubi-ihmisiä, kyllä.

Sunnuntai kului taas pitkälle iltapäivään, ennen kuin saatiin aikaiseksi mitään. Ei oltu syöty 24 tuntiin mitään, joten piti etsiä kebab-paikka ensimmäiseksi. Sen jälkeen lähdettiin Lontooseen turisteilemaan. Sade yltyi jälleen kaatosateeksi. Tehtiin jokiristeily, käväistiin pubissa, käveltiin hieman, ja palattiin kaupan kautta kämpille.

Maanantain ilma ei valjennut sen kirkkaampana, mutta ei sentään satanut heti aamusta. Herättiin kymmenen kieppeillä ja otettiin juna ja lähdettiin Brightoniin jossa oli vähän jumalaton tuuli. En ole koskaan nähnyt niin valtavia aaltoja. Tsekattiin pari pakollista nähtävyyttä, kierreltiin kaupoissa ja käväistiin syömässä. Sen jälkeen tutuksi tullut kaatosade alkoikin ja satoi koko illan.

Palattiin seitsemän kieppeillä, J oli tullut asemalle vastaan. Käytiin syömässä ja sitten vielä Tescossa ostamassa vähän syötävää ja vodkaa. Pelattiin Xboxilla Snookeria koko ilta.

Tiistaina yritettiin nukkua pitkään, mutta J:n epämukavat vuodesohvat ja patjat olivat tehneet tehtävänsä. Selkä kipeytyi aivan helvetilliseksi, eikä kerta kaikkiaan pystynyt nukkumaan kun aina heräsi johonkin kolotukseen. Syötiin aamupalat ja lähdettiin Lontooseen, jossa tsekattiin Piccadilly Circus ja Buckinghamin palatsi jne, ennen kuin otettiin metro ja suunnattiin lentokentälle.

Kone myöhästyi yli tunnilla (tietysti niin, että piti mennä koneeseen istumaan kuitenkin ajallaan). Otettiin siinä vielä muutamat napsut, niin lentomatkakin meni paremmin.

Kotona olin joskus yhden kieppeillä (yöllä).

Huomioitavia asioita: Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Tänään vuorossa nro 17.

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena
day 03 – a song that makes you happy: Oasis - Dont look back in anger
day 04 – a song that makes you sad: Everything but the girl - Missing
day 05 – a song that reminds you of someone: Volbeat - I only wanna be with you.
day 06 – a song that reminds you of somewhere: Klamydia - Mä lähden himaan
day 07 – a song that reminds you of a certain event: Gerry & The Pacemakers: You'll never walk alone
day 08 – a song that you know all the words to: Zen Café - Taxi
day 09 – a song that you can dance to: Seether - Careless Whisper
day 10 – a song that makes you fall asleep: Smashing Pumpkins - Galapogos
day 11 – a song from your favorite band: Kate Nash - Nicest thing
day 12 – a song from a band you hate: Chisu - Mun koti ei oo täällä
day 13 – a song that is a guilty pleasure: Britney Spears - Everytime 
day 14 – a song that no one would expect you to love: Antonio Vivaldi - Neljä vuodenaikaa - Talvi
day 15 – a song that describes you: Sleepy Sleepers - On niin hikikin

day 16 – a song that you used to love but now hate: James Blunt - You're beautiful
day 17 – a song that you hear often on the radio: Lady Antebellum - Need you now: Kuuntelen duunissa irlantilaista nettiradiota, jossa tämä biisi soi ahkeraan. Eipä siinä, hyvä biisihän se on tuo.
day 18 – a song that you wish you heard on the radio
day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

9 kommenttia:

  1. Että sellainen Enklannin reissu.Vai tuli kaveri huonovointiseksi paluumatkalla,ei kai vaan oksentanut siellä?
    "Vitut homoista" on kyllä toinen toisensa kumoava lausahdus :D

    VastaaPoista
  2. Munkin tekee mieli reissuun tai ees ulkona syömistä tai näkis edes kunnon aaltoja :)

    VastaaPoista
  3. Jäi mieleen sun reissukertomuksesta lähinnä pubit ja vesisade. :) Onko S sama kuin Pp, vai oliko se joku kaveri jonka kanssa olit reissussa?

    VastaaPoista
  4. S = Sulo Vilen, Pp = Pikapano...No ei vaiskaan, S on Seppo ja Pp on Pikkupanda =D

    VastaaPoista
  5. S on eri kuin pp :)

    Ja onko englannissa jotain muutakin kuin sade ja pubit, nyt kun futiskausikin on kesätauolla :O

    VastaaPoista
  6. Edellisessä blogissa reissukertomusten parasta antia oli just pubireissut valokuvien kera :D
    Ma luulen että S on eri tyyppi kuin Pp,koska miksi ykskaks nimi vaihtuisi?Vai mitä Zimbou?

    VastaaPoista
  7. No ny se Z kerkesikin jo vastaamaan tänne samaan aikaan kun mä kirjoitin tuon.
    Muistan lämmöllä jonkun enklanninreissun kuvaa vessasta ja jonkun jättämistä likaisista kalsareista.

    VastaaPoista
  8. Ei oikein tullut hyviä otoksia reissulta :O Siis semmoista blogi-matskua.

    VastaaPoista