torstai 14. heinäkuuta 2011

33# Kesäloma

Vuoden kohokohta alkaa olla käsillä, kesäloma alkaa. Nyt on vielä hyvä fiilistellä, kun loma on vielä edessä.

Vaikka olen tekemässä samaa duunia jo neljättä vuotta, niin työnantaja vaihtui viime elokuussa, joten mulla ei tietenkään vielä täysiä lomia ole. Tai no, luin justiinsa tänään jutun lehdestä, miten valtion virkamiehillä on 11 viikon kesälomat. Mulla on vaan kolme viikkoa, on sekin jo jotain.

Mutta siis, loma alkaa huomenna klo 17. Toivottavasti olisi iisi piisi päivä, mulla ei ole aikaa jäädä kupeksimaan ainakaan mihinkään ylitöihin. Töiden jälkeen pitää kiiruhtaa suoraan lentokentälle, ja sieltä iltakoneella Lontooseen. Kaupunkiin, josta en erityisemmin pidä. Itse asiassa, olen inhonnut sitä kerta kerralta enemmän.

Kun nyt vain pysyisi terveenä ja loma sujuisi hyvin ja ilman onnettomuuksia ja vaaratilanteita, niin voiton puolelle jo jäisi. Jotenkin hermostuttaa. Olen varma, että olen unohtanut tuhat asiaa.

Jaaha, pitäisiköhän sitä aloittaa jo pakkaaminen.

Huomioitavia asioita: Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Tänään vuorossa nro 16.

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena
day 03 – a song that makes you happy: Oasis - Dont look back in anger
day 04 – a song that makes you sad: Everything but the girl - Missing
day 05 – a song that reminds you of someone: Volbeat - I only wanna be with you.
day 06 – a song that reminds you of somewhere: Klamydia - Mä lähden himaan
day 07 – a song that reminds you of a certain event: Gerry & The Pacemakers: You'll never walk alone
day 08 – a song that you know all the words to: Zen Café - Taxi
day 09 – a song that you can dance to: Seether - Careless Whisper
day 10 – a song that makes you fall asleep: Smashing Pumpkins - Galapogos
day 11 – a song from your favorite band: Kate Nash - Nicest thing
day 12 – a song from a band you hate: Chisu - Mun koti ei oo täällä
day 13 – a song that is a guilty pleasure: Britney Spears - Everytime 
day 14 – a song that no one would expect you to love: Antonio Vivaldi - Neljä vuodenaikaa - Talvi
day 15 – a song that describes you: Sleepy Sleepers - On niin hikikin

day 16 – a song that you used to love but now hate: James Blunt - You're beautiful: No en nyt tiedä, rakastinko kyseistä biisiä koskaan kympillä, mutta oli se alussa ihan ok. Sitten se soitettiin puhki radiossa, ja lopulta alkoi oksettaa koko saakelin nyhverö jätkä.
day 17 – a song that you hear often on the radio
day 18 – a song that you wish you heard on the radio
day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

2 kommenttia:

  1. Miksi menet Lontooseen jos et tykkää siitä? Olisi kai sitä kivojakin paikkoja, johon voisi mennä lomailemaan...?

    VastaaPoista
  2. Kaveria morjestamaan, se asustelee sielä päin :)

    VastaaPoista